Ullanlinnassa sijaitseva Johanneksenkirkko on aina ollut minulle se Helsingin kaunein kirkko. Suomalaiset kirkot eivät ole koskaan samalla tavalla ylitsevuotavan koristeellisia kuin katolisten maiden kirkot, mutta etenkin uusgoottilainen ulkomuoto kaksine torneineen tekee tästä Suomen suurimmasta kivikirkosta vaikuttavan ulkoapäin nähtynä. Sisäpuolellakin koristeluja on tarkemmin katsoen yllättävän paljon.

Johanneksenkirkko rakennettiin 1800-luvun lopulla työnimellä Uusi kirkko. Tarvetta oli, sillä aiemmat kirkot Tuomiokirkko ja Vanha kirkko olivat käyneet ahtaiksi kasvavan kaupungin kirkkoväelle. Uudelle rakennukselle löytyi sopiva paikka kaupungin laidalta Punanotkon kukkulalta. Kirkkoa varten järjestettiin vuonna 1878 arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti ruotsalainen arkkitehti Adolf Emil Melander. Hän lopulta myös suunnitteli lopullisen kirkon. Suunnitelmaan kuuluivat pelkkien seinien lisäksi penkit, saarnatuoli, alttari sekä kastepöytä. Valmista tuli vuonna 1891. Sittemmin kaupunki on pikkuisen laajentunut ja nykyisin tämä Johannes Kastajalle pyhitetty ja Johanneksenkirkoksi nimetty rakennus sijaitseekin keskellä Ullanlinnan kaupunginosaa.

Uuden kirkon uusgoottilaisella tyylillä haluttiin korostaa suomalaisten läntisiä juuria, joita yritettiin epätoivoisesti kaivella esille tuohon aikaan. Tämä oli jonkinlainen vastaveto Uspenskin katedraalille, joka oli valmistunut pari vuosikymmentä aiemmin. Goottilaisuus näkyy paitsi rakennuksen muodossa ja ulkoisissa koristeissa myös sisäpuolella toistuvissa kolmiapila-aiheissa.

Tämä muodoltaan kolmilaivainen basilika on siis tosiaankin Suomen suurin kivikirkko. Istumapaikkoja oli aluksi jopa kolme tuhatta. Myöhemmin tungoksen kirkkosaleissa hellittäessä useampia penkkirivejä on poistettu, mikä on parantanut tilan toimivuutta. Nykyisin istumaan mahtuu kerralla vähän reilut 2200 ihmistä.

Ulkoa päin katsellessa kirkon näyttävimmät osat ovat kaksi reilut 74 metriä korkeaa kellotornia. Nämä lähitienoon korkeimmat paikat ovat myös lintujen mieleen. Tornien huipulla voin nähdä variksia ja myös esimerkiksi mustarastaat laulelevat keväällä ja alkukesästä serenadejaan tornien reunoilta. Kivitalojen ympäröimällä alueella onkin selvästi mainio akustiikka, sillä torneista kantava mustarastaiden laulu kuuluu kauas. Torneista voi kuulla myös vuonna 1932 asennettujen kolmen kellon kalkkeen. Kellot on viritetty soittamaan kolmea eri säveltä, mutta ainakaan minun korviini Johanneksenkirkon kellot eivät soi erityisen kauniisti.

Johanneksenkirkkoa on restauroitu useampaan kertaan. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1913 seinien vihreänharmaa väri vaihtui vaaleaan. Samalla peitettiin seinissä olleet koristekuvioinnit. Edellisen kerran kirkkoa on korjattu vuonna 1991, jolloin rakennus laitettiin paraatikuntoon sen satavuotisjuhlia varten.

Alttaritaulusta järjestettiin erillinen kilpailu vuonna 1891 ja sen voitti Eero Järnefelt. Hänen teoksensa Taivaallinen ilmestys on nykyisin paikoillaan, mutta ihan helppoa sen saaminen sinne ei ollut. Itse taiteilija ei pitänyt teokselle varatusta pienestä tilasta ja aiheesta piti vääntää neljä vuosikymmentä ennen kuin kuva lopulta saatiin paikoilleen vuonna 1932.

Kirkon lehteriurut ovat saksalaista tekoa. Pneumaattinen koneisto oli ajan kuuminta hottia kirkkourkujen saralla ja 61 äänikerrallaan ne olivat myös paikoilleen asentamisensa aikaan vuonna 1891 Suomen suurimmat. Urkuja on uudistettu useampaan kertaan ja nykyisin niissä on äänikertoja 66. Alkuperäisen äänikertarakenteen suunnitteli säveltäjä Oskar Merikanto, joka myös toimi kirkossa urkurina. Tämä alkuperäinen äänikertarakenne palautettiin vuonna 2005 urkujen entisöinnin yhteydessä.

Vuonna 2018 Johanneksenkirkko sai toiset pienemmät kuoriurut, jotka on valmistettu Espoossa. Nämä yhdeksän äänikerran pikku-urut löytyvät edestä alttarin oikealta puolelta ja niissä on siirrettävä soittopöytä.

Sisäpuolen yksityiskohdista kannattaa kiinnittää huomiota valaisimiin sekä värillisiin ikkunalaseihin. Nämä molemmat ovat ruotsalaista tekoa. Seinälampuista on bongattavissa neljän evankelistan symbolit. Sivukäytävien seinillä on lisäksi ristin tien neljäätoista asemaa kuvaavat italialaiset puureliefit.

Kun goottilaisista kirkoista puhutaan, tulevat ainakin minulle heti mieleen gargoilit eli hirviönpäiset vesinokat. Johanneksenkirkonkin ulkoseinistä tällaiset lötyvät. Joskin nämä eivät ole ihan yhtä hurjan näköisiä kuin monissa vanhemmissa goottikirkoissa. Tarkemmin katsoen gargoileilla on kuitenkin suomut ja räpyläjalat. Nämä vekkulit sijaitsevat sen verran korkealla, että yksityiskohtien ihailemiseen tarvitaan vähän pidempää optiikkaa.

Kirkon ulkoisia yksityiskohtia pääsee helposti tutkimaan lähempää, mutta kokonaan sitä ei näe kerralla kuin muutamasta kulmasta. Edessä päin on tiellä puita ja muutoinkin tila loppuu kesken valokuvaamisen kannalta. Toisella sivulla lähimmät rakennukset ovat aivan vieressä. Kirkon takapuolella sen sijaan on hyvin tilaa samoin kuin toisella sivulla, jossa kukkulan alla sijaitseva kenttä tarjoaa avoimen näköalan kirkolle päin.

Johanneksenkirkko on avoinna vierailijoille arkisin klo 10-17. Sunnuntaisin kirkossa voi vierailla kesäkauden ulkopuolella klo 12-15. Johanneksenkirkko on suosittu vihkikirkko ja tämän vuoksi kesäviikonloput on varattu häitä ja muita tilaisuuksi varten. Kesäkaudella vierailu Johanneksenkirkossa sekä parissa muussakin Helgingin suosituimmista kirkoista on maksullista. Johanneksenkirkon osalta pääsymaksu on 5€. Maksu ei koske helsinkiläisiä, jotka voivat lunastaa kirkosta itselleen sisäänpääsyyn oikeuttavan kirkkopassin. Passin saa siis pelkästään kotipaikan perusteella, seurakuntaan kuuluminen ei ole sen saamiseksi tarpeen.

---

Olen usein Johanneksenkirkon ohi kulkiessani harkinnut kurkistavani myös sen sisäpuolelle, mutta yleensä kyseessä on sattunut olemaan kesälauantai ja kirkossa on ollut käynnissä vihkiseremonia. Ehdinkin asumaan Helsingissä yli 25 vuotta ennen kuin lopulta pääsin kirkon sisäpuolelle. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä Johanneksenkirkko on ehdottomasti vierailun arvoinen.