Boulevard Haussmannin varrelta ihan vierekkäin löytyy kaksi Pariisin tunnetuimmista tavarataloista. Nämä molemmat ovat paitsi shoppailijoiden keitaita, myös nähtävyyksiä itsessään. Galleries Lafayette on upea erityisesti sisältä päin, kun taas Printemps koreilee erityisesti julkisivullaan. Molempien kattoterasseilta avautuu upeat maisemat yli Pariisin kattojen.

Galleries Lafayette on perustettu jo vuonna 1894, mutta nykyiseen osoitteeseensa Boulevard Hausmannin varrella sijaitseviin kolmeen eri rakennukseen se muutti vuonna 1912. Uuden tavaratalon rakennusprojekti kesti kaikkiaan seitsemän vuotta. Tavaratalossa on toki paljon tavaraa myynnissä, mutta itse olen lähinnä keskittynyt ihailemaan sen upeaa teräksestä ja lasista tehtyä kupolia, joka on nähtävillä aivan katutasosta asti, sillä tavaratalon keskiosa on ylös asti avointa tilaa. Ylemmissä kerroksissa on avoimen keskiosan ympärillä useita kaarevia looseja, joista tuota kupolia voi katsella vapaasti.

Nykyisin ylimmässä kerroksessa on myös lasipohjainen silta, jossa kupolin alla kuvautuminen onnistuu kätevästi. Tämä on näitä Insta-aikakauden keksintöjä, joita ei ollut vielä ensimmäistä kertaa Lafayettella käydessäni vuosituhannen alussa. Lasisillalle halajavien on varattava itselleen aika tavaratalon nettisivuilta täältä. Kerrallaan sillalle päästetään kahdeksan ihmistä ja visiitti kestää viiden minuutin ajan. Ajan varaaminen on ilmaista ja seuraavan viikon ajat ilmestyvät varattavaksi edellisen viikon perjantaina. Paikalle on saavuttava kymmenen minuuttia ennen omaa vierailuaikaa. Edellisen kerran Lafayettella käydessämme pääsiäissunnuntaina 2025 lasisilta näkyi olevan varsin suosittu.

Galleries Lafayetten yksi parhaista puolista on sen kattoterassi, josta avautuu hienot näkymät yli Pariisin kattojen. Erityisesti upea vanha oopperatalo Palais Garnier on siinä ihan vieressä. Valitettavasti näiden kuvin ottamisen aikoihin keväällä 2022 rakennus oli osin huputettu remontin vuoksi ja tästä syystä rajasin sen kokonaan pois kuvasta. Kesäkaudella katolla on tarjolla myös syötävää ja juotavaa popup ravintoloiden myyminä. Terassi on avoinna päivittäin klo 10-20. Omilla nettisivuillaan Lafayette kehuskelee kattoterassin auringonlaskua, mutta siitä minulla ei ole omia näköhavaintoja. Tavaratalot kuuluvat niihin kohteisiin, joissa vierailemme mieluiten niinä vähän harmaampina päivinä. Kattoterassilta käsin voi katsella lasikupolin ulkopintaa. Tästä suunnasta kupoli ei tosin mielestäni näytä oikein miltään.

Lafayetten kompleksi pitää majaansa kahdessa rakennuksessa Hausmannin pohjoispuolella ja yhdessä kadun eteläpuolella. Hausmannin pohjoispuolella sijaitsevien kompleksien välillä voi siirtyä ulos astumatta toisesta kerroksesta löytyvää siltaa pitkin. Rakennukset yhdistyvät myös kellarikerroksessa. Tätä kautta pääsee siirtymään myös Hausmannin eteläpuolella sijaitsevaan kompleksiin, josta löytyy ehdoton oma suosikkini eli Lafayetten herkkuosasto. Jos mielesi tekee lähteä eväsretkelle johonkin Pariisin kauniista puistoista, on Lafayetten herkkuosasto mainio paikka aloittaa. Tiedän, että Pariisissa on vielä tätäkin ylellisempiä paikkoja herkkukorin täyttämiseen, mutta Lafayettella asiointi onnistuu vielä ilman pankin räjäyttämistä.

Lafayetten jälkeen länteen päin Boulevard Haussmannin jatkettaessa vastaan tulee kaksi Printempsin tavaratalon rakennusta. Nämä yhdistyvät toisiinsa Lafayetten rakennusten tapaan katutason yläpuolella kulkevan sillan avulla. Printempsin rakennukset tunnistaa pyöreistä kulmista, joiden jatkona on kauniisti koristellut tornit. Haussmannin suuntainen sivu on lisäksi koristeltu näyttävästi. Kauimpana lännessä sijaitseva rakennuksista on Printempsin alkuperäinen tavaratalo, joka avattiin vuonna 1865. Rakennusta laajennettiin jo vuonna 1874 ja samassa yhteydessä se sai hissit, jotka olivat perua vuoden 1867 Pariisin maailmannäyttelystä. Seuraava suuri remontti oli vuorossa vuonna 1923, jolloin tavaratalo sai upean art nouveau -tyylisen portaikkonsa. Tämä portaikko mainitaan usein yhtenä Printempsin hienoimmista yksityiskohdista, mutta minulta sen ihailu unohtui kokonaan.

Myös Printempsin tavaratalon huipulla on kaunis kupoli, joka on samaan tapaan kuin Lafayettella rakennettu teräksestä ja lasista. Valitettavasti rakennuksen keskikohta ei ole samalla tavalla avoin, mistä johtuen tätä upeaa kupolia pystyy ihailemaan vain ylimmästä kerroksesta käsin. Kupoli ei kuulunut alkuperäiseen Printempsin tavarataloon, vaan se lisättiin vasta vuoden 1923 remontin yhteydessä. Tuolloin kupolin alla sijaitsi tavaratalon ravintola. Nykyisin ehkä pikkuisen tylsästi tässä kohdassa tavarataloa sijaitsee naisten alusvaateosasto. Jotenkin en tuntenut oloani kovin mukavaksi pyöriessäni ympäri osastoa järjestelmäkamerani kanssa sopivaa kuvakulmaa etsien. Yksi mallinukke onnistui tunkemaan päänsä myös tuohon parhaaseen kuvistani. Kupolin mittasuhteita on vähän vaikea arvioida, kun sitä voi katsella vain hyvin läheltä. Tästä johtuen se ainakin näyttää paljon Lafayetten kupolia suuremmalta. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mainittakoon, että toisen maailmansodan ajan kupoli piilotteli Pariisin pohjoisessa lähiössä turvassa pommituksilta.

Printempsin katolla on sielläkin nykyisin terassi, Terrasse du 7ème Ciel (suom. seitsemännen taivaan terassi), joka on saanut nimensä sijainnistaan rakennuksen seitsemännessä kerroksessa. Maisemien lisäksi tarjolla on baari, josta voi ostaa juotavaa ja kevyttä syötävää. Maisemien puolesta Printempsin terassi ei pärjää Lafayettelle. Lisäksi tilaa on tarjolla paljon vähemmän. Printempsinkään lasikupoli ei näytä kummoiselta ulkopuolelta käsin nähtynä. Talvella katolle on turha yrittää, sillä terassi on avoinna vain maaliskuusta lokakuulle. Tuolloin terassille pääsee klo 10-20 välillä.

Tavaratalojen esittelyjärjestys meni tässä ehkä vähän väärin päin, sillä Printemps oli näistä se ensimmäinen ja Lafayette tuli vasta toisena. Printemps on pyrkinyt olemaan edelläkävijä vielä myöhemminkin, sillä aivan juuri äskettäin siitä tuli ensimmäinen kryptovaluutan maksuvälineenä hyväksyvä eurooppalainen tavaratalo. Molemmat näistä tavarataloista ovat ulottaneet lonkeronsa kauas Pariisin ulkopuolelle. Printempsillä on nykyisin 19 tavarataloa Ranskassa ja yksi Dohassa. New Yorkin tavaratalon pitäisi avautua keväällä 2025. Galleries Lafayette on sittemmin kuitenkin kirinyt Printempsin edelle. Lafayette on nykyisin Euroopan suurin tavarataloketju 69 myymälällään, jotka sijaitsevat Ranskan lisäksi lähinnä Kiinassa ja Lähi-Idässä.


Nämä molemmat tavaratalot houkuttelevat pikkuisen minua trenditietoisempia ja äveriäämpiä asiakkaita, joskin molemmista löytyy kuitenkin myös edullisempaa ostettavaa. Olemme joskus osuneet Galleries Lafayettelle alennusmyyntien aikaan ja sitä kokemusta en voi kyllä suositella kenellekään. Suosituimpien tuotteiden osalta meininki muistutti miltei mellakkaa, sen verran tiukasti asiakkaat taistelivat viimeisistä kappaleista. Erityisesti Lafayetten kupolia tykkään kyllä käydä vilkaisemassa melkein jokaisella Pariisin visiitillämme ja usein myös kattoterassi houkuttelee etenkin hyvän sään kohdalle osuessa. Vaimo saattaa tehdä tarkemman kierroksen tavaratalojen valikoimiin tutustuen, mutta harvoin hänelläkään on näillä tienoin ostohousut mukanaan. Meitä siis kiinnostavat itse tavarataloja enemmän niiden rakennukset.

1 kommentti

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 7.5.2025 at 20:32

    Nämä on kyllä ihan käsittämättömän hienoja. Varmasti tulisi kyllä käytyä ihailemassa rakennuksia, vaikka en varmaankaan mitään ostaisikaan.

    Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *