Matkakertomus on nyt varsinaisten kohteiden osalta käyty läpi ja on loppuyhteenvedon aika. Muutamien hajanaisten havaintojen jälkeen avaan vähän reissun kustannuksia. Itseänikin kiinnostaa nähdä, paljonko sitä rahaa lopulta kului. Koronarajoitukset ansaitsevat edelleen oman tarkastelunsa, sillä niiltä ei vielä tyystin vältytty. Italian tiukka linja terveysturvallisuuden suhteen pitää edelleen.

Matkalaukkuelämää

Reissun päällä huomasin, että olinkin jo todella kaivannut tällaista matkalaukkuelämää. Olo on kevyt, kun koko elämä kulkee mukana matkalaukussa. Kapsäkki avataan huoneen nurkkaan ja laitetaan taas pian uudestaan kasaan matkan jatkuessa. Ihminen tarvitsee lopulta todella vähän ollakseen onnellinen.

Vaikka tykkäämme monenlaisista tavoista matkustaa, on roadtrip silti meille se paras vaihtoehto. Joskus joku paikka tuntuu niin kivalta, että sinne voisi jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta toisaalta ainahan sinne voi palata uudestaan jollain toisella reissulla. Ajoittaisesta haikeudesta huolimatta tien päälle on aina kiva lähteä, kun edessä odottavat uudet seikkailut. Useiden yhteisten automatkojen myötä olemme löytäneet meille sopivan matkarytmin. Emme edes yritä ehtiä kaikkea yhdellä reissulla, vaan mieluiten vietämme auton kyydissä vain vähän aikaa kerrallaan. Käytännössä neljän tunnin ajomatka päivässä on ehdoton maksimi ja peräkkäisiä ajopäiviä ei saa olla kuin kaksi ennen pidempää pysähdystä. Tällä tavoin koko aika ei kulu autossa, vaan tilaa jää myös nautiskelulle.

Matkamme aikana Suomessa koettiin kesän parhaat hellepäivät. Meitä ei silti tippaakaan harmita, että vietimme juuri tämän ajan Italiassa. Me pidämme lämpimästä ja keskivertosuomalaisen liian kuumana pitämä sää saa minut vasta avaamaan vähän takin vetoketjua. Shortseissa en edes harkitse tarkenevani alle 30 asteen lämpötilassa. Reissun aikana en kaivannut pitkälahkeisia housuja kuin tasan yhden kerran, kun illallisen jälkeen ravintolan ulkopöydässä alkoi jalkoja paleltaa viileähkön tuulenvireen noustessa. Pääosin siis lämmintä riitti, joskaan aivan niihin parhaisiin lomakeleihin, eli yli 40 asteen lämpötiloihin, ei tällä kertaa reissun aikana päästy. Firenzessä tosin käytiin jo hyvin lähellä.

Italiassa ajamisesta

Minulla on hyvin kirjavia kokemuksia Italiassa ajamisesta aiemmilta automatkoiltamme. Ensimmäinen kokemukseni oli Toscanasta, jossa ajelimme pääasiassa maaseudulla ja siellä liikenne oli melko rauhallista. Ihmiset myös noudattivat liikennesääntöjä varsin hyvin, jos nopeusrajoituksia ei oteta lukuun. Toisella kerralla autoilimme Napolin seudulla, jossa mitkään säännöt eivät tuntuneet pätevän. Liikenneympyröissäkin toimittiin käänteisen logiikan mukaan, eli ympyrään tungettiin väkisin mukaan ja ympyrässä ajavat väistivät uusia tulokkaita. Stop-merkin kohdalla ei saanut pysähtyä, jos ei halunnut kuunnella torvikonserttia.

Tällä kerralla liikuimme osin samoilla alueilla kuin tuolla ensimmäisellä Italian automatkallamme. Liikuimme jälleen paljon maaseudulla, mutta nyt mukana oli myös edellistä kertaa enemmän kaupunkiajoa. Mitään haastavia tilanteita ei kuitenkaan osunut kohdalle. Rauhallinen ajotapani ei ollut selvästi aina paikallisten mieleen, mutta onneksi kaikki perässä roikkujat pääsivät ennemmin tai myöhemmin ohi ja saivat ajella egolleen sopivaa nopeutta. Osa näistä oman elämänsä kilpa-ajajista hurautti ohi oikein mielenosoituksellista vauhtia. Voi niitä mamman pikku kullannuppuja.

Pääosin rauhallisuus oli valttia näilläkin teillä, joskin vilkkaan liikenteen seassa kaistaa vaihtaessa oli pakko olla aggressiivinen. Italiassa kukaan ei anna sinulle tietä, jos vain jäät vilkun kanssa odottelemaan vuoroasi. Tämä vaati vähän totuttelua, koska olen enimmäkseen autoillut ystävällisemmän autoilukulttuurin maissa. Onneksi sentään liikenneympyröissä ajettiin oikeaoppisesti. Jopa kaksikaistaisissa ympyröissä ihmiset malttoivat kiertää samalla kaistalla, toisin kuin Espanjassa, jossa on tapana vain ajaa suoraan tällaisten ympyröiden läpi kaistoista välittämättä.

Lopputulemana sanoisin, että jos selviät auton kanssa Suomessa, selviät hyvin myös Emilia-Romagnassa ja Toscanassa. Mikäli kaupunkiajo ei tunnu omimmalta jutultasi, suosittelen varaamaan auton lentokentältä. Tällöin pääset liikkeelle kaupungin laidalta. Kaupunkiajon vältteleminen tietysti rajaa vähän mahdollisia vierailukohteita, mutta tokihan maaseudullakin on nähtävää. Etenkään viinin ystävän on turha edes vaivautua isompiin kaupunkeihin. Pienemmät kukkulakaupungit ovat nekin käteviä, koska niiden keskustoissa ei välttämättä edes ole ulkopuolisten luvallista autoilla. Älypuhelimen karttasovellus on ihan riittävä navigaattori, kunhan muistaa ladata kartat muistiin etukäteen. Maaseudulla kun ei bitti välttämättä kulje kovin joutuisasti. Erityisesti autovuokraamoiden tarjoamille navigaattoreille kannattaa sanoa jyrkkä ei, sillä vuokrahinnalla ostaisi jo helposti hyvän navigaattorin omaksi.

Koronarajoitukset

Sitten edellisen Italian vierailumme maaliskuussa olivat koronarajoitukset höllentyneet. Nyt maskipakko oli voimassa ainoastaan julkisessa liikenteessä, jota käytimme tasan puolen tunnin junamatkan verran Bolognasta Firenzeen. Suositus maskin käytöstä oli edelleen voimassa julkisissa tiloissa silloin, kun etäisyyden pitäminen muihin ihmisiin ei ollut mahdollista. Paikalliset näyttivät tätä suositusta kohtalaisen hyvin noudattavan. Moni vanhempi kansalainen, mutta myös jokunen nuorempi, käytti edelleen maskia myös ulkona liikkuessaan. Koronapasseista oli jo luovuttu kokonaan.

Meilläkin oli maskeja mukanamme ja käytimme niitä paikallisten tapaan. Kohtalaisen nopeassa tahdissa edennyt matkamme olisi tyssännyt ikävästi sairastumisen vuoksi, joten päätimme pysytellä negatiivisina. Tämä tuottikin tulosta, sillä tätä kirjoittaessani on minulla edelleen korona kokematta. Ennemmin tai myöhemmin tämäkin tauti on sairastettava, mutta mieluummin sairastan sen kotona kuin lomamatkalla.

Reissun kustannukset

Vähän itseänikin jännittää, minkälainen summa viivan alle lopulta ilmestyy. Kirjasin edellisen reissun lepsuiluista ryhdistäytyneenä kaikki kulut tarkasti ylös. Tässä auttoi kovasti se, että miltei kaikkialla kelpasi maksuvälineenä luottokortti. Aivan paria yksittäistä pääsymaksua lukuun ottamatta kaikki ostokset pystyi tarkistamaan jälkeenpäin pankin sovelluksen kautta, eikä kuitteja tarvinnut säilytellä.

Meillä oli tätä reissua varten varsin väljä budjetti. Jo varauksia tehdessämme huomasimme majoitusten ja auton vuokrauksen olevan hinnoissaan. Tosin kumpikaan näistä ei ole Italiassa ollut koskaan erityisen edullista. Silti tämä reissu rikkoi hintansa puolesta monia ennätyksiä. Samalla rahalla olisi toisaalla pystynyt tekemään paljon enemmän. En ole kuitenkaan ikinä katunut matkoihin sijoittamiani rahoja, enkä kadu nytkään. Tämä reissu oli juuri sitä mitä tähän hetkeen kaipasimme. Olisivat ne rahat kuluneet kotonakin ollessa. Luultavasti niillä olisi vain ostanut nurkkiin pyörimään jotain turhaa materiaa, josta ei kuitenkaan saa samanlaista iloa kuin matkalla mieleen tallentuneista muistoista.

Lasken tässä nyt kaikki summat kahdelta henkilöltä ja vasta kokonaissumman osalta lasken osuuden per henkilö. Tuo jaettu summa ei oikeastaan päde muuta kuin kaksin matkustavien osalta, koska osa kuluista ei jakaudu tasaisesti henkilöille. Lentoliput ovat per henkilö, mutta esimerkiksi taksimatka maksaa saman riippumatta onko kyydissä yksi vai kolme ihmistä. Sama pätee myös vuokra-autoon. Nämä kannattaa huomioida kokonaissummia katsellessa.

Matkustus

Matkustuksen kuluista leijonanosan vei tällä kertaa vuokra-auto, joka meillä oli käytössämme 12 vuorokauden ajan. Yli 2000 euron vuokrahinta tuntui todella kovalta. Verrokkina maksoimme joulukuussa 2019 Kaliforniassa paljon isommasta autosta kolmelta viikolta noin 600€. Vertailu ei ehkä ollut ihan reilu näiden maiden välillä, mutta silti hinnat ovat selvästi nousseet. Polttoaineen hinnannousu ei kovin paljoa budjettiimme vaikuttanut, sillä löpöä kului reissussa vain vajaa tankillinen. Vaikka dieselin litrahinta olisi ollut kaksinkertainen, ei polttoaine olisi vastannut kuin kuutta prosenttia koko autoilun kustannuksista. Litrahintaa on toki helppo seurata ja verrata, mutta asiat kannattaa laittaa oikeisiin mittasuhteisiin.

Lennot

Finnairin suora lentoyhteys Helsinki-Bologna-Helsinki oli maltillisen hintainen verrattuna moneen muuhun Etelä-Euroopan kohteeseen. Ostimme lentoliput vasta noin pari viikkoa ennen lähtöä. Valitsimme edullisimman economy light -luokan, sillä meillä kuului lippuun jo automaattisesti yksi ruumaan menevä matkatavara tasoedun myötä.

  • Helsinki-Bologna-Helsinki (Finnairin suorat lennot): 297,72€ / henkilö
  • Lennot yhteensä: 595,40€ (2 henkilöltä)

Juna

Matkustimme ensimmäisen siirtymätaipaleen Bolognasta Firenzeen nopeimmalla tarjolla olleella junalla. Matka kesti puolisen tuntia. Lippu olisi ollut 2€ edullisempi ilman paikkavarausta. Vielä tätäkin edullisemmin olisi päässyt ajelemalla hitaammalla junalla.

  • Bologna-Firenze (Trenitalia Frecciarossa 9415): 29,90€ / henkilö
  • Junamatkat yhteensä: 59,80€ (2 henkilöltä)

Vuokra-auto

Auton vuokrasimme tällä kertaa Sixtiltä, joka tarjosi jonkin verran vakiovuokraamoamme Hertziä edullisempaa hintaa. Hertzin tarjonta oli myös Sixtiä suppeampaa. Koska olimme hyvin myöhään liikkeellä varauksia tehdessämme, jouduimme tyytymään siihen mitä sattui löytymään. Varasimme toiseksi pienimmän mahdollisen auton (Lancia Ypsilon), mutta korotimme sen noudon yhteydessä pykälää parempaan (Audi A3). Hieman isompi automaattivaihteinen auto oli mielestäni 300 euroa kalliimman hinnan arvoinen 12 vuorokauden vuokra-ajalta. Oli kiva saada matkatavarat mahtumaan auton tavaratilaan takapenkkejä kaatamatta.

Sinällään tuo Audi oli autona ihan asiallinen. Se oli sisältä siistissä kunnossa ja kilometrejäkin oli mittarissa vain vähän reilut 30 000. Ulkoisesti auto oli saanut jonkin verran osumia, mutta Italiassa nämä tuntuvat kuuluvan asiaan. Erityishuomiona Audi oli ilmeisesti joku sporttisempi versio ja siinä oli 3,5 litran dieselmoottori. Moiset herkut menivät minun rauhallisella ajotavallani ihan hukkaan. Maaseudun pikkuteitä ajellessa taisin päästä ottamaan koneesta enemmän tehoja irti tasan kerran maataloustyökonetta ohittaessani. Kyllähän se moottori siinä kohtaa ihan äkäisen kuuloisesti murahti.

Aivan kaikki ei auton kanssa kuitenkaan mennyt ihan putkeen. Sixt ei ollut huolehtinut auton tarkistamisesta ja toisena ajopäivänä auto ystävällisesti kertoi jäähdytysnesteen määrän olevan alle minimin. Moottori piti sammuttaa ja katsoa tarkemmin ohjekirjasta. Ohjekirjaa ei näkynyt, eikä Sixt vastannut antamaansa Whatsapp-numeroon ennen kuin kahdeksan tuntia myöhemmin. Päätin katsoa, miten auto käyttäytyy ja mennä sen mukaan. Onneksi moottorin lämpötila pysyi ihan normaaleissa rajoissa. Lopulta Sixtin vastattua totesimme jatkavamme matkaa ja seuraavamme tilannetta. Vuokraamolla ei ollut reittimme varrella muita pisteitä, emmekä halunneet tuhlata yhtä päivää autonvaihtoreissuun Firenzeen. Auto valitti joka päivä jäähdytysnesteestä, mutta selvisimme sen kanssa silti reissun loppuun asti.

Eniten Sixtin toiminnassa kuitenkin minua kyrsi tiepalvelu, jonka olin valinnut mukaan maksullisena lisäpalveluna. Yritin ottaa palveluun yhteyttä jäähdytysnesteen vähyyden takia, mutta mistään ei löytynyt palvelun puhelinnumeroa. Netissä oli ainoastaan jenkkiläinen numero, josta monien valintojen jälkeen kerrottiin heidän palvelevan vain jenkkilässä autoilevia asiakkaita. Lopuksi kehotettiin muissa maissa matkustavia asiakkaita menemään Sixtin nettisivuille tai soittamaan juuri siihen samaiseen numeroon, johon olin soittanut. Siellä nettisivuilla ei edelleenkään ollut mitään muita puhelinnumeroita. Käytännössä tuo tiepalvelu osoittautui siis olemattomaksi palveluksi. Emme asioi Sixtin kanssa enää toistamiseen.

Autosta koitui vuokran lisäksi myös muita kustannuksia. Pysäköinti oli vierailemissamme kohteissa pääosin maksullista. En kuitenkaan laskenut tässä mukaan hotellien erikseen laskuttamaa pysäköintiä, se on ilmoitettuna kunkin hotellin kohdalla majoituskulujen yhteydessä. Polttoaine, eli tässä tapauksessa diesel, maksoi Toscanan puolella karvan verran yli ja Emilia-Romagnan puolella vähän alle 2€ per litra. Bensan hinta oli melko samoissa lukemissa. Meille riitti yksi tankillinen dieseliä, joten tankkasimme ainokaisen kerran ennen auton palautusta Bolognassa. Pääsimme siis nauttimaan Emilia-Romagnan ”edullisista” polttoaineen hinnoista.

  • Automaattivaihteinen diesel Audi A3, Sixt, 12vrk täysillä vakuutuksilla ja nollaomavastuulla: 2391,73€
  • Polttoaine (diesel, 40,39 litraa): 79,93€ (1,98€ / litra)
  • Pysäköinnit yhteensä: 12,20€
  • Autoilu yhteensä: 2483,86€

Taksit ja muut

Käytimme myös muutaman kerran taksia ja Bolognassa myös San Lucan basilikalle kuljettanutta San Luca Expressiä.

  • Taksimatka Bolognan lentokentältä Hotel Porta San Mamoloon: 25€
  • Edestakainen matka San Luca Expressillä (Bologna): 12€ / henkilö
  • Taksimatka Hotel Portal San Momolosta Bolognan rautatieasemalle: 15€
  • Taksimatka Firenzen rautatieasemalta 25h Hoteliin: 10€
  • Taksimatka 25h Hotelista Firenzen rautatieasemalle: 12€
  • Taksimatka Royal Hotel Carltonista Bolognan lentokentälle: 20€
  • Yhteensä: 106€ (2 henkilöltä)

Yhteensä

Matkustus oli heti majoituksen jälkeen toiseksi suurin kuluerä. Erityisesti kallis vuokra-auto nosti tämän kuluerän osuutta merkittävästi.

  • Matkustus yhteensä: 3245,06€

Majoitus

Majoitus ei ole meidän kokemuksemme mukaan ollut Italiassa koskaan kovin edullista. Kun nyt vähän kaikki muukin on kevään jälkeen kallistunut merkittävästi, ei hotellihuoneidenkaan hinnannousu suuresti yllättänyt. Epätavallisen myöhään tekemämme varaukset myös näkyivät hinnoissa. Tavalliseen tapaan pyrimme valitsemaan majoituksen mahdollisimman läheltä pelipaikkoja. Lisäksi osassa kohteista meillä oli auto mukanamme, ja näissä paikoissa valinta rajoittui pysäköintimahdollisuuden tarjoaviin hotelleihin.

Italiassa hotellit keräävät erikseen kaupunkiveron, jonka määrä vaihtelee kaupungista toiseen. Kallein vero oli Ravennassa, jossa maksettavaksi tuli majoituksen päälle 5€ yöltä henkilöä kohti. Hotels.comin mukaan myös Bolognassa veron olisi pitänyt olla 5€, mutta toinen hotelli laskutti meiltä 3€ ja toinen 3,50€ per yö per henkilö. Ota näistä nyt selvää. Halvimmalla pääsimme Montalcinossa, jossa veroa tuli henkilöä ja yötä kohti vain 1€ verran. Osassa tapauksista veron pystyi maksamaan kortilla, mutta osassa veron osuus oli maksettava käteisellä, vaikka majoitus muuten kuitattiinkin kortilla.

Kaikkiin majoituksiin kuului aamiainen, paitsi Arezzon Graziella Patio Hoteliin. Arezzossa kävimme aamiaisella läheisessä kahvilassa. Villa Noctis pyysi aamiaisesta 11 euroa per henkilö majoitushinnan päälle. Saimme sisäänkirjautumisen yhteydessä aamiaisen ruokalistan, josta saimme ruksia haluamamme tuotteet. Katsoimme Villa Noctisin aamiaisen hyvinkin hintansa arvoiseksi.

Arezzosta lähtien jokainen hotelli laskutti erikseen pysäköinnistä. Arezzon Graziella Patio Hotel tarjosi palvelupysäköintiä, jonka hinta oli 17€ yöltä. Riminin Hotel De Londresin ulkopaikka maksoi 10€ yöltä, Ravennan Villa Noctisin suljetun sisäpihan parkkiruutu oli niin ikään 10€ hintainen. Bolognan Royal Hotel Carlton veloitti pysäköintihallin käytöstä 19€ yöltä.

Hotel De Londresin laskussa näkyi vielä joku ylimääräinen 14€ maksu, jota en saa sopimaan oikein mihinkään. Minun nähdäkseni meiltä ei velotettu ollenkaan pakolliseksi maksuksi Hotels.comin sivuilla listattua kylpylämaksua, joka olisi ollut 15€ henkilöltä yötä kohden. Ehkä tuo kylpylämaksu oli jätetty pois koronan takia edelleen käytössä olleiden käyttörajoitusten vuoksi. Jätin tuon 14€ summan joka tapauksessa pois laskuista, koska en pysty selittämään mistä se on muodostunut. Se voi olla ihan vain joku kassan virhelyönti, jota en hoksannut erittelystä huomata maksaessani.

Seuraavissa summissa on mukana kaupunkivero ja aamiainen. Pysäköinnin osuuden ilmoitan erikseen, koska ilman autoa matkaavien kannalta tämä voi olla hyödyllistä.

  • Hotel Porta San Mamolo (Bologna), 3 yötä: 594,61€ (198,20€ / yö)
  • 25h Hotel Florence Piazza San Paolino (Firenze), 3 yötä: 815,13€ (271,71€ / yö)
  • Hotel Vecchia Oliviera (Montalcino), 2 yötä: 282€ (141€ / yö)
  • Guesthouse da Idolina dal 1946 (Montalcino), 2 yötä: 248€ (124€ / yö)
  • Graziella Patio Hotel (Arezzo), 1 yötä: 187,50€
  • Hotel De Londres (Rimini), 3 yötä: 557,32€ (€ / yö)
  • Villa Noctis (Ravenna), 2 yötä: 544€ (185,77€ / yö)
  • Royal Hotel Carlton (Bologna), 2 yötä: 412,70€ (206,35€ / yö)
  • Yhteensä: 3641,26€ (2 henkilöltä), 202,29€ / yö

Pysäköinti:

  • Arezzo: 17€ / yö
  • Rimini: 30€ (10€ / yö)
  • Ravenna: 20€ (10€ / yö)
  • Bologna: 19€
  • Hotellipysäköinti yhteensä: 79€
  • Majoitus yhdessä pysäköinnin kanssa: 3720,26€ (2 henkilöltä), 206,68€ / yö

Tämä oli ehdottomasti majoituksen puolesta kallein matkamme tähän asti. Kokonaissummana saimme toki yli tuplasti pidemmällä Jenkki-matkallamme enemmän rahaa kulutettua yöpymiseen, mutta majoitusyön keskihinta oli nyt ihan omalla sataluvullaan. Onneksemme meillä oli kaksi Hotels.comin ilmaista yötä yhteisarvoltaan 263,74€ käytettävissämme. Kulutimme ne Riminin majoitukseen ja saimme näin painettua koko reissun hotelliöiden keskihinnan noin 15€ alaspäin. Varasimme osan hotelleista tuttuun tapaan Hotels.comin kautta. Osa majapaikoista oli tarjolla vain Booking.comissa, joten käytimme myös sitä. Hotel Vecchia Olivieran ja Villa Noctisin varaukset teimme suoraan hotellin omien nettisivujen kautta. Teimme näiden majoitusten kohdalla viime hetken korjauksia aikatauluun ja nämä oli kätevintä hoitaa hotellin kanssa suoraan asioiden.

Ruokailu

Söimme tällä reissulla todella hyvin. Varsinaiseen pikaruokaan emme turvautuneet kertaakaan, joskin pari kertaa noutopizza pelasti, kuten Riminillä ukkosmyrskyn aikana. Lounaalla pääosin tyydyimme pastaan tai pääruokaan ja jälkiruoaksi riitti kahvi. Illallisella taas ruokalajeja kertyi yleensä vähintään kaksi. Ruokajuomana nautimme kuplavettä ja lasillisen viiniä. Myös illallinen päättyi normaalisti espressoon. Aamiaisen ja aterioiden yhteydessä juotujen kahvien lisäksi taisimme koko reissun aikana nauttia kahvia ihan erikseen vain yhden kerran. Näin vähällä kofeiinilla harvoin selviämme! Korvasimme kahvit yleensä gelatolla, jota nautimme keskimäärin kerran päivässä. Nyt ei edes Kerran poistuin kotoa -blogin Noora voi väittää, että matkustimme väärin!

Varsinaisten aterioiden lisäksi tarvitsimme siirtymätaipaleille välipalaa ja tietysti aina mukana kuljetettavaksi vettä. Italiassa hanavesikin on juomakelpoista, mutta sitä ei aina ollut saatavilla ja siksi myös pullovesiä kului melkoisesti. Hanavedessä on Italiassa paljon kalkkia ja se ei aina maistu kovin raikkaalta. Kannattaa muistaa, että lämpötila pyöri jatkuvasti reilusti yli 30 asteen lukemissa. Meitä ei helle haittaa, mutta juotavaa tuossa säässä kuluu niin paljon kuin vain jaksaa mukana kantaa.

  • Ruokailu: 874,35€ / henkilö, 48,58€ / henkilö / päivä, yhteensä: 1748,70€
  • Kahvi + gelato: 49,50€ / henkilö, 2,73€ / henkilö / päivä, yhteensä: 98,30€
  • Eväät: 41,25€ / henkilö, 2,29€ / henkilö / päivä, yhteensä: 82,48€
  • Yhteensä: 964,74€ / henkilö, 53,60€ / henkilö / päivä, yhteensä: 1929,48€

Pääsymaksut

Vierailimme lopulta hyvin harvoissa pääsymaksullisissa kohteissa. Olen luetellut pääsymaksuja kunkin matkakertomuksen osan lopussa kyseisen kohteen osalta. Listaan nämä kohteet kuitenkin vielä tähän ja lasken lopuksi niiden yhteissumman.

Bologna

  • Torre dell’Orologioon: 8€ / henkilö
  • Prendiparten torni: 5€ / henkilö (vain käteinen)
  • Anatominen teatteri: 3€ / henkilö

Firenze

  • Uffizin taidemuseo: 24€ / henkilö
  • Santa Maria Novellan kirkko ja luostari: 5€ / henkilö

Montalcino

  • Sant’Antimon luostari: 7€ / henkilö
  • Montalcinon linnoituksen muurit: 4€ / henkilö (vain käteinen)

Ravenna

  • Viisi Unescon maailmanperintökohteeksi listattua varhaiskristillistä rakennusta: 12,50€ / henkilö

Yhteensä

  • Pääsymaksut yhteensä: 68,50€ / henkilö, yhteensä: 137€

Kaikki yhteensä

Kun nämä kaikki lasketaan yhteensä, saadaan koko reissun yhteissumma. Olen jakanut tämän myös per henkilö, vaikka alussa toteamani mukaisesti tämä ei ole ihan reilu vertailuluku.

Kaikki kulut yhteensä: 9031,80€, 4515,90€ / henkilö


Nyt on sitten saatu tämäkin matkakertomus pakettiin loppuyhteenvetoa myöten. Seuraavasta reissusta en vielä uskalla sanoa mitään, mutta jotain toki on jo suunnitteilla. On täysin mahdollisuuksien rajoissa, että syksy tuo meidät jälleen Italian kamaralle. Tai sitten keksimme jotain ihan muuta. Joka tapauksessa hauskaa reissujen täyteistä loppuvuotta myös lukijoilleni siellä internetin toisessa päässä.

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 29.8.2022 at 09:50

    Tuo on ihan hyvä periaate, että ei vietä autossa liikaa aikaa. Itsellä tosin se menee sillä tavalla eri tavalla, että mieluummin ajaisin yhtenä päivänä jopa kahdeksan tuntia kuin että kahtena peräkkäisenä neljä. Heh, yli 40 astetta on kyllä itselleni selvästi liikaa, vaikka itsekin tykkään kyllä keskivertoa lämpimemmästä ilmasta. Minulle ehkäpä n. 30 astetta on aika optimi.

    Kyselittekö muuten auton vuokrahintaa useammasta paikasta? Hinta kieltämättä on kova.

    Vastaa
    1. Aron 30.8.2022 at 19:59

      Ekalla pitemmällä roadtripillä teimme ihan liian pitkiä päivämatkoja ja ajopäiviä oli useita peräkkäin. Lopputuloksena oli reissuväsymys ja jonninjoutavaa kiukuttelua.

      Katsoin kyllä vuokrahintoja useammasta paikasta ja kyllä näkyivät hinnat olevan ihan samalla tasolla kaikissa. Korona, yleinen hintojen nousu ja turismin paluu, ne kai tuossa lienevät syynä. Olen jo tehnyt hintavertailua tuleviakin automatkoja varten ja kovia hintoja tuntuu olevan vähän joka puolella.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.