West Hollywoodin Sunset Strip on varmasti jokaisen 70- ja/tai 80-luvun rock-musiikin ystävän ämpärilistalla. Tällä iltaelämästään tunnetulla Sunset Boulevardin pätkällä on useita tunnettuja esiintymispaikkoja sekä monien rokkareiden suosima juottola Rainbow Bar & Grill. Me yritimme käydä tutustumassa viimeksi mainittuun ensimmäisen kerran kesällä 2014, mutta tuolloin huono ajoitus pilasi yrityksen. Päivä kun sattui olemaan USA:n kansallispäivä ja silloin ravintola oli kiinni. Toisella yrityksellä joulukuussa 2019 onneksi tärppäsi.

Rainbow Bar & Grill avattiin vuonna 1972 rakennuksessa, jossa toimi aiemmin ravitsemusliike Villa Nova. Edeltäjäkin oli viihdemaailman tähtien suosiossa ja uuden ravintolan ottivat pian omakseen monet muusikot ja heidän ympärillään pyörivät ihmiset. Porukka kutsui itseään nimellä Hollywood Vampires ja heidän joukossaan hengaili sellaisia vekkuleita kuin vaikkapa Alice Cooper, Keith Moon ja John Lennon. Ei ole siis suurikaan ihme, että Rainbow mainitaan paikkana useissa lauluissa.

Vuosikymmenen vaihtuessa Los Angelesin tukkahevi nousi suosionsa huipulle ja sen kirkkaimmat tähdet pitivät hoviaan ravintolassa. Kaikenlaista kukkoilua ei kuitenkaan katsottu hyvällä, huonon käytöksen takia kanta-asiakaskin saatettiin poistaa kadulle. Tämän saivat kokea niin Axl Rose (11 kertaa) kuin David Lee Rothkin (13 kertaa). Vaikka mopon karatessa käsistä rokkareita kiellettiin tulemasta enää takaisin, heidän toilailunsa mitä ilmeisimmin kuitenkin unohdettiin pian. Vai miten muuten muka voisi tulla heitetyksi ulos samasta paikasta yli kymmenen kertaa?

Kenties tunnetuin Rainbow Bar & Grillin asiakas oli nyt jo edesmennyt Motörheadin nokkamies Lemmy Kilmister, joka vietti usein aikaa pokerikonetta pelaten ja jaskakolaa siemaillen. Lemmy jopa muutti West Hollywoodiin ihan vain päästäkseen kätevämmin baariin istumaan. Erityisesti viimeisinä vuosinaan ennen kuolemaansa 2015 Lemmy vietti pääosan kiertueiden ulkopuolisesta ajastaan siellä. Ei siis ihme, että Lemmyn kuoleman jälkeen Rainbow järjesti joukkorahoituskampanjan aidon kokoista Lemmy-patsasta varten. Bronssi-Lemmy seisoo nyt Rainbow’n patiolla herran lempinurkkauksessa. Viereisen Roxyn seinässä on lisäksi suuri Lemmy-muraali. Patio nimettiin patsaan myötä Lemmy’s Loungeksi.

Vuosikymmenten mittaan Rainbow on kerännyt paljon muistoja paikassa aikaansa viettäneiltä muusikoilta. Seinät ja kattokin ovat täynnä soittimia sekä tietysti valokuvia. Ilmeisesti paikassa voi edelleenkin myös törmätä muusikoihin. Suomalaisen 69 Eyes -yhtyeen laulaja Jyrki 69 ainakin kertoo Radion Cityllä luuhaavansa Los Angelesissa käydessään usein Rainbow:n looseissa. Meidän vierailumme aikana pöydät olivat tyhjinä, sillä olimme paikalla heti lounasajan alussa. Tämä oli ihan tarkoituksellista, sillä halusin ottaa muistoksi muutaman valokuvan paikasta ja se onnistui parhaiten juuri pöytien ollessa tyhjinä. Pian meidän jälkeemme paikalle saapui vanhempi rouvashenkilö ilmapalloineen ja valtasi yhden loosin syntymäpäiväjuhliaan varten.


Seuraavalla Los Angelesin vierailulla voisi olla kiva piipahtaa Rainbow Bar & Grillissä ilta-aikaan menon ollessa vähän reippaampaa kuin eläkeläisten synttäreillä. Paikka on varmasti parhaimmillaan juuri auringon laskettua ja Hollywoodin vampyyrien kaivautuessa esille luolistaan. Tosin olimme kyllä positiivisesti yllättyneitä myös paikan ruokien laadusta.

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 28.12.2023 at 04:07

    Tästä en ollut kuullutkaan. Yhdysvaltojen länsirannikko kuitenkin kiinnostaa, ja siellä tulee varmasti jatkossakin vierailtua. Pidetäänpä paikka mielessä, olisi hauskaa lähteä jonain iltana käymään.

    Vastaa
    1. Aron 10.1.2024 at 20:25

      Rainbow on varmasti hauska paikka istua iltaa. Koskaan ei tiedä, keneen siellä saattaa törmätä.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *