Matkan aikana en varsinaisesti kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta jälkeen päin valokuvia selaillessa Andalusian roadtripimme nähtävyyksistä löytyi selvä kaava. Valokuvien kohteina olivat enimmäkseen kirkot ja linnat. Toki kuvasin paljon myös kapeita kujia, mutta niistä olenkin jo kirjoittanut matkakertomuksen ensimmäisessä osassa (ks. osa 1: Valkoisia kyliä ja kapeita kujia).

Kirkkoja ja linnoja löytyy Andalusiasta monista paikoista. Kristityissä maissa kirkkoja nyt muutenkin on joka kylässä, mutta katoliset maat kunnostautuvat tässä vielä jotenkin erityisen hyvin. Linnat puolestaan ovat osin perua alueen sotaisasta historiasta. Islaminuskoiset maurit valloittivat liki koko Pyreneiden niemimaan, mutta joutuivat lopulta luopumaan alueesta kristittyjen valloitettua sen takaisin. Pitkän aikaa rajalinja kulki Andalusiassa, mikä näkyy edelleenkin paikannimissä. Mekin vierailimme kahdessa muinoin rajavyöhykkeellä sijainneessa kaupungissa, joiden nimen perässä on edelleen de la frontera tämän merkkinä, vielä puolen tuhatta vuotta tapahtumien jälkeen.

Córdoba

Ensimmäinen kohde kirkko- ja linnaturneella oli Córdoba, joka onkin mainio paikka tähän tarkoitukseen. Córdoba kun oli kalifaatin pääkaupunki maurien hallitseman alueen ollessa suurimmillaan. Córdoban linna, Alcázar de los Reyes Cristianos, tosin on nykyisessä muodossaan maurien jälkeisellä ajalla rakennettu. Nimi Alcázar viittaa maurilaiseen arkkitehtuuriin ja nimen lopussa taas kerrotaan rakennuksen olevan kristittyjen kuninkaiden palatsi. Lisään tämän yli hilseen menevien asioiden listalle.

Paikalla sijaitsi kyllä maurien palatsi aikaisemmin, mutta siitä ei juuri mitään ole enään jäljellä. Tämä nykyinen uusi linnakin tosin on 1300-luvulla rakennettu, joten onhan se kaikenlaista ehtinyt näkemään jo sekin. Linna lukeutuu yhdessä muun Córdoban historiallisen keskustan kanssa Unescon maailmanperintökohteisiin.

Meille linna oli kakkosprioriteetin kohde Córdobassa ja päädyimme sinne sisälle lähinnä etsiessämme vaihtoehtoista tekemistä sen ykköskohteen eli moskeijan ollessa aamupäivällä turhan suosittu. Lopulta jonotimme linnaankin yli puoli tuntia. Väkeä siis tähänkin kohteeseen riitti. Onneksi kuitenkin linnan puutarha on suuri ja sinne isokin väkijoukko leviää kätevästi. Lounaan jälkeen linnaan ei ollut jonoa enää nimeksikään, mutta silloin olimme jo matkalla kohti moskeijaa. Sielläkin oli hyvin hiljaista. Kenties tästä voimme päätellä suurimman osan turisteista olleen espanjalaisia, jotka eivät malttaneet olla viettämättä siestaa edes lomalla. Helteen takia iltapäivän lepotuokiota tuskin oli tarpeen viettää, sillä kevytuntuvatakki oli ihan passeli vaate auringonpaisteesta huolimatta.

Kolumbus tapasi Espanjan kuningasparin juuri Córdoban Alcázarissa ennen ensimmäiselle Amerikan löytymiseen johtaneelle matkalle lähtemistään vuonna 1492. Tämän tapaamisen kunniaksi on linnan puutarhaan pystytetty muistomerkki.

Córdoban Alcázar on todistanut muitakin historiallisia tapahtumia, kuten 1800-luvulla, jolloin Napoleonin joukot pitivät sitä majapaikkanaan. Sen jälkeen linna ehti toimia vankilana ennen kuin se 1950-luvulla päätyi nykyiseen tehtäväänsä turistikohteeksi. Meiltä jäivät linnan sisäosat näkemättä. Keskityimme lähinnä puutarhaan, jonka kiertämisen jälkeen olikin jo niin kova nälkä, että tapakset kutsuivat. Puutarha oli kyllä upea.

Kirkkoja Córdobassa on toki paljonkin, mutta tunnetuin niistä on Córdoban moskeija. Ei kannata antaa nimen hämätä, sillä moskeija kyllä muutettiin katedraaliksi maurien menetettyä kaupungin hallinnan. Onneksi muutostyö tehtiin vanhaa muokkaamalla, eikä koko rakennusta jyrätty matalaksi. Moskeijassa on edelleen paljon maurien aikaista rakennustakin jäljellä.

Suuren tilan keskelle on rakennettu varsinainen katedraaliosa. Se on ehkä pikkuisen päälle liimatun näköinen, mitä se toki onkin. Paikasta pystyy ottamaan kolmenlaisia valokuvia. Voi kuvata vain sitä raidoitettujen kaarien moskeijaa tai pelkkää katedraalia. Kolmas vaihtoehto on yrittää saada molemmat samaan kuvaan. Yhtä ja samaa tilaa tämä rakenus kuitenkin oikeasti on.

Moskeijan reunoilla olevista tiloista osa on muunnettu kappeleiksi. Osassa taas näkyvät edelleen alkuperäiset maurilaiset koristelut. Vaikka nämä sivukappelitkin on koristeltu hienosti, miellyttivät maurilaiset aiheet minun silmääni enemmän.

Kirkoksi muunnettu moskeija on ulkoa päin enemmän moskeija kuin kirkko. Tosin minareetin päälle on rakennettu kellotorni. Ovien koristelu viittaa kuitenkin vahvasti maurilaiseen arkkitehtuuriin. Oviaukot muistuttavat avaimenreikää.

Córdobasta löytyy toinenkin linna, tai oikeastaan vain torni, Torre de la Calahorra, joka vartioi roomalaista siltaa. Torni sijaitsee sillan väärällä puolella. Silta on nimensä mukaisen peräisin roomalailta ajalta. Ensimmäinen silta rakennettiin jo ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Nykyinen silta on pääosin 700-luvulta.

Torre de la Calahorrassa sijaitsee nykyisin museo, joka esittelee Córdoban maurilaista historiaa. Maksoin neljän euron pääsymaksun ja otin kiltisti minulle tarjotun audio-oppaan kaulaani, vaikka oikeasti tarkoitukseni olikin vain kipaista portaat ylös tornin huipulle ja vilkaista siltaa ja sen takana avautuvaa Córdoban vanhaakaupunkia lintuperspektiivistä. Näkymät olivat mainiot ja alas kävellessäni vilkaisin pikaisesti myös museon näyttelyä. Kuuntelin audio-oppaastakin pari kohtaa. Opastus vaikutti asialliselta. Historiasta kiinnostuneille voin tätä kierrosta suositella.

Itse roomalainen silta on suosittu kaikkina aikoina päivästä. Sillalla on päivällä katusoittajia, joiden kohdalla reitti ajoittain tukkeutuu. Eniten väkeä tuntui houkuttelevan listahittejä renkuttanut ryhmä. Me heitimme lantin mieluummin perinteisempää flamencoa esittävän kaksikon kippoon.

Kaikista rauhallisin tunnelma sillalla oli auringonnousun aikaan. Liikkeellä ei minun lisäkseni ollut muita turistin tuntomerkkejä, kuten kameraa, kantavia. Jokunen paikallinen oli aamulenkillä ja muutama näytti kiiruhtavan työnsä pariin.

Mijas Pueblo

Kirkko ja jonkinlainen linnoitus löytyivät myös Mijas Pueblosta, vaikka tämä valkoinen kylä olikin varsin pieni. Kirkon ovi tosin oli kiinni ja linnoituksesta taisi olla jäljellä vain pikkuisen muurinpätkää kallionreunalla. Tuttu teema toistui kuitenkin tässäkin paikassa.

Jerez de la Frontera

Reissun hienoin linna löytyi Jerez de la Fronterasta. Nyt olimme saapuneet kristityn ja islamilaisen Espanjan rajalle. Jerezin Alcázar on maurien rakentama ja espanjalaisten muokkaama linna, jonka edustalla on kaunis aukio. Andalusiassa kun ollaan, on aukio täynnä appelsiinipuita. Jo edellisen vuoden Andalusian matkalla tykästyin näihin puihin kovasti, mutta viimeistään tällä matkalla hullaannuin niistä totaalisesti. Appelsiinipuut olivat reissun viimeinen selvä teema, mutta siihen keskityn matkakertomuksen seuraavassa osassa. En silti malttanut olla laittamatta muutamaa kuvaa näistä puista tähänkin.

Vilkaisimme linnaa jo heti ensimmäisenä iltapäivänä kaupunkiin saavuttuamme. Ovet olivat kuitenkin jo siltä päivältä sulkeutuneet, joten palasimme takaisin seuraavana aamuna. Silloin tärppäsi ja pääsimme piipahtamaan sisällä. Sää oli tuossa välissä vaihtunut. Koko edellisen päivän piilossa pysytellyt aurinko näyttäytyi nyt kunnolla, eikä sääennusteessa uhkaavasti keikkuneista pilvistä näkynyt kuin pari pientä haituvaa.

Sisälle maurilaisen vastineensa korvanneeseen barokkipalatsiin ei valitettavasti päässyt kurkistamaan lippuluukkua ja matkamuistomyymälää lukuunottamatta. Vierailu koostui siis lähinnä pihojen kiertelystä. Nämäkin olivat kuitenkin mielenkiintoisia. Onneksi sentään maurien kylpylään ja yhteen torniin oli mahdollista vilkaista tarkemmin, samoin kuin kappeliksi muutettuun pieneen moskeijaan.

Jerezissäkin on kirkkoja siellä täällä. Kävimme tutustumassa tarkemmin 1600-luvulla rakennettuun katedraaliin. Erilaisia tyylejä goottilaisesta neoklassiseen yhdistelevä katedraali on ulkoapäin varsin jyhkeä ilmestys. Pilvisessä säässä otetuissa kuvissa katedraalissa on jopa pientä uhkaavuutta. Jos minun pitäisi ohjata kauhuelokuva jossain reissumme kohteista, valitsisin kyllä Jerezin. Tämä nyt ei varsinaisesti liity mihinkään, mutta tulipahan vain mieleen. Eikä tapanani ole ollut ohjata elokuvia.

Katedraalin ympäristössä on nähtävissä kevyttä ränsistyneisyyttä. Tällainen vetoaa minuun. Liian kiillotettu katukuva on jotenkin teennäisen näköinen. Disneyn elokuvat tulevat sellaisesta mieleen. Jerez oli siis kaupunki minun makuuni.

Katedraalistakin löytyy sisäpiha, joka toki on täytetty appelsiinipuilla. Suihkulähde oli pois päältä. Sisäpiha sijaitsi aivan katedraalin perällä. Sinne pääsi näyttelytilasta, jossa on esillä monenlaisia taideaarteita. Näitä oli kanssamme katselemassa yksi muukin turisti. Hänen lisäkseen näimme katedraalissa vain lippuluukun herran sekä näyttelyesineitä suojelevan vartijan.

Keskustelumme katedraalin lippuluukun herran kanssa oli kuin Monty Pythonin sketsistä. Herra kysyi meiltä espanjaksi, haluammeko pääsylipun hintaan kuuluvan esitteen englanninkielisenä. Vastasimme tietenkin espanjaksi myöntävästi. Herra ei itse selvästi huomannut tässä keskustelussa mitään omituista. Meillä tilanne kutitti nauruhermoa, mutta onnistuimme pitämään naamamme peruslukemilla ja kikattelimme vasta sitten katedraalin sisäpuolella.

Katedraalissa oli valokuvaaminen kielletty. Kylteissä kerrottiin syyksi maalausten suojelemisen. Yleensä tästä syystä kielletään vain salamalla kuvaaminen. Päätin tapojeni vastaisesti uhmata kieltoa, koska en nähnyt keskellä katedraalia yhtään maalausta, jota kännykkäkamerani olisi uhannut. Ainoat uhattuina olleet maalaukset näin ikkunoissa, mutta niillekin taisi ulkoa tuleva valo olla kännykkäkameraa suurempi uhka. Pääsymaksun vastineeksi sain siis tämän yhden kuvan sisältä katedraalista ja toisen sisäpihalta.

Muitakin kirkkoja tosiaan näkyi joka puolella kaupunkia. Hotellimme läheltä löytyi yksi, jonka edustalla oli hieno jouluseimi. Yritin etsiä tästä sitä kuuluisaa kakkaavaa hahmoa, mutta en onnistunut sellaista löytämään (ks. Andalusia roadtrip 2018). Kävimme kirkossa myös sisällä, kun huomasimme alkuillasta oven olevan auki. Paikka oli todella synkkä sisältä päin. Tämä kirkko pääsisi ehdottomasti kuvauspaikaksi kauhuelokuvaani.

Cádiz

Valon rannikon Cádizissa kirkkoja oli myös joka puolella. Kaupungin pääkatedraalin kanssa samalla aukiollakin oli myös toinen kirkko. Ei aukiota ilman kirkkoa, voisin jopa sanoa. Ja noita aukioitakin Cádizissa riittää. Kaupunki vaurastui Amerikan valloituksen myötä hyvän satamansa ansiosta ja tämä näkyy kaupunkikuvassa. Joskin noista ajoista suunta on tainnut olla pääasiassa alas päin.

Katedraalissa oli sisällä jonkinlainen historiallinen näyttely meneillään, mutta me emme siitä hirveästi jaksaneet innostua. Sen sijaan katselimme itse rakennusta. Sisäpuoli oli osittain remontissa ja etenkin katto kyllä oli aika pahasti sen tarpeessa. Katon alapuolelle oli levitetty verkkoja estämään irtoilevia palasia putoilemasta lattialle ja ihmisten päälle. Kuvia ei katedraalin sisällä saanut ottaa. Kuvailin sitten rakennusta ulkoa päin useammastakin eri kulmasta. Oma suosikkini näistä kuvista on otettu hotellihuoneemme terassilta auringonlaskun aikaan.

Kaupungin muita kirkkoja kuvailin enimmäkseen ulkoa päin.

Eikä kaupunkia ilman linnaa. Cádizista löytyy Pyhän Katalinan linnake, joka sijaitsee aivan La Caletan rannan pohjoispäässä. Tämä 1500-luvulla rakennettu puolustuslinnoitus ei ole sinällään ihmeellinen, mutta sopii tähän teemaan.

Vejer de la Frontera

Toinen matkamme rajakaupungeista oli Vejer de la Frontera, jossa kävimme lounaan ja pienen kävelyn verran piipahtamassa paluumatkalla Cádizista Aurinkorannikolle. Linna ja kirkko tarttuivat kameran muistikortille sielläkin, joskaan kumpaankaan emme päässeet tutustumaan tarkemmin.

Linnassa kävimme sisäpihalla asti ennen kuin selvisi, että paikka on suljettu remontin vuoksi. Ulkoseinän kyltin mukaan paikka oli avoinna.

Kirkonkin ovi oli kiinni.

Näiden kirkkojen ja linnojen sekä jo aiemmissa matkakertomuksen osissa mainittujen muiden teemojen lisäksi myös appelsiinipuut olivat läsnä koko matkan ajan. Andalusiassa käyneitä tämä tuskin yllättää, mutta minä jaksoin näistä edelleen joka kerta innostua. Kas, tuossakin on appelsiinipuu. Innostukseni oli niin suurta, että ajattelin tällekin aiheelle omistaa oman osan matkakertomuksesta. Eikä unohtaa sovi aurinkoa, jota Suomen keskitalvessa tulee väkisinkin ikävä. Näistä aiheista kerron tarinan seuraavassa osassa.