Las Vegas päätyi matkaohjelmaan puhtaasti sijaintinsa takia. Sinne oli helposti päivässä ajettava matka Los Angelesista ja lisäksi sieltä oli päivässä ajettava matka Grand Canyonille. Ja olihan tämä muovisen keinotekoisuuden pääkaupunkikin pakko kerran nähdä.
Halusimme sijoittaa itsemme keskelle kaikkea. Siksi valitsimme hotellin, joka sijaitsee keskeisellä paikalla Stripin eli Las Vegas Boulevardin varrella. Paikka ei ole kaupungin keskusta, mutta kaiken lasvegasmaisen toiminnan keskus se kyllä on. Stripillä sijaitsevat kaikki keskeisimmät kasinohotellit eli siis kaikki olennainen.
Flamingo (24,05€/yö Hotels.comista, lisäksi vielä resorttimaksu $25/yö). Tämä aikoinaan gangsterien rakennuttama paikka mainostaakin itseään sinä keskipisteenä, jonka ympärille Strip on rakennettu. Kolme alkuviikon yötä aamiaisella Flamingossa maksoi yhteensä yhden keskivertomotelliyön verran. Tosin tähän tuli sitten päälle ärsyttävä resorttimaksu, joka on nykyisin vakiotavaraa kaikissa Stripin majoitusliikkeissä. Onneksi tämä ei tullut yllätyksenä. Ilmeisesti viikonloppuisin hinnat ovat huomattavasti korkeammat.
Vegasin vierailu lähti heti ikävästi käyntiin. Hotelliin sisäänkirjautuessa jouduimme jonottamaan tunnin verran. Tästä tosin korvauksena saimme huoneen hienolla näkymällä, kun hoksasin pitkää jonotusaikaa kohteliaasti hämmästellä respan tädille. Kuulemma jonoa on aina tuon verran. No, hotelli on maailman 15 suurimman joukossa ja respassa on yhtä aikaa kolme palveluhenkilöä.
Flamingosta löytyy normaalin kasinohärdellin lisäksi piha-alue, jossa on näytillä erilaisia lintuja, kuten ylläripylläri flamingoja. Pihalla on myös uima-allasalue, joka näytti varsin suurelta. Flamingon takaa löytyy kaupungin uusin ostos- ja viihdekeskusLinq. Siellä on tarjolla monenlaisia mahdollisuuksia lompakon keventämiseen.
Linqin nurkalla sijaitsee maailman tällä hetkellä suurin maailmanpyörä High Roller. Pyörästä on varmasti melkoiset näkymät yli kaupungin, etenkin pimeän tullen. Lyhykäinen vierailumme ei valitettavasti tarjonnut tilaisuutta lähempään tutustumiseen.
Erittäin hämmentävästi ensimmäisenä iltana ulkona tihkutti vettä. Lämpötilan ollessa edelleen yli 30 asteen tämä sade ei haitannut muutoin, mutta kameran kastumista joutui hieman varomaan. Päivisin aavikkokaupungin lämpötila kipusi helposti 40 asteeseen.
Liikkuminen Vegasissa oli hieman sekavaa. Kävellen Stripillä eteneminen on hidasta, sillä väkeä on kuin pipoa, etenkin illalla. Väkijoukko myös muodostaa tukkoja tielle kaikenlaisten esiintyjien kohdalla. Katujen yli sentään pääsee helposti käyttäen kävelysiltoja. Hotelliresorttien valtava koko tekee etäisyyksien arvioinnista hankalaa. Vartin tungoksessa matelun jälkeen ”ihan tuossa vieressä” näkynyt kohde on edelleen ”ihan tuossa vieressä”. Korttelien välit ovat noin puolen kilometrin luokkaa.
Julkisen liikenteen menopeleistä käyttökelpoisin lienee metron tyyppinen Monorail, joka kulkee Stripin itäpuolella hotellien takana. Toinen vaihtoehto on Stripiä pitkin ajeleva Deuce-bussi. Bussi tosin kärsii ruuhkaisesta liikenteestä ja on kuulemma usein niin täynnä, ettei kyytiin mahdu uusia matkalaisia.
Ostimme päiväliput monorailille ja yritimme sillä luovia eteenpäin. Kävimme Stripin toisessa päässä katsomassa kasinohotellit New York-New Yorkin sekä Egypti-teemaisen Luxorin. Palatessa takaisin päin vilkaisimme Pariisi-kopio Paris Las Vegasin. Tähän lyhyehköön reissuun tuhraantui koko iltapäivä.
Monoraililla periaatteessa pääsee hyvin eteenpäin. Asemalta kadulle siirtymiseen menee kuitenkin yllättävän paljon aikaa. Stripille asemalta päästäkseen täytyy kulkea kasinohotellin läpi. Paikoin on vaikea löytää suorin reitti. Välillä taas väenpaljous tukkii väylän. Lopuksi täytyy vielä kulkea kasinon läpi. Kasinot on nimittäin sijoitettu kaikissa resorteissa juuri kadun puolelle.
Ruokailu Las Vegasissa on myös oma taiteenlajinsa. Ihan perusmätöstä voi helposti joutua maksamaan itsensä kipeäksi. Meille tarjoutui tilaisuus ruokailuun vain kahden illallisen verran. Ensimmäisenä iltana olimme sen verran laiskoja, että jäimme Flamingoon ruokailemaan. Aluksi tarkoitus oli mennä vähän kasuaalimmin syömään, mutta osa ruokapaikoista näkyi olevan maanantain kunniaksi kiinni.
Vaihtoehtojen käydessä vähiin päädyimme sitten Center Cut Steakhouseen. Paikka on saanut ihan kelvollisia arvosteluja pihviensä osalta. Jätimme varmuudeksi alkuruoat väliin ja tilasimme suoraan pihvit sekä yhden annoksen ranskalaisia jaettavaksi. Pihvit olivat sellaista kokoluokkaa, ettei alkuruoille olisi tilaa ollutkaan. Vaimokkeen valitsema listan pienin pihvi oli sisäfilettä ja painoi 8 unssia (noin 225 g). Minä puolestani otin bone-in rib-eyen, joka painoi 18 unssia (noin 510 g). Tokihan minun pihvini painossa oli se luu mukana, mutta kyllä siinä silti syötävää riitti. Unkarilaislähtöinen tarjoilijaherra oli oikein mukava ja kohtelias.
Toisena iltana oli tarkoitus mennä syömään hyvästä hinta/laatu-suhteestaan tunnettuun Peppermill Cafe-nimiseen ravintolaan. Valitettavasti kävely kaupungilla imi mehut, emmekä enää jaksaneet jatkaa pidemmälle Stripiä, vaan kävelimme vain kadun yli Mirage-hotelliin ja siellä BLT Burgeriin. Tämä paikka tuli taannoin testattua Hongkongissa. Ihan kelvolliset burgerit he väänsivät, joskaan mitään erityistä hurraamista niissä ei ollut.
Ruokailun lisäksi rahoistaan eroon pääseminen on tässä vilkkuvalojen ja kaikkialla pauhaavan jumpsjumpsmusiikin muovisessa ihmemaassa muutoinkin harvinaisen helppoa. Joku luonnehtikin Vegasia isoksi ruotsinlaivaksi. Totesimme tämän osuvaksi: väki on iloisesti kännissä kuin käet ja kukkuminen sen mukaista.
Retki Grand Canyonille oli tarkoitettu hermolevoksi Vegasin hässäkän keskeltä. Mietimme aluksi aamusta iltamyöhään kestävää bussiretkeä, jolla kanjoni olisi tullut hoidettua ilman ratin takana istuskelua. Bussimatka Vegaskansan keskellä tuntui kuitenkin kidutukselta ja päädyimme ajelemaan itse. Edullinen Vegasin tukikohta sai pitää suurimman osan matkatavaroista ja varasimme retkimajoituksen yhdeksi yöksi Arizonan Williamsin pikkukaupungista, josta oli kanjonille enää tunnin ajomatka.
Arizonan mainioiden maisemien läpi ajeltuamme kirjauduimme sisälle Williamsin keskustassa sijaitsevaan pieneen ja viihtyisään Canyon Country Inn-hotelliin (73,06€/yö Hotels.comista). Aikaisesta saapumisestamme huolimatta saimme huoneen saman tien ja pääsimme nopsasti lounaalle sekä jatkamaan matkaa kohti kanjonia.
Emme ajaneet autolla Grand Canyon Villageen asti, vaan pysäköimme auton Tusayanin pikkukaupunkiin kanjonivierailijoille varatulle pysäköintipaikalle. Ostimme kanjonin kansallispuistoon tarvittavat liput viereisestä National Geographic Visitor Centeristä. Lipuilla pääsimme matkustamaan ilmaisella bussikyydillä kanjonin vierailukeskukseen. Yksi näköalapaikka olisi ollut siinä ihan vieressä, mutta päätimme jatkaa vähän syrjäisemmille paikoille, mikä tarkoitti ensin yhtä lyhyttä bussiajelua ja sitten vielä toista. Sitten olisikin edessä reippailua eri näköalapaikkojen välillä.
Viimeistä bussia odotellessa tarjoutui pysäkiltä jo upeat näkymät kanjonille. Muutama valokuva tuli siinä otettua ennen kuin alkoi sadella vettä ja palasimme bussipysäkin katoksen alle suojaan. Sade siinä sitten lisääntyi ja myös tuuli yltyi sen verran, ettei isohkosta katoksestakaan ollut juuri suojaa. Onneksi meillä sentään oli lämpimämpää ja pahimman veden pitävää vaatetta mukana.
Noin kymmenen minuuttia pysäkillä vietettyämme selvisi, etteivät bussit enää kulje näköalapaikoille, koska ukkosmyrsky tekee kallionkielekkeillä oleilun liian vaaralliseksi. Odottelimme vielä jonkin aikaa kelin paranemista, mutta valitettavasti suunta oli päinvastainen. Lopulta oli pakko siirtyä jonottelemaan paluubussia vierailukeskukseen ja sitten edelleen takaisin autolle päin. Näin pääosa kanjonista jäi meiltä kokonaan näkemättä.
Huono ajoitus kyllä harmitti sillä kohtaa todella paljon. Seuraavana aamuna kuitenkin takaisin Vegasiin ajellessamme nautiskelimme jälleen Arizonan vaihtuvista maisemista ja pahin harmitus haihtui. Olimmehan suomalaisen urheilijan tapaan tehneet parhaamme, se ei vain tällä kertaa riittänyt. Upeita kallioseinämiä näkyi reitin varrella muuallakin ja kasvillisuuskin ehti vaihtua moneen otteeseen. Lännenelokuvat tulivat vahvasti mieleen maisemia katsellessa. Hooverin padon kohdalla pysähdyimme ja kipusimme sillalle katsomaan tuota joen tukkivaa betonimöhkälettä. Matkalla piipahdimme myös lounaalla Boulder Cityssä, joka perustettiin aikanaan Hooverin padon rakentajien asuinsijaksi.
Vastaisuuden varalle yritimme kehittää pelastautumissuunnitelmaa, jolla Las Vegasissa voisi selvitä muutaman päivän tulematta hulluksi. Ensinnäkin hotelli pitäisi valita huolella. Upeat helteiset päivät voisi hyvin viettää allasalueella, mutta ainakin Flamingon allasalueella soi kaiken päivää hirveä jumpsutusmusiikki, joka vie järjen jo vartissa. Iltaohjelmaksi kaupungista löytyy lukuisia hienoja esityksiä, joita voisi jokusen katsoa. Cirque du Soleilin modernia sirkusta on tarjolla melkein joka resortissa. Samoin erilaisia taikureita on tarjolla Penn & Telleristä David Copperfieldiin. Musiikin ystävillekin on nähtävää ja kuultavaa sekä musiikin vihollisille Celine Dion.
Lievästi negatiivisesta yleiskäsityksestä huolimatta on Vegasissa jotain hyvääkin. Kaupunki on upean näköinen iltavalaistuksessa. Lisäksi Bellagion musiikin tahtiin ”tanssiva” suihkulähde on hieno. Myös hyviä kohtalaisen uusia museoita on tarjolla. Aiheet ovat vähän epätavallisempia, kuten ydinkoemuseo sekä mafiamuseo. Kaupungin ulkopuolella sijaitsevalle ydinkoealueelle on myös mahdollista päästä vierailulle, joskin retki pitänee varata hyvissä ajoin. Ei tämä siis aivan täysin toivoton paikka ole, joskin ajoittain hermot ovat kovasti koetuksella. Asiaa toki auttaisi, mikäli olisi oikeasti kiinnostunut rahapeleistä. Meillä oli yhteensä $15 pelibudjetti, josta syntyi tappiota vajaat $7.