Ranska

Alakategoriat:

Pariisin nähtävyyksiä - Riemukaari

Pariisin nähtävyyksiä - Riemukaari

Pariisissa jos missä on todella paljon ikonisia maamerkkejä. Yksi tärkeimmistä on eittämättä Riemukaari, johon mekin kävimme tutustumassa jo ihan ensimmäisellä kerralla kaupungissa käydessämme. Olemme vähintään nähneet sen kaikilla muillakin visiitellä, kunnes nyt hiljattain keväällä 2025 kävimme uudemman kerran kiipeämässä sen päälle maisemia katselemaan.

Pariisin nähtävyyksiä - Saint-Merri

Pariisin nähtävyyksiä - Saint-Merri

Pariisi on täynnä todella upeita ja historiallisesti merkittäviä kirkkoja. Näiden lisäksi on myös paljon vähemmän tunnettuja kirkkoja, jotka ovat kuitenkin kauniita ja mielenkiintoisia sekä myös helposti muiden nähtävyyksien oheen sijoitettavia kätevän sijaintinsa vuoksi. Tähän jälkimmäiseen kategoriaan uppoaa Saint-Merri, jossa olemme käyneet useamman kerran sisällä. Olemme päätyneet sinne sen kummemmin kirkon nimeä tietämättä tai sen historiaa tuntematta. Avoin ovi vain on osunut reitillemme ja olemme päättäneet piipahtaa sisälle.

Pariisin nähtävyyksiä - Coulée verte René-Dumont

Pariisin nähtävyyksiä - Coulée verte René-Dumont

Olen ehtinyt jo useamman kerran käydä ihailemassa New Yorkin High Line Parkia, tuota käytöstä poistetulle rautatiesillalle rakennettua puistoa. Minulta oli kuitenkin mennyt täysin ohi, että tämän puiston esikuva löytyy Pariisista. Tutustuin tähän katutason yläpuolella kulkevaan promenadiin Coulée verte René-Dumontiin vasta kevään 2022 reissun suunnittelun yhteydessä. Yksikään hyllystäni löytyvä Pariisin matkaopaskirja ei maininnut tätä puistoa sanallakaan. Se tuli yksinkertaisesti vastaan kaupungin karttaa tutkiessani. Onneksi Coulée verte René-Dumont sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä majapaikastamme.

Pariisin nähtävyyksiä - Île aux Cygnes

Pariisin nähtävyyksiä - Île aux Cygnes

Seinejoessa on Pariisin kohdalla kahden varsinaisen saaren lisäksi myös yksi keinotekoinen saari. Tämä Île aux Cygnes eli suomeksi Joutsensaari rakennettiin 1800-luvulla osana jokiliikenteen helpottamispyrkimyksiä ja rantapenkereiden suojaamista. Kapoinen saari ei tarjoa kauheasti nähtävää itsessään, mutta sieltä avautuu varsin hienot näkymät Eiffel-tornin suuntaan. Paikka on lisäksi erittäin rauhallinen.

Keväinen Pariisi 2026

Keväinen Pariisi 2026

Keväinen Nizzan vierailumme uhkasi päättyä paluulentoon Pariisin kautta, koska näin sesongin ulkopuolella suoria lentoja ei ollut tarjolla jokaiselle päivälle. Tuntui kuitenkin ikävältä käydä lempikaupungissamme vain lentokentällä kääntymässä, joten päätimme saman tien viipyä Pariisissa muutaman päivän. Reissun näin pidentyessä olisimme lopulta päässeet kotiinpaluupäivänämme suoralla lennolla myös Nizzasta Helsinkiin, mutta eihän se logiikka toki noin toimi. Jos Pariisi on kerran mainittu, ei ajatusta saa pois päästä menemättä sinne.

Keväinen Nizza 2026

Keväinen Nizza 2026

Maaliskuun lopulla oli syytä juhlaan, sillä täytin pyöreitä vuosia. Edellinen vuosikymmen vaihtui Floridassa ja koska kahvipöydässä pönötys sukulaisten kanssa ei vain yksinkertaisesti ole minun juttuni, lähdimme tälläkin kertaa juhlimaan vanhenemista reissun päälle. Pyörittelin useita erilaisia kohdeideoita. Kun edellisestä kaukomatkasta oli ehtinyt kulua vasta reilut pari kuukautta, päätin tällä kerralla pysytellä Euroopan sisällä.

Retkikohde Nizzasta: Villa Ephrussi de Rothschild

Retkikohde Nizzasta: Villa Ephrussi de Rothschild

Tuntuu hämmentävältä, että vasta kolmas Nizzan vierailumme toi meidät kaupungin itäpuolella sijaitsevaan Saint-Jean-Cap-Ferratin pikkukaupunkiin sen tunnetuimman nähtävyyden luo. Aivan varmasti olisimme käyneet paikkaa vilkaisemassa jo aiemmin, mikäli olisimme saaneet siitä vihiä. Varsinainen salaisuus tämä kaunis huvila Villa Ephrussi de Rothschild ei ole, sillä se on kyllä mainittu kaikissa aluetta käsittelevissä matkaopaskirjoissa ja nettikartoistakin se on helppo bongata. Jostain syystä minä olen sen kuitenkin onnistunut ohittamaan, aina heinäkuun 2025 reissuun asti. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä tämä vaaleanpunainen villa nousi saman tien hienoimmaksi yksittäiseksi nähtävyydeksi, jossa olen Rivieralla käynyt vierailemassa.

Pariisin nähtävyyksiä - Fontaine Stravinsky

Pariisin nähtävyyksiä - Fontaine Stravinsky

Höpsön leikkisä Stravinskyn suihkulähde sijaitsee Pariisissa aivan Pompidou-keskuksen naapurissa. Näin tämän värikkään mekaanisen härvelin omin silmin ensimmäisen kerran vasta aikuisena, mutta olin oppinut tuntemaan sen jo yläasteella ranskankielen alkeita opetellessani. Suihkulähde kun koristi oppikirjan kantta. Vekkuli vekotin on ollut pakollisena vierailukohteena jokaisella Pariisin vierailuistamme, joskin kerran olemme joutuneet tyytymään tyhjän vesialtaan ja paikoillaan nököttävien laitteiden ankeuteen suihkulähteen ollessa remontissa. Onneksi viimeisimmällä kevään 2025 visiitillämme Stravinskyn suihkulähde oli jälleen käynnissä.

Pariisin nähtävyyksiä - Montparnassen torni

Pariisin nähtävyyksiä - Montparnassen torni

Pariisin yksi parhaista näköalapaikoista sijaitsee Montparnassen tornin huipulla. Tämä vuonna 1973 valmistunut 210 metriä korkea toimistokolossi ei ilman näköalatasannetta muuten juuri huomiota herättäisikään. Historiallisia rakennuksia pursuavassa kaupungissa se vain on koostaan huolimatta hyvin vaatimaton. Montparnassen torni häviää korkeudessa sata metriä Eiffel-tornille, mutta koska muita vähänkään korkeampia rakennuksia etsivä saa suunnata etäämmälle keskustasta, avautuu sen huipulta esteetön näkymä joka suuntaan. Liki kaikki Pariisin keskeiset nähtävyydet näkyvät Montparnassen tornista käsin hienosti.

Kesäinen Riviera 2025, osa 4: Paluu Nizzaan

Kesäinen Riviera 2025, osa 4: Paluu Nizzaan

Reissun viimeiseksi pariksi yöksi palasimme takaisin Nizzaan, vaikka emme oikeastaan sieltä missään vaiheessa poistuneetkaan. Silti kolmen päivän päiväretkiohjelman ja kaupungin itälaidalla majoittumisen jälkeen siirtymä takaisin keskustan puolelle tuntui isolta muutokselta. Paluun tunnelmaa oli mukana myös siksi, että majoituimme samaiseen hotelliin, jossa yövyimme ensimmäisellä Nizzan vierailullamme 23 vuotta aiemmin.