Lantaun saarella Hongkongissa istuu suuri pronssinen buddhapatsas nimeltään Tian Tan Buddha. Patsas valmistui korkean mäen päälle vuonna 1993. Paikka on tärkeä Hongkongin buddhalaisille. Myös nähtävyytenä Tian Tan Buddha on suosittu.

Mäelle oli tarjolla erilaisia kulkuvälineitä. Näistä ensisijaisena pidimme Ngong Ping 360 -köysirataan, joka mainospuheiden mukaan olisi tarjonnut huimat maisemat. Matka jäi kokematta, sillä laite oli poissa käytöstä ilmeisesti sumuisesta säästä johtuen. Valitsimme kakkosvaihtoehdon eli bussin numero 23.

Perille päästyämme totesimme, ettei köysirata tosiaankaan olisi tarjonnut minkäänlaisia näkymiä. Maisema peittyi hernerokkasumuun, jossa näkyvyyttä oli joitain kymmeniä metrejä. Ihan selkeää kuvaa oikeasta suunnasta ei ollut, mutta onneksi turistivirran seuraaminen ei ollut vaikeaa.

Buddhan luo päästäkseen täytyy kiivetä 268 porrasta. Portaille johtaa laatoitettu tie, jonka molemmin puolin on kiinalaisia horoskooppieläimiä esittäviä patsaita. Yritimme näistä löytää omat merkkimme eli lohikäärmeen ja vuohen.

Portaiden kipuaminen sumussa oli varsin jännittävä kokemus. Alhaalta ei todellakaan nähnyt miten pitkästi portaita oli edessä. Matkaopaskirjastahan tuo määrä oli tarkistettu, mutta olo oli silti hieman epäuskoinen. Vastaavasti ylhäältä katsottuna portaat katosivat sumun sekaan, eikä alapää ollut enää näkyvissä.

Kuten postauksen ensimmäisestä kuvasta voi huomata, ei buddhasta kauheasti näkynyt mitään edes jalustan juurelta katsottuna. Patsas istuu epätyypillisesti kohti pohjoista. Yleensä suuret buddhapatsaat on asetettu kohti etelää. Patsas on 34 metriä korkea ja se painaa yli 250 tonnia. Se on rakennettu 202 pronssilaatasta, joita pitää koossa teräksinen tukiranka. Kirkkaana päivänä patsas on kuulemma mahdollista nähdä jopa Macaosta asti. Sumuisena päivänä siihen voi vastaavasti törmätä näkemättä muuta kuin ääriviivat.

Buddhan jalustan ympärillä on kuusi pienempää patsasta, jotka esittävät jumalaisia olentoja ojentamassa kukkia, suitsuketta, lamppua, voidetta, hedelmää ja musiikkia buddhalle. Hahmot symboloivat buddhalaisuuden kuutta tuonpuoleisuuden täydellisyyden osaa.

Onnistuimme valitsemaan muutoinkin sumuisen Hongkongin viikon sumuisimman päivän Lantaun retkeämme varten. Varmasti olisi kiva joskus tämä buddha ihan oikeasti nähdäkin. Seuraavan kerran yritämme valita vähän paremman vuodenajan Hongkongin vierailua varten. Sumusta huolimatta vierailu Tian Tan Buddhan luona oli mieleenpainuva, joskin ehkä vähän eri syystä kuin etukäteen arvelimme.

Muut kirjoitukset aiheesta Hongkong:

6 kommenttia

  1. Milla - Pingviinimatkat 5.2.2017 at 19:26

    Paikat joista on nähnyt kuvia lukusia kertoja ja sitten omalle kohdalle sattuukin sumuinen sää, niin joutuu yleensä nieleskelemään pettymystään. Mutta mielestäni näissäkin sumukuvissa on sellaista fiilistä, että paikasta tuli ihan uudella tavalla mielenkiintoinen.

    Vastaa
    1. Aron 5.2.2017 at 19:40

      Tuo sää tosiaan toi ihan uuden ulottuvuuden mäellä vierailuun. Kyseinen päivä oli vierailumme lämpimin. Illalla kaupunkiin palattuamme tunnelma kaduilla oli kuin turkkilaisessa saunassa ja kaikki lasipinnat olivat huurussa. Hongkong oli monessa mielessä niin kiva paikka, että palaamme sinne taatusti uudestaan. Siksi näkemättä jäänyt buddha ei kauheasti haitannut.

      Vastaa
  2. Henna / Kulkutautiset 11.2.2017 at 19:05

    Voih :/ Toivottavasti joskus palaatte Hong Kongiin ja sää suosii paremmin. Tuo Buddhalle vievä köysirata on kokemisen arvoinen! En tiedä, mihin Buddhalta jatkoitte, mutta jos ette tällä kertaa niin seuraavalla kerralla bussilla Tai O -nimiseen kalastajakylään, josta voi tehdä veneretkiä merelle ja nähdä Hong Kongin vaaleanpunaisia delfiinejä (oma success rateni näillä retkillä delfiinien suhteen 2/4 eli 50% mutta aika pieni otanta tuo neljä retkeä, joten todellisuudesta en tiedä).

    En melkeinpä kestä näitä Hong Kong -juttuja… niitä on nyt vilissyt matkablogeissa jonkun verran, ja vaikka olisivat näin sumuisia, niin ne saavat minut kaipaamaan ihan valtavasti tuohon (heti Helsingin jälkeen) maailman parhaaseen kaupunkiin, johon olen aivan päätä pahkaa rakastunut ♥

    Vastaa
    1. Aron 11.2.2017 at 20:00

      Kyllähän tuonne Hongkongiin on pakko palata, jo pelkän ruoankin vuoksi. Dim sumit ja ne viimeisen päälle tuoreet merenelävät ovat yksinkertaisesti parasta mitä ihminen voi syödä!

      Kiitos tuosta retkivinkistä! Nämä vaaleanpunaiset delfiinit olivat ihan uusi tuttavuus, kiva olisi semmoisia nähdä.

      Vastaa
  3. Anne Johanna 25.2.2018 at 15:48

    Haave Hongkongista on itselläni toteutumassa ensi tammikuussa.
    Kiitos ytimekkäistä esittelyistä. On myös tosi kiva, että olet kertonut, kuinka noihin paikkoihin pääsee ja vielä lisännyt kuvan kartalta mukaan.

    Vastaa
    1. Aron 25.2.2018 at 19:13

      Kiitos, kiva jos kirjoituksistani on iloa! Meilläkin Hongkong on taas ollut esillä tulevia kohteita pohtiessa. Hauskaa matkaa sinulle, vaikka odottamista vielä onkin tovi edessä. 🙂 Toivottavasti sää ei olisi yhtä harmaa kuin meillä.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *