Suurin osa pohjoiseen suuntautuneen automatkamme pääkohteista sijaitsi Norjan puolella. Sinne päästäksemme meidän oli kuitenkin ensin ajettava Suomen läpi ja Suomihan on tunnetusti pitkä maa. Kun meillä on vielä tapana pyrkiä pitämään päivittäiset ajomatkat lyhyehköinä automatkoillamme…
Tekstit tunnisteella roadtrip
Pohjois-Norjan roadtrip 2020
Omituisen kevään jälkeen koitti omituinen kesä ja sen lopulla vihdoin omituinen kesäloma. Sijoitimme lomamme alkavaksi aivan heinäkuun viimeisellä viikolla, koska vielä keväällä loma-aikoja arpoessamme elättelimme toiveita maailman palaavan raiteilleen kesän kuluessa. Näinhän ei tietenkään tapahtunut,…
Kalifornia roadtrip 2019, osa 6: Route 66
Emme voineet vastustaa kiusausta palata reilun kolmen vuoden jälkeen Route 66 -reitille. Meidän oli joka tapauksessa ylitettävä Mojaven autiomaa matkallamme takaisin Los Angelesiin, joten miksipä emme tekisi sitä vanhaa valtatietä pitkin. Varsinaisella Route 66 -matkallamme…
Kalifornia roadtrip 2019
Kävimme joulukuussa juhlistamassa vaimoni syntymäpäivää kolmen viikon roadtripillä Kaliforniassa. Matkan alku- ja päätepisteenä toimi Los Angeles. Siinä välissä piipahdimme niin San Diegossa kuin naapuriosavaltio Arizonassakin, muutamia muita paikkoja unohtamatta. Matkan varrelta löytyi paljon tuttuja elementtejä,…