USA:n pääkaupunki Washington on jännä paikka. Se ei kuulu mihinkään osavaltioon. Kaupunki on myös pinta-alaltaan kohtalaisen pieni. Kaupunkialue jatkuukin viereisten Marylandin ja Virginian osavaltioiden puolelle. Naapurikaupungit toimivat Washingtonin lähiöinä. Washington itsessään koostuu hieman kärjistäen pääosin valtion virastoista ja muista virallisista elimistä.

Kansallispuisto National Mall sijaitsee aivan kaupungin keskustassa. Useat kaupungin keskeisistä nähtävyyksistä sijaitsevat Mallin reunamilla. Esimerkiksi hallintorakennus Capitol, Valkoinen talo ja useat Smithsonian museoista sijaitsevat Mallin varrella.

Suunnilleen National Mallin keskeltä löytyy maailman korkein obeliski, miltei 179 metriä korkea USA:n ensimmäisen presidentin George Washingtonin kunniaksi rakennettu Washington Monument. Monumentti oli pitkään peitettynä korjausten vuoksi. Se vaurioitui vuonna 2011 maanjäristyksessä ja uudelleen myöhemmin samana vuonna hurrikaani Irenen yhteydessä. Miltei kolme vuotta kestäneet kunnostustyöt valmistuivat keväällä 2014, juuri sopivasti ennen saapumistamme paikalle.

National Mall on ihan hyvän kokoinen puisto. Paikka on suosittu erilaisten mielenilmausten järjestämiseen. Voi vain kuvitella, miltä tuntuu olla paikan päällä, kun väkeä on kokoontunut koko alueen täydeltä jonkin asian puolesta. Kun mitään ihmeellistä ei ole meneillään, voi Mallilla bongata vähintään juoksulenkillä olevia virkamiehiä. Tilaa juoksemiseen onkin mainiosti. Lisäksi penkkejä on tarjolla pientä taukoa kaipaaville. Washingtonin kesä on usein hyvin lämmin, joten puistonpenkillä istuskelu onkin oikein miellyttävää.

National Mallilla on myös toisen tunnetun presidentin, Abraham Lincolnin, muistomerkki Lincoln Memorial. Suuren pytingin sisällä on herran patsas.

Sekä Capitolilla että Lincoln Memorialilla on oma vesialtaansa heijastusten ihailua varten. Lincoln Memorialin altaasta näkyy myös hienosti Washington Monument.

Presidenttien muistomerkkien lisäksi Mallilta löytyy myös sotien muistomerkkejä. Vietnamin sodan muistomerkki on mustasta kivestä tehty muuri, johon on kirjoitettu kaikkien sodassa kaatuneiden amerikkalaisten nimet. Aika paljon on siinä nimiä. Muistomerkkiin kuuluu myös muita irrallisia osia, kuten kolmen sotilaan patsas, joka sijaitsee puiden katveessa nurmikentän laidalla.

Kauniina kesäpäivänä National Mall on hieno vierailukohde. Turisteja paikalla käy vuosittain paljon, mutta silti molemmilla vierailukerroillamme olemme varsin rauhassa saaneet liikkua. Tungoksesta ei ole ollut tietoakaan.

Pienenä vinkkinä juotavaa kannattaa varata mukaan hyvin, mikäli tarkoitus on viettää enemmän aikaa ulkosalla. Meillä ehti edellisellä vierailulla vesi loppua, eikä myyntikojuja meinannut löytyä mistään. Hätätapauksissa kannattaa mennä sisälle johonkin Smithsonian museoista. Niihin on ilmainen sisäänpääsy ja sisältä yleensä löytyy kahvila, josta saa juotavaa. Tokihan hinnoissa on aina museolisä.

Muut kirjoitukset aiheesta Washington:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *