Pääsiäisen ympärille ajoittuneen New Yorkin matkamme aikana pyörimme pääosin ennalta tutuilla alueilla midtownissa ja downtownissa. Tästä huolimatta näimme myös paljon uutta, osin myös aiemmilta vierailuilta tutuissa paikoissa. Olihan edellisestä kerrasta ehtinyt vierähtää jo liki neljä vuotta. Vilkkaassa suurkaupungissa ehtii tapahtua tuossa ajassa paljon.

Pitkän lennon jälkeinen ilta kului enemmän tai vähemmän perusasioiden, eli majoituksen ja ruokailun hoitamisessa, eikä siinä oikein ollut sijaa fiilistelylle. Ensimmäisen yön jälkeen tilanne oli jo toinen. Tunne  tuttuun paikkaan palaamisesta syntyi välittömästi, kun avasimme aamutoimien taustalle tv:n ja käänsimme sen kaupungin omalle NY1 -uutiskanavalle. Toimittajien joukossa näkyi tuttuja naamoja ja mainoskatkoilla meille tyrkytettiin jälleen vakuutuksia, lääkkeitä sekä lakimiehiä.

Tv:n uutisissa puitiin ampumatapausta, jossa afroamerikkalainen mies sai surmansa poliisin luodeista. Samalla todettiin, että rikokset ovat New Yorkissa kuitenkin hyvässä laskussa. Myös eripura kaupungin  metroratojen ja -asemien kunnostuksesta oli esillä. Asemien esteettömyys on retuperällä ja ratojakin on hätäkorjattava öisin, jotta junat saadaan kulkemaan taas seuraavana päivänä. Rahat on vähissä ja viranomaiset kiistelevät siitä, mihin vähäiset rahat pitäisi käyttää. Matkustajien näkymyksen mukaan rahat menevät asemien kosmeettisiin korjauksiin, kuten hienoihin näyttötauluihin ja kännykänlatauspisteisiin.

Tunne tutusta paikasta vahvistui liikkuessamme kaupungilla. Läsnä olivat ne keltaiset taksit, jatkuva tööttäily sekä paikalleen jämähtäneen autoliikenteen seassa kadun yli puikkelehtivat ihmiset. Metroasemilla junaa odottavat matkustajat eivät vieläkään olleet oppineet antamaan tilaa vaunusta ulos astuville. Jep, kaikki oli ihan kuin ennenkin.

Hankimme seitsemän päivän MetroCard-liput, joilla ajelimme niin metrolla kuin busillakin. Käytännössä suurin osa liikkumisesta tapahtui kuitenkin kävellen. Jälkeen päin laskien olisimme selvinneet halvemmalla lataamalla rahaa MetroCardille ja maksamalla sillä jokaisen matkan erikseen. Viikkolippu tulee halvemmaksi, jos viikon aikana matkoja kertyy 13 kappaletta. Maksoimme tuon $33 per henkilö (MetroCard maksaa $1 ja viikko matkustusaikaa $32) ihan vain matkustamisen helppoudesta. Etukäteen kun oli vaikea ennustaa, paljonko noita matkoja kertyy.

Sekä metro että bussi ovat kulkuvälineinä New Yorkissa meille entuudestaan tuttuja. Metro on kätevä siellä missä se toimii. Esimerkiksi Manhattanin itälaidalla metron kattavuus on aika huono. Meillä kävelymatkan päästä hotellia (Kitano New York) löytyi onneksi useampiakin metroasemia. Bussiverkko on metroa kattavampi, mutta Manhattanin tahmeassa liikenteessä bussi voi olla todella hidas kulkuväline. Jos kuitenkin aikaa on, kuten esimerkiksi lomalaisella usein on, käy meno bussillakin. Kaupan päälle saa maisemat, joita ei maanalaisessa ole tarjolla.

Yksi hienoimpia juttuja tällä matkalla oli nähdä WTC:n alueella näiden liki neljän vuoden aikana tapahtunut kehitys. Vaikka alueella näytti jo edellisellä kerralla melkoisen valmiilta, oli isoja muutoksia jälleen tapahtunut. Etenkin alueen hämmentävän futuristinen matkakeskus Oculus oli hauska nähdä omin silmin. Sisäkuva tästä rakennuksesta on tuossa heti postauksen aluksi.

Rakennus tuo minulle mieleen lähinnä jonkin avaruusaluksen vaikkapa Star Trekistä. Maaliskuussa 2016 avautunut Oculus on myös osin ostoskeskus. Viereinen Westfield World Trade Center jatkuu maan alla Oculuksen puolelle. WTC:n tilannetta kuvaavan infotaulun mukaan vielä ainakin yksi pilvenpiirtäjä ja yksi museo on alueelle tulossa.

Hotellimme sijaitsi muutaman kadunkulman päässä upeasta Grand Centralin rautatieasemasta. Tämä paikka on hyvinkin tuttu, olemmehan aiemmin majoittuneet aivan sen kyljessä kiinni olevassa Grand Hyattissa. Tällä kertaa pääsimme kuitenkin tutustumaan rakennukseen ja sen historiaan tarkemmin osallistuttuamme opastetulle kierrokselle.

Olen ennenkin kehunut opastettuja kierroksia Jenkeissä, eikä kehuja tarvitse säästellä tälläkään kertaa. Oppaana toiminut herra tiesi mistä puhui ja oli selvästi erittäin kiinnostunut aiheestaan. Hänellä oli myös taito herättää tarinat eloon. Kokonaisuus oli kerrassaan mainio.

Grand Centralin kierros poiki myös uuden näkökulman toiseen rakennukseen. Päädyimme kierroksen jälkeen oppaan suosituksesta käväisemaan sisällä kaupungin kenties upeimmassa pilvenpiirtäjässä Chrysler Buildingissa, jonka aulan katosta löytyy maailman suurin maalaus. Valtava kangas on liimattu kattoon kiinni. Jos tämän upean pilvenpiirtäjän ulkopuoli sisältää autoista tuttuja yksityiskohtia, on samaa tarjolla myös sisällä. Värisävyt ovat tuttuja vanhojen loistoautojen jalopuukoristeluista. Harmi, ettei yleisöllä ole asiaa aulaa pidemmälle.

Rockefeller Center tarjoili uutta nähtävää pääsiäisen kunniaksi. Rockefeller Plaza oli koristeltu ylenpalttisesti pääsiäisaihein. Koristeita hämmästeli meidän lisäksemme iso joukko muitakin turisteja. Myös kuuluisa luistinrata oli edelleen avoinna. Tämä klassikko oli meille uusi tuttavuus, koska aiemmat New Yorkin vierailumme ovat sijoittuneet kesäaikaan. Tosin Manhattanilla varmaan kesälläkin saisi luistinradan aikaiseksi minkä tahansa liiketilan eteen jalkakäytävälle. Ovi vain auki ja vähän vettä perään, ilmastointi hoitaa loput.

Kiipesimme myös Rockefeller Centerin katolle Top of the Rockin näköalatasanteelle katselemaan maisemia. Teimme tämän kahteen kertaan, ensimmäisen kerran päivällä ja toisen kerran auringon jo laskettua. Tästä aiheesta kerron kuitenkin tarkemmin tarinan myöhemmässä osassa.

Tavaratalo Macy’s oli täynnä kukkia vuosittaisen kukkashown vuoksi. Tänä vuonna show oli nimeltään Once Upon a Springtime. Vaikutteita kukka-asetelmiin oli otettu saduista. Show kiinnosti selvästi ihmisiä, sillä väkeä oli alakerrassa tungokseksi asti. Liikkuminen oli liki mahdotonta.

Paras uusi juttu tällä reissulla oli ehdottomasti upea Brooklynin silta, jonka yli pääsimme kävelemään nyt ensimmäisen kerran. Kahdella aiemmallakin New Yorkin vierailulla olemme siltakävelyä harkinneet, mutta tuolloin osa sillasta on ollut paketissa remontin vuoksi.

Kipaisimme sillalle hieman ennen auringonlaskun hetkeä Manhattanin puolelta. Näkymät olisivat olleet hienommat käveltäessä toisin päin, mutta mikään ei estänyt kääntymästä välillä ympäri ja ihailemasta näkymiä tulosuuntaan päin. Tämä oli helppoa etenkin kun silta oli tupaten täynnä ihmisiä ja liikkuminen oli todellista matelua. Tokihan kaikkien piti saada se täydellinen selfie otettua. Parhailla pro-kuvattavilla oli koko garderoobi mukana.

Maisemat olivat upeat ja pimeän tultua myös perillä Brooklynissa riitti katsottavaa Manhattanin eteläkärjen pilvenpiirtäjien muodossa.

Ihan uuden näkökulman New Yorkiin tarjosi myös toisen pääsiäispäivän lumisade. Aamulla hotellihuoneen ikkunasta ulos luotu vilkaisu vahvisti edellisillan sääennusteen: lunta oli tullut yöllä varsin paljon ja sade jatkui edelleen. Olimme heränneet tavallista aiemmin, sillä olimme ajatelleet kerrankin lähteä katselemaan kaupunkia ennen kaikkia muita turisteja. Erityisesti meitä kiinnosti Bowling Greenin puiston lähellä sijaitseva Charging Bull -patsas, jonka edustalla on aina iso joukko ihmisiä kuvautumassa härän kanssa. Patsas näkyy webbikamerassa, josta olin todennut ensimmäisen yleisöryntäyksen saapuvan yleensä vasta kahdeksan jälkeen aamulla.

Tässä näkymät härän luota edelliseltä iltapäivältä.

Olimme lopulta perillä Bowling Greenin metroasemalla vähän ennen kahdeksaa. Puiston ympäri loskassa rämmittyämme saimme tosiaan ihailla härkää ja edellisen New Yorkin vierailumme jälkeen härän eteen pystytettyä Fearless Girlia ihan kaikessa rauhassa. Pari muutakin turistia kävi kuvia ottamassa, mutta he poistuivat nopeasti paikalta. Emme mekään tuota lumisadetta kauaa jaksaneet, vaan siirryimme läheiseen kahvilaan lämmittelemään ja siitä eteenpäin Century 21 -tavarataloon.

Lunta puhdistettiin jalkakäytäviltä kaikenlaisilla työvälineillä ahkerasti. Sen ansiosta, tai siitä huolimatta, iltapäivällä hotellille palattuamme jäljellä olivat enää lumenrippeet. Liikenne näkyi hämmentävästi sujuvan paremmin lumisena päivänä kuin muulloin. Kenties osa autoilijoista oli päättänyt jättää auton kotiin. Torvet eivät soineet juuri lainkaan, eikä mitään sutimista ja kolarointeja näkynyt. Telkkarissakaan ei liikennekaaoksesta mainittu. Baseball-joukkue New York Yankeesin kauden ensimmäisen kotiottelun peruuntuminen taisi olla suurin lumisateen aikaansaama ongelma.

Lumisateisen maanantain jälkeen kaksi seuraavaa päivää olivat enemmän tai vähemmän sateisia. Tällä kertaa taivaalta tuli kuitenkin lumen sijaan vettä. Kulutimme sateiset hetket shoppaillen ja täydentävällä vierailulla 9/11 Museumissa. Onneksi sitten torstai oli jo ihan kaunis päivä, joskin varsin kylmä ja tuulinen. Kävellessämme East Villagen suunnalla tuulenpuuskat olivat niin voimakkaita, että kameran pitäminen vakaana kävi ajoittain haastavaksi. Onneksi kapeammat kadut tarjosivat suojaa tuulelta.

Tuulensuojaa noilta East Villagen kaduilta etsiessämme löysimme yhden tutunnäköisen kaupunkipuutarhan, joka esiintyi kuvanakin aiemmassa New Yorkin kolme aluetta -postauksessani.  Tunnistin paikan yhden säilyneen seinämaalauksen perusteella. Monet muut paikan muraalit olivatkin menneet sittemmin uusiksi. Puutarha näytti kovin erilaiselta näin aikaisin keväällä kuin kesällä.

Samaisella kävelyllä satuimme myös kulkemaan Astoria Placen ohi. Aiemman kuution lisäksi aukiolle oli tupsahtanut kolme sarvikuonoa. Vain muutama viikko aiemmin pystytetty patsas on kunnianosoitus maailman viimeisille zairenleveähuulisarvikuonoille. Niitä on siis enää jäljellä kolme yksilöä. Tai siis niitä oli kolme yksilöä jäljellä patsaan valmistumisen aikaan, sittemmin yksi niistäkin ehti kuolla. Kun nuo kaksi jäljellä olevaa ovat naaraita, on lajin tarina aika pitkälti kirjoitettu. Onneksi sisarlajilla etelänleveähuulisarvikuonoilla menee paremmin.

Vaan matkahan ei olisi mitään ilman kunnon eväitä. Tarinan seuraavassa osassa pöydälle nostetaankin ruoka. Tälläkin kertaa tarjolla on niin vanhoja kuin uusiakin tuttavuuksia.