Asuntomessujen sivutapahtuma Kaupunkielämää Jätkäsaaressa esittelee modernia kaupunkiasumista vielä rakenteilla olevassa Jätkäsaaren kaupunginosassa Helsingissä. Tämä satama-alueesta kaupunginosaksi muotoutuva alue kuuluu eteläiseen kantakaupunkiin ja se sijoittuu aivan Ruoholahden, Hietalahden ja Punavuoren naapuriin. Parhaiten Jätkäsaari tunnetaan Länsisatamasta, josta käsin Tallink ja Eckerö Line operoivat lauttaliikennettä Tallinnaan. Kaupunkielämää Jätkäsaaressa on jo käynnistynyt ja se jatkuu 9.9.2018 asti.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun tällainen Asuntomessujen kapunkiasumistapahtuma järjestetään. Kaupunkielämää Jätkäsaaressa on toteutettu yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa ja se tarjoaa paljon ilmaista katsottavaa. Ohjelmassa on kaikenlaista kaupunkiasumisen eri aiheita käsittelevistä keskustelutilaisuuksista konsertteihin. Osa tapahtumista on myös interaktiivisia, kuten vaikka koko perheen savityöpaja.

Ainakin minun silmiini osuivat ohjelmasta opastetut kierrokset joihinkin alueen vähän erikoisempiin rakennuksiin. Hyväntoivonpuistoon pystytetyllä JätkäsaariAreenalla esiintyy joka ilta eri artisteja. Omaan silmääni kiinnostavimmalta kuulosti mainion a cappella -yhtye FORKin konsertti torstaina 6.9. klo 17-18.

Suosittelen tutustumaan tapahtumaan, mikäli Helsinki sattuu reitille. Kaupunkielämää Jätkäsaaressa tarjoaa hyvän tilaisuuden päästä näkemään, että tämä kaupunginosa on paljon muutakin kuin vain se paikka, josta lähdetään Tallinnaan. Koko tapahtuman ohjelma löytyy täältä.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *