Edellinen osa: osa 1: Sorrento, seuraava osa: osa 3: Pompeiji

Toisen Sorrentossa nukkumamme yön jälkeen päätimme lähteä retkelle Caprin saarelle. Emme olleet tehneet mitään ennakkovarauksia, vaan lähdimme reippaasti soitellen sotaan. Ajatuksena oli tutustua ainakin Caprin kaupunkiin ja mahdollisesti aikataulun niin salliessa käydä Sinisessä luolassa ja ehkä myös Anacaprin kylässä.

Sorrenton lauttaliikenne on keskittynyt Marina Piccolaan, jonne pääsee joko kävellen ramppia ja portaita Via Communalen puistosta tai sitten tietä ja portaita pitkin Via Luigi de Maioa pitkin. Jälkimmäinen on rantaan vievä autotie. Nopein ja helpoin vaihtoehto on Villa Communalen länsilaidalta löytyvä hissi. Edestakainen matka hissillä maksaa 1,80€ per henkilö, yhteen suuntaan hinta on 1€. Laivayhtiöiden lipunmyyntikojut löytyvät rannan itäreunalta ison laiturin läheltä. Lähempänä paikalle on kyllä hyvät opasteet. Lauttojen aikataulut ja hinnat löytyvät mm. Sorrento Insiderin nettisivuilta. Lipun voi varata myös etukäteen netistä.

Meille kerrottiin edestakaisia lippuja ostaessamme, että myöhäisimmät paluupaatit ovat jo täyteen varattuja ja myöhäisin vapaa paikka löytyy 15.55 lautalta. No, otimme sitten tämän aikaisemman paluun. Tämä lyhensi välittömästi saarellaoloaikaamme melkein kolmella tunnilla ja käytännössä pakotti muuttamaan aika reilusti suunnitelmia. Päätimmekin jättää Anacaprin ja Sinisen luolan toiseen kertaan.

Parinkymmenen minuutin lauttamatka meni nopeasti. Henkilökunta kaupitteli juomia ja turistikrääsää kulkien pitkin lautan käytäviä. Paikaltaan ei siis olisi tarvinnut nousta, vaikka jotain olisi halunnutkin ostaa. Etenkin turistikrääsän eli kassien ja lippisten myyntipuheet olivat hauskoja. Aitoja gucceja ja armaanejahan ne toki olivat.

Lautat saapuvat Caprilla Marina Grandeen, joka sijaitsee noin puolivälissä pitkulaisen saaren pohjoisrannikkoa. Päätimme säästää aikaa ja jalkoja,  ja korvata kipuamisen Caprin kaupunkiin nopsalla ajelulla kiskoköysiradalla eli funikulaarilla. Härvelin ala-asema löytyy liki vastapäätä laituria, mutta liput on käytävä ensin ostamassa laiturin oikealta puolelta, lähinnä laituria olevan rakennuksen takaa. Tarkkasilmäinen löytänee opasteen, joka tämän paikan sijainnin paljastaa, me jouduimme vähän aikaa ihmettelemään.

Jos olisimme vielä olleet menossa veneretkelle Siniseen luolaan, olisimme varmaankin saaneet kyydin hommattua kätevästi. Tarjonta oli hyvin esillä heti laiturilla.

Funikulaarissa kanssamme matkusti myös joukko reippaita jenkkinuoria, joista yksi soitteli ukulelea. Matka ei kauaa kestänyt ja perillä pääsimmekin heti ihailemaan maisemia Piazza Umberto I:ltä. Kun kameraa oli laulatettu tarpeeksi, jalkauduimme Caprin kapeille kaduille ja kujille.

Caprin kaupunki oli täynnä turisteja. Paikoin kapeilla kaduilla oli hyvin ahdasta. Tiesimme toki etukäteen kaupungin olevan suosittu päiväretkikohde, joten emme turistien määrästä erityisesti yllättyneet.

Onneksi myös Caprissa toimi monista muista paikoista tuttu tekniikka. Kun turistivirta kääntyi oikealle, käännyimme me vasemmalle. Kun väki kääntyi takaisinpäin kujan muuttuessa kapeammaksi, jatkoimme me eteenpäin. Pian kävelimmekin ihan kahdestaan ihaillen kauniita taloja sekä värikkäitä kukkivia puita ja pensaita.

Pidimme pienen kahvitauon kivan näköisessä ravintolassa. Kenties sivukujalla olisi ollut edullisempaa, vilkkaan kävelykadun varrella kupponen espressoa maksoi tuplasti verrattuna Sorrentoon. Vähän myöhemmin lounaalla havaitsimme saman, Capri on kallis paikka. Ja siis Sorrentokaan ei ole sieltä edullisimmasta päästä kohteita.

Lounaalla oli muuten pakko kokeilla caprilaista salaattia, jo ihan nimen vuoksi. Valitettavasti matkan viimeisessä kohteessa Roomassa saimme parempaa. Vaan eipäs mennä asioiden edelle.

Villa Jovis, keisari Tiberiuksen palatsi, olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mutta lopulta jätimme senkin väliin. Kävelymatka oli Lonely Planetin mukaan 45 minuuttia suuntaansa ja arvelimme, ettei meille jäisi juurikaan aikaa paikan päällä. Sen sijaan suuntasimme Caprin kaupungin eteläreunalle toiseen keisarilliseen kohteeseen, Augustuksen puutarhaan. Puutarha on varsin pieni, mutta hyvin suosittu kohde. Sisäänpääsy maksaa 1€ per henkilö. Paikan ykkösvetonaula ovat näkymät, jotka avautuvat useammalta näköalatasanteelta merelle päin. Vaikka väkeä olikin paikalla melkoisesti, oli vierailu silti kannattava. Maisema oli todella upea.

Aikamme katuja ja kujia pitkin haahuiltuamme havaitsimme, että lauttahan lähtee jo ihan kohta. Tällä kertaa funikulaari oli otettava alle jo ihan vain ehtiäksemme satamaan ajoissa. Onneksi jono ei ollut ihan niin pitkä kuin miltä se aluksi näytti ja pääsimme kuin pääsimmekin seuraavan asemalle saapuvan kulkupelin kyytiin.

Lopulta päiväretkemme Caprilla oli oikein kiva. Sininen luola olisi ollut kiva nähdä, vaikka se onkin ilmeisesti melkoinen turistirysä. Emme jaksaneet kuitenkaan kovasti harmitella muuttunutta suunnitelmaamme, vaan nautiskelimme kiertelystä kauniin Caprin kaupungin kapeilla kujilla kaikessa rauhassa. Lomallahan sitä oltiin. Kenties palaamme Caprille vaikka yön-kahden vierailulle katsomaan nyt väliin jääneitä nurkkia.

Palattuamme Sorrentoon kolusimme vielä vähän keskustan laitoja, söimme superhyvää gelatoa ja kävimme kaikessa rauhassa illallisella. Päivä oli siis todella kiva, vaikka ei nyt ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan mennytkään. Hotellin respassa muuten tiesivät kertoa, että laivayhtiöt mielellään yrittävät puskea ihmisiä aimpiin lauttoihin estääkseen viimeisten paluulauttojen ylitäyttymisen. Voi siis olla, että lautta ei oikeasti olisikaan ollut täynnä.

Seuraavana päivänä päätimme taas lähteä päiväretkelle, tällä kertaa Pompeijiin. Vaan se tarina kuuluukin matkakertomuksen seuraavaan osaan.

Seuraavaksi: osa 3: Pompeiji

2 kommenttia

  1. Ulla 23.8.2017 at 06:59

    Tästä blogista on ollut tosi paljon iloa matkasuunnitteluun ja fiilistelyyn! Pisteet erityisesti siitä kuinka käyttäjäystävällisesti olet tehnyt kaiken! Sopivasti olennaista infoa ja tunnelmien välittämistä + hyvä käytettävyys ja kaunis visuaalisuus! Meillä on vuorossa Caprille meno huomenna joten vesikielellä tämän postauksen luin 🙂 Ollaan kohteessa yksi yö joten pitääpäs sitten aikanaan raportoida puolestaan et mitä siinä ajassa ehdimme kokea.

    Vastaa
    1. Aron 23.8.2017 at 07:51

      Oi, suuret kiitokset! Onpas hauska kuulla, että kirjoituksistani on iloa. Odotan innolla Capri-kokemuksia, ehditte varmasti näkemään enemmän, kun yövytte saarella. Meillä oli tälle matkalle ehdottomasti surkein etukäteisvalmistelu ikinä, alkukesästä oli muuttohässäkkää ja muuta sotkemassa. Ehkä olisimme jakaneet ajan vähän eri tavalla, jos olisimme ehtineet käydä läpi eri vaihtoehtoja enemmän. Seuraavalla kerralla ollaan sitten viisaampia. Ehkä.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *