Matkakertomukset – USA

Pisimmät matkamme ovat suuntautuneet Yhdysvaltoihin. Kesän 2014 neljän viikon automatka avasi pelin ja kesällä 2016 laitoimme vielä reilulla kolmella viikolla paremmaksi kiertäessämme Route 66 -reitin ja vähän päälle. Näiden lisäksi joukkoon mahtuu niin lyhyempiä automatkoja kuin kaupunkilomailuakin.

Kalifornia roadtrip 2019 Seuraava osa: osa 1: Hollywood Kävimme joulukuussa juhlistamassa vaimoni syntymäpäivää kolmen viikon roadtripillä Kaliforniassa. Matkan alku- ja päätepisteenä toimi Los Angeles. Siinä välissä piipahdimme niin San Diegossa kuin naapuriosavaltio Arizonassakin, muutamia muita paikkoja unohtamatta. Matkan varrelta löytyi paljon tuttuja elementtejä, kuten jo aiemmin hyväksi havaittuja hotelleja. Yhdistelimme mukaan sopivasti myös uutta ja ihmeellistä. Pysähdyimme ihan uusissa kaupungeissa ja tutuissakin paikoissa kiertelimme uusia nurkkia. Kävimme katsomassa… Jatka lukemista
Kahdeksan päivää New Yorkissa Olimme jo hyvän matkaa viime vuoden puolella suunnitelleet jonkinlaista reissua tälle keväälle pääsiäisen tienoille. Aluksi ideana oli lähteä Aasiaan lämmittelemään, mutta lopulta kohteeksi valikoituikin New York. Kylmästä alkuvuodesta huolimatta olimme varovaisen toiveikkaita, kenties New York olisi kuitenkin Suomea lämpimämpi. Vaan kuinkas sitten kävikään? Lupaavista sääennusteista huolimatta kahdeksan päivän matka-ajasta pari päivää taisi olla Helsingin säätä lämpimämpiä. New Yorkissa erittäin harvinainen huhtikuinen lumisadekin sattui kohdalle. Viimeksi… Jatka lukemista
Route 66 roadtrip 2016 Seuraavaksi: osa 1: Chicago Tänä kesänä se sitten tapahtui. Pääsimme kuin pääsimmekin toteuttamaan sen kaikkien roadtripien äidin, eli ajamaan route 66 -reittiä Chicagosta USA:n länsirannikolle Santa Monicaan. Alkuperäinen reitti tosin oli meille enemmänkin ohjenuora, poikkesimme siltä useassa kohdin, kun reitin etelä- tai pohjoispuolella oli tarjolla jotain kiinnostavampaa. Lisäksi teimme liki kahden viikon ylimääräisen kierroksen syvään etelään. Paikoin myös oikaisimme moottoritietä käyttäen, jos alkuperäinen reitti ei… Jatka lukemista
Florida roadtrip 2016 Vietimme talvilomamme USA:ssa Floridan lämmössä. Vierailu kyseisessä osavaltiossa oli meille ensimmäinen, mutta tuskin jää viimeiseksi. Paljon mielenkiintoista nähtävää löytyi ja paljon jäi vielä näkemättä. Finnair lensi talvikaudella suoraan Miamiin, mutta meidän matkustusajankohtaamme ei löytynyt enää suoraa paluulentoa. Finnair tosin myöhemmin ilmoitti muuttavansa Miamin lentonsa ympärivuotisiksi. Varattuja lentoja ei enää voinut muuttaa, joten paluu tapahtui sitten Lontoon kautta. Pelkkä Miami ei meille riittänyt, vaan reilun kahden… Jatka lukemista
Roadtrip USA 2014 Tänä kesänä koko kesäloma kului reissussa. Juhlistimme jo kohtalaisen pitkää yhteistä taivaltamme neljän viikon roadtripillä USA:ssa. Näistä reissumuisteloista on muodostumassa ihan useamman postauksen sarja. Tämä postaus toimikoon ikäänkuin esipuheena aiheeseen. Linkit muihin kirjoituksiin löytyvät tämän postauksen lopusta. Reittimme kulki yllä olevan kartan mukaisesti. Pääosin tarkoitus oli ajella länsirannikkoa pohjoisesta etelään. Näiden lisäksi halusimme tehdä pienen pujahduksen sisämaahan. Lopuksi emme millään malttaneet olla käymättä myös kahdessa… Jatka lukemista