Yksi Route 66 -matkan juttuja oli nähdä aito amerikkalainen aavekaupunki. Käytöstä poistetun vanhan valtatien varrella niitä kun piti olla. Useampi kuin yksi aavekaupungiksi mainittu paikka osoittautui kuitenkin edelleen asutuksi. Onneksi oli yksi varma nakki: Glenrio. Tässä osittain Texasin ja osittain New Mexicon puolella sijaitsevassa kaupungissa ei asu enää ketään.

“Aiotteko ihan varmasti lähteä nyt tälle kävelykierrokselle?”, kysyi huolestuneen näköinen Tucumcarin kauppakamarin turisti-infon rouva ojentaessaan minulle kaupungin seinämaalauksia esittelevän kartan. Kello kävi kahta iltapäivällä ja lämpötila oli kohonnut hyvin 40 celciusasteen paremmalle puolen. Rauhoittelin rouvaa sanomalla, että käytämme autoa apuna.

Kirjoituksen lopusta löytyy kartta meidän bongaamistamme seinämaalauksista, jotka myös ovat tämän kirjoituksen kuvituksena. Kuvateksteissä näkyvät numerot viittaavat kartan numeroihin. Aivan ensimmäisessä kuvassa tuossa ylhäällä on hylätyn huoltoaseman seinä. Paikka esiintyy kartassa numerolla 1.

Matkamme jatkui valtatiellä 66 Texasista New Mexicoon. Ylitimme osavaltioiden rajan jo oikeastaan Glenrion aavekaupungissa, joka on levittäytynyt molempien osavaltioiden puolelle. Route 66 jatkui kuitenkin Glenriosta New Mexicon puolelle päällystämättömänä, minkä vuoksi käännyimme takaisin ja palasimme jatkamaan matkaa interstatelle.

New Mexicon puolella Texasin pelto- ja laidunmaat jäivät taakse. Maisema muuttui pientä käkkärää kasvavaksi joutomaaksi, jolla siellä täällä jokunen nautaeläin yritti löytää syötävää. Jokaisen mäennyppylän laelta avautui huiman laaja näkymä yli loputtomasti joka suuntaan jatkuvan maiseman. Lumouksen maaksihan (eng. land of enchantment) tätä osavaltiota kutsutaan. Taivaanrannassa kohosivat isommat ja pienemmät pöytävuoret, eli mesat ja buttet.