Hollywoodista matkamme jatkui Tyynenmeren rantamaisemiin Santa Monicaan. Aluksi meidän oli tarkoitus pysähtyä rannan tuntumaan kahden yön ajaksi, mutta lopulta teimme pienen rytminvaihdoksen ja jatkoimme matkaa Anaheimiin jo yhden yön jälkeen. Uhraus ei ollut kovin suuri, sillä myös matkamme viimeisen kahden yön majapaikka löytyi juuri Santa Monicasta. Meillä oli siis luvassa vielä lisää aikaa näiden rantamaisemien koluamiseen.
Emme olleet koskaan aiemmin yöpyneet kävelymatkan päässä Santa Monican laiturista. Tällä kertaa halusimme sijoittua juuri tälle alueelle päästäksemme kätevästi tutustumaan laituriin ja rantaan sen lähellä eri vuorokaudenaikoina. Sijainnin merkitys korostui Santa Monican osuuden lyhennyttyä vain yhden yön majoituksen pituiseksi. Visiitin lyheneminen tarjosi toisaalta myös mahdollisuuden valita hieman hintavampi majoitus räjäyttämättä samalla koko reissun budjettia.
Rannalla ja laiturilla
Majapaikaksemme valikoitui todella pitkän harkinnan jälkeen Shore Hotel. Ocean Avenuen varrella on myös monia luksusketjujen hotelleja, jotka kaikki on haukuttu lyttyyn nettiarvioissa. Laituria ympäröivän alueen hotellien keskimääräiset pisteet vaikkapa Tripadvisorissa ovat yllättävän huonoja, etenkin niiden hinnat huomioiden. Mitään varsinaista luksusta emme olleet vailla, mutta emme toisaalta mitään meluisaa kahden torakan murjuakaan. Valitsimme lopulta kohtalaisen kuuloisista vaihtoehdoista parhaan.
Majapaikkamme Shore Hotel oli muiden alueen hotellien tapaan hyvin hintava, mutta onneksi se sentään osoittautui paljon saamiaan arvioita paremmaksi. Rahanmeno majoituksen suhteen ei siis jäänyt harmittamaan. Olimme myytyjä viimeistään astuessamme huoneemme parvekkeelle, josta avautui suora näkymä rannalle ja laiturille. Sijainti ei tosiaan parempi olisi voinut olla! Sisäpihan allaskin näytti kivalta, mutta hieman hyytävän puoleisessa säässä uiminen ei kuitenkaan houkutellut.
Tällä lyhyellä pysähdyksellä pääpaino oli juuri kiertelyssä laiturilla ja rannalla sen lähellä. Olemme vierailleet Santa Monican laiturilla useamman kerran aiemminkin, mutta emme ole koskaan jalkautuneet sen läheiselle rannalle. Rantavahtien kopit ovat jääneet aiemmilla vierailuilla tutkimatta, samoin kuin rantaa lähimmät värikkäät talot. Näihin ajattelimme tällä kertaa tutustua tarkemmin.
Ensimmäinen kierros rantamaisemissa ajoittui hetkeen ennen auringonlaskua. Kävelimme ensin vähän matkaa laiturilla ja laskeuduimme sitten hiekalle hieman ennen h-hetkeä. Aiemmilla kesäisillä Los Angelesin vierailuillamme aurinko oli laskenut luoteessa sijaitsevien kukkuloiden taakse, mutta näin keskitalvella mollukka ei jaksanut sinne asti. Aurinko laski nyt suoraan mereen. Tämä sopi minulle, sillä oikeastaan en ole tällaista auringonlaskua nähnyt kuin kerran aiemmin. Silloinkin se tapahtui Procidan saarella Italiassa ja spektaakkelin näkeminen edellytti kiipeämistä hotellin katolle. Nyt ei tarvinnut lähteä lähintä rantaa edemmäs kalaan.
Aivan laituria lähimmän rantavahdin kopin olivat vallanneet kaksi aasialaista turistia, jotka hakivat optimaalista instakuvaa oikein huolella. Onneksi seuraavalla kopilla oli rauhallisempaa. Kenties turistit pysyivät loitommalla, koska koppi oli rantavahdin käytössä. Talvikaudella vahteja on paikalla vain muutama, kesäisin kopit ovat paremmin miehitettyinä.
Auringonlasku näytti hienolta niin kopin takaa katsottuna kuin ihan läheltä vesirajaakin. Jos pilvinen taivas oli harmin aihe aiemmin päivällä, olisi auringnolaskun aikaan enemmän harmittanut pilvien puuttuminen tyystin. Taivas värjäytyi upean kirjavaksi ja tuota kajoa riitti yllättävän pitkään. Kävelimme mollukan upottua mereen vielä pitkän aikaa laiturilla ennen kuin taivaan värit alkoivat kadota mustuuteen.
Seuraavana aamuna jatkoimme aamiaisen jälkeen rannalla tepastelua. Tällä kertaa kävelimme ensin Ocean Avenuen vartta kohti pohjoista ja sitten ensimmäisten rantatalojen rivistön päätyttyä ylitimme jyrkänteen alla kulkevan ykköstien siltaa pitkin ja siirryimme rannan kevyenliikenteenväylälle. Olimme noita kirjavia taloja katselleet niin laiturilta kuin kallion harjaltakin, mutta aivan talojen lähituntumaan emme olleet koskaan jalkautuneet. Aina moni talo näkyi olevan parhaan rantakauden päätyttyä remontissa.
Tarkoituksenamme ei ollut enää kiivetä laiturille, mutta sinne me kuitenkin lopulta päädyimme. Kiersimme jälleen koko rakennelman päästä päähän ja jäimme vielä hetkeksi tuijottamaan meressä polskivaa eläintä. Laji jäi tunnistamatta, sillä ötökkä pyörähteli sen verran kaukana laiturista. Se oli liian pieni defiiniksi, eikä se oikein hylkeeltäkään näyttänyt. Sää oli tällä kertaa rantaelämään mainiosti sopivan aurinkoinen, joskin tuuli oli jälleen hyytävän kylmä.
Mihinkäs se Route 66 päättyikään?
Hollywoodin vierailullamme kävimme katselemassa pienen ajomatkan päästä löytyviä Route 66- nähtävyyksiä. Myös Santa Monicasta löytyi joitain tällaisia. Route 66 -reittihän päättyy Santa Monicaan, joten päätepisteen merkki löytyy sieltä. Tai oikeastaan näitä merkkejä on useampia. Minä olin aiemmin nähnyt vain laiturilla olevan kyltin, joka ei suinkaan ole se virallinen. Mokoma oli lisäksi kadonnut sitten viime näkemän, joten ilmeisesti sitä ei nyt enää kannata laiturilta edes etsiä. Joitain korvikkeita oli tosin ilmaantunut matkamuistokojujen luo.
Virallinen reitin päätepisteen liikennemerkki löytyi Olympic Avenuen ja Lincoln Boulevardin kulmauksesta. Tämä piste on laiturilta vähän reilun kilometrin päässä. Liikennemerkki oli onneksi helppo löytää ja se tulikin käytyä bongaamassa heti Santa Monican hotelliin sisäänkirjautumisen jälkeen.
Toinen päätepisteen kyltti oli vähän haastavampi. Tämä Will Rogers Monument löytyi Ocean Avenuen rannan puoleiselta sivulta Palisades Parkista. Puistosta löytyy myös Santa Monican turisti-info, jossa päivystävältä nuorelta herralta kysyin kyltin tarkempaa sijaintia. Olin nähnyt tuosta metallilaatasta kuvan netissä, mutta sen sijaintia en löytänyt kartoista. Infon kaveri tunnusti tietämättömyytensä, mutta lupasi nopeasti selvittää asian. Herran googlailukyvyt päihittivät omani, sillä hän osasi osoittaa minut oikealle polulle hyvin nopeasti.
Lopulta kyltti löytyi siitä ihan vierestä, se sijaitsi vain muutaman kymmenen metrin päässä turisti-infosta ihan näkyvällä paikalla puistossa. Olen varmaan kävellyt sen ohi joskus sen kummemmin plakaattiin huomiota kiinnittämättä.
Liharuoan ystäville
Me emme ole jouluihmisiä, mutta meillekin on silti ehtinyt kehittyä omia perinteitämme, joita noudatamme kotona joulua viettäessämme. Pyrimme noudattamaan niitä parhaamme mukaan myös joulun osuessa kohdalle ulkomailla. Yksi näistä perinteistä on jouluaaton illallinen, johon kuuluu ehdottomasti kunnon pihvi. Koska tulisimme viettämään jouluaattoillan Santa Monicassa, oli meillä edessä pihviravintolan etsintä.
Olin alustavasti kartoittanut tilannetta kysäisemällä sähköpostilla suosituksia joulunajan hotelliltamme. Pääosa suositelluista ravintoloista sijaitsi kävelymatkan päässä Shore Hotelista, joten siellä majoittuessamme meillä oli hyvä tilaisuus tutustua tarjontaan jo etukäteen. Kävimme läpi ruokalistoja ja luimme netistä arvioita. Pikaisen valintaprosessin jälkeen kiinnostavimmaksi osoittautui Meat on Ocean, jonne oli matkaa vain kadunkulman verran.
Mean on Ocean, tai lyhennettynä hauskasti Moo, ottaa liha-asiat vakavasti. Ravintolasalin perällä on suuri huone, jossa lihojen raakakypsytys tapahtuu. Myös viinivalikoima näytti kattavalta. Keskellä viikkoa pöytä heltisi ilman varaustakin saman tien. Ystävällinen tarjoilija auttoi meitä ruokalistan kanssa, kotoisiin vaihtoehtoihin verrattuna kun pihvilista oli hieman pidempi. Parhaat pihvit olivat siellä puolen kilon paremmalla puolella, joten valitsimme omamme erilliseltä pienten pihvien listalta. Vaimo tyytyi ravintolan pienimpään annokseen eli 250 gramman sisäfilepihviin. Minun valintani kallistui vähän isompaan ribeye-pihviin.
Molemmat pihvit olivat sen verran maukkaita ja mehukkaita, että teimme takaisin hotellille päästyämme netin kautta pöytävarauksen Meat on Oceaniin jouluaatolle. Varmasti muutkin meille vinkatut ravintolat olisivat olleet mainioita, mutta päätimme pelata varman päälle. Melkein voisin väittää, että Meat on Oceanin ribeye oli paras koskaan syömäni pihvi.
Kohti Anaheimia
Vietimme Santa Monicassa aikaa reissun tässä vaiheessa melko tarkalleen vuorokauden verran. Viimeisten rannalla kävelyjen jälkeen oli aika pakata matkatavarat autoon ja jatkaa kohti Anaheimia. Sinne meidät vei alun perin jääkiekko-ottelu, jonne emme lopulta kuitenkaan koskaan päätyneet. Kuinkas siinä niin pääsi käymään ja mitä keksimme tilalle, muun muassa nämä asiat selviävät matkakertomuksen seuraavasta osasta.