Itsukushiman shintolaispyhäkön merestä kohoava toriiportti on yksi Japanin kuvatuimpia kohteita. Saarella Hiroshiman edustalla sijaittseva pyhäkkö onkin hyvin suosittu vierailukohde. Jos portin tosiaan haluaa nähdä juuri upeimmillaan kokonaan vedestä nousevana, on syytä ottaa selvää lasku- ja nousuveden ajoista. Meille kun sattui kohdalle juuri laskuveden aika ja tuolloin portille pystyi kävelemään jalkojaan kastelematta. Itsukushiman pyhäkkö kuuluu UNESCOn maailmanperintökohteisiin.

Lauttamatka Itsukushiman saarelle kestää mantereelta noin puolisen tuntia. Jos käytössä sattuu olemaan Japan Rail Pass, kannattaa valita junayhtiö JR:n lautta. Tällöin maksuksi riittää Rail Passin vilautus. Saarelle liikennöi myös muita lauttoja, jotka eivät ole JR:n operoimia. Näihin ei Rail Pass kelpaa.

Itsukushiman saarella on ollut shintolaispyhäkkö arvioiden mukaan vuodesta 593 asti. Nykyinen pyhäkkö lienee kuitenkin vuodelta 1168. Historiaa joka tapauksessa paikalla siis on. Pyhäkköä on vuosisatojen varrella laajennettu, joten ihan kaikki rakennukset eivät ole noin vanhoja.

Pyhäkölle satamasta saavuttaessa on ensin vastassa kivinen toriiportti. Tämän alta kuljettuaan tietää olevansa pyhässä paikassa. Jotenkin näin olen näiden porttien merkityksen ymmärtänyt.

Se tunnetuin toriiportti löytyy kuitenkin vähän matkaa pyhäköltä merelle päin. Se on puinen ja oranssiksi maalattu. Portti kohoaa vedestä, jotta veneellä saapuvat vierailijat voisivat saapua pyhäkköön portin läpi. Tosin nykyään vierailijat saapuvat lautoilla, jotka jättävät matkustajat laiturille jonkin matkan päähän itse pyhäköstä.

Laskuveden aikaan porttia voi päästä katselemaan läheltä paljastunutta merenpohjaa pitkin kävelemällä. Nousuveden aikaan puolestaan tarjolla on veneretkiä portin lähelle. Ainakin yksi tällainen on varattavissa netin kautta täältä. Portti on ilmeisesti pimeänkin aikaan upea, sillä se valaisteen saarelta käsin.

Vierailun ajoitusta miettiessä kannattaa tutustua nousu- ja laskuveden aikoihin alueella. Ne löytyvät täältä. Meillä valitettavasti oli vain yhden iltapäivän mittainen aikaikkuna Itsukushiman vierailua varten, joten valinnanvaraa ei ollut. Vesi oli selvästi nousussa, mutta valitettavasti jouduimme poistumaan saarelta päästäksemme pois lähestyvän taifuunin alta.

Itsukushiman saarella on paljon hyvin kesyjä peuroja. Yksi seurueestamme löysi tällaisen mutustamassa paitansa helmaa. Kannattaa siis vähän katsella ympärilleen tai muutoin voi vaatetus keventyä äkkiarvaamatta.

Toriiportin lisäksi myös itse pyhäkön rakennukset ovat hienoja. Niitä voi ihastella kohtalaisen rauhassa, sillä ainakin laskuveden aikaan suurin osa ihmisistä oli kiinnostunut vain toriiportista. Nousuveden aikaan toki ihmiset joutuvat pakkautumaan tiiviimpään tilaan ja silloin tungoksen tuntua voi olla enemmän. Nousuveden aika lienee muutoinkin suositumpi vierailuaika, joten väkeä voi siksikin olla liikkeellä enemmän.

Hiroshima on ilman Itsukushiman pyhäkköäkin ehdottomasti vierailun arvoinen kaupunki Japanissa. Jos aikataulu sallii, kannattaa tässä pyhökössä kuitenkin käydä piipahtamassa. Suosittelen valitsemaan mieluummin nousuveden ajan. Näin teen varmasti itsekin seuraavalla kerralla.

Muut kirjoitukset aiheesta Hiroshima:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *