Tromssassa vieraillessamme yhtenä tärppinä listallamme oli hauskan modernin näköinen Jäämerenkatedraali. Matkasuunnitelmamme kuitenkin muuttui Tromssan kohdalla lennossa ja siinä yhteydessä tämä kirkko oli vähällä jäädä näkemättä. Onneksi lopulta kuitenkin ehdimme käväistä sitä katsomassa ennen kaupungista poistumista.

Jäämerenkatedraalin virallinen nimi on oikeastaan Tromsdalenin kirkko, mutta onhan tuo lempinimi toki paljon mahtipontisempi. Mittasuhteiltaan kirkkoa ei katedraaliksi mieltäisi, sillä se ei oikeasti ole mikään suuren suuri. Eikä se siis virallisesti katedraali olekaan. Sijainti on myös pikkuisen syrjäinen, sillä kirkko on rakennettu Tromsøbruan sillan väärälle puolen mantereelle, kun Tromssan varsinainen keskusta sijaitsee Tromsøyan saaren itälaidalla. Sillalla on kaista myös jalankulkijoille, mutta keskustasta on kirkolle jonkin verran tallustettavaa. Voisin kuvitella, että myrskysäällä korkean sillan yli käveleminen voi olla ikävä kokemus. Kirkon sijainnilla on tosin hyvätkin puolensa. Rakennuksen kulmalta avautuu nimittäin mainio näkymä kohti keskustaa.

Jäämerenkatedraalin on suunnitellut arkkitehti Jan Inge Hovik ja se on rakennettu vuosina 1964-1965. Pääosin betonista rakennettu kirkko on Tromssan kirkoista kenties näyttävin. Tai ainakin se erottuu muista selvästi, sillä muutoin Tromssassa on lähinnä puukirkkoja. Se kaupungin varsinainen katedraalikin eli Tromssan tuomiokirkko on puusta tehty.

Kirkon näyttävin yksityiskohta on vuonna 1972 valmistunut alttaritaulun virkaa hoitava lasimosaiikki, joka kattaa liki koko rakennuksen itäpäädyn. Teos on norjalaisen taiteilijan Victor Sparren käsialaa. Kirkon nykyiset urut ovat vuodelta 2005.

Meidän vierailumme aikana elokuun alkupuolella Jäämerenkatedraalissa oli varsin hiljaista. Kyseessä oli keskiviikkoinen aamupäivä ja paikalla oli ihan muutamia turisteja. Kirkossa pitäisi olla istumapaikat noin 600 ihmiselle, mikä tuntui aika paljolta. Rakennus kuitenkin vaikutti varsin kompaktilta.

Jäämerenkatedraali on varsin kiva vierailukohde. Pienehkö kirkko on nopeasti nähty, joten siihen ei edes tarvitse varata kovin paljoa aikaa. Helpoiten kirkolle pääsee autolla ja rakennuksen takana on myös hyvin pysäköintitilaa. Autoton voi joko kävellä tai kokeilla vaihtoehtoisesti bussia. Kaupungin bussilinjoista ainakin 100, 105 ja 150 vievät keskustasta kirkon nurkalle. Lähin pysäkki on nimeltään Tromsdalen Bruvegen.

4 kommenttia

  1. Jenni / Unelmatrippi 8.10.2022 at 10:12

    Aika erikoisen näköinen rakennus. Lasimosaiikki ja myös urut näyttävät hienoilta. Uskon, että varmasti kiva paikka piipahtaa!

    Vastaa
    1. Aron 12.10.2022 at 19:52

      Tämä oli tosiaan hyvin selkeästi joukosta erottuva rakennus Tromssassa. Kannattaa ehdottomasti piipahtaa kurkistamassa myös sisäpuolelta.

      Vastaa
  2. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 8.10.2022 at 11:12

    Tuo alttaritaulu muuten on kyllä todella hieno! Jos Tromssassa kävisin, niin ilman muuta tulisi tässä kohteessa vierailtua. Viime vuonna käytiin Skjervøyssa, mutta ei sitten ihan Tromssassa saakka.

    Vastaa
    1. Aron 12.10.2022 at 19:54

      Tuollaiset lasimaalaukset ja vastaavat ovat aina kivoja. Tromssa on kyllä muutenkin kiva kaupunki ja siinä lähistöllä on paljon mielenkiintoista nähtävää.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *