Oslonvuonon rantamaisemissa kallion päällä köllöttelevä Akershusin linnoitus on valmistunut oletettavasti 1200-luvun lopulla. Ihan tarkkaa tietoa ajoituksesta ei kuitenkaan ole. Linnoitus oli valmistuessaan toinen Norjan tärkeimmistä linnoista. Oslo oli 1200-luvulla joutunut hyökkäyksen kohteeksi ja kaupungin silloisesta puolustusvarustuksesta löytyi yhden linnoituksen kokoinen aukko. Linnoitus onkin osoittautunut erittäin toimivaksi, sillä se on selviytynyt kaikista piiritystilanteista. Näitä pieniä kahnauksia etenkin naapurimaa Ruotsin kanssa onkin historian saatossa ollut useita.

Norjan kuningas Haakon V muutti asumaan Akershusiin vuoden 1300 tienoilla. Linnoitus ei ollut varsinaisesti asuinkäyttöön rakennettu, mutta tämä ei kuningasta haitannut. Kuninkaan muutto Akershusiin oli yksi tärkeimmistä syistä tehdä Oslosta Norjan pääkaupunki. Aiemmin tätä titteliä oli kantanut Bergen.

Akershusin linnoitus toimi Norjan kuninkaallisena palatsina 1800-luvun vaihteeseen asti. Linnaa muokattiin vuosisatojen kuluessa lisäämällä moderneja yksityiskohtia. Nykyisin linnoitus on edelleen Norjan puolustusvoimien hallinnassa, mutta se on silti avoinna yleisölle. Linnoitukseen voi tutustua joka päivä klo 6-21. Sisäänpääsy on ilmainen. Linnan sisätiloihin on kuitenkin 100 NOK pääsymaksu. Visitoslo.comin mukaan tosin linna on tällä hetkellä remontin vuoksi suljettu. Kesällä 2017 sinne pääsi vielä tutustumaan. Linnoitukseen järjestetään myös opastettuja kierroksia. Tällaisista minulla ei tosin ole omakohtaista kokemusta.

Linnoituksessa järjestetään ajoittain valtiollisia juhlallisuuksia, kuten illallisia valtiovieraille. Norjan kuninkaallisia on myös haudattu linnoituksen sisällä sijaitsevaan mausoleumiin.

Akershusin linnoitus näyttää jotenkin tutulta. Mielestäni siinä on jonkin verran samaa suomalaisten vanhojen linnojen kanssa. Kun rikkaampien Ruotsin ja Tanskan linnoissa on koristetta ja krumeluuria ylenpalttisesti, on meillä köyhemmissä alusmaissa ollut tyytyminen vähempään. Sisätiloihinkin tutustuminen kuitenkin kannattaa. Vaikka kultaa ja kimallusta on vähemmän, on nähtävää silti tarjolla paljon.

Akershusin linnoitukseen on mahdollista tutustua myös hieman yllättävässä paikassa. Osa linnoituksesta on nimittäin kopioitu Walt Disney Worldin Epcot-teemapuiston Norja-paviljonkiin.

Muut kirjoitukset aiheesta Oslo:

2 kommenttia

    1. Aron 5.8.2018 at 10:10

      Kiitos linkistä. Kävinkin heti tutustumassa tarkemmin. Varsin tutun näköisissä maisemmissa olitte tekin liikkuneet. 🙂 On kyllä harmi, että tuo linna on nyt remontissa. Sen verran kivoja olivat nuo sisätilatkin. Vaan täytyyhän vanhoja rakennuksia välillä korjailla.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *