San Lucan Madonnan pyhäkkö sijaitsee hieman Bolognan keskustan lounaispuolella kukkulan huipulla. Korkeuseroa kaupunkiin nähden on noin 300 metriä. Paikalla on sijainnut kappeli tai kirkko jo 1100-luvulta lähtien. Ensimmäinen kappeli sai vuonna 1160 suojeltavakseen pyhiinvaeltajan Bysantista tuoman neitsyt Mariaa ja lasta esittävän ikonin.

Nykyisen kirkon rakentaminen alkoi vuonna 1741 ja sen suunnitteli arkkitehti Carlo Francesco Dotti. Kirkko valmistui lopulta vuonna 1815. Koska Bologna on pylväskäytävien kaupunki, rakennettiin myös San Lucan Madonnan pyhäkköön kaupungista johtava pylväskäytävä. Tämän maailman pisimmän 3,8 kilometrin mittaisen pylväskäytävän tarkoituksena oli suojata uuteen kirkkoon riemusaatossa palautettavaa ikonia. Mielenkiintoisena yksityiskohtana pylväskäytävässä on kaikkiaan 666 kaarta, mikä on kirkollisissa yhteyksissä ehkä hieman epätavallisen petomainen lukumäärä. Tämäkin pylväskäytävä kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin yhdessä muiden Bolognan historiallisesti merkittävien pylväskäytävien kanssa.

Kirkko on sisältä päin yleissävyltään vaalea ja varsin maltillisesti koristeltu. Kupolin sisäpinnalla on upea fresko, mutta muutoin pääosa koristeluista on säästetty alttarille, jonka ympäri pääsee kiertämään. Takaseinällä on nähtävissä se alkuperäinen 1100-luvulta peräisin oleva bysanttilainen ikoni. Tosin ikonista näkyvät vain Madonnan ja lapsen kasvot.

Vuodesta 2017 asti myös kirkon kupolissa sijaitsevalle näköalatasanteelle on ollut mahdollista kiivetä. Näköalatasanne kohoaa vielä ylimääräiset 42 metriä jo ennestään korkean mäen huipulta ylöspäin. Kirkon nettisivuilla mainostetaan kupolia Euroopan korkeimmaksi. Tässä on ilmeisesti laskettu mukaan niin mäen kuin itse rakennuksenkin korkeus, mutta silti en ole ihan varma väitteen paikkansapitävyydestä. Italialaiset kun tuppaavat joskus vähän vetämään kotiin päin. Me emme tällä kertaa kokeilleet kipuamista yläilmoihin, joten omakohtaisia kokemuksia näköalatasanteesta ei minulla ole. Kuulemma näkymät ovat upeat joka suuntaan. Kukkulan laealta ei muutoin juuri näy Bolognan keskustan suuntaan, sillä edessä on jonkin verran puustoa. Kupolin pitäisi kuitenkin kohota puita ylemmäs, joten myös kaupungin pitäisi näkyä sinne hienosti.

Pääsymaksu kupoliin on 5€. Aukioloajat ja hinnat kannattaa tarkistaa San Luca Sky Experiencen sivuilta täältä. Itse kirkon aukioloajat puolestaan löytyvät kirkon sivuilta täältä. Kirkon sivut on käännetty englanniksi vähän puolivillaisesti. Sivujen valikko on aina italiaksi ja jokaisella sivulla on erikseen valittava kieleksi englanti, mikäli saapasmaalaisen tavaaminen ei satu luonnistumaan.

San Lucan Madonnan pyhäkölle voi siis kiivetä pylväskäytävää pitkin, mutta kesähelteellä kannattaa harkita myös auton vetämää kärryä San Luca Expressiä, joka kulkee puolen tunnin välein Piazza Maggioren ja pyhäkön väliä. Kärry vieläpä pysähtyy matkalla näköalapaikalle, josta käsin kirkko näkyy upeasti. Hinta on yhteen suuntaa 6€ ja edestakaisn 12€. Ajantasaiset hintatiedot ja aikataulut löytyvät täältä.

Vuodesta 1931 vuoteen 1976 asti kukkulalle pystyi nousemaan myös köysiradalla, mutta valitettavasti se ei lopulta enää oikein houkutellut matkustajia ja siksi se poistettiin lopulta kokonaan käytöstä. Köysiradan yläasema on edelleen jäljellä samoin kuin yksi kaapeleiden kannatinpylväistä. Ala-asemakin on olemassa, mutta rakennus on saanut uuden elämän asuintalona.


Itse kirkosta emme ihan kauheasti innostuneet, mutta matka kukkulalle ja maisemat sieltä olivat silti vaivan arvoiset. Me tosin valitsimme sen San Luca Express -vaihtoehdon, joten vaivaa koitui lähinnä istumalihaksille. Oikeastaan päätimme vierailla San Lucan Madonnan pyhäkössä ihan vain sen takia, että se näytti kaukaa katsoen mielenkiintoiselta. Korkean kukkulan laella kohoava kirkko kun usein väijyy maiseman taustalla kaupungin muita kohteita kolutessa.

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 28.9.2023 at 10:54

    Bologna tosiaan alkaa kiinnostaa itseäni koko ajan enemmän ja enemmän. San Lucan Madonnan pyhäkkö on ilman muuta paikka, jossa haluan käydä omalla Bolognaan kohdistuvalla reissulla. Itse kirkkokin vaikuttaa omasta mielestäni tosiaan kiinnostavalta.

    Vastaa
    1. Aron 1.10.2023 at 00:50

      Bolognaan kannattaa ehdottomasti tutustua. Meilläkin on jo uusi vierailu mielessä. Jo tälle syksyllekin sitä mietittiin, mutta ainoana meille sopivana ajankohtana oli hotellit jo aika pahasti loppuun varattuja ja loppujen huoneiden hinnat sen mukaisia. Ehkä ensi keväänä sitten. San Lucan Madonnan pyhäkölläkin voisi käväistä uudestaan, kun jäi sinne kupoliin kiipeämättä.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *