Edellinen osa: osa 4: Positano, seuraava osa: osa 6: Procida


Positanon jälkeen vuorossa oli viimeinen autoiluosuus Napolin lentokentälle, jonne suuntasimme palauttamaan auton. Lähdimme liikkeelle hyvissä ajoin ja valitsimme kiertotien. Tarkoituksenamme oli ajaa loppu pätkä Amalfi Drivea Amalfiin asti ja sitten jatkaa vuoriston halki kohti pohjoista ja Napolia.

Positanon ohi päästyämme matkalla itään päin Amalfi Drive muuttui kapeammaksi. Ajaminen edellytti jo melkoista tarkkaavaisuutta, etenkin kun vastaan tuli bussia ja muuta isompaa autoa. Jossain Praianon ja Amalfin puolivälin tienoilla tie oli poikki ilman sen kummempaa selitystä. Kun kiertotietäkään ei ollut, palasimme sitten samaa reittiä takaisin Sorrenton nurkille, ja jatkoimme nopeinta reittiä kohti Napolia. Tässä kohtaa kun alkoi olla jo kiire. Päädyimme ajelemaan vähän matkaa moottoritietä pitkin. Tämä tarkoitti jälleen 2€ tietullin maksamista.

Auto saatiin kuin saatiinkin palautettua aikataulussa ja muistimme jopa tankatakin sen ennen palautusta. GPS-signaalin katkeaminen juuri kriittisellä hetkellä aiheutti lopussa vielä pienen ylimääräisen mutkan matkaan. Matkaa auton mittariin kertyi viikon aikana 222 kilometriä, eli ei juuri mitään. Vähän torso oli siis tämä roadtrip, ihan hyvin olisimme pystyneet tekemään koko matkan ilman autoa. Olihan siinä se vapaan liikkumisen mahdollisuus, mutta hyvin vähän sitä tuli käytettyä. Lisäbonuksena syntyi jokunen tunti videota tienvarren maisemista ja italialaisesta autoilukulttuurista.

Lentokentältä otimme taksin alle kohti hotelliamme Ciliegina Lifestyle Hotelia. Napolin hotellit eivät olleet suhteessa esim. Roomaan verrattuna kovin hintavia, ja niinpä päätimme nauttia pienestä luksuksesta. Ciliegina oli Tripadvisorin listaykkönen Napolissa. Ja ihan ansiosta oli tuo sijoitus tullut.

Hotellin sijainti oli mainio, aivan Piazza Municipion nurkilla. Koko kaupungin keskusta oli kätevästi kävelymatkan päässä. Lisäksi metroasema löytyi aivan piazzan toiselta laidalta, joten etäämmäskin oli mahdollista liikkua helposti. Taksimatka joutui reippaasti, kun kuski paahtoi menemään osan matkaa ratikkakiskoja pitkin. Näkyi olevan yleinen tapa. Perillä mittari näytti 16,50€, mutta kuski ilmoitti hinnaksi 35€. Hmm. No, maksettavahan se oli. Joku jännä lisä siihen sitten arpoutui päälle.

Olimme etukäteen vastanneet hotellin lähettämään kyselyyn, jossa tiedusteltiin mielenkiinnon kohteita. Vastausten pohjalta tehty tietopaketti odotti meitä respassa. Saimme lisäksi varsin asiallisen briiffauksen keskeisimmistä kohteista. Vierailumme sai siis hyvän alun.

Taloksi asettauduttuamme kurni vatsa jo huolestuttavasti. Kysäisin respasta suositusta läheltä löytyvästä pizzeriasta, joka olisi vielä auki. Normaali lounasaika kun oli ihan lopuillaan. Meidät ohjattiin parin kadunkulman päästä löytyvään Dduje Scugnizziin. Ja hyvä niin. Söimme 3,50€ maksavan margheritan puoliksi. Lopulta rankkasimme tämän pizzan koko matkan parhaaksi. Kuuluisampien napolilaispizzerioiden tuotokset eivät pystyneet tätä kokemusta ylittämään.

Käytimme iltapäivän ja illan koluten vanhaakaupunkia. Illallisen jälkeen hotellille saavuttuamme löytyi huoneesta pullo proseccoa coolerissa ja kaksi kakkupalaa. Nähtävästi Hotels.comin kautta tekemäämme varaukseen kuului tuo kuohujuoma, en vain ollut sitä itse huomannut. No, mehu maistui erinomaisesti. Kakkupalat näkyivät kuuluvan hotellin perustoimintaan, niitä kun saapui huoneeseen miltei joka ilta.

Napoli on viimeaikoina ollut kovasti esillä matkakohteena. Kaupunki ei ole vielä turismin läpeensä kyllästämä, mutta tätä vauhtia se kyllä varmasti pian sitä on. Napolin hurjasta maineesta huolimatta ainakaan keskustan alueella emme kokeneet mitään erityistä turvattomuutta. Varmasti ihan jokaiselle alueelle ei turistin kuitenkaan kannata itseään työntää. Päärautatieasemakin vaikutti ihan rauhalliselta, joskin saavuimme paikalle metrolla, emmekä erityisesti pyörineet aseman ulkopuolella. Napoli ei myöskään näyttänyt mitenkään erityisen roskaiselta verrattuna suurkaupunkeihin yleensä. Lisäksi hintataso on matala.

Meille siis Napoli esitteli parempaa puoltaan. Vanhankaupungin kapeat kujat olivat hauskoja kierrellä. Siellä täällä oli kivannäköisiä kirkkoja, joista suurimpaan osaan ei kuitenkaan päässyt tutustumaan sisäpuolelta. Myös kauniita sisäpihoja näimme paljon. Enpä muista ottaneeni koskaan aiemmin näin paljon valokuvia ihmisten pyykeistä.

Muutamassa kirkossa kävimme myös sisällä. Pääkirkko eli Duomo, viralliselta nimeltään Cattedrale metropolitana di Santa Maria Assunta, oli hieno myös ulkoapäin. Silti sisäpuoli yllätti positiivisesti. Etenkin sivukappeli Reale cappella del Tesoro di San Gennaro oli todella upean näköinen.

Ulkoapäin varsin tylsän näköinen Chiesa del Gesù Nuovo se vasta yllättikin. Tämä oli yksi hienoimmista koskaan näkemistäni kirkoista. Kävimme myös vierailulla museona nykyisin toimivassa Sanseveron kappelissa. Valitettavasti siellä ei saanut valokuvata. Olin lukenut useammastakin lähteestä Sanseveron ykkösvetonaulan, Verhottu Kristus -veistoksen, olevan yksi upeimmista veistoksista maailmassa. Silti veistos osasi yllättää. Huh huh, ällistyttävää mitä marmorista voikaan saada aikaan.

Napolin alla on vanhoja vesivarastoja ja tunneleita varsin paljon. Näihin pääsee tutustumaan ainakin kahden eri toimijan järjestämillä opastetuilla kierroksilla. Me päädyimme tutustumaan Bourbonin tunneliin, jonka rakennutti Bourbonin kuninkaallisen suvun hallitsija kuningas Ferdinand II. Tunnelin tarkoitus oli yhdistää armeijan kasarmit kuninkaalliseen palatsiin. Näin sotilaat olisivat päässeet puolustamaan kuningasta kapinan uhatessa. Projekti meni kuitenkin vähän kuralle ja pian Italian yhdistyminen kaatoikin jo Bourbonien vallan Napolissa. Tunneleita käytetiin toisen maailmansodan aikaan väestönsuojina. Sittemmin sinne dumpattiin kaikenlaista laitonta tavaraa. Osa romusta on siivottu pois, mutta vanhoja kulkupelejä on edelleen nähtävillä.

Kävimme tutustumassa myös toiseen Bourbonien rakennelmaan, Napolin kuninkaalliseen palatsiin. 4€ pääsymaksuun sisältyi audio-opas. Palatsi oli aivan mielettömän upea, eikä siellä ollut samaan aikaan vierailulla kuin kourallinen muita turisteja. Etenkin palatsin portaikko on yksi hienoimmista maailmassa.

Palatsin naapurissa sijaitsee oopperatalo Teatro di San Carlo, joka on maailman vanhin oopperatalo. Rakennukseen voi tutustua näytösten lisäksi opastetulla kierroksella. Päädyimme tällaiselle puolivahingossa, kun ohi kävellessämme näimme mainoksen ja kierros oli juuri sopivasti alkamassa. Kierros maksoi 5€, mikä oli aivan pilkkahinta näin mahtavaan rakennukseen tutustumisesta. Kuulemma upean salin akustiikka on vertaansa vailla. Ehkä seuraavalla kerralla käymme katsomassa jonkin esityksen.

Napolista löytyy Euroopan kauneimmaksi valittu Toledon metroasema. Liikuimme yhtenä päivänä enemmän julkista liikennettä käyttäen ja hankimme 4,50€ hintaiset vuorokausiliput. Kävimme katselemassa maisemia Vomeron kukkulalta. Sinne pääsi funikulaarilla. Ajelimme myös metrolla ja kävimme vilkaisemassa tuota Toledon asemaa. Sinisin mosaiikkilaatoin koristeltu asema oli kyllä upea. Useat muutkin Napolin keskustan metroasemista ovat täynnä taidetta.

Meille kuitenkin kaikista isoin juttu Napolissa oli pizza. Aiemmin Italiassa syömämme pizzat ovat olleet roomalaistyylisiä ohutpohjaisia pizzoja. Hyviähän nekin toki ovat, mutta eivät pärjää napolilaiselle. Tutustuimme pizzoihin napolilaisen pizzan supertähden Gino Sorbillon ravintolassa, margherita-pizzan alkulähteellä Pizzeria Brandissa ja joissain vähän tuntemattomammissa paikoissa. Huonoja pizzoja emme kaupungista löytäneet.

Napolin jälkeen matkamme jatkui kauniille Procidan saarelle, jota Napolin tapaan on viimeaikoina kovasti kehuttu useammillakin foorumeilla. Tässä rauhan tyyssijassa kaikki ei vastannut aivan odotuksia. Vaan siitä lisää tarinan seuraavassa osassa.

Seuraavaksi: osa 6: Procida

Alla näkyy ajoreittimme Positanosta Napolin lentokentälle. Android-puhelimellani kerätty reitti ei ole kovin tarkka, mutta zoomaamalla siitä pystyy erottamaan ylimääräisen kierroksemme Amalfi Drivella.