Sapokan vesipuisto Kotkassa ei ole mikään uusi juttu, puisto on ollut olemassa jo 1990-luvulta asti. Silti veikkaisin sen saaneen koronan myötä lisääntyneen kotimaanmatkailun imussa ihan uudenlaista huomiota. Ainakin minä kuulin koko paikasta ensimmäisen kerran nähtyäni sen televisiossa viime kesänä. Erityisesti puiston suuri vesiputous näytti niin hienolta, että päätimme aloittaa kesälomamme päiväretkellä Kotkaan.

Vesipuisto ei tässä yhteydessä tarkoita sellaista isoja liukumäkiä ja polkuveneitä sisältävää pulikointikohdetta. Nimi viittaa enemmänkin veteen tärkeänä puiston elementtinä. Sapokassa vesi onkin esillä monella tavalla. Sen suuren vesiputouksen lisäksi löytyy puro ja tietysti itse Sapokanlahti, jonka pohjukan ympärille puisto rakentuu. Sisäänkäynti puistoon tapahtuu Tallinnankatu 11:n kohdalta ja suuri vesiputous näkyy puistoon saavuttaessa välittömästi lahden vastarannalla.

Vesiputous ei suinkaan ole luonnollinen, vaan siinä näkyy puiston pääsuunnittelijan, pitkäaikaisen kaupunginpuutarhurin Heikki Laaksosen, kädenjälki. Lahdesta pumpattava merivesi nousee putkea pitkin kalliolle, josta se valuu vesiputouksen ja puron kautta takaisin mereen. Samalla lahden vesi hapettuu. Oman kortensa lahden puhtaanapidon kekoon kantavat myös lahteen istutetut karpit.

Sapokan vesipuisto on paljon muutakin kuin tuo putous. Puistossa on esillä nimikyltein varustettuna paljon erilaisia kasveja. Puiston eri alueet tarjoavat hyvät olosuhteet niin varjossa, paahteessa kuin kosteassakin ympäristössä viihtyville kasveille. Tätä vaihtelua on myös taidokkaasti hyödynnetty. Eri aikoina kukkivat kukat tarjoavat ihailtavaa aikaisesta keväästä loppukesään asti. Puiston polkuja kierrellessä on myös hauskaa bongailla sinne tänne piilotettuja kuvanveistäjä Hannele Kylänpään eläinveistoksia. Korkean kallion päällä vesiputouksen yläreunan tienoilla on nähtävillä kahdenkymmenen suomalaisen kaupallisesti käytetyn kivilaadun näyttely.

Me vierailimme puistossa heinäkuussa, jolloin puisto oli kauniin vihreä ja monet kukat olivat kukassaan. Sapokan vesipuisto on kuitenkin suunniteltu ympärivuotiseksi kohteeksi. Olisikin joskus kiva nähdä puisto syksyn väreissä tai pimeänä talvi-iltana kauniisti valaistuna. Tarkoin harkittu valaistus kun on yksi puiston tärkeä elementti, yksittäisiä valonheittimiä on yli sata. Nämä valotehosteet jäävät kesäpäivänä vierailevalta näkemättä. Itse olen nähnyt valaistusta puistosta vain valokuvia, mutta ne näyttävät todella kivoilta. Myös talven pakkasten jäädyttämä vesiputous on kaunis kuvien perusteella.

Televisiossa haastateltu juuri eläkkeelle jäämässä ollut kaupunginpuutarhuri Laaksonen kertoi puistoideoidensa olleen aluksi haastavia saada myydyksi kaupungille. Rahaa tuottamattomien ja kalliiden hankkeiden arvoa ei osattu nähdä. Laaksonen kuitenkin aloitti tekemällä pieniä viihtyisyyttä lisääviä parannuksia kaupungin aiemmin varsin yksitoikkoisilla viheralueilla. Ihmisten antama positiivinen palaute avasi vähän kerrallaan kaupunginisien silmiä ja samalla myös kukkaronnyörejä.

Onneksi Laaksonen jaksoi taistella, sillä Sapokan vesipuisto on todella upea paikka. Sen upeus on palkittu niin kotimaisilla kuin kansainvälisilläkin tunnustuksilla. Viimeisimpänä näistä oli vuonna 2019 puistolle myönnetty Green Flag Award, laadukkaille kansainvälisen tason kaikille avoimille viheralueille myönnettävä palkinto. Tämä upea puisto on tosiaan ilmainen vierailukohde.

4 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 1.11.2020 at 16:13

    Itse kuulin tästä paikasta vasta tänä vuonna. Kauniilta tuo vesipuisto kuitenkin tosiaan näyttää. Pelkästään sen takia ei Kotkaan varmasti tule lähdettyä, mutta silloin kun lähiseudulla liikun, aion kyllä itsekin käydä vierailemassa Sapokan vesipuistossa. On myös helppoa uskoa, että paikka on näkemisen arvoinen kaikkina vuoden aikoina, jossa kussakin on varmasti omat hyvät puolensa.

    Vastaa
    1. Aron 1.11.2020 at 17:20

      Hyvin pidetyltä salaisuudelta tuo puisto kyllä vaikutti, ilman tuota televisio-ohjelmaa en tietäisi paikasta mitään vieläkään. Kotkasta löytyi paljon muitakin mielenkiintoisia puistoja, joissa tosin ehdimme vierailla varsin hätäisesti. Meille Sapokka oli tärkein syy Kotkan visiitille, mutta niputimme samalle reissulle myös muita kohteita. Seuraavan kerran aiomme käydä tutustumassa vesipuistoon jonain toisena vuodenaikana.

      Vastaa
  2. Lukijatar 7.5.2021 at 10:06

    Ihan Sapokan vieressä on Katariinan meripuisto, joka on vielä mahtavampi paikka. Kiitos näistä hyvin kirjoitetuista jutuista ja valokuvista! Napolin alueen kierros oli ihanaa luettavaa.

    Vastaa
    1. Aron 8.5.2021 at 15:07

      Kiitos kivasta vinkistä. Teemme tulevana kesänä varmaankin uuden päiväretken Kotkaan, joten laitan Katariinan meripuiston korvan taakse. Kotka on tosiaan mainio kesäkaupunki. Kiva kuulla, että viihdyt kirjoitusteni parissa. 🙂

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *