Tarkoituksenamme oli kesälomamme ensimmäisellä pätkällä autoilla Jenkkilän itärannikolla, mutta päädyimmekin roadtripille Italiaan. Ratkaisu oli aika villi, sillä saapasmaa ei ole koskaan ollut mikään erityinen suosikkimme. Lisäksi olimme jo ehtineet käväistä Roomassa keväällä. Lopulta kuitenkin USA:n…
Tekstit tunnisteella matkakertomus
Pääsiäinen 2022 Pariisissa
Käväisimme pääsiäisen ympärillä viettämässä reilun viikon verran aikaa lempikaupungissamme Pariisissa. Reissu tuli parisen vuotta myöhässä, sillä olimme kaavailleet tällaista visiittiä vapun 2020 tienoille tuolloin suunnitteilla olleen työmatkani jatkoksi. Korona vei työmatkan mennessään ja saman tien…
Pohjois-Norjan roadtrip 2020
Omituisen kevään jälkeen koitti omituinen kesä ja sen lopulla vihdoin omituinen kesäloma. Sijoitimme lomamme alkavaksi aivan heinäkuun viimeisellä viikolla, koska vielä keväällä loma-aikoja arpoessamme elättelimme toiveita maailman palaavan raiteilleen kesän kuluessa. Näinhän ei tietenkään tapahtunut,…
Kalifornia roadtrip 2019
Kävimme joulukuussa juhlistamassa vaimoni syntymäpäivää kolmen viikon roadtripillä Kaliforniassa. Matkan alku- ja päätepisteenä toimi Los Angeles. Siinä välissä piipahdimme niin San Diegossa kuin naapuriosavaltio Arizonassakin, muutamia muita paikkoja unohtamatta. Matkan varrelta löytyi paljon tuttuja elementtejä,…
Vietnam 2019
Tämän vuoden kesäloma kului pääosin Vietnamissa, jota kiersimme noin kolmen viikon ajan. Monillehan Vietnam on talvilomakohde, mutta meitä etenkin maan pohjoisosan koleat talvisäät pelottavat. Siksi maa valikoitui kohteeksi juuri kesäaikaan. Kesällä toki erityisesti eteläisessä Vietnamissa…
Myanmar 2019
Viime vuonna palelimme pääsiäisen ja vapun aikoihin räntäsateessa New Yorkissa ja Islannissa. Tänä vuonna halusimme jotain ihan muuta. Nyt kun nämä pyhät osuivat peräkkäisille viikoille, päätimme vihdoin toteuttaa monta vuotta kyteneen haaveemme vierailusta Myanmarissa. Olin…
Andalusia roadtrip 2018
Vuosi 2019 pyörähtää blogissa käyntiin tismalleen samoin kuin edellinen vuosikin. Viime joulukuun puolivälissä käväisimme nimittäin toistamiseen Andalusiassa. Vuotta aiemmin olimme liikkeellä samalla suunnalla samaan aikaan ja vuosi 2018 lähti blogissa liikkeelle tuon matkan matkakertomuksella. Ja…
Viikko Hongkongissa 2018
Tämän vuoden matkat ovat olleet ihan jotain muuta kuin mitä viime vuoden lopulla hahmottelimme. Jostain puskasta ilmestyi marraskuun alkuun tämmöinenkin viikon matka Hongkongiin. Vaan eipä siinä mitään. Hongkongissa oli kivaa ja matkan jälkeen vaimo totesi…
Syysloma Rivieralla 2018
Syksyn jo kolkutellessa ovella koto-Suomessa päätimme vielä jatkaa kesää ja siirtää itsemme muutamaksi päiväksi Välimeren äärelle. Kohteena oli Ranskan Rivieralla sijaitseva Nizza, joka on meille entuudestaan tuttu kaupunki. Edellisestä vierailusta tosin oli ehtinyt jo kulua reilut 16 vuotta….
Japanin junamatka 2018
Tämän kesän lomamatkani, kahden viikon junamatka Japanissa, oli monellakin tapaa hyvin poikkeuksellinen. Ensinnäkin tämä oli käytännössä ensimmäinen isompi ulkomaanmatka, jonka tein ruokakuntamme ainoana edustajana. Vaimon sijaan matkaseurana minulla oli kolme kaveria. Toiseksi kohde ei ollut…