Singaporen kaupunkivaltiolla on tarjota monenlaista hienoa nähtävää. Myös kaupungin eläintarha Singapore Zoo on kuulemma mainio. Me jätimme kuitenkin paikan seuraavaan kertaan ja sen sijaan päädyimme vierailulle Night Safarille, joka on eläintarhan iltaversio. Päivä- ja iltaeläintarha sijaitsevat kätevästi vierekkäin.

Night Safari avaa ovensa illan hämärtyessä. Nähtävillä on pimeän eläimiä, jotka normaaleissa eläintarhoissa ovat yleensä levolla. Tämä onkin Night Safarin juju, on aivan eri asia katsella näitä eläimiä aktiivisimmillaan. Night Safari on avoinna vartin yli seiskasta illalla puoleen yöhön asti. Pääsymaksu on aikuisilta $45 ja lapsilta $30. Euroissa tämä on noin 28€/19€. Sisäänpääsy on mahdollista tunnin välein avaamisesta vartin yli yhteentoista.

Eläimiä on kaikkiaan yli 2500 ja ne edustavat yli 130 eri lajia. Eläintarhan pinta-ala on 35 hehtaaria. Nähtävillä on eläimiä monen kokoisista peuroista suuriin kissaeläimiin asti. Paikka avasi ovensa 1994 ja se oli tuolloin ensimmäinen nimenomaan pimeäolosuhteisiin suunniteltu eläintarha. Aitaukset on pääosin toteutettu hyvin huomaamattomasti. Tuntuu, että eläimiä pääsee todella lähelle.

Eläintarhan aluetta voi kiertää jalkaisin, mutta tarjolla on myös auton vetämä vaunu, jonka kyytiin voi hypätä tietyiltä pysäkeiltä reitin varrelta. Eläintarhan alueella on jonkin verran ruokailuvaihtoehtoja, mutta mitään ihmeellistä ei niiltä kannata odottaa. Nälästä ei kuitenkaan tarvitse kärsiä.

Night Safari oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Sisällä aika kului kuin siivillä. Lopulta huomasimme ruokapaikkojen olevan jo menossa kiinni. Oli pakko haukata jotain, koska kaupungista olisi ollut vaikea löytää enää syötävää puolilta öin. Meillä usein menee eläintarhassa koko päivä, joten Night Safarin aukioloaika tuntui aika lyhyeltä.

Linkkejä:

Muut kirjoitukset aiheesta Singapore:

6 kommenttia

  1. Anne 8.10.2017 at 12:04

    Kiitos vinkistä! Mietin juuri kaupunkikohteita tulevaisuudelle…miksipä ei olisi Singapore.

    Vastaa
    1. Aron 8.10.2017 at 14:25

      Singapore on kyllä mainio kaupunkikohde, etenkin jos meidän tavoin sattuu tykkäämään lämpimästä. Ulkona oli niin kuumaa ja kosteaa, että ilmastoidusta sisätilasta ulos tullessa piti odotella liki puoli tuntia ennen kuin kameralla pystyi ottamaan kuvia. Meni nimittäin linssi huuruun välittömästi. Night Safarin aukioloaikana tosin jo vähän viileämmänkin sään ystävä pärjää. 🙂

      Vastaa
  2. Suunnaton 8.10.2017 at 18:28

    Mielenkiintoinen vaihtoehto! Miltä eläintarha noin muuten vaikutti, millaiset tilat ja olot eläimillä on?

    Vastaa
    1. Aron 8.10.2017 at 18:49

      Aika tyypilliseltä tuo vaikutti. Pienillä eläimillä on toki suhteessa paremmin tilaa, isompien oloissa ei ole murraamista. Eläimet vaikuttivat reippaammilta kuin eläintarhoissa yleensä, mutta siihen varmaan vaikutti vuorokaudenaika. Pimeän eläimet makoilevat eläintarhoissakin päivisin.

      Vastaa
  3. Sandra / Terveiset päiväntasaajalta 11.10.2017 at 09:41

    Singaporessa ollaan kerran käyty ja ensi kuussa meillä on siellä kokonainen päivä aikaa ennen lentoa kotiin 🙂 Oon vaan jotenkin vähän kyllästynyt eläintarhoihin, että tuskin tuonnekaan välttämättä tulee lähdettyä 🙂 Mutta hyvä idea perus eläintarhan rinnalle 🙂

    Vastaa
    1. Aron 11.10.2017 at 15:18

      Singaporessa on kyllä enemmänkin kuin päiväksi tekemistä. 🙂 Ihan tässä viime vuosina ollaan käyty muutamassa isommassa eläintarhassa, aiemmin oli kokemusta lähinnä Korkeasaaresta joskus lapsuudesta. Ihan kivaa, mutta ehkä ne on nyt vähäksi aikaa nähty.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *