Orlandon huvipuistoissa kolme päivää kierreltyämme olimme sen verran puhki, että oli aika tehdä jotain leppoisampaa. Tähän sopi hyvin siirtyminen Cocoa Beachin saarelle avaruusrannikkona eli Space Coastina tunnetulle Floridan itärannikon alueelle. Nimi tulee läheiseltä Kennedyn avaruuskeskukselta, joka on jo pitkään ollut tärkeä niin suora kuin välillinenkin työn tarjoaja alueella. Meillä oli tosin tällä kerralla ihan muita suunnitelmia pelkän kuukivien hipelöinnin sijaan.

Matka Orlandosta sujui leppoisasti, ajomatkaa rannikolle kertyi vain vähän reilun tunnin verran. Olimme perillä majapaikassamme reilusti ennen sisäänkirjautumisaikaa, eikä huone tietysti ollut vielä valmis. Päätimmekin käväistä odotellessamme lounaalla ja suunnata sitten pariin ennalta tiedusteltuun luontokohteeseen.

Manaattien majoilla

Edellisellä Floridan vierailullamme onnistuimme näkemään yhden manaatin. Nämä leppoisat merinisäkkäät ovat jotenkin äärettömän sympaattisia. Pääosa manaateista oli tuolloin jo lähtenyt lämmenneen meriveden perässä pois sisämaan joista ja järvistä, mutta tämän vierailumme aikana merivesi oli vielä manaateille turhan viileää. Tämän vuoksi näitä vekkuleita olikin nähty suurina määrinä aivan Cocoa Beachinkin läheisyydessä Banana Riverin laguunissa.

Meillä oli tiedossa kaksikin paikkaa, joissa manaatteja voisi olla mahdollista havaita. Aloitimme suuntaamalla niistä lähimpään, naapurikaupunki Cape Canaveralin Manatee Sanctuary Parkiin. Googlen kartan mukaan siellä oli juuri samana aamuna nähty manaatteja, mutta valitettavasti meitä ei lykästänyt. Sen sijaan monenlaisia lintuja näkyi. Eniten liikkeellä oli valkoiibiksiä, joita näimme pullasorsina jo Disney Worldissa. Myös pesukarhu kävi juomassa vettä puiston lammikosta ja siinä sivussa poseerasi kameralleni hienosti heijastuksen kera. Taivaalla kiertelevät kalasääsket ja kalkkunakondorit pysyivät sen sijaan pikkuisen turhan etäällä valokuvaamista ajatellen. Laguunin vedestä bongasin myös delfiinin, joka kuitenkin heilautti vain nopeat heippat evällään ja poistui paikalta.

Jatkoimme matkaa naapurisaari Merritt Islandille, josta löytyi paikka nimeltä Manatee Cove. Siellä oli tarjolla mangrovepuskien lomassa pieni puinen manaattienkatselulava. Täälläkin oli merinisäkkäitä nähty, mutta iltapäivää ne olivat lähteneet viettämään muualle. Paikalta juuri lähtössä ollut paikallinen kajakkivuokrausfirman edustaja arveli, että mahdollisesti manaatteja voi näkyä hetken odottelun jälkeen. Kun näillä eläimillä ei kuitenkaan ollut mitään selkeää tiedossa olevaa päivärutiinia, ei odottelun pituudesta ollut arviota. Palasimme siis lopulta takaisin majapaikkaan.

Auringonlaskun lähestyessä tein vielä pienen luontoretken aivan hotellin takana avautuvalle Cocoa Beachin rannalle. Siellä oli maisemien lisäksi ihmeteltävänä mielenkiintoinen kokoelma lintuja, joiden lajit vaihtelivat suuresta ruskopelikaanista piskuiseen ja nopsajalkaiseen pulmussirriin. Iltapäivän kaunis kultainen valo ja mielenkiintoiset linnut varmistivat reissun toistaiseksi parhaan yksittäisen päivän valokuvasaaliin.

Rannalta näkyi myös yksi avaruuskeskuksen laukaisualusta häkkyröineen. Tosin ilmeisesti tämä kuului Cape Canaveralin avaruushistorian museoon. Nämä laukaisualustat olivat käytössä USA:n avaruusohjelman alkuaikoina. Surullisen kuuluisa miehistön kuolemaan päättynyt Apollo I:n harjoitus tapahtui yhdellä niistä. Nykyisin käytössä olevat laukaisualustat eivät näy suoraan Cocoa Beachille, mutta ilmaan noustuaan raketit kyllä netistä löytyvistä kuvista päätellen näkyvät rannalle asti.

Luontoretki autolla

Seuraavana aamuna tankkasimme termariin kahvia hotellin aamiaiselta ja lähdimme Merritt Islandille pikkuisen pidemmälle luontoretkelle. Kohteenamme oli varsin mainion kuuloinen Black Point Wildlife Drive, joka oli noin seitsemän mailin pituinen kosteikon läpi kulkeva autotie. Majapaikastamme oli reitin lähtöpisteeseen noin kolmen vartin ajomatka. Siinä välissä pysähdyimme nopeasti pienelle rannan vieren parkkipaikalle, koska maisema näytti niin huiman hienolta. Aivan vesirajasta kasvoi palmu ja sen takana laituri kurotti ulos laguunille.

Koska luontoajokohde kuului osavaltion kansallispuistoon, oli siellä vieraillakseen suoritettava $10 suuruinen maksu per autokunta. Tähän maksuun ei ainakaan vielä ollut ehtinyt tulla ulkomaalaislisää, joka vuoden 2026 alusta lähtien lyötiin valtion kansallispuistoissa vieraileville. Wildlife Driven maksun pystyi suorittamaan perinteisellä manuaalimenetelmällä tyyliin seteli kuoreen ja kuori postilaatikkoon, tai sitten modernilla sähköisellä tavalla. Ilmoitustaululta löytyvä QR-koodi vei suoraan maksusivulle, jossa kelpasi mm. ApplePay. Olimme varautuneet käteismaksuun, mutta käytin silti sähköistä kun semmoinen nyt tarjolla oli.

Reitillä edettiin autolla hitaasti madellen. Ohjeissa toivottiin, että vierailijat pysyttelevät autossa tai aivan auton vieressä, jotta eläimet eivät häiriinny. Aluksi arvelimme reitin kiertämiseen menevän ehkä tunnin verran aikaa, mutta lopulta saimme kulutettua kosteikolla kaksi ja puoli tuntia. Nähtävää oli vain yksinkertaisesti niin paljon, ettei tehnyt mieli kiirehtiä. Alligaattori tuolla, haikara täällä, joka puolella näkyi kaikenlaisia uusia ja erikoisia lintuja. Tosin oli mukana myös Suomestakin tuttu jalohaikara ja se aiemmin bongaamani kalasääski. Viimeksi mainittuja muuten oli avaruusrannikolla melkein joka toisen valotolpan päässä istumassa.

Kiertelimme pääosin eläkeläisistä koostuvan muun poppoon kanssa reittiä hitaasti läpi. Tungosta ei ollut ja kenelläkään ei ollut kiire minnekään. Mielenkiintoisten lintujen tai alligaattoreiden kohdalla pysähdyimme. Otin kuvia ihan reiskasti suoraan auton ikkunasta, mutta välillä myös jalkauduimme auton vierelle katselemaan tarkemmin. Linnuista mielenkiintoisimpia olivat kauniisti pinkkiin vivahtava ruusukapustahaikara sekä kotoisan harmaahaikaran näköinen ja kokoinen, mutta eri värinen, karibianhaikara. Tämän reitin varrella minulle tarjoutui vihdoin myös hyviä tilaisuuksia tähtäillä kameralla maltillisella etäisyydellä taivaalla kaartelevaa kalkkunakondoria.

En osaa sanoa, sattuiko meille poikkeuksellisen hyvä päivä, vai onko Black Pointin reitin varrella aina näin paljon lintuja. Joka tapauksessa luontoretkemme oli paljon parempi kuin olin osannut kuvitellakaan. Seitsemän mailin reitin varrella oli 12 numeroitua paikkaa, joissa kussakin oleva infotaulu esitteli jotain kansallispuiston osa-aluetta. Näissä kohdin oli myös hyvin tilaa muutaman auton pysähtyä. Tosin pysähdyspaikan löytäminen ei muutenkaan ollut lainkaan haastavaa. Pysähdyksiä tulikin tehtyä lukuisia myös numeroitujen paikkojen välillä. Yksi auto tosin oli kellahtanut etukulmastaan jonkkaan ja sen omistajat olivat mahdollisesti poistuneet etsimään hinausapua. Minä jätin pysähtyessäni ihan reilun turvavälin penkan puolelle jo ihan alligaattorienkin takia ja silti tilaa riitti isommankin auton kulkea ohi.

Vaikka lintujen kuvaaminen on kivaa etenkin näin kauniilla säällä, on sillä selvä työllistävä vaikutus. Käytän näissä tilanteissa aina sarjakuvausta ja muutenkin kuvaan varmuuden vuoksi paljon, jotta joukkoon eksyisi mahdollisimman hyviä otoksia. Kuvia kertyy tästä syystä todella paljon. Tämän luontoretkipäivän kuvasaalis olikin hulppeat 3500 ruutua. Käyn nykyisin reissussa päivän aikana ottamani kuvat läpi iPadilla samana iltana ja valikoin joukosta parhaat säilytettäväksi. Luontoretkipäivän iltana ei siis ollut pulaa puhdetöistä.

Raketti kuuhun ja ranskalaiset suuhun

Pohdimme edellisenä iltana pitkään, aiommeko lopulta vierailla tällä reissulla lainkaan Kennedyn avaruuskeskuksessa. Lopulta päädyimme kuitenkin hankkimaan pääsyliput netistä. Valitettavasti emme löytäneet tarkkoja tietoja paikan aikatauluista. Luontoretkikohteestamme ei ollut avaruuskeskukseen kovinkaan pitkää matkaa, mutta siitä huolimatta onnistuimme pitkään lintuja bongailtuamme myöhästymään viimeiseltä laukaisualustojen tuntumaan vievältä bussiretkeltä noin viidellä minuutilla. Retkiä oli tarjolla vain klo 14 asti. Olo oli vähän pettynyt, sillä juuri tuolle retkelle olisimme halunneet mukaan.

Vaihtoehtoina oli joko jäädä vierailukeskuksen tuntumaan ja katsella edelliseltä kerralta tuttu jo päättyneestä sukkulaohjelmasta kertova näyttely, tai sitten käydä Saturn-kuurakettikeskuksessa. Päätimme hypätä bussiin, joka vei oikoreittiä suoraan näistä jälkimmäiseen. Sekin oli meille toki tuttu entuudestaan, mutta siitä huolimatta tämä vaihtoehto houkutteli enemmän. Lopulta näimme bussin ikkunasta pienen vilahduksen kohteista, joihin se pidempi kyyti olisi vienyt tutustumaan tarkemmin.

Perillä meillä oli jo sudennälkä. Tämä oli huono juttu, sillä Kennedyn avaruuskeskus on tunnettu todella surkeista eväistään. Olen aina ollut kiinnostunut avaruusaiheista niin tieteessä kuin tiedefiktiossakin. Vierailu Kennedyn avaruuskeskuksessa tappoi kuitenkin kaiken intoni koskaan haluta matkustaa avaruuteen. Miksi sinne lähtisin, jos siellä on kerran noin paskat sapuskat? Emme löytäneet surkean näköiseltä ruokalistalta mitään ranskalaisia perunoita parempaa. Nekin olivat suunnilleen kurjimmat ranskalaiset ikinä.

Kiersimme sitten vielä sen kuunäyttelyn läpi ennen kuin henkilökunta tuli jo hätistelemään vierailijoita pois. Itse avaruuskeskus kyllä oli vielä auki jonkin aikaa, mutta jostain syystä kuunäyttely pistettiin pakettiin jo reilusti etuajassa. Palasimme siis bussilla takaisin vierailukeskukseen.

Vierailumme aikana olisi majapaikkamme respassa esillä olleen laukaisuaikataulun mukaan pitänyt tapahtua Space X:n Falconin laukaisu, mutta koska sitä ei noin lähellä ollessa kuulunut, totesimme laukaisun varmaankin siirtyneen taas jonkin syyn vuoksi eteenpäin. Takaisin majapaikkaan palattuamme totesin respan tulosteen päivittyneen, laukaisu oli siirtynyt seuraavalle päivälle. Valitettavasti meidän aikataulussamme ei ollut varaa toiseen kokonaiseen päivään avaruusrannikolla. Raketti jäi siis näkemättä, kun Miami kutsui.

---

Vierailuumme avaruusrannikolla mahtui siis niin pettymyksiä kuin hienoja luontokokemuksiakin. Loppusaldo oli kuitenkin reilusti plussan puolella, sillä pettymykseksi tällä kertaa osoittautunut avaruuskeskus oli vain bonuskohde. Fiksumpaa olisi ollut säästää nuokin rahat muihin seikkailuihin, mutta jälkeenpäin on aina helppoa olla viisas. Pidempäänkin olisimme matkalla viihtyneet, mutta nyt oli kuitenkin edessä viimeinen kokonainen reissupäivä. Se sisälsi siirtymän Miamiin, jonne majoituimme viimeiseksi yöksi Brickellin alueelle. Tämä seikkailumme loppu löytyy tarinan viimeisestä osasta.