Nyt on matka käyty läpi myös blogissa ja jäljellä on enää luottokorttikuittien ja sekalaisten muistiinpanojen tarkastelun aika. Tällä kertaa muistiinpanot olivatkin harvinaisen löperöllä tasolla. Budjettimme oli omalla mittapuullamme hyvin maltillinen liki puuttuvista majoituskuluista johtuen. Majoitus kun tuli työnantajani tarjoamana hyvin edullisesti. Voitin siis lomahuoneiston arvonnasta käyttööni. Edullinen majoitus kevensi budjettia reilusti ja siksi tiukkaan talouskuriin ei ollut aihetta.

Kun majoituskulut koostuivat käytännössä yhdestä hotelliyöstä Granadassa, oli isoin menoerä päivittäinen ruokailu ja muut juoksevat kulut. Toiseksi eniten rahaa vei vuokra-auto ja lennot olivat vasta kolmantena. Hauskasti erilainen budjetti siis verrattuan aiempiin.

Tällä kertaa onnistuin nappaamaan kohtalaisen edulliset suorat lennot. Reittiä Helsingistä Malagaan operoivat Finnair ja Norwegian sekä lokakuusta asti myös SAS. Näistä viimeksi mainittu oli edullisin ja lennon lähtöaikakin ihan inhimillinen 9.30. Valitsimme siis sen.

Koska majapaikan välittömässä läheisyydessä ei ollut mitään kovin ihmeellistä nähtävää, oli tarpeen ottaa auto koko viikoksi käyttöön päiväretkiä varten. Nyt jo kolmannen kerran peräkkäin valitsimme Hertzin vuokraamon, josta löytyi maltillisella hinnalla automaattivaihteinen auto. Kaikki meni jälleen vuokraamon puolesta sovitun mukaisesti, joten taidamme jatkaa Hertzin asiakkaina edelleen.

Muutamaan pääsymaksulliseen paikkaan onnistuimme itsemme tunkemaan, muutoin loppu budjetti pakollisten kulujen jälkeen meni ruokaan ja muihin vastaaviin juokseviin kuluihin.

Ruokailut hoidimme pääosin majapaikan lähitienoon ja päiväretkikohteiden ravintoloissa. Jokunen ateria syötiin myös majapaikassa, kun kerrankin oli ihan keittiö käytössä. Aamiaiset Granadan hotelliaamiaista lukuunottamatta syötiin majapaikassa. Paikallisen supermarketin valikoimaa siis hyödynsimme jonkin verran.

Lennot:
SAS suora yhteys Helsinki-Malaga ja Malaga-Helsinki: 363,83€ (181,92€ / henkilö)
Matkatavarat kahdelta molempiin suuntiin: 120€ (30€ / laukku / suunta)
Yhteensä: 483,82€ (241,41€ / henkilö)

Vuokra-auto:
Hertz, Skoda Rapid Spaceback, 7 vrk: 284,36€
Omavastuun poisto: 242,21€
Yhteensä: 526,57€

Kilometrejä: 793 km
Polttoaine (diesel): 39,26 l / 45,31 € (1,154 € / l)
Kulutus: 4,95 l / 100 km

Majoitus:
Hotel Alhambra Palace, Granada, 1 yö sisältäen aamiaisen: 159,31€

Pääsymaksut:
Mariposario de Benalmadena (perhospuutarha): 10€ / henkilö
Gibraltarin köysirata: 16,61€ / henkilö (edestakainen matka)
Alhambran palatsi Granadassa: 14€ / henkilö (päivävierailu sisältäen kaikki osat)


Ruoka yms juoksevat kulut: 869,39€ (434,70€ / henkilö, 62,10€ / henkilö / päivä)

Kaikki yhteensä: 2120,31€ (1060,16€ / henkilö)

Alkuperäinen budjetti oli noin 2500€, joten vähän jäi pesämunaa seuraaviakin reissuja varten. Näillä näkymin palaamme Andalusiaan joulukuussa 2018. Noin vuoden kuluttua siis tapaamme täällä samoissa merkeissä. Siihen asti blogissa käsitellään muita maita ja mantuja. Ainakin tämän kotimaan kylmimmän kauden yli pitäydyn lämpimien maiden kohteiden parissa.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *