Seikkailimme Rivieralla Nizzan ja Mentonin välillä kulkevia maisemateitä pitkin. Ihan korkein tie jäi meiltä kokematta, mutta toiseksi korkeimmalla kulkevaa Moyenne Cornichea pitkin ajelimme useaan otteeseen. Korkeuksissa kulkevat maisemareitit ovat toki kivoja, koska niiden varrelta avautuvat huikeat maisemat merelle ja rannikon kyliin. Lähinnä rantaa kulkeva reitti Basse Corniche, virallisemmin Corniche Inférieure, vie kuitenkin sinne ylhäältä näkyvien kylien keskelle. Tämä tie ei ole paras valinta nopeaa etenemistä kaipaaville, vaan se sopii paremmin leppoisaan maisemien ihailuun keskittyville autoilijoille. Siksi se oli meidän suosikkimme.

Me ajelimme Basse Cornichea pitkin aivan koko matkan Nizzasta aina Mentoniin asti. Teimme tosin viralliselta reitiltä pienen poikkeaman Monacon kohdalla, sillä halusimme tällaisen tilaisuuden nyt osuttua kohdalle ajella ihan siitä keskeltä kylää ja katsella aiemmin jalkapatikassa näkemiämme tuttuja maamerkkejä myös auton ikkunan läpi. Basse Corniche saa alkunsa aivan Port Lympian itäpuolelta Nizzasta ja se jatkuu aina Mentoniin asti. Muut rantatiet Moyenne Corniche ja Grande Corniche sulautuvat siihen jo pikkuisen ennen päätepistettä.

Prinsessa Gracen muistomerkki

Ensimmäisen pysähdyksen reitin varrella teimme jo Mont Boronin kierrettyämme. Vähän ennen Villefranche-sur-Merin pikkukaupunkia tien varrella oli pieni näköalapaikka sekä Monacon prinsessa Gracen muistomerkki. Grace Kelly saapui Rivieralle Hitchcockin ohjaaman Varkaitten paratiisin (eng. To Catch a Thief) kuvauksia varten. Elokuvassa hän ajelee autolla korkeimmalla maisemareitillä Grande Cornichella. Vuotta myöhemmin Grace tapasi Monacon ruhtinas Rainier III:n Cannesin filmijuhlien yhteydessä ja päätyi lopulta tämän kanssa naimisiin. Prinsessa kuoli vuonna 1982 auton suistuttua rotkoon lähellä tätä tien varren muistomerkkiä.

Itse muistomerkin lisäksi paikalla kannatti pysähtyä maisemien takia. Näkymä merelle ja Villefranche-sur-Merin suuntaan oli todella mainio. Tämä näköalapaikka oli hyvä osoitus siitä, että tämä kaikista matalimmalla kulkeva maisematie tarjoaa sekin kaunista katsottavaa. Paikalla oli melko hyvin parkkipaikkoja, joskin suurin osa näkyi olevan ihan muussa kuin vierailijakäytössä. Maisemia ihailemassa oli tasan yksi saksalainen pariskunta, mutta pysäköityjä autoja oli vaikka kuinka. Saksalaiset olivat juuri lähdössä ja heidän mennessään meille vapautui vapaa parkkiruutu.

Villefranche-sur-Mer

Maisematie ei vie aivan Villefranche-sur-Merin rantakadulle, vaan se kulkee vähän ylempää kaupungin reunalta. Olimme jo aiemmin reissun alkupuolella käyneet tutustumassa tähän rantakaupunkiin junalla, joten maisematiellä ajellessamme ei pysähdykselle ollut enää tarvetta. Muutoin Villefranche-sur-Mer on kyllä vierailun arvoinen.

Villefranche-sur-Mer oli ensimmäinen kaupunki Nizzan jälkeen Italian rajaa kohti suunnattaessa. Tyypilliseen tapaan veden ääreltä löytyi venesatama ja uimaranta. Vanhakaupunki portaineen ja kapeine kujineen kohosi tästä sisämaahan päin maan noustessa nopeasti. Tarjolla oli hyvää kalaruokaa, joskin hinnat näyttivät ainakin merimaisemia tarjoilevissa paikoissa olevan melkoisen korkeat. Hyvähän se on pyytää, jos väki suostuu maksamaan. Satamasta olisi ollut mahdollista lähteä jonkinlaiselle veneajelulle, mutta ne näyttivät olevan todella suosittuja. Jono oli niin pitkä, että jätimme tällä kerralla väliin.

Mielenkiintoisimmaksi kohteeksi Villefranche-sur-Merissa osoittautui kaupungin linnoitus, joka löytyi vanhankaupungin eteläreunalta. Muurien suojiin oli sijoitettu kaupungintalo sekä sinne tänne ripoteltuja taideteoksia. Rannan suunnassa sijainnut linnoituksen puutarha oli myös kiva. Toinen hauska nähtävyys oli keskiaikainen katettu kuja Rue Obscure. Emme kolunneet aivan kaupungin ylimmäisiä kujia, joten muutakin mielenkiintoista olisi varmasti voinut löytyä. Sen verran kauniilta tämäkin kaupunki näytti, että uusi visiitti voisi hyvin tulla kyseeseen tulevilla matkoillamme.

Saint-Jean-Cap-Ferrat

Heti Villefranche-sur-Merin jälkeen rantatiellä tuli vastaan Cap Ferratin niemi. Me emme varsinaisesti pysähtyneet sinne tutustuaksemme itse Saint-Jean-Cap-Ferratin kaupunkiin, vaan meillä oli kiikarissamme yksi tietty kohde. Kaupunki oli nimetty vuonna 2012 maailman toiseksi kalleimmaksi asuinpaikaksi. Ei siis ihme, ettei sen kaduilta ollut mitään näkyvyyttä merelle. Parhaat maisemat oli varattu kaupungin rikkaiden asukkaiden käyttöön.

Meidän kohteenamme oli yhden aikoinaan Saint-Jean-Cap-Ferratissa asuneen rouvan huvila Villa Ephrussi de Rothschild, joka on nykyisin museoitu. Paikalle olisi päässyt myös bussilla numero 15 Nizzasta. Lähin pysäkki nimeltään Passable oli ihan pienen kävelymatkan päässä Villalta. Autolla matkaaviakaan ei oltu unohdettu, sillä paikan päällä oli tarjolla hyvin pysäköintitilaa. Autojen määrästä päätellen vierailijoita oli villassa varsin paljon, mutta mitään jonotusta tai tungosta ei varsinaisesti vierailumme aikana tullut vastaan.

Paronitar Béatrice de Rothschildin rakennuttama Villa Ephrussi de Rothschild valmistui vuonna 1912. Paronitar testamenttasi sen kuollessaan vuonna 1934 Ranskan kaunotaiteiden akatemialle, joka laittoi sen esille yleisölle. Kohde ei siis ole mikään tuore ilmestys, mutta jostain syystä emme ennen tätä reissua olleet siitä kuulleet. Kirjahyllystämme löytyneessä Lonely Planetin matkaoppaassa paikka oli mainittu, mutta juuri tätä kohtaa kirjasta emme olleet sattuneet lukemaan.

Parempi silti myöhään kuin ei milloinkaan. Tämä kohde kyllä ansaitsisi paljon enemmän huomiota, sillä niin rakennus kuin sen puutarhakin olivat todella upeita. Villa oli varmasti kaunein tämän reissun aikana näkemistämme yksittäisistä kohteista. Puutarhan sijaan pitäisi oikeasti puhua puutarhoista, sillä tarjolla oli oikeasti yhdeksän(!) eri teemaista puutarhaa. 18€ pääsymaksu tuntui varsin malttiselta tästä kokonaisuudesta. Kirjoittelen tästä upeasta Villasta vielä myöhemmin ihan erillisen täsmäesittelyn, sen verran kovasti siitä innostuin. Iltapäivä kului taloa ja puutarhaa ihaillessa kuin siivillä.

Beaulieu-sur-Mer

Seuraava vastaan tullut kaupunki oli Beaulieu-sur-Mer, joka ei olisi sanonut minulle mitään, mikäli en olisi sattunut kuuntelemaan keväällä äänikirjana Elina Backmanin dekkaria Kuka kulkee pimeässä. Kirjan päähenkilö oli juuri palannut Nizzan lomalta, jonka aikana hän oli ihastunut päiväretkillään juuri Beaulieu-sur-Meriin. Me bongasimme kaupungista aluksi Villa Kérylosin, jossa olisimme vierailleet mikäli Villa Ephrussi de Rothschildiin emme olisi päässeet. Kun nyt tuon isomman villan kanssa kuitenkin natsasi, jäi tämä pienempi seuraavaan kertaan.

Kun tuo pysähdyspaikka jäi meiltä välistä, tyydyimme Beaulieu-sur-Merin osalta vain ajelemaan kaupungin läpi. Rantakadun varrella oli todella kauniita taloja, joista tuli hieman mieleen Monacon kasinon tienoo. Myös venesatama näytti kauniilta. Ei siis ihme, että fiktiivinen kirjan päähenkilö oli paikkaan ihastunut. Kyllä tuohon voisi ihastua ihan oikeakin ihminen. Tämä kohde laitettiin tärppinä korvan taakse seuraavaa kertaa varten. Varmuudeksi pysähdyimme vielä sopivasti hieman kaupungin jälkeen tien varressa sijainneelle isolle näköalapaikalle, jolta koko Beaulieu-sur-Merin komeus erottui hyvin. Tämä näköalapaikka oli siunattu niin suurella pysäköintialueella, että turistin kärrykin mahtui sinne helposti. Näin siitäkin huolimatta, että paikka toimi myös remonttimiesten lounasleipien syömäpaikkana.

Monaco

Seuraavaksi reitin varrelta löytyi Èzen moderni keskusta ja jokunen muu pieni kaupunki. Näiden jälkeen ylitimme valtion rajan ja siirryimme Monacon puolelle. Maisematien virallinen reitti jäi Monacon kohdalla pikkuisen epäselväksi, sillä tie esiintyi Googlen kartassa kääpiövaltion kohdalla paikallisen kadunnimikäytäntöjen mukaan nimettynä. Savolainen olisi todennut, että reitti suattaa kulukea tästä, vaekka kyllähän se suattaa kulukea tuostakin, tokkiinsa. Savolaisia ei vastaan tullut, joten päätimme katsella matkalla nähtävyyksiä ja ajelimme suoraan rantakadulle kohti venesatamaa. Jotenkin aina paikalle saapuessamme on näkyvyys veneille blokattu jollain rakennelmilla. Tällä kerralla ne oli pystytetty esteratsastuskilpailujen vuoksi.

Olin merkinnyt kartalle kohteeksemme kasinon, jotta päätyisimme varmasti sinne kaikista keskeisimpään paikkaan Monacossa. Matka eteni todella hitaasti jalankulkijoita väistellessä, mutta siinä sivussa ehti hyvin katsella nähtävyyksiä. Autolla on toki tullut ajeltua monenlaisilla teillä, mutta enpä muista aiemmin marmorilaatoin päällystetyllä kadulla körötelleeni. Tämmönenkin erikoisuus siitä kasinon edustalta löytyi.

Kasinon aukion jälkeen Monacon bling bling vähän rauhoittui ja loppu osa kääpiövaltiosta olikin kuin mistä tahansa nukkumalähiöstä. Olivathan nuo talot paikoin melko korkeita, mutta turistille ei noilla kulmin ollut enää mitään nähtävää. Viimeisenä mielenkiintoisena temppuna ennen takaisin Ranskan puolelle siirtymistä pääsimme vielä ajamaan läpi monimutkaisen liikenneympyrä-ramppihäkkyrän päästäksemme takaisin varsinaiselle maisemareitillemme.

Monacon ja Mentonin välissäkin olisi vielä ollut useampia pikkukaupunkeja, mutta me emme niiden nimiä enää jaksaneet painaa mieliimme. Välipysähdyksiäkään emme enää tehneet. Kaupungit kuitenkin toivat koko ajan silmien eteen uutta nähtävää, mistä johtuen ajomatka tuntui paljon todellista lyhyemmältä. Sori vaan, mutta kyllä minun silmäni lepää näissä Rivieran rantakaupungeissa paljon mieluummin kuin kotoisessa talousmetsässä.

Aiemmilla Rivieran vierailuillamme olimme keskittyneet vain Nizzan länsi- ja pohjoispuolella sijaitseviin kyliin ja kaupunkeihin. Siksi tämä ajelu kaupungista itään päin johtavilla maisemareiteillä olikin oikein virkistävää vaihtelua. Tämäkin suunta tarjosi paljon nähtävää ja palaamme varmasti uusien reissujen myötä jatkamaan tutkimuksia niin rannikon kylissä kuin tien varren näköalapaikoillakin.

---

Kun nämä maisemareitit oli koluttu läpi riittävällä tarkkuudella, oli aika siirtyä takaisin kaupunkiin. Palautimme vuokra-auton ja muutimme majamme linnakukkulan juurelle aivan rantakatu Promenade des Anglaisin itäpäätyyn. Tämä osa seikkailua odottaa kuitenkin vasta tarinan seuraavassa osassa.