Joulukalenterin kymmenes luukku vie kauas Euroopan laidalle, tai oikeastaan vähän laidan yli. Kyseessä on 1400-luvun lopulla perustettu kaupunki, joka on aiemmin toiminut oman alueensa pääkaupunkina. Maailmanperintöluetteloon tämä kaupunki nostettiin vuonna 1999.

Kaupunki on San Cristóbal de La Laguna Teneriffan saarella. Tämä Kanariansaarten vanhin kaupunki on myös koko saariston kolmanneksi suurin sekä saarensa toiseksi suurin kaupunki. La Laguna toimi Teneriffan pääkaupunkina vuoteen 1723 asti. Iso osa kaupungin 1500-1700-lukujen rakennuksista on suojeltu. Kaupunki on hyvin eläväinen, ei vähiten 30 000 opiskelijan yliopistonsa vuoksi.

La Lagunassa on oikeastaan kaksi erillistä kaupunkikeskustaa, yläkaupunki ja alakaupunki. Näistä vanhmepi yläkaupunki rakentui ilman suunnitelmaa kaupungille nimen antaneen laguunin lähelle. Hieman myöhemmin yläkaupungin itäpuolelle rakentunut alakaupunki puolestaan noudattaa ruutukaavaa. Tässä suhteessa La Lagunan alakaupunki on toiminut jonkinlaisena prototyyppinä espanjalaisten myöhemmin Amerikkaan perustamille siirtokunnille.

Kaupunki on viihtyisä ja vanhat rakennukset todella kauniita. Ainoaksi majapaikaksi en sitä kuitenkaan Teneriffan lomalleni valitsisi, sillä sijainnista johtuen Kanarian parhaana lomasesonkiaikana La Lagunassa on keskimäärin reilusti alle 20 astetta lämmintä. Myös sateet ovat yleisiä.

Unescon perustelut San Cristóbal de La Lagunan lisäämiselle maailmanperintöluetteloon löytyvät täältä.

Kaikki joulukalenterin luukut:

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.