Kuski pysäyttää tuk-tukin kahden vierekkäisen temppelin edustalle. Hän osoittaa isompaa niistä sormellaan ja sanoo: ”Winido. Valokuva?” Vastaan oitis myöntävästi ja hyppään pois kyydistä kamera valmiina. Kuski viittoo kohti temppelin ovea. Päätän kokeilla, onnistunko kurkistamaan sisälle. Nousen portaat tasanteelle, pudotan varvassandaalin jalasta ja kokeilen laattoja kevyesti varpailla. Auringon lämmittämät laatat tuntuvat polttavan kuumilta paljasta jalkapohjaa vasten. En mitenkään pystyisi kävelemään ovelle asti. ”Liian kuumaa”, toteaa kuski ilmeeni nähdessään ja naurahtaa. Ihailemme paikkaa vielä hetken ajan ja jatkamme matkaa kohti seuraavaa temppeliä.

Tuhansien temppelien Bagan oli koko Myanmarin matkamme ehdoton ykköskohde. Bagania pääkaupunkinaan pitäneet kuninkaat rakensivat tälle noin 8 kertaa 13 kilometrin kokoiselle tasangolle muutaman vuosisadan kuluessa temppeleitä maanisella tahdilla. Kortensa kekoon kantoivat myös kaikki muutkin kynnelle kykenevät kenraaleista varakkaisiin perheisiin. Lopputulemana tasangolle kohosi yli 10 000 temppeliä, joista yli 2200 on edelleen enemmän tai vähemmän olemassa. Puunlatvojen yläpuolelle nousemalla voi todeta temppeleitä pilkistävän esiin ihan joka paikasta.

Jo ennen matkaa koimme ensimmäisen raskaan pettymyksen. Selvisi, että kovasti odottamamme kuumailmapallolennot eivät tulisi ohjelmaamme kuulumaan, sillä palloilukausi päättyisi jo noin viikko ennen matkamme alkua. Tämä oli jälleen yksi osoitus siitä, että sesongin ulkopuolella Myanmariin matkaavan kannattaa ottaa asioista selvää hyvissä ajoin etukäteen.

Toinen pettymys oli jokiveneristeilyn jääminen pois. Olisimme matkanneet mieluiten Mandalaysta Baganiin jokea pitkin, mutta risteilyjä järjestetään vain kuumimman matkailusesongin aikana. Lopulta jouduimme tyytymään Mandalayn hotellin järjestämään yksityiskuljetukseen. Tämän parempaa emme netin kautta onnistuneet varaamaan.

Sinällään matka tietä pitkin oli todella mielenkiintoinen, sillä matkan varrelle sattui monenlaista maisemaa. Kolmen ja puolen tunnin matka-aika kului maisemia katsellessa yllättävän nopeasti. Mytelin prepaid-datayhteys toimi koko matkan ajan erinomaisesti ja sen ansiosta pystyimme seuraamaan etenemistä Googlen kartan kautta. Matkalle osui isompia ja pienempiä kyliä sekä pari kaupunkiakin.

Maan jätehuollon laadusta kertoivat tietä reunustavat jäteröykkiöt. Tien penkat näyttivät paikoitellen Kaivopuistolta vapun jälkeen. Surullisin näky olivat kuitenkin erään kylän kohdalla näkemämme lapset, jotka juoksivat maantiellä autojen perässä kerjäämässä. Osalla oli puunoksista tehty pieni katos, jonka alle vetäytyä välillä suojaan armottomasti paahtavalta auringolta. Osalla ei ollut sitäkään.

Baganin alueella on kolme pikkukaupunkia tai oikeastaan kylää, joihin majoituspaikat ja muut palvelut keskittyvät. Vilkkain kylä on Nyaung-U, jonka laidalla hotellimme Ananta Bagan sijaitsi. Myös lentokenttä löytyy tästä kylästä. Temppelikeskittymän lomasta löytyvässä Vanhassa Baganissa on jokunen majapaikka ja myös joitain ravintoloita. Uusi Bagan sijaitsee jo vähän temppelialueen ulkolaidalla, mutta sielläkin on jokunen hotelli ja ravintola.

Meillä oli Baganissa matkapäivä mukaan luettuna kaikkiaan neljä päivää aikaa alueeseen tutustumiseen. Angkorin kokemusten perusteella arvelimme yhden välipäivän tulevan tarpeeseen temppeliähkyn välttämiseksi (ks. Kaakkois-Aasian kiertomatka 2015, osa 3: Siem Reap). Emme tosin arvanneet etukäteen, että tuo välipäivä olisi vuorossa heti ensimmäisenä.

Vaimoni kärsi ensimmäisen Baganissa viettämämme yön aikana vatsanväänteistä, jotka eivät lupailleet hyvää. Kaikeksi onneksi mitään isompaa vatsatautia ei tästä seurannut, vaan oireet poistuivat päivän levolla. Peruimme kuitenkin varaamamme opastetun temppelikierroksen ensimmäiseltä päivältä.

Vaimon levätessä minä seikkailin lähitienoilla jalkaisin. Kävin vilkaisemassa hyvin hiljaista ravintolakatua, jossa sesongin aikaan lienee vähän enemmän vilinää. Pääkadun varrella näkyi jo lukuisia temppeleitä. Nämä eivät olleet mitenkään merkittäviä paikkoja ja siksi olinkin ainoa turisti niitä ihailemassa. Minusta ne kaikki olivat oikein hauskan näköisiä.

Iltapäivällä uskaltauduimme jo yhdessä tuk-tuk-ajelulle Nyaung-U:n keskustaan. Sieltä kun löytyi hotellin respan mukaan alueen paras ruokakauppa 24-Seven Mini Mart. Hakusessa oli helposti sulava pikkupurtava sekä japanilainen Pocari Sweat -urheilujuoma, joka tekee hyvää paahtavassa helteessä. Kahden kadun risteyksessä sijaitsevan kaupan valikoima ei ollut kummoinen, mutta saimme kuitenkin kaiken tarvitsemamme. Hyllyillä olevat tavarat olivat paksun pölykerroksen peitossa. Syynä ei ollut pitkä hyllyllä vietetty aika, vaan kaikkialla leijuva hiekanpöly. Kaupan nimi ei muuten viitannut ympärivuorokautiseen aukioloon. Kauppa kun meni kiinni iltayhdeltätoista. WC oli turisteille maksullinen.

Täällä maaseudun näennäisessä rauhassa saimme ensikosketuksen buddhalaisten luostarien äänekkäisiin rituaaleihin. Pitkin yötä koko lähitienoo raikaa munkkien kääntäessä nupit kaakkoon. Jotenkin sitä voisi olettaa nirvanan saavuttamisen olevan helpompaa pikkuisen rauhallisemmassa ympäristössä. Ilmeisesti olen kuitenkin väärässä. Meluisiksi osoittautuivat Myanmarin luostarit.

Toinen yö Baganissa sujui mekastus poislukien ilman sen kummempia kommelluksia. Siksi kävimme aamiaisen jälkeen varaamassa iltapäivälle puolen päivän opastetun kierroksen temppeleille. Tarkoituksemme oli aloittaa merkittävimmillä temppeleillä ja päättää kierros auringonlaskuun. Siihen asti nautimme ihanasta lämmöstä huoneen terassilta käsin.

Oppaaksi retkelle lähti mukaan nuori mies nimeltään Au (pahoittelut oletettavasti virheellisestä kirjoitusasusta). Kulkuneuvoksi olisi kelvannut tilataksia pienempikin auto, mutta kyllähän sekin kävi. Opas kertoili matkan edetessä kaikenlaista alueen historiasta, kuninkaista, salamurhista sekä tietenkin temppeleistä. Englannin kieli taipui ihan mallikkaasti.

Ensimmäinen temppeli oli Htilominlo, joka oli edellisen ison maanjäristyksen jäljiltä osin remontissa. Temppelin rakennutti kuningas, joka peri kruunun poikkeuksellisesti ohittaen neljä vanhempaa veljeään. Nuorin pojista oli vanhan kuninkaan suosikki, mutta hän ei halunnut viedä vanhimmalta pojalta perintöoikeutta. Siksi kuningas komensi pojat rinkiin ja laittoi päivänvarjon pyörimään ringin keskelle. Varjo kallistui nuorimman pojan puoleen. Vanhemmat pojat eivät pistäneet pahakseen, sillä heille maistuivat valtaa paremmin viina ja uhkapelit.

Kirjoihin mieltyneestä pikkuveljestä tuli pidetty kuningas, joka osasi myös kysyä tarpeen tullen vanhempien veljiensä mielipidettä. Temppelin nimen antoivat kansalaiset. Se viittaa niin kuninkaan kuin päivänvarjonkin suosioon. Temppelin sisältä buddhankuvien molemmilta puolilta löytyvätkin suuret päivänvarjot.

Jatkoimme vähän matkaa temppeleiden ympäröimälle aukiolle, josta löytyi postauksen ensimmäisen kuvan päättymätön temppeliketju. Aukion suurin temppeli Khaymingha näkyy yllä olevassa kuvassa takana. Sen sisälle emme kuitenkaan kurkistaneet. Saapuessamme paikalle yhdestä aukion temppeleistä kömpi kaksi ihmistä. Olen netistä lukenut joidenkin paikallisten asuvan temppeleissä. He ilmeisesti pitävät alueen siistinä ja myyvät matkamuistoja turisteille. Joitain tuotteita näkyi olevan myynnissä, mutta niitä ei mitenkään erityisesti tyrkytetty.

Eniten odottamamme temppeli oli vuorossa seuraavana. Baganin kauneimmaksi temppeliksi usein kutsuttu Ananda on kyllä todella upea. Se on paljon paremmassa kunnossa kuin moni muu alueen temppeli ja lisäksi se on hiljattain päättyneen restauroinnin jäljiltä ulkopinnoiltaan huomattavan puhtaan näiköinen. Restauroinnista kertovan valokuvanäyttelyn ensimmäiset otokset antoivatkin kovin erilaisen kuvan temppelistä. Väritys oli monien muiden Baganin vaaleiden temppelien tapaan vahvasti mustunut.

Ananda oli selkeästi suosituin temppeli ja myös kierroksemme ainoa, josta pystyimme ostamaan Baganin arkeologisen alueen pääsylipun. Myyntipisteitä oli muidenkin temppelien luona, mutta ne olivat ilman miehitystä. Lippua ei missään kysytty, mutta kyllä se silti kannattaa hankkia. Aika tylyä olisi näitä ihmeitä toiselle puolelle maailmaa mennä katselemaan ja sitten pihistellä moisesta. Rahat eivät välttämättä päädy ainakaan kokonaan temppelien kunnostukseen, mutta ainahan sitä voi toivoa.

Anandan perusteellisen kiertämisen jälkeen jatkoimme alueen korkeimmalle temppelille Thatbyinnyulle. Oppaamme ei pitänyt tätä temppeliä kovin turvallisena, joten sitä kiersimme vain ulkoa päin. Temppelin ulkoseinät näyttivät kovasti saman värisiltä kuin Ananda ennen restaurointia.

Ennen auringonlaskua ehdimme vilkaista vielä alueen suurinta temppeliä, jota oppaamme myös piti rumimpana, eli Dhammayan Gyitä. Temppelin rumuus johtunee siitä, ettei projektiin oikein löytynyt vapaaehtoisia arkkitehteja. Temppelin rakennuttanut julma kuningas kun ei ollut kovin pidetty. Hän nousi valtaistuimelle murhattuaan ensin isänsä ja sitten vanhemman veljensä. Murhanhimo koitui kuitenkin hänen kohtalokseen. Murhattuaan vaimonsa, intialaisen prinsessan, sai hän peräänsä kolme intialaista palkkamurhaajaa, ja lopulta valtaistuimelle sovitettiin taas uutta hanuria. Melkoinen velikulta oli tuo kuningas.

Aiemmin turistit kiipesivät ihailemaan auringonlaskua temppeleiden huipuille. Tämä kuitenkin kiellettiin amerikkalaisen turistin kuolemaan johtaneen onnettomuuden takia. Ilmeisesti edelleen joillain temppeleillä kiipeämistä katsotaan läpi sormien. Me emme tällaiseen kuitenkaan halunneet osallistua, eikä oppaammekaan moista ehdottanut.

Tosin mikään kiipeäminen ei olisi tuota auringonlaskua pelastanut. Ilma oli niin sakeana saasteista ja pölystä, että aurinko vain yksinkertaisesti katosi näkyvistä vähän ennen horisonttia. Katselimme tätä antikliimaksia kummulta Dhammayan Gyin temppelin läheltä. Meidän kanssamme tapahtumaa oli todistamassa muutaman aasialaisen turistin seurue.

Kierrokselle varattu aika alkoi olla jo kasassa, mutta oppaamme halusi näyttää meille vielä alueen päätemppeli Swezigonin pagodin. Hänen mukaansa siellä vierailu kannattaa ajoittaa ehdottomasti joko aikaiseen aamuun tai iltaan. Ymmärsin kyllä pian pointin, kun läpsyttelimme avojaloin jo selvästi viilentyneillä laatoilla. Enää liikkumista ei tarvinnut rajoittaa vain matoilla peitetyille alueille, valkoisille laatoille tai varjopaikkoihin. Lisäksi valtava kullattu pagodi näytti todella upealta myös keinovalossa.

Kaiken kaikkiaan tämä opastettu kierros oli todella kiva. Opas kertoili juuri sopivasti faktoja temppeleistä ja niiden kehityksestä vuosisatojen varrella. Opimme millä perusteella valitaan sen suurimman buddhankuvan paikka temppelissä. Saimme myös vähän työkaluja alkuperäisen ja restaurointien tuloksena syntyneen rakennusjäljen erottamiseen toisistaan. Alkuperäisten ja kopioiden erot niin buddhankuvissa kuin seinämaalauksissakin käytiin läpi. Näiden tietojen avulla temppeleitä katseli ihan uusin silmin.

Perillä hotellilla totesin jalkapohjieni muuttuneen mustiksi. Tassuttelu hämärissä temppeleissä noen, lepakonkakan, pulunkakan ja ties minkä muun tauhkan peittämillä lattioilla oli tehnyt tehtävänsä. Vuorossa olikin jalkapohjien kuuraus sekä sandaalien tiskaus.

Viimeisenä Baganin päivänä päätimme lähteä heti aamiaisen jälkeen kiertämään pienempiä temppeleitä. Hotelli olisi tarjonnut polkupyöriä ilmaiseksi ja sähkömopoja vuokralle, mutta me päädyimme tuk-tuk-kyytiin. Tämä osoittautui erinomaiseksi valinnaksi, sillä nuori kuskimme löysi meille paljon mielenkiintoisemman reitin kuin mitä olisimme itse koskaan keksineet. Mopon kanssa toki olisimme selvinneet halvemmalla ja olisimme olleet vapaampia liikkumaan mielemme mukaan. Reitin suunnitteluun vain olisi pitänyt käyttää aikaa huomattavan paljon.

Koska kuumailmapallo ei kuulunut keinovalikoimaan, päätimme valita toiseksi parhaan vaihtoehdon alueen näkemiseksi vähän ylempää eli Nan Myintin näköalatornin. Tässä vaihtoehdossa hiersi hieman se, että kyseinen paikka on valtion omistuksessa. Tämä vierailumme rikastutti siis suoraan sitä tahoa, jolle kaikista vähiten olisimme rahojamme halunneet antaa. Itsekäs valinta hieman harmittaa edelleen. Silti maisemat olivat tornista käsin todella upeat. Tämä siitä huolimatta, että ilma oli jälleen varsin sakeana kaikenlaisista epäpuhtauksista.

Tornin jälkeen halusimme lähteä kiertämään Vanhan Baganin muurien sisäpuolelle, mutta kuskillamme oli parempi idea. Tajusin välittömästi hänen näyttäessään reitin kartalta, että nythän me sitten pääsisimme katselemaan juuri niitä temppeleitä, joita hetkeä aiemmin olimme tornista katselleet. Jotenkin kuvittelimme, ettei aikamme olisi moiseen kierrokseen riittänyt. Onneksi kuski tiesi paremmin.

Varpaiden lämmönsiedon tarkistuksen aika oli seuraavaksi, kun saavuimme Winidon temppelin kohdalle. Olin edellisessä kohteessa Mandalayssa jo oppinut, että laatat lämpenevät auringossa melkoisesti. Siksi osasin varoa ja palovammoilta vältyttiin. Vaimo tyytyi katselemaan temppeliä pikkuisen etäämpää, eikä edes yrittänyt tehdä rakennuksen kanssa lähempää tuttavuutta.

Hyvin lyhyen siirtymän jälkeen olimmekin jo Phayar Thone Sun luona. Tätäkin temppeliä vilkaisimme pintapuolisesti. Kuski ehdotti seuraavaksi pysähdykseksi viereistä Lemyethnaa. Me halusimme ensin ohittaa tämän temppelin, mutta vähän etäämpää katsottuna huomasimme muurien takaa kohoavan valkoisen pagodin. Pakkohan sitäkin oli vilkaista lähempää. Lemyethna osoittautui juuri siksi hienoksi valkoiseksi temppeliksi, jota tornista käsin olimme ihailleet.

Olisimme varmasti vilkaisseet Lemyethnaa myös sisältä päin, mutta lähemmäs pääseminen olisi jälleen vaatinut tulikuumilla laatoilla askellusta. Kun matkaakin oli vielä noin sata metriä, päätimme tyytyä sittenkin ihailemaan temppeliä portilta käsin.

Sinbyushin luostari koki saman kohtalon. Tyydyimme tarkastelemaan paikkaa portilta ja jatkamaan eteenpäin. Tässä luostarissa portilta ei oikein edes vielä nähnyt mitään mielenkiintoista. Jos siis mielenkiintoisiksi ei lasketa ensimmäisiä päivän kierroksen aikana vastaan tulleita muita turisteja. Kaksi länkkäriä oli päässyt luostarin sisälle ja he olivat juuri lähdössä pois. Taisivat tehdä oman juoksuennätyksensä paljain jaloin. Kuskiammekin nauratti heidän läpsyttelynsä. Toivottavasti eivät raukat polttaneet jalkapohjiaan kovin pahasti. Me jatkoimme matkaamme Minnanthun kylän läpi. Tarjolla olisi ollut monenlaisia palveluja, mutta me emme olleet niiden tarpeessa.

Seuraava temppeli oli jo vähän suositumpi kohde. Tämän Sulamanin temppelin edustalla oli joitain myyntikojuja, joissa oli tarjolla niin pientä matkamuistoa kuin myös temppelivierailijoille tarpeellista varustetta, kuten kukkia. Vettäkin myytiin ja sitä ostimme. Temppelin sisälle päästäkseen täytyi taas läpsytellä laattojen yli, mutta onneksi reitille oli tehty valkoisista marmorilaatoista kolme vähän viileämpää polkua.

Kun kerran sisälle asti pääsimme, päätimme nuohota koko paikan oikein huolella. Nähtävää löytyikin. Käytävien seiniä koristivat suuret maalaukset ja myös buddhankuvat olivat paikoillaan. Patsaiden osalta aitouden määritys jäi arvailun varaan. Maalauksia sen sijan katselimme asiantuntijan silmin. Väreistähän sen aitouden näkee. Vihreää väriä ei näy alkuperäisissä maalauksissa, sinisestä puhumattakaan.

Päädyimme vilkaisemaan suurta mutta rumaa Dhammayan Gyin temppeliä uudemman kerran. Emme tunnistaneet sitä vielä muurin takaa, joten päädyimme kävelemään lähemmäs. Ihan kivahan tuo oli nähdä päivän valossakin. Ihmispaljous ei varsinaisesti häirinnyt täälläkään. Jokunen turisti käveli sisälle temppeliin, sitten oli taas rauhallista. Katselimme temppeliä hetken eri kulmilta ja jatkoimme matkaa.

Shwegu Gyin pagodilla oli taas vähän markkinatoimintaa. Kävimme katsomassa temppeliä lähempää ja ihailimme hetken maisemia. Paikalle saapui muitakin vierailijoita. Kaksi munkkia totesi juuri meidän suunnassamme näkyvän maiseman valokuvaamisen arvoiseksi. Toisin sanoen he puoliksi vaivihkaa kuvasivat meitä hassuja länkkäreitä. Sitten alkoi poseeraaminen. Muutaman paikallisen tytön seurue halusi kuvautua kanssamme yksin ja yhdessä. Munkitkin halusivat kuvaan ja näin jono oli valmis. Minä pyysin vastavuoroisesti luvan ottaa kuvia heistä.

Bu Payan pagodi ei itsessään ole kovin kummoinen, mutta sen suosion salaisuus on sijainti aivan Iravadijoen rannalla. Armeliaasti valkoisilla laatoilla päällystetty pagodin ympäristö teki jokimaisemien lähemmän tarkastelun mahdolliseksi.

Viimeinen tarkemmin vilkaisemamme temppeli oli valkoinen Gawdawpalin. Lähestyminen oli tehty helpoksi levittämällä vihreä matto kulkuväylälle. Tosin vähän vaaleampi väri olisi matossa ollut vielä mukavampi. Temppelin sisällä tyydyimme katsomaan vain ensimmäisen buddhankuvan. Pois emme kuitenkaan päässeet kovin nopeasti, sillä paikalla oli taas joukko paikallisia, jotka halusivat kuvautua kanssamme. Jälleen syntyi jono.

Reitille osui vielä Mimalaung Kyaungin temppeli, jota tosin tyydyimme vilkaisemaan hyvin pintapuolisesti. Kello kävi jo iltapäivää ja meillä alkoi olla nälkä. Temppeleitä ei jaksa määräänsä enempää yhtenä päivänä. Pyysimme kuskia viemään meidän Nyaung-U:n ravintolakadulle. Pääsisimme hotellille jalkaisin.

Söimme lounaan ihan rehellisessä turistisyöttölässä Weather Spoon’s Restaurant & Barissa. Paikan ruokalistalla oli niin paikallisia kuin lähialueidenkin ruokia. Aasialaiseen ruokaan vaihtelua hakeville myös joitain länkkärivaihtoehtoja löytyi. Netistä luin jälkeen päin heidän burgerinsa olevan ihan kelvollinen. Me valitsimme ruokamme thaimaalaisen keittiön osastolta. Ruoka oli hyvää ja palvelu asiallista. Paikan omistaja kävi vaihtamassa muutaman sanan kaikkien asiakkaiden kanssa. Ei ihme, että paikka on turistien suosiossa. Ruoka oli edullisempaa kuin hotellin ravintolassa.

Teimme pienen kierroksen ravintolakadun ympäristössä ennen paluuta hotellille. Näimme myös pienen kadunpätkän, jossa Nyaung-U:n iltatori toimii. Myyntitiskejä löytyi reilut kymmenen ja kadun yläpuolelle oli viritelty paperilyhtyjä. Iltatori olisi varmasti ollut hauska nähdä toiminnassa, mutta se jäi tällä kertaa väliin.

Toteutumatta jäänyt kuumailmapallolento ei lopulta jaksanut harmittaa paljoakaan. Sesongin ulkopuolisen ajankohdan vuoksi saimme kiertää temppeleitä ilman tungosta. Muita turisteja näkyi liikkeellä vain kourallinen. Viihdyimme Baganin temppeleissä mainiosti ja alue oli vähintään yhtä upea luonnossa kuin mitä näkemieni valokuvien perusteella olin arvellut. Tykkäsimme erityisen paljon lämmöstä. Reissun kovimmat lukemat lyötiin tiskiin juuri Baganissa. Elohopea kohosi parhaimmillaan 43 asteeseen.

Neljännen Baganin yön jälkeen oli vuorossa lähtö Nyaung-U:n lentokentälle, josta tie vei kohti Inle-järveä. Mutta nämä seikkailut kuuluvat kertomuksen seuraavaan osaan.

Joitain hintoja:

• Lounas Ananta Bagan -ravintolassa: $6 / henkilö
• 60 minuutin jalkahieronta Ananta Bagan -hotellilla: $18
• Pääsymaksu Baganin arkeologiselle alueelle: 25000MMK / henkilö (14,66€)
• Puolen päivän kyyti tilataksilla temppeleillä: 32000MMK (18,77€)
• Opas puolen päivän retkelle: $25
• Puolen päivän kyyti tuk-tukilla temppeleillä: 18000MMK (10,56€)
• Lounas Weather Spoon’s Restaurant & Barissa: 6900MMK / henkilö (4,05€)
• Illallinen Ananta Bagan -ravintolassa: $7 / henkilö

1000MMK (Myanmarin kyat) = n. 0,58€

Tässä alla on vielä kartta, johon on merkitty kaikki tekstissä mainitut paikat.