Toinen pidempi retki Andalusian automatkaltamme suuntautui Granadaan, kaupunkiin jota monet tuntuvat pitävän Espanjan mielenkiintoisimpana ja kauneimpana. Kaupungista löytyy Espanjan suosituin nähtävyys, Alhambran palatsi. Myös ruoan saralla Granada kunnostautuu. Periandalusialainen tapas-kulttuuri kukoistaa ja lisäksi granadalaisia churroja kehutaan usein Espanjan herkullisimmiksi.

Elvirian majapaikastamme ajomatkaa Granadaan kertyi reilun parin tunnin verran. Matka tarjosi upeita vuoristomaisemia. Lämpötilakin ehti pudota 4,5 asteeseen. Hetken jo vähän pelkäsin tien käyvän liukkaaksi, jos lämpötila edelleen jatkaa putoamistaan. Onneksi tuon kylmempää lukemaa emme nähneet.

Välimatkan pituudesta johtuen emme tyytyneet vain päiväretkeen, vaan varasimme huoneen hotellista. Valitsimme majapaikaksemme lyhyen kävelymatkan päässä Alhambrasta sijaitsevan Hotel Alhambra Palacen, joka mainosti olevansa viiden tähden yösija. Huone kustansi aamiaisineen 150€ yöltä. Halvemmallakin olisimme toki selviytyneet, mutta sijainti ratkaisi. Kun emme juuri muuten joutuneet majoituksesta roadtripillämme maksamaan, oli tämä kulu perusteltavissa. Hinnat lienevät vielä vähän korkeampia varsinaisen turistisesongin aikaan. Autoilijoille hotelli tarjoaa vain maksullista palvelupysäköintiä, mutta onnekkaasti onnistuimme nappaamaan viimeisen vapaan kadunvarsipaikan vastapäätä hotellin sisäänkäyntiä. Selvisimme siis ilman pysäköintimaksua.

Hotelli näytti ulkoa ja sisältä varsin hyvin paikkaan sopivalta. Vaikutteita oli selvästi otettu Alhambran palatsista. Yleiset tilat olivat todella upean näköiset ja ruokasali oli nimetty kuninkaiden saliksi. Itse huone ei sinällään ollut mitenkään erityisen mieleenpainuva. Tosin kylppärissä oli ensimmäinen kohdallemme osunut japanilaistyylinen vessanpönttö monine erikoistoimintoineen.

Olimme perillä hotellilla noin kaksi tuntia ennen virallista sisäänkirjautumisaikaa, mutta ilmeisesti keskitalvella ruuhkaa ei ollut. Huone oli saman tien valmiina. Haukkasimme maittavan, joskin pikkuisen hintavahkon lounaan hotellin ravintolassa. Hintaa kompensoi mieletön maisema, ihailimme Sierra Nevadan lumihuippuista vuoristoa syödessämme.

Kun ruumis oli ravittu ja minimaaliset matkatavarat huoneessa, pyysimme conciergiea printtaamaan Alhambra-lippumme. Palatsin mielenkiintoisimpaan osaan, Nasridin palatsiin, pääsee vain rajallinen määrä vierailijoita kunakin päivänä. Tästä syystä olimme varmistaneet sisäänpääsyn ostamalla lipun netistä edellisenä iltana. Turistisesongin ollessa kuumimmillaan edellisenä päivänä tuskin lippuja enää saa, joten tämän kanssa on syytä olla hereillä hyvissä ajoin. Etukäteen ostetussa lipussa on aina tarkka kellonlyömä, jolloin palatsiin pääsee sisälle. Tällä tavoin estetään paikan totaalinen tukkeutuminen.

Ennen vierailun huippuhetkeä meillä oli hyvin aikaa kiertää muita osia palatsista. Aloitimme palatsin vanhimmasta osasta, Alcazabasta. Kiipesimme muureille katselemaan joka puolella levittäytyvää Granadaa useammastakin kulmasta. Erityisen upeat maisemat avautuivat Sierra Nevadan vuoriston suuntaan.

Talvinen maisema näytti varsin mielenkiintoiselta, ikään kuin eri vuodenaikojen sekoitukselta. Toisaalla näkyi palmuja, toisaalla lehdettömän paljaita puita. Osassa puista taas lehdet hehkuivat ruskan väreissä. Pilvettömältä taivaalta paisteleva aurinko sai värit hehkumaan upeasti. Valokuvat vaativat pikkuisen tavallista enemmän jälkisäätöä juuri tuosta voimakkaasta auringonpaisteesta johtuen.

Ehdimme myös kiertämään pienen lenkin palatsin ulkopuolella sijaitsevassa upeassa Generalifen puutarhassa. Puutarhan yhteydessä sijaitsevan sulttaanien kesäpalatsin jätimme kuitenkin väliin. Eniten odottamamme hetki, Nasridin palatsin vierailu, oli nimittäin edessä seuraavaksi. Kipitimme reippaasti takaisin varsinaisen palatsin alueelle ehtiäksemme ajoissa.

Nasridin palatsi olikin odotuksen arvoinen. Toinen toistaan upeampien salien läpi kulkeva kierros tarjosi nähtävää joka nurkalla. Yleensä myös ylöspäin kannatti vilkaista, sillä kattojen koristelu oli todella ylenpalttista.

Vierailijoita oli samalla lähdöllä liikkeellä hyvin maltillinen määrä. Joissain kuvissa näkyy ihmisiä, mutta miltei joka paikasta oli helppo apostolin zoomia käyttäen löytää mielenkiintoinen kuvakulma ilman yhtään taustalla lymyävää turistia.

Palatsiähkyn iskiessä alkoi aurinko jo olla menossa unille. Iltapäivä vierähti palatsikierroksella siis mukavasti. Mahdollisesti ajan salliessa olisi voinut jopa olla järkevää jakaa vierailu kahdelle päivälle. Toisena olisi voinut kiertää maksulliset osat alueesta ja toiselle jättää yleisen hengailun vapaasti vierailtavissa osissa.

Parempi puolisko tykkäsi erityisen paljon palatsialueella liikkuvista kissoista. Näitä karvapalloja näkyikin varsin paljon.

Palatsikierroksen jälkeen palasimme hotellille pohtimaan illallisvaihtoehtoja. Yritimme saada pöytävarausta erääseen netissä kovasti kehuttuun ravintolaan conciergen avustuksella, mutta ravintolassa ei vaivauduttu vastaamaan puhelimeen. Päätimme lopulta jalkautua kaupungille ja katsoa mihin löydämme.

Päädyimme varsin perinteikkään oloiseen tapas-ravintola Los Manuelesiin, joka oli sopivasti saman ikäinen kuin juuri sata vuotta täyttänyt kotimaamme. Nälän jo kurniessa vatsassa tilasimme vähän kaikenlaista. Tapaksethan ovat semmoisia pieniä annoksia. Lopulta eteemme kannettiin pöydän täydeltä evästä ja lisäksi paikallisen tavan mukaan jokaisen juomatilauksen myötä ruokaa tuli lisää. Lopulta en enää uskaltanut ottaa kolmatta olutta, vaikka juoma-annokset olivatkin varsin pieniä. Ruokaa oli nimittäin pöydässämme niin paljon, että emme siitä ihan kunnialla selvinneet. Tarjoilija vitsaili meille huonosta suorituksestamme ja kävi vielä tarkistamassa, että tulivathan ne lopuksi tilaamamme kahvit (espresso, tuo espanjalainen standardikahvi) sentään juotua kokonaan.

Seuraavana päivänä kirjauduimme jo heti aamiaisen jälkeen ulos hotellista ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin päivänvalossa. Hyppäsimme hotellin ohi porhaltaneeseen hop on – hop off -vaunuun (8€ per henkilö), jolla ajelimme Albaicínin arabikaupunginosaan katselemaan Alhambraa kaupungin tunnetuimmalta näköalapaikalta Mirador San Nicolásilta. Postauksen ensimmäinen kuva on sieltä otettu. Näköalapaikka olisi parhaimmillaan iltapäivällä, sillä aamupäivän aurinko paistoi pahasti suoraan vastaan. Siinä kirkkaudessa eivät Sierra Nevadan lumihuiput erotu kovinkaan kummoisesti.

Näköalapaikan lähikujat näyttivät varsin viehättäviltä. Alue on selvästi omiaan päämäärättömään vaelteluun.

Jatkoimme vielä turistikärryn kyydissä kohti Plaza de Bib-Ramblaa, jossa oli Lonely Planetin matkaoppaan mukaan tarjolla kenties jopa ihan Granadan parhaita churroja. Matkan varrelle osui myös kaupungin katedraali, joka oli pienen vierailun arvoinen sekin. Suuri kirkko on melkoisen ujo, sen ympärillä ei oikein ole missään tarpeeksi tilaa, että siitä voisi saada jonkinlaisen järkevän valokuvan otettua. Jos sinulla drone on, ota se mukaan.

Parempi puoliskoni ei ole koskaan oikein innostunut churroista, mutta Gran Cafe Bib-Rambla sai hänenkin päänsä käännettyä. Kahvilan churroja ei turhaan kehuta. Istuskelimme keskellä päivää paikallisten mummojen ja pappojen seassa nautiskelemassa varsin koruttoman näköisistä, mutta sitäkin maukkaammista rasvassa paistetuista taikinapötkylöistä dippaillen niitä paksuun kaakaoon. Yhteen annokseen kuuluvat kuusi churroa olivat kyllä ihan tarpeeksi.

Kävelimme vielä pienen lenkin kaupungilla ennen kuin palasimme takaisin hotellille, jossa pienet matkatavaramme sekä vuokra-automme olivat odottamassa.

Granadan piipahduksemme oli varsin nopea, mutta ehdimme jo saada ihan hyvän käsityksen kaupungista. Siis hyvän käsityksen siinä mielessä, että tiedämme nyt varmasti haluavamme tulla kaupunkiin uudemman kerran paremmalla ajalla.

Granadan jälkeen teimme enää yhden pienen päiväretken majapaikkamme lähistölle Marbellan vanhaankaupunkiin. Mutta siihen palaankin vasta tarinan seuraavassa osassa.