Yuman kaupunki Arizonan osavaltion lounaiskulmassa ei ehkä ole kovin tunnettu, mutta San Diegosta Arizonaan päin matkaava autoilija tulee sen läpi miltei väkisinkin ajaneeksi. Meillä Yuma osui reitille matkallamme Tucsoniin. Kaipasimme San Diegon ja Tucsonin välimaastosta yhden yön majapaikkaa ja tähän tarkoitukseen kaupunki sopi mainiosti. Erityisen kivana yllätyksenä Yumasta löytyi myös nähtävää tämän historiallisen vankilan muodossa. Paikka tarjosi aitoa villin lännen tunnelmaa, mikä sopi meille erinomaisesti.
Vankilan historiaa
Yhdysvaltain laajeneminen kohti länsirannikkoa 1800-luvulla toi uudisraivaajat myös Yumaan. Kalifornian kultakentille matkaavat seikkailijat ylittivät Coloradojoen Yuman kohdalla. Nykyisin melko mitättömäksi puroksi kuristettu Colorado virtasi tuolloin näillä tienoin lähes puoli kilometriä leveänä ja kolmihaaraisena. Joen haarojen välissä oli kaksi saarta. Paikka oli hyvä joen ylittämiseen ja sitä olikin käytetty jo pitkään. Ennen eurooppalaisten saapumista joenylityspaikkaa hallitsi quechan-intiaaniheimo. Espanjalaiset tutkimusmatkaajat löysivät sen vuonna 1774 ja sitä käyttivät sen jälkeen kaikki alueella liikkuneet.
Yhdysvallat perusti Yumaan vuonna 1850 sotilaslinnakkeen kulkijoiden tietä turvaamaan. Virallisesti Yuma päätyi osaksi Yhdysvaltoja vuonna 1853, kun maa osti Meksikolta eteläisimmän osan nykyistä Arizonaa ja Uutta Meksikoa käsittävän maa-alan. Uusi alue oli aluksi osa Uuden Meksikon territoriota, mutta vuonna 1863 tämä iso alue jaettiin nykyisen osavaltiojaon mukaisesti Arizonan ja Uuden Meksikon territorioihin. Osavaltiostatukseen näillä molemmilla oli vielä matkaa miltei puoli vuosisataa. Yuman alueelle alkoi keskittyä asutusta ja kaupunki perustettiin vuonna 1871.
Lain kouran ulotuttua syrjäiseen Arizonan terriotorioonkin tuli tarpeelliseksi rakentaa myös vankila, ja niinpä Yuman vankilan peruskivi muurattiin vuonna 1875. Ensimmäinen vanki pääsi nauttimaan uusista tiloista jo seuraavana vuonna. Tosin vankila ei tuossa vaiheessa ollut vielä suinkaan valmis. Ensimmäiset neljä vuotta vangit saivat osallistua vankilansa rakentamiseen. Työtä ilmeisesti valvottiin hyvin, sillä historiankirjoihin ei ole jäänyt mainintaa vankien rakentamista yllättävistä pakoluukuista.
Vankilan käyttöikä jäi varsin lyhyeksi, sillä se ehti olla käytössä vain 33 vuotta. Joko lain koura oli kovin tehokas tai sitten alueella oli paljon rikollisuutta, sillä tilat kävivät yksinkertaisesti liian ahtaiksi. Vuonna 1908 avattiin uusi suurempi vankila Florencen kaupungissa vähän Yumasta koilliseen ja Yuman vankilan asukkaat siirrettiin sinne.
Moderneihin vankiloihin verrattuna Yuman vankila oli todella karu. Se edusti kuitenkin valmistuttuaan alansa huippua. Muurien sisältä löytyivät niin sairaala kuin koulutustilatkin. Myös sähkövalot saapuivat vankilaan ennen muuta kaupunkia. Sellien seiniä ehti vankilan historian aikana tuijottelemaan kaikkiaan yli 3000 vankia, joista noin 30 oli naisia. Vankien joukossa oli niin raakoja murhaajia kuin lyhyitä tuomioita istuvia pikkurikollisiakin.
Sellit olivat todella karuja ja niihin ahdettiin kuhunkin kuusi vankia. Kiviseinät oli vahvistettu teräsvöillä, jotta niiden läpi ei pystyisi kaivautumaan ulos. Sadesäältä suojaa oli tarjolla, mutta Arizonan kesän kuumana paahtavalta auringolta ei juurikaan. Ilmastoinnista oli turha haaveilla ja kesän yli 40 asteeseen kohoavassa helteessä tunnelma selleissä lienee ollut melkoisen lämmin.
Vankilan suunnittelussa ei hoksattu ottaa huomioon naisvankeja. Vuonna 1878 Yumaan tuomittu ensimmäinen nainen Lizzie Gallagher aiheutti siksi pikkuisen hämminkiä. Naista ei uskallettu päästää muiden vankien sekaan, joten erillisten tilojen puutteen vuoksi hän joutui viettämään vankeusaikansa eristyssellissä. Lopulta Lizzie selvisi taposta saamastaan tuomiosta vähällä, sillä hänet armahdettiin 42 päivän istumisen jälkeen.
Myös joidenkin myöhempien naisvankien tuomiot päättyivät lyhyeen. Vuonna 1889 murhasta saamaansa tuomiota Yumassa istuva Manuela Fimbres synnytti vankilassa poikavauvan. Lapsi vietti kaksi ensimmäistä elinvuottaan vankilassa, kunnes hänen äitinsä armahdettiin lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Vartijoille Manuelan vapautuminen oli kitkeränsuloinen hetki. Toisaalta he olivat tyytyväisiä lapsen puolesta, mutta toisaalta heille tuli tätä ikävä. Erilinen osasto naisvangeille valmistui Yuman vankilaan vuonna 1893. Se oli kallioon louhittu huone ja sen louhimisesta vastasivat jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan vangit itse. Naisille varattiin myös oma erillinen ulkoilupiha.
Vankilasta yritettiin toki paetakin ja jotkut harvat siinä myös onnistuivat. Vuonna 1899 Yumaan tuomiotaan suorittamaan saapui 20-vuotias Richard Lorraine, joka yritti heti seuraavana vuonna parikin kertaa pakoa jääden kiinni ja päätyen rangaistukseksi eristysselliin. Lopulta yritykset kuitenkin tuottivat tulosta ja Richard katosi lopullisesti. Häntä ei saatu koskaan kiinni. Myöhemmin samana vuonna A.A. Steward toisti saman tempun. Hänestäkään ei kuultu sen koommin.
Vankilan ylimmäinen virkamies oli poliittisesti nimetty vankilanjohtaja. Virka tarjosi ajan mittapuulla 250 dollarin huippukuukausipalkan ja kaupan päälle asunnonkin. Vuonna 1883 vankila-alueen kulmaan rakennettu johtajan talo oli viihtyisä. Taloon kuului pieni valkoisen lauta-aidan ympäröimä piha. Vangit huolehtivat johtajan pihasta ja talon kunnostuksesta. Myös huonekalut valmistettiin vankilan verstailla. Johtajalle tämä oli luksusta, vangeille puolestaan tarjoutui mahdollisuus opetella uusia taitoja. Kyseessä oli siis selvä win-win -tilanne.
Sulkemisensa jälkeen Yuman vankila on ehtinyt toimia useissa muissa käyttötarkoituksissa. Vuodesta 1910 vuoteen 1914 se toimi paikallisen lukion väistötiloina aiemman koulurakennuksen tuhouduttua tulipalossa. En tiedä, millaisia high schoolit mahtoivat tyypillisesti olla 1900-luvun alkupuolella, mutta tämä väliaikainen koulurakennus on ainakin ollut melko karu paikka. Väistötilat jättivät joka tapauksessa pysyvän jäljen, sillä koulun urheilujoukkue kulkee edelleen nimellä Kriminaalit.
Koulun saatua uuden rakennuksen Yuman vankilan tiloissa toimi seuraavien kymmenen vuoden ajan piirikunnan sairaala. Sen muutettua pois vuonna 1923 suurin osa tiloista jäi tyhjilleen. Seuraavana vuonna osa rakennuksista purettiin rautatien tieltä. Vartijoiden asuintilat toimivat vuoteen 1960 asti sotaveteraanien kerhotiloina. Selleissä majoittuivat lähinnä junilla matkustaneet kiertolaiset. Vuonna 1961 vankila sai lopulta rauhan, kun sen jäljellä olevat tilat avattiin museona. Virallisesti vankilan alue on nykyisin Arizonan osavaltion kansallispuisto.
Yuman vankila populaarikulttuurissa
Koska maailma on väärällään villiin länteen sijoittuvia kirjoja ja elokuvia, on Yuman vankilakin toki päässyt mukaan useampaankin tarinaan. Kirjailija Elmore Leonard kirjoitti vuonna 1953 novellin Three-Ten to Yuma, jonka pohjalta tehtiin muutama vuosi myöhemmin elokuva. Tarina filmattiin varmuuden vuoksi uudestaan vuonna 2007. Tarina tosin ei sijoitu Yumaan, vaan siinä ollaan vasta kuljettamassa vankeja sinne.
Itse vankilassakin on museon infotaulun mukaan kuvattu lännenelokuvia, mutta en onnistunut löytämään enää jälkikäteen yhtään tällaista. Useissakin elokuvissa Yuma mainitaan, mutta se toimii dialogissa vain vankilan synonyymina, kuten tapahtuu myös yhdessä Coenin veljesten vuoden 2018 episodielokuva Ballad of Buster Scruggs pätkistä. Tällaiset maininnat menevät helposti aihetta tuntemattomalta tyystin ohi.
Vankilan alueella on myös kuvattu monia elokuvia, joissa alue on esittänyt jotain ihan muuta paikkaa maailmassa. Esimerkiksi elokuvan Rambo III lopputaistelussa Yuma esittää Afganistania. Ainakin osa kohtauksesta on kuvattu jossain vähän avonaisemmalla paikalla kaupungin keskustan ulkopuolella, mutta useammassa kuin yhdessä lähteessä mainitaan kuitenkin myös vankila-alue. Yuman vankila on esiintynyt myös ainakin parissa paranormaaleihin ilmiöihin keskittyvässä TV-sarjassa. Vanhoihin vankiloihin liittyy paljon kummitustarinoita, eikä Yuma ole tässä mikään poikkeus.
Vierailu vankilassa
Yuman vankila on avoinna joka päivä klo 9-16.30. Pääsymaksu oli kirjoitushetkellä $10. Suosittelen kuitenkin varmuuden vuoksi tarkistamaan ajantasaiset tiedot virallisilta sivuilta täältä. Käytännön yksityiskohdat on piilotettu sivun alalaitaan. Vankila mainostaa itseään kaupungin ykkösnähtävyytenä, mikä lienee ihan todenmukainen näkemys. Yumassa kun ei muita tunnettuja nähtävyyksiä ole tarjolla. Lippuja ei voi ostaa etukäteen, mutta se tuskin on ongelma.
Vankilalle on helppo saapua autolla ja sen edustalla on hyvin pysäköintitilaa. Saapuminen on mahdollista myös jalkaisin, joskaan jenkkiläisiä pikkukaupunkeja ei ole suunniteltu jalankulkijoita varten. Kävelyreitti ei siis ole erityisen miellyttävä. Coloradojokea seuraileva puisto saattaa olla kävelijöille se mukavin reitti saapua vankilalle.
Vankilan näyttelyt
Vankilan museoidut tilat on jaettu kahteen erilliseen osaan. Eniten katsottavaa löytyy ulkoa, jossa on nähtävillä selliosastoja ja muita vankilan tiloja. Sellejäkin ehti vankilan historian aikana olla käytössä useita erilaisia. Osassa vangit asuivat tiiviimmin ja osassa tilaa oli vähän enemmän. Silti ne tilavimmatkin sellit olivat todella karun näköisiä.
Sellien seinissä on paikoin edelleen nähtävillä asukkaiden tekemiä kaiverruksia. Näistä osa on toki ehtinyt syntyä myös myöhemmin vankilan virallisesti sulkeuduttua sellien epävirallisten asukkaiden toimesta. Näistä kaiverruksista, samoin kuin tilojen käyttötarkoituksistakin, pääsee jyvälle pääsymaksuun sisältyvän lehtisen sekä reitin varrelle ripoteltujen infotaulujen avulla.
Mikäli jokaiseen soppeen haluaa kurkistaa, menee ulkoalueen kiertämiseen helposti reilu tunti aikaa. Me saavuimme vankilalle vasta vähän reilu tunti ennen sulkemisaikaa ja meidät ohjeistettiinkin heti ensimmäiseksi aloittamaan ulkoalueelta. Se kun suljetaan vähän aiemmin kuin sisätiloissa sijaitseva esineistöstä koostuva näyttely.
Ulkona on näytillä vankilan kello, joka on valettu 1875 San Franciscossa. Sieltä se kuljetettiin Yumaan höyrylaivalla Coloradojokea pitkin. Kello hankittiin alunperin varoittamaan kaupunkilaisia vankilassa tapahtuneista pakoyrityksistä, mellakoista ja muista mahdollisesti vaaraa aiheuttavista tilanteista.
Myöhemmin kelloa käytettiin paljon arkisemmin kertomaan vangeille työvuorojen alkamisesta ja päättymisestä. Vankilan sulkemisen jälkeen se ehti soitella 23 vuotta kutsuja Somertonin baptistikirkon messuihin. Vuonna 1937 kirkon pastorin myötävaikutuksella se kuitenkin palautettiin takaisin alkuperäiselle paikalleen ja näin se päätyi osaksi vankilamuseota.
Vankila-alueen laidalla näkyy vierekkäin kaksi siltaa. Näistä vaaleampi on vuonna 1915 valmistunut maantiesilta, nimeltään Ocean-to-Ocean Highway Bridge. Se oli viimeinen linkki rannikot yhdistävällä maantiellä. Ennen sillan valmistumista matkustajien oli odotettava lauttaa Coloradojoen ylittääkseen. Tumma silta puolestaan on vuonna 1923 valmistunut rautatiesilta, joka korvasi aiemman matalan kääntösillan. Kääntösilta oli kätevä, koska se voitiin avata höyrylaivojen kulkua varten. Uuden sillan kohdalla tätä ominaisuutta ei enää kaivattu, sillä laivaliikenne oli päättynyt. Joen patoaminen kauempana yläjuoksulla oli pienentänyt virtaamaa merkittävästi ja samalla rautatiekuljetukset olivat korvanneet hitaammat jokilaivat.
Molemmat sillat sekä koko vankila-alue näkyy hienosti vartiotornista, johon on mahdollista kiivetä. Torni ei ole vankilan ajalta peräisin oleva, vaan se on rakennettu museota varten. Mallina on kuitenkin käytetty aitoja vankilan vartiotorneja, joita vankila-alueella oli aikoinaan useita.
Vankilamuseon toinen osa sijaitsee sisällä päärakennuksessa, joka toimi vankilan ollessa edelleen toiminnassa vartijoiden ja hallinnon tiloina. Vartijat myös majoittuivat tässä rakennuksessa. Sisätiloissa nähtävillä oleva näyttely koostuu esineistä, valokuvista ja infotauluista, jotka kertovat yksityiskohtia vankilan asukkaista ja heidän rikoksistaan sekä vankilaelämästä.
Nähtävillä on myös kuvagalleria villin lännen pahoista tytöistä. Yumassa otettiin nopeasti käyttöön moderni tekniikka ja sinne saapuvista vangeista alettiin ottaa valokuva. Kuvattava istui tuolilla peili vasemmalla puolellaan. Tällä tavalla kuvaan saatiin samalla kertaa vangin kasvot edestä päin ja peilistä heijastuva sivuprofiili. Vierailijat voivat ikuistaa itsensä samaan tapaan, sillä tarjolla on rekvisiitaksi helposti puettava vangin raidallinen nuttu ja sopivasti peilin viereen sijoitettu tuoli poseerausta varten.
Näyttelyssä käsitellään myös 1800-luvun vankilassa käytössä olleita huumeita. Jo tuolloin opiaattiriippuvuus oli ongelma. Tämä johtui varsinaisena yleislääkkeenä käytetystä laudanumista, joka on nestemäinen opiaattien ja alkoholin sekoitus. Sitä määrättiin vähän kaikkiin vaivoihin kaikille potilaille vauvasta vaariin. Ennen 1900-luvun alkua laudanumia oli tarjolla ilman reseptiä. Ei siis ihme, että tätä voimakkaasti koukuttavaa ainetta käytettiin myös vankilassa.
Vankilan hautausmaa
Vankilalla oli myös oma hautausmaa, joka sijaitsee varsinaisen museoalueen ulkopuolella. Hautausmaalla vieraillakseen ei siis tarvitse maksaa pääsymaksua. Me kiersimme hautausmaan viimeiseksi, koska halusimme käyttää kaiken tarjolla olleen ajan itse museon nurkkien nuuskimiseen. Hautausmaa on pieni ja karu, eikä sen koluamiseen tarvitse varata varttia pidempää aikaa.
Vankilan karuissa oloissa kuolleisuus oli huomattavan korkea. Tiiviisti asuneiden vankien keskuudessa kulkutaudit jylläsivät ja mm. tuberkuloosi ja keuhkokuume niittivät asukkaita. Kaikkia vankilassa kuolleita ei kuitenkaan haudattu vankilan omalle hautausmaalle. Mikäli joku kaipasi vainajaa kotipuolessa, kuljetettiin hänet sinne läheistensä haudattavaksi. Vankilan oma hautausmaa on siis varattu vain unohdetuille sieluille. Ei siis ihme, että läheskään kaikista sinne haudaduista ei ole enää jäljellä mitään tietoja. Lopuistakin muistuttaa korkeintaan kivi, johon on kaiverrettuna vahgin numero, nimi ja kuolinpäivä. Syntymäpäivä ei ilmeisesti kiinnostanut ketään.
Yuman museoitu vankila tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen villin lännen historiaan. Kaupungin syrjäinen sijainti huomioiden vankila itsessään ei ehkä ole erillisen matkan arvoinen, mutta sopivasti kohdalle osuessa suosittelen sen kohdalla kuitenkin pysähtymään. San Diegosta itään kulkeva eteläinen reitti on sinällään ihan kätevä, mikäli mielit meidän tapaamme vierailla Tucsonin laidalla Saguaron kansallispuistossa. Tätä väliä ajelevalle Yuma on mainio taukopaikka.