Olen jo useaan otteeseen matkakertomuksen myötä valitellut Andalusian kylmää säätä. Oikeasti tämä oli meille jo toinen vierailu tähän Espanjan eteläiseen maakuntaan joulukuussa, joten lämpötila ei tullut mitenkään yllätyksenä. Osasimme varautua siihen, ettei lämpömittarin kertomaan lukemaan voi täysin luottaa. 20 asteen lämpötilassakin voi kevytuntuvatakki olla tarpeen. Olimme riitävän lämpimillä vaatteilla aina liikkeellä. Lämpö ei siis ollut meillä edes hakusessa tällä kertaa. Sen sijaan yksi tärkeimpiä matkan päämääriä oli saada vähän valohoitoa talven kaamoksen keskellä. Tämä tavoite toteutui hienosti.

Auringon matka taivaan poikki oli näinkin etelässä jonkin verran lyhyempi kuin kesällä. Päivän pituuden ero eri vuodenaikojen välillä on kuitenkin Andalusiassa paljon maltillisempi kuin Suomessa. Aurinko nousee keskellä talvea vain noin puolitoista tuntia myöhemmin kuin kesällä. Meille tämä pieni myöhäistys oli vain hyvä juttu, sillä ehdimme nähdä kauniita auringonnousuja heräämättä aikaisin. Aurinko nousi suunnilleen puoli yhdeksältä.

Sää oli pääosin kirkas. Joinain päivinä oli ihan pieniä pilvenhaituvia taivaalla, parina päivänä taisi osan päivää olla vähän enemmän pilvistä. Vain yhtenä päivänä aurinko pysytteli pilven takana koko päivän. Vesisadetta emme nähneet kertaakaan, mutta yhtenä yönä oli selvästi vettä tullut. Onneksi tuo pilvisin sää sattui juuri matkapäivälle, jona köröttelimme rannan tuntumasta Elviriasta länteen Jerez de la Fronteraan.

Jos jotain olisi säässä voinut muuttaa, niin pilvinen matkapäivämme olisi voinut iltapäivän puolelta jo vähän kirkastua. Ensimmäinen kävelykierros Jerezissä tapahtui nyt ilman auringon näyttäytymistä. Mutta oikeasti näin pienestä en viitsi valittaa. Parempaa säätä en olisi osannut edes toivoa.

Yleensä lempipuitani ovat erilaiset palmut. En tosin osaa tarkalleen sanoa, mikä niissä viehättää. Kenties se on se lämmön kaipuu. Suomessa on kuitenkin suurimman osan vuotta varsin kalseaa. Lämpöä rakastavalle ihmiselle tämä on ajoittain yhtä tuskaa. Palmupuu ei kasva kylmässä ilmastossa ja siksi siitä tulee ensimmäiseksi mieleen kiva ja lämmin lomatunnelma.

Tämänkertaisen Andalusian matkan yhteydessä palmupuut saivat väistyä ja niiden paikan suosikkina ottivat appelsiinipuut. Tokihan palmut edelleenkin näyttivät kivalta nekin, mutta silti hedelmiä täynnä olevat appelsiinipuut nostattivat ilmoille eniten riemukkaita hihkaisuja.

Appelsiinipuita on istutettu Andalusian kaupungeissa ihan joka paikkaan. Niitä on aukioilla, katujen varsilla ja sisäpihoilla. Niitä on jopa niin paljon, että niitä ei aina edes huomaa. Ja taas on pakko hihkaista, kun lopulta havahtuu, että siinähän niitä taas on.

Olen vieraillut Andalusiassa joulukuun lisäksi maaliskuussa ja silloinkin appelsiinipuut olivat täynnä hedelmiä. Varmasti näiden puiden pitää joskus kukkiakin, jotta hedelmiä pääsee muodostumaan. Kukat lienevät kauniita nekin, mutta minä tykkään näistä hedelmistä.

Autoillessamme satuimme ajamaan yhden appelsiinitarhan ohi. Kyse oli siis ihan kaupallisesta hedelmätarhasta, jossa kasvatetaan appelsiineja myytäväksi. Puita oli melkoisesti. Emme tosin pysähtyneet valokuvaamaan näitä viljelyksiä.

Maistelimme espanjalaisia appelsiineja niin hedelminä kuin mehunakin. Elvirian lähikaupassa oli hedelmiä myytävänä. Lisäksi kaupasta löytyi mehukone, joka puristi appelsiinit mehuksi pulloon. Arvelimme hedelmien olevan makeita, kuten usein paikan päällä syötynä tilanne on. Kypsänä poimitut hedelmät kun ovat aina paljon parempia kuin raakoina poimitut ja toiselle puolelle maailmaa rahdatut. Näin olikin tilanne syötävien appelsiinien osalta. Mehu sitä vastoin oli tehty todella happamasta lajikkeesta. Kyllähän tuokin juotua tuli, mutta ei se kyllä ollut ihan meidän makuumme.

Tämän auringon ja appelsiinipuiden muisteluosuuden jälkeen matkakertomuksesta on jäljellä enää se viimeisin osa, eli tilinpäätös. Rahanmenoa ei tälläkään matkalla voinut estää. Paljonko sitä lopulta kului ja mihin se meni? Näihin kysymyksiin yritän löytää vastauksen seuraavaksi.