Kambodžan lähihistoria on varsin väkivaltainen. Vaikka tätä onkin vaikea huomata iloisten ihmisten kanssa keskustellessa, on jokaisella elossa olevalla kambodžalaisella omasta lähipiiristään varmasti karmeita tarinoita kerrottavana. Jotta kauheudet eivät unohtuisi, on maassa nähtävillä monenlaista museota aiheeseen liittyen. Maamiinamuseo kertoo nimensä mukaisesti maastoon unohtuneista ja ihmisille pahoja vammoja yhä edelleenkin aiheuttavista räjähteistä.

Olen aiemmin kertonut pääkaupunki Phnom Penhissä ja sen liepeillä sijaitsevista kansanmurhan muistomerkeistä Kuolemankentistä ja Tuol Slengin kidutusmuseosta. Näistä poiketen Maamiinamuseo sijaitsee Siem Reapin, maan suosituimman turistikohteen, ulkopuolella. Angkorin keskeisimpien temppeleiden suunnalta katsoen Maamiinamuseo on vähän syrjässä, mutta siellä vierailu on helppo yhdistää vaikkapa upeista kaiverruksistaan tunnetun Banteay Srein kanssa samalle reissulle.

Maamiinamuseo sai alkunsa, kun nuori Aki Ra alkoi raivata Vietnamin sodan ja punakhmerien sissisodan jäljiltä maastossa lymyileviä miinoja ja muita rajähteitä. USA pudotti Vietnamin sodan aikana Kambodžan viidakoihin pommeja enemmän kuin liittoutuneet koko toisessa maailmansodassa yhteensä. Osa näistä hautautui räjähtämättä maan alle. Myöhemmin punakhmerit lisäsivät räjähteiden määrää piilottamalla maahan maamiinoja. Ongelmaa hankaloittaa voimakas kuivan kauden ja sadekauden vaihtelu alueella. Vesi siirtää maata ja siinä mukana myös räjähteitä. Jos siis miinoitusten merkinnät olivat puutteelliset alunperinkin, ei parin vuoden kuluttua kukaan enää voi olla varma, missä miinat ovat.

Parikymppinen Aki Ra oli ehtinyt jo ennen miinanraivaajan uraansa taistella kolmen eri armeijan riveissä. Hän opetteli miinanraivauksen kantapaan kautta ja käytti työssä kotikutoisia välineitä. Hän on omien sanojensa mukaan tehnyt vaarattomaksi vuodesta 1990 lähtien yhteensä noin 50000 miinaa. Museon kokoelma sai alkunsa hänen keräämistään miinojen kuorista. Kokoelmaa voi ihastella postauksen ensimmäisessä kuvassa. Tarina tästä kokoelmasta kiiri lopulta turistienkin korviin ja Aki Ra alkoi saada pyyntöjä esitellä kokoelmaansa. Erinäisten vaiheiden jälkeen rahat museon perustamiseen saatiin kasaan ja nykyinen paikkakin löytyi.

Museo kertoo maahan unohtuneiden räjähteiden vaaroista ja esittelee sodan jälkipyykkäystä. Miten paikallisten ihmisten osalta sota ei päätykään laukaustenvaihdon loppumiseen. Räjähteet ovat tappaneet ja rampauttaneet paljon kambodžalaisia, joiden pelloilta ja lasten leikkipaikoilta niitä on löytynyt. Onneksi viime vuosina tilanne on kehittynyt parempaan suuntaan, eikä onnettomuuksia tapahdu enää kuin muutamia vuodessa.

Osa maamiinamuseon alueesta on yleisöltä suljettua. Paikka on koti 27 räjähteiden vammauttamalle lapselle, joiden vanhemmat eivät enää pysty heistä huolehtimaan.

Miinanraivaus tapahtuu nykyään turvallisemmin, mutta Aki Ra on toiminnassa edelleen mukana. Hän ei enää saa raivata miinoja kotikutoisilla välineillä ilman asianmukaisia suojausta. Työ on modernein turvavälinein hidasta, mutta Aki Ra ryhmineen pyrkii auttamaan ihmisiä siellä minne kansainvälinen apu ei yllä. Kyse on lähinnä ns. matalan prioriteetin kohteista.

Suosittelen Maamiinamuseoon tutustumista kaikille Siem Reapiin matkaaville. Niputan tämän paikan samaan kategoriaan mm. Auschwitzin keskitysleirin kanssa. Historia on tärkeä tuntea, jotta emme sortuisi toistamaan samoja virheitä kerta toisensa jälkeen.

Muut kirjoitukset aiheesta Siem Reap: