Route 66: Catoosan sininen valas
Route 66 -reitin varrelta löytyy nähtävyyksiä suurista ja tunnetuista luonnonihmeistä varsin kotikutoisiin turistinhoukuttimiin. Jälkimmäiseen kategoriaan menevistä tämä sininen valas on yksi sympaattisimmista. Eihän tämä nyt oikeasti millään mittapuulla kummoinen nähtävyys ole. Silti ei yhtään harmittanut, että sen kohdalla pysähdyimme ja hetken jaloittelimme.
Catoosa on reilun 7000 asukkaan pikkukaupunki Oklahomassa lähellä Tulsaa. Kaupungin Wikipedia-artikkeli listaa sinisen valaan paikan ykkösnähtävyydeksi. Kovin paljon kilpailua tämän listan ykköstilasta ei taida olla, joskin Catoosassa sijaitsee myös syvimmällä sisämaassa USA:ssa sijaitseva satama Tulsa Port of Catoosa.
Sininen valas ei ole kaikkein tyypillisin turistinhoukutin, sillä sen syntytarina on varsin romanttinen. Valaan rakensi Hugh Davis vaimolleen syntymäpäivälahjaksi vuonna 1970. Vaimo kun keräsi valaiden pienoismalleja. Turistinähtävyys valaasta kuitenkin tuli.
Lähteestä vetensä saava pieni lampi, jossa valas ui, oli Davisien omistuksessa. Pian kuitenkin paikalliset ihmiset kiinnostuivat valaasta ja sana kiiri laajemmallekin. Hugh päätti avata paikan yleisölle ja tuunasi sen sopivasti hiekkarannalla ja piknikpöydillä.
Sininen valas on esiintynyt niin sarjakuvissa kuin televisiossakin. Suomessakin näytetyssä Ääliö ulkomailla (eng. An Idiot Abroad) -sarjassa valas vilahtaa. Saipa valas vuonna 2016 kunnian toimia kolmantena Snapchatin Spectacles-lasien myyntipaikkana. Kyseessä oli erikoinen markkinointitempaus, jossa näitä vimpaimia myytiin yhdessä paikassa kerrallaan päivän ajan.
Muut kirjoitukset aiheesta Route 66:


Ladataan kommentteja…