Mäkkäri ei millään muotoa ole oma suosikkini, mutta tämä pikaruokakulttuurin synnyttänyt ravintolaketju on eittämättä tärkeä osa amerikkalaista historiaa. Siksi päätimmekin pysähtyä Kalifornian osuutta valtatiestä 66 ajaessamme vilkaisemaan museoitua ketjun ensimmäistä ravintolaa San Bernardinossa. Kyseessä todellakin on se sama paikka, jossa veljekset Richard ja Maurice McDonald avasivat ensimmäisen ravintolansa vuonna 1940.

Alkuperäinen McDonald’s ei kuitenkaan ollut vielä se nopeasti seuraajia saanut pikaruokala, joka nimeen yhdistetään. Aluksi McDonald’sin veljekset tarjoilivat ravintolassaan perinteistä paikallista ruokaa nimellä McDonald’s Barbecue Restaurant. Herroilla oli muitakin liiketoimia, jotka eivät menneet ihan putkeen. He päättivät keskittyä ravintolaan ja tuunata siitä mahdollisimman tehokkaasti toimivan. Kehitystyön tuloksena oli ensimmäinen varsinainen nykyisen kaltainen McDonald’s, joka avasi ovensa tässä samaisessa paikassa vuonna 1948.

Ensimmäisen McDonald’s-ravintolan paikalla nykyisin majaansa pitävä museo ei ole missään kytköksissä ravintolaketjuun, joten kyse on täysin epävirallisesta museosta. Alkuperäinen ravintola oli sulkenut ovensa jo hyvän aikaa sitten, kun paikallista kanaravintolaketju Juan Polloa johtanut McDonald’s-fani Albert Okura hankki tontin omistukseensa vuonna 1998. Itse rakennuksestakaan ei ollut enää jäljellä muuta kuin valomainos. Okura pystytti aluksi tontille yhtiönsä pääkonttorin ja avasi hieman myöhemmin sen yhteyteen tämän Mäkkärimuseon.

McDonald’silla ei ilmeisesti oikein innostuttu museosta, sillä ravintolaketjulla on oma ensimmäisen ravintolan museonsa Illinois’n Des Plainesissa. Kyseinen paikka on oikeastaan vain ensimmäinen ravintola, jonka avasi McDonald’sin myöhemmin kokonaan itselleen ostanut veljesten yhtiökumppani Ray Kroc. Tai oikeastaan kyseessä on tuon ravintolan kopio. Pikaruokaketjun alkuvaiheista on julkaistu myös elokuva nimeltään The Founder, jossa Ray Krocia esittää Michael Keaton. Ray Kroc oli hyvin tärkeässä roolissa ketjun laajentamisessa, mutta yhteistyö veljesten kanssa ei ollut ihan kitkatonta.

Siitä ihan ensimmäisestä Mäkkäristä ei ilmeisesti ole oikeasti enää jäljellä muuta kuin pala alkuperäisestä kyltistä. Ihan aito ei siis tämäkään museo ole. Museon kokoelma koostuu lahjoituksena saaduista erilaisista muistoesineistä. Kokoelmaan kuuluu jonkin verran ravintoloiden kalusteita, mutta pääosassa ovat pienemmät esineet kuten Happy Mealin mukana tulevat lelut. Tavaraa löytyy monista maista ja myös lahjoittajien terveiset ovat näkyvillä. Suomikin on mainittu.

Vitriineistä löytyy muun esineistön joukosta myös vanhoja Mäkkärin pakkauksia. Esillä on monenlaisia mukeja sekä niin pahvisia kuin polystyreenistäkin valmistettuja hampurilaisbokseja. Muistan itsekin syöneeni ensimmäisen Big Macini juuri polystyreenilootasta. Sittemmin niiden ympäristö- ja terveysvaikutuksista saatiin uutta tietoa ja kovan kohun jälkeen Mäkkärikin niistä lopulta luopui.

Mäkkärin maskotti Ronald McDonald esiintyy museossa useissa eri hahmoissa. Sittemmin klovniksi asettunut Ronald ehti nähtävisti aikoinaan esiintyä niin vangin kuin jonkinlaisen haamunkin vaatteissa. Nämä puvut ja kuvat lienevät sitä museon vanhinta antia.

Valtatiellä 66 oli San Bernardinon kohdalla kaksi vaihtoehtoista linjausta, joista varsinainen päälinja kulki pohjoisesta etelään Vernon Avenuen kohdalta ja kääntyi sitten länteen päin 5. kadun kohdalla. Vaihtoehtoinen linjaus kulki hieman idempänä E-katua pitkin juuri tämän ensimmäisen McDonald’sin kohdalta. Epävirallinen museo on siis todellakin osa valtatien historiaa. Museon omistaja herra Okuran ravintoloista moni sijaitsee saman reitin varrella ja hänestä kehkeytyikin varsinainen vanhan valtatien elävöittäjä. Hän mm. järjesti paraateja ja autonäyttelyjä museonsa edustalla sekä sponsoroi erilaisia hyväntekeväisyystapahtumia. Valitettavasti Okura kuoli vuonna 2023, enkä onnistunut nettilähteistä suoraan löytämään miten näiden hankkeiden on sittemmin käynyt. Okuran liiketoimet siirtyivät hänen poikiensa hallintaan ja he ilmeisesti pyörittävät myös Mäkkärimuseota.

Museoon ei ole pääsymaksua, mutta oven pielessä olevaan tippilaatikkoon on kohteliasta tipauttaa vierailun päätteeksi pieni seteli. Tavaramäärän sekaan on helppo eksyä, mutta jos mieli tekee nähdä jotain tiettyä, kannattaa kysäistä apua henkilökunnalta. Ainakin meidän vierailumme aikana tiskin takana istunut herra tuntui tuntevan museon kokoelmat kuin omat taskunsa. Herra oli muutenkin puhelias. Jäin hänen kanssaan suustani kiinni, vaikka en erityisesti mitään kysellytkään. Hän nimittäin huomasi kaulassani riippuvan kameran saman merkkiseksi kuin mitä hänellä itsellään on. Keskustelimme aluksi kameroista ja sitten juttu siirtyi valtatiehen 66. Herra kun arvasi kansallisuudestamme meidän olevan juuri tuota reittiä ajelemassa.

---

Tällä museolla ei näyttäisi olevan virallisia nettisivuja, joten aukioloaikojen suhteen olen Googlen kartan antamien tietojen varassa. Niiden mukaan museo näyttäisi olevan auki päivittäin klo 10-17. Valitettavasti näiden paikkansapitävyyden suhteen en voi olla varma. Samaa tietolähdettä käytimme itse paikalla käydessämme, mutta tästä vierailusta on jo jokunen vuosi ehtinyt vierähtää. Kannattaa siis ehdottomasti ohi ajaessa käydä museota vilkaisemassa, mutta täyttä varmuutta sen aukiolosta en voi antaa.