Thaimaa

Alakategoriat:

Myanmar 2019, osa 6: Bangkok

Myanmar 2019, osa 6: Bangkok

Istuimme siemailemassa drinkkejämme baaripöydässä, jonka takana hieman pöydän reunan yläpuolelle kohoavan lasireunan takana avautui Bangkokin valomeri. Auringonlaskun viimeisetkin sävyt olivat haihtuneet taivaanrannasta, mutta nyt taivasta koristi jossain kaukaisuudessa räiskyvä ilotulitus. Valonheittimet nuolivat taivasta ja niiden keiloissa näimme lepakoiden lentävän rakennuksen katon tasalla. Huonompiakin paikkoja osaisin keksiä pikkulauantain viettämiseen.

Thaimaan pääkaupunki Bangkok oli matkamme ensimmäinen ja viimeinen kohde. Halusimme pitää pitkän lennon jälkeen vähän huilitaukoa ja siksi jäimme kahdeksi yöksi Bangkokiin ennen Myanmariin siirtymistä. Samalla tarjoutui myös tilaisuus tutustua paikallisen uudenvuoden eli songkranin juhlintaan. Myös paluumatkalla teimme saman pituisen pysähdyksen tässä enkelten kaupungissa.

Meillä oli Bangkokin osalta listalla vain kaksi asiaa, jotka halusimme tehdä. Muuten ensimmäisellä visiitillä oli ohjelmassa vain aikaan ja lämpötilaan totuttelua. Ensinnäkin halusimme käydä tutustumassa Suureen palatsiin ja sen yhteydessä olevaan Smaragdibuddhan temppeliin. Edellisestä kerrasta oli jo ehtinyt kulua monta vuotta. Toinen toive oli käydä lasillisella auringonlaskun aikoihin Banyan Treen kattobaari Moon Barissa.

Phuketin nähtävyyksiä - Chalongin temppeli

Phuketin nähtävyyksiä - Chalongin temppeli

Chalongin buddhalainen temppeli on tärkein Phuketin saaren temppeleistä. Se on omistettu kahdelle  munkille, jotka auttoivat ihmisiä vuonna 1876 kiinalaisten kaivosmiesten kapinoidessa. Munkkien yrttituntemuksesta oli apua väkivaltaisuuksissa siipeensä saaneille ihmisille. Temppelin alueella on useita rakennuksia, mutta upein näistä on vaaleanpunainen pagodi.

Chalongin temppeli ei erityisesti poikkea monista muista Thaimaan temppeleistä. Pääosa temppelialueen rakennuksista on tyypillisiä thai-temppeleitä bling bling -koristeluineen kaikkineen. Myös Phuket Citystä löytyy kovasti samanlainen temppeli. Silti tuo vaaleanpunainen pagodi jo itsessään on niin hieno, että vierailu Chalongin temppelissä kannattaa. Rakennus on ehdottomasti hienoin Phuketissa näkemäni pagodi.

Phuketin nähtävyyksiä - Big Buddha

Phuketin nähtävyyksiä - Big Buddha

Mäen harjalla istuva 45 metriä korkea buddha-patsas on yksi Phuketin saaren suosituimpia nähtävyyksiä. Patsaan virallinen nimi on Phra Puttamingmongkol Akenakkiri Buddha, mutta turisteille se on yksinkertaisesti Big Buddha. Paikalle tullaan paitsi suuren patsaan myös mäeltä avautuvien maisemien takia. Lahjoitusvaroin rakennettava kohde on edelleen kesken, vaikka rakennusprojekti alkoi jo vuonna 2004. Työ on jo edennyt hieman sitten meidän vierailumme, joten nykyisin paikka näyttää jo vähän näitä kuvia valmiimmalta. Rakennustyöt eivät onneksi estä vierailua. Itse patsas on ollut valmis jo jonkin aikaa.

Kannattaa huomioida, että kyseessä on uskonnollinen kohde, jota on syytä kunnioittaa asianmukaisella pukeutumisella. Olkapäät ja polvet on siis pidettävä piilossa. Paikan päällä on myös mahdollista lainata sarongia, jolla pukeutumistaan voi täydentää.

Retkikohde Phuketista: Apinatemppeli

Retkikohde Phuketista: Apinatemppeli

”Banaaneja apinoille!”, kuului huuto myyntikojujen luota. Ja banaanejan siellä matkamuistokrääsän ja ruoan ohella myytiinkin. Apinoita ei vielä näkynyt ja meitä houkutteli muutoinkin enemmän epsressokoneella varustettu koju, josta sai jäälattea. Sää kun oli Thaimaalle tyypillinen eli kuuma ja kostea. Kahvit nautittuamme siirryimme sisälle Wat Suwan Kuhan temppeliin.

Wat Suwan Kuha, toiselta nimeltään Wat Tham, sijaitsee Phan Ngan alueella Phuketin saaren pohjoispuolella. Temppeli tunnetaan myös luolatemppelinä ja apinatemppelinä. Se sijaitsee luolassa, jonka suuaukko on keskellä pystysuoraa kallionseinämää. Näitä samanlaisia kasvillisuuden peittämiä kallioita voi nähdä myös läheisellä Phang Ngan lahdella. Osa suoraan seinämästä kasvavista puista näyttää uhmaavan painovoimaa. Tämä kallio on niiden mainittujen apinoiden koti.

Retkikohde Phuketista: Koh Panyeen kalastaja­kylä

Retkikohde Phuketista: Koh Panyeen kalastaja­kylä

Phang Ngan lahdelta Phuketinsaaren ja mantereen välistä löytyy pieni kallioinen Koh Panyeen saari, jonka kyljessä kelluu indonesiasta lähtöisin olevien muslimikalastajien kylä. Kylä on rakennettu paalujen päälle kelluvaksi, koska sen perustamisen aikaan 1700-luvun lopulla ulkomaalaisilla ei ollut oikeutta omistaa maata Thaimaassa.

Vasta turismin tuomien tulojen avulla kylä on pystynyt leviämään jo vähän kuivallekin maalle. Tämä on mahdollistanut kunnollisen moskeijan rakentamisen. Kultakupolinen moskeija onkin kylän ehdottomasti hienoin rakennus. Tasaista maata tosin saarella on erittäin rajallisesti.

Outoja tapauksia: avulias rouva Bangkokin bussiasemalla

Outoja tapauksia: avulias rouva Bangkokin bussiasemalla

Olimme ensimmäisellä Thaimaan matkallamme. Vietettyämme viikon Rayongin maakunnan rantakohteessa keskellä ei mitään, olivat kaikki lähitienoon nähtävyydet koluttu. Rannan ja hotellin uima-altaan lisäksi olimme viettäneet aikaa lähistön kalastajakylissä, myös tarinan edetessä tutuksi käyvässä Ban Phessä, ja pikkusaarilla sekä maakunnan pääkaupunki Rayongissa. Jopa Pattayan ostosmahdollisuuksiin olimme käyneet tutustumassa. Kaipasimme lisää säpinää, joten päätimme seuraavaksi lähteä yökylään pääkaupunki Bangkokiin.

Bangkokissa ehdimme reilussa vuorokaudessa nähdä hämmentävän paljon. Edes puskan takaa hyökännyt lomaflunssa ei hidastanut menoa. Ainoastaan illan ostoskeskuskierroksella kuljin hetken automaattiohjauksella kuumeen kohotessa.

Bangkokin nähtävyyksiä - Chatuchakin viikonloppu­markkinat

Bangkokin nähtävyyksiä - Chatuchakin viikonloppu­markkinat

Yksi meidän Bangkokin vierailujemme vakio-ohjelmanumeroista on käynti Chatuchakin viikonloppumarkkinoilla. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niinpä tämäkin paikka on välillä Jatujak, Chatujak tai sitten vain JJ. Kyseessä on Thaimaan suurin tori, jossa myydään tavaraa ihan laidasta laitaan. Vaatteita etsivän kannattaa kuitenkin muistaa, että Chatuchakissa myytävät merkkivaatteet ovat ainakin pääosin piraattitavaraa ja siten laittomia. Meillä yleensä mukaan tarttuu lähinnä mausteita. Suhtaudumme siis paikkaan nähtävyytenä, ei niinkään kauppapaikkana.

Retkikohde Phuketista: James Bond -saari

Retkikohde Phuketista: James Bond -saari

Thaimaan suurin saari Phuket on melkoinen massaturismin tyyppikohde. Autioita rantoja ja todellista rauhaa etsivät varmasti kiertävät paikan kaukaa. Toisaalta hyviä palveluja toivoville matkaajille kohde voi olla passeli. Kannattaa kuitenkin varautua muuta Thaimaata korkeampaan hintatasoon.

Pienellä vaivalla on Phuketissakin mahdollista päästä rannalle, jossa saa olla likimain yksin. Muutenkin kivaa nähtävää löytyy, jos viitsii vähän poistua majapaikan välittömästä läheisyydestä.

Vaan tällä kertaa en kerrokaan autioista rannoista, ehei. Rauhaa etsivät ovat nyt väärässä paikassa. James Bond -elokuvasta 007 ja kultainen ase tunnetuksi tullut saari Khao Ping Kan ei todellakaan ole mikään rauhan tyyssija. Silti retki tälle karstikallioistaan tunnetulla Phang Ngan lahdella sijaitsevalle saarelle on hieno kokemus. Lahti löytyy Phuketin ja mantereen välistä, luoteen suunnasta Phuketista nähden. Erityisen tunnettu ja etenkin kuvattu paikka Khao Ping Kanilla on merestä kohoava kapea ja korkea kallio Ko Ta Pu. Kallio on erikoisen muotoinen, sillä se levenee ylöspäin.

Phuketin nähtävyyksiä - Phuket City

Phuketin nähtävyyksiä - Phuket City

Thaimaan suurin saari Phuket on myös oma maakuntansa. Sen pääkaupunki Phuket City on mukava kohde päiväretkelle, miksei varsinaiseksi tukikohdaksikin tällä massaturismin tyyssijaksi vuosien saatossa muuttuneella saarella. Keskellä joululomasesonkia saimme kävellä ihailemassa värikkäitä sino-portugalilaisia taloja lähes tyhjillä kaduilla. Autoja ja skoottereita toki oli pääväylillä liikkeellä, mutta muita turisteja ei juuri näkynyt.

Phuket Cityssä asuu nykyisin vajaat 76000 ihmistä. Vanhankaupungin kortteleiden vanhat värikkäät talot ovat peruja saaren kaivosteollisuuden kukoistuskaudelta. 1500-luvun lopulta lähtien portugalilaiset, hollantilaiset, britit ja ranskalaiset perustivat tinakaivoksia Phuketin saarelle. Kaivostoiminta jatkui aina 1970-luvulle saakka. Kaivosteollisuus kukoisti erityisesti 1800-luvulla. Juuri tällä ajanjaksolla kaupungin keskustaan kohosivat edelleen nähtävillä olevat sino-portugalilaiset rakennukset, joissa näkyvät sekä kiinalaiset että eurooppalaiset vaikutteet. Rakennukset ovat alunperin toimineet kauppoina. Liiketilat sijaitsivat alakerrassa kadun puolella. Kauppiaan perhe asui takahuoneissa ja yläkerrassa. Pääosa taloista on kaksikerroksisia.

Joululoma Thaimaassa

Joululoma Thaimaassa

Halusimme päättää kaikkien aikojen parhaan matkailuvuotemme 2016 joululomalla Thaimaassa. Kohteeksi valikoitui Phuket, jossa emme ole koskaan aiemmin vierailleet yhdessä. Parempi puolisko on käynyt tällä Thaimaan suurimmalla saarella äitinsä kanssa. Vaikka saari onkin valtaisa turistirysä, olivat valokuvat niin hienoja, että halusin päästä itsekin näkemään paikan.

Varasimme matkan hyvissä ajoin jo keväällä 2016, koska joulu on yksi vuoden suosituimpia matkailuaikoja ja halusimme varmistaa paikkamme ajoissa. Näin hyvissä ajoin varaamalla jouduimme toki kärsimään hinnassa. Phuket on Thaimaan kallein paikka ja joululisän kanssa yhdessä hinta muodostui melkoisen suolaiseksi.