Vene lipuu hitaasti tolppien päälle rakennettujen kelluvien talojen ohi. Vesi on kirkasta ja järven pinta lähes peilityyni. Talot heijastuvat vedestä todella upeasti alkuillan kultaisessa valossa. Kylän talojen välissä kierrellessä pääsemme lähelle paikallisten arkea. Tuolla pestään astioita ja tuolla pyykkiä. Seuraavan talon portailla pestään lapsen hiuksia. Kaikki tämä tapahtuu järvessä. Veneenkuljettajamme antaa moottorin käydä hiljakseen. Tämä on niitä hetkiä, joiden takia kannattaa matkustaa toiselle puolen maapalloa.

Päivämme Inlellä täyttyivät veneretkistä. Seuraava retki starttasi jo heti aamiaisen jälkeen toisen Inle Heritagen mökissä nukkumamme yön jälkeen. Suuntasimme vain viiden minuutin venematkan päähän Nampanin kylään, jossa oli toripäivä. Kiertävä tori on vuoropäivinä eri kylissä. Ilmeisesti jotain toritoimintaa kylissä on joka päivä, mutta kaikki toripöydät ovat käytössä vain kiertävän torin osuessa kohdalle.

Väkeä olikin saapunut ostoksille melkoisesti. Koko poukama oli täynnä veneitä. Lähiseudun asukkaat saapuivat torille ostamaan kaikenlaista arkista, kuten elintarvikkeita. Myynnissä oli myös kukkia temppeliin vietäväksi, taloustarvikkeita ja olipa torilla pieni rautakauppakin.

Ihailimme hedelmiä ja pohdiskelimme mitä mahtoi olla tuo keltainen juustoa muistuttava ruoka-aine. Lopulta selvitimme mysteerin, kyseessä oli burmalainen tofu. Olimme tätä tofua jo päässeet maistamaan aiemmin, mutta silloin sitä oli vielä jalostettu eteenpäin. Se oli leikattu pieniksi kuutoiksi, jotka oli paistettu rapeiksi. Burmalainen tofu valmistetaan kikherneistä ja ainakin minun mielestäni se maistuu moninkertaisesti soijatofua paremmalta. Tai siis soijatofusta poiketen se maistuu jollekin. Olen tätä jo kokeillut tehdä kotikeittiössäkin surkeasti epäonnistuen. Jatkan siis harjoituksia.

Nampanin torilla pääsin ensimmäisen kerran seuraamaan betelpähkinämällien tekoa. Piristävää, mutta hampaat punaiseksi värjäävää, betelpähkinää pureskellaan Myanmarissa yleisesti. Olin kuvitellut, että pähkinää pureskellaan sellaisenaan. Pian kuitenkin selvisi, että oikeasti suuhun laitetaan betelpippurin lehteen kääritty mälli. Käärössä on ainakin betelpähkinää, mutta mukana voi myös lisäksi olla tupakkaa ja mausteita. Pakettiin lisätään sammutettua kalkkia tehostamaan pähkinöiden sisältämien päihdyttävien alkaloidien imeytymistä.

Katsellessani vierestä mällien valmistusta tilausta odottava herra näytti elekielellä miten niitä käytetään. Sitten hän näytti hampaitaan merkiksi siitä, mihin mällin pureskelu johtaa. Ne olivat punamustat. Peukalo ylös, hyvää on. Mies sai tilaamansa mällin, heitti sen suuhun ja jatkoi matkaansa.

Olimme varanneet toisen veneretken iltapäivälle. Tällä kertaa halusimme nähdä kalastajia ja auringonlaskun. Meille kerrottiin, että kalastajille pitää maksaa 10 000 kyatia. Vaikka hotellin henkilökunta puhuikin hyvää englantia, jäi minulle tästä vahvasti tunne etten ymmärtänyt ihan kaikkea. Kalastuksen katselumaksu kuulosti vähän hassulta, mutta toisaalta miksi emme maksaisi, jos heidän työskentelyään häiritsemme pällistelemällä ja valokuvaamalla. Vähän jo naureskelimme, että meille varmaan tilataan joku oma kalastaja esiintymään maksua vastaan. Voi voi, vähänpä silloin tiesimme mitä olisi luvassa.

Ennen auringonlaskua retkiohjelmaan kuului tutustumista käsityöläisammatteihin. Aluksi kävimme katsomassa, miten lootuksesta tehdään lankaa ja siitä edelleen kangasta. Lanka syntyy kyllä todella hitaasti, mistä johtuen pelkästä lootuksesta kudotusta kankaasta valmistetut vaatekappaleet ovat todella kalliita. Siksi kankaissa käytetään usein lootusta vain osittain, täytemateriaalina toimivat huomattavasti edullisemmat silkki ja puuvilla. Prosessin seuraaminen oli todella mielenkiintoista. Päädyin ostamaan osittain lootusta sisältävästä kankaasta tehdyn kravatin. Se oli samoissa hinnoissa kuin peruskravatit Suomessa.

Kiersimme vielä neljä muutakin käsityöläiskohdetta. Ensin vierailimme sepän pajassa ja sitten veneveistämöllä. Sepällä oli tippilaatikko. Tämä olikin mainio ratkaisu, sillä emme olleet varsinaisesti ostoksilla. Jokin pieni seteli oli kuitenkin kiva jättää, kun kerran saimme paikkaan tutustua. Samaa olisin toivonut veneveistämöltä. Siellä oli myynnissä pieniä puuesineitä, mutta niille ei meillä ollut tarvetta. Lopuksi tutustuimme vielä paikallisten sikarien valmistukseen veneveistämön naapurissa. Tupakan lisäksi lehden sisään kääritään Myanmarissa myös mausteita. En halunnut maistaa sikaria, mutta laitoin silti pikkusetelin tippilaatikkoon, joka tupakkatehtaaltakin löytyi.

Ilmeisesti käsityöläiskierrokselle oli varattu vähän enemmän aikaa kuin saimme siellä kulumaan. Meillä oli nimittäin vielä reilusti aikaa ennen auringonlaskua. Koska ei ollut kiire, etenimme verkkaisesti. Meille ei koskaan selvinnyt, miksi kiersimme Pauk Parin kylän joka sopukan, sillä veneenkuljettajamme kielitaito ei riittänyt asian selvittämiseen. Siksi hän ei edes yrittänytkään, vaan keskittyi vain ohjaamaan venettä. Me puolestamme keskityimme ihailemaan maisemia. Voi olla, että olimme tosiaan vain kuluttamassa aikaa. Tai sitten kyse oli vain tämän hyvin valokuvauksellisen kylän esittelystä. Tuota Pauk Parin nimeä ei näy ainakaan Googlen kartassa, mutta se luki kylän kirjaston seinässä. Olettaisin kirjaston väen tietävän kylän nimen Googlen karttaa paremmin. Merkitsin paikan omaan karttaani siihen kohtaan, jossa tuona alkuiltana kiertelimme.

Niin tai näin, Pauk Par oli tuona alkuillan hetkenä juuri täydellinen paikka. Kylä oli kuin mikä tahansa pikkukaupunki ruutuasemakaavoineen. Kadut vain olivat talojen välissä kulkevia vesiteitä. Ja ne talot olivat tietenkin korkealla tolppien nokassa. Jokaisesta talosta johtivat portaat lähelle vesirajaa ja siellä portaiden alapäässä suoritettiin kaikki pesutoimet, olivat sitten pestävänä astiat, pyykit tai ihmiset.

Lopulta veneen suunta kääntyi järvelle päin. Kuljettaja sammutti moottorin hyvissä ajoin ennen kuin saavuimme lähelle verkkojen kanssa puuhaavia kalastajia. Loppumatka sujui meloen. Kun hyvä paikka löytyi, sitoi kuljettaja veneen narulla kiinni vesikasveihin. Sitten jäimme odottelemaan auringonlaskua ja katselemaan kalastajien touhuja.

Hetkeä aiemmin olimme päässeet tutustumaan kalastusveneeseen lähietäisyydeltä veneveistämöllä. Näiden tiikkipuisten veneiden perässä on lättänä osuus, jossa on hyvä seisoa yhden jalan varassa. Toinen jalka operoi melaa ja näin molemmat kädet jäävät vapaiksi verkon kanssa työskentelemiseen. Kalastaja laski verkon veteen ja kiinnitti sen tasaisin välein pohjaan tökkäämiinsä keppeihin. Kun verkko oli paikoillaan, kalastaja siirtyi vähän matkan päähän ja mäiski melalla veteen. Tämän oli ilmeisesti tarkoitus säikyttää kalat liikkeelle, mieluiten kohti verkkoa.

Kun kalastajat olivat mielestään säikytelleet kaloja tarpeeksi, he nostivat verkot ylös. Emme nähneet yhtään kalaa, mutta toisaalta ainakin minun katseeni oli vain siellä auringonlaskun suunnassa. Olo oli hieman vaivautunut. Toivottavasti emme häirinneet kalastajien toimia liiaksi. Emme toki metelöineet, mitä nyt kameran suljin räpsähteli. Jäimme odottelemaan maksun pyytäjää, mutta verkot nostettuaan kalastajat poistuivat vähin äänin paikalta. Tämä tuntui vähän omituiselta, mutta toisaalta auringonlaskun sävyt taivaalla ja vedessä näyttivät niin upeilta, että keskityimme ihmettelyn sijaan nauttimiseen.

Jossain välissä huomasimme veneenkuljettajamme puhuvan puhelimessa. Vitsailimme, että se erikseen tilattava kalastaja lähtee varmaan nyt liikkeelle. Olihan tuo hauskaa, mutta vielä makeammin nauroimme, kun havaitsimme vitsimme olleen totta. Meitä kohti meloi yksinäinen kalastaja pussihousuissaan perinteinen pyydys veneessään. Aidot kalastajat hoitivat työnsä pussihousujen sijaan shortseissa.

Tämä kalastaja ei edes yrittänyt narrata kaloja, vaan keskittyi pelkästään poseeraamaan kameralleni veneensä perässä yhdellä jalalla seisten pyydystä samalla ilmassa keikutellen. Lähimmäs kalastusta päästiin herran demonstroidessa pyydyksen käyttöä. Kalat nauroivat tälle varmasti yhtä makeasti kuin mekin. Tilanne oli siis varsin huvittava, mutta toisaalta kyllähän noista valokuvista sen 10 000 kyatia (5,80€) jo voi maksaakin. Kalastaja teki kyllä parhaansa hyvien valokuvien eteen.

Näköjään myös pyydyksen läpi otettava kuva kuului ihan perusvalikoimaan. En sitä erikseen pyytänyt, vaan kalastaja toi juuri ennen h-hetkeä veneensä meidän veneeseemme kiinni ja yhdessä kuljettajamme kanssa sovitti pyydyksen veneemme reunalle. Kuljettajamme ohjeisti sekä kalastajaa että minua, jotta kamera, kalastaja ja aurinko saatiin optimaalisella tavalla samalle janalle. Lopuksi kymppitonnin seteli vaihtoi omistajaa ja kalastaja lähti melomaan kotia kohti.

Tuolle kalastusreissulle olemme ehtineet nauraa jo useaan otteeseen. Tilanne oli todella huvittava, mutta itsepä pyysimme nähdä kalastajia. Oikeastaanhan tämäkin oli omalla tavallaan paikallisten perinteiden esittelyä. Joskaan en usko, että kalastajat ovat aina ihan huvikseen vain taiteilleet yhdellä jalalla veneensä perässä. Homma kun sisälsi yhtä paljon itse työn kannalta turhia liikkeitä kuin Jussi 69:n rumpujen soitto. Illan aikana näkemistämme kalastajista tämä kaveri taisi lopulta kuitenkin viedä kotiinsa parhaan saaliin.

Seuraavaksi päiväksi emme oikein keksineet hyviä ideoita. Temppeleistään tunnettu Indein oli poissa laskuista, koska sinne ei kuivan kauden lopulla ollut enää mahdollista päästä veneellä. Onneksi kuitenkin hotellin henkilökunta osasi ehdottaa seuraavaa torikohdetta. Kiertävä tori oli sinä päivänä Taung Thossa. Omituisesti sinne ei tarvinnut kuitenkaan lähteä yhtä aikaisin kuin Nampanin torille, vaikka matkaa oli viiden minuutin sijaan puolen tunnin verran. Jotain saattoi siis jäädä turistilta ymmärtämättä, mutta toisaalta aiemman kokemuksemme perusteella nautimme jo pelkistä venematkoista niin paljon, että määränpää oli ihan yhdentekevä. Lonely Planetista luin, että Taung Thon laidalta kukkulan laelta löytyy mielenkiintoinen temppeli. Kenties jaksaisimme kiivetä kukkulalle.

Venematka osoittautui jälleen todella mielenkiintoiseksi. Vaikka vesiväylä kapeni reilusti, oli sen varrella edelleen kelluvia kyliä jatkuvana nauhana. Vedessä ui niin ihmisiä kuin karjaakin. Temppeleitäkin rantapenkoilla riitti bongattavaksi.

Perillä Taung Thossa rantautuminen tapahtui laiturin sijaan suoraan penkalle. Toripäivä oli selvästi jo päättymässä viimeisten ihmisten poistuessa paikalta ostoksineen. Vaan olihan siellä se temppeli. Rannasta ylös kukkulalle kulki katettu käytävä, jota pitkin ylös kipuaminen kävi keveämmin kuin paahtavan auringon alla. Meidän lisäksemme paikalle oli eksynyt kourallinen muitakin turisteja.

Vilkaisimme varsinaisen temppelin, joka selvästi veti puoleensa paikallisia, mutta keskityimme sitten muihin pagodiin, joita olikin temppelin ympärillä melkoisesti. Muut turistit kävivät lähinnä kääntymässä paikalla. Saimme siis pitää koko pagodimetsän itsellämme. Tori jäi siis näkemättä, mutta temppeli olikin sitä paljon mielenkiintoisempi.

Päivän retkellä oli ohjelmassa myös toinen temppeli. Halusimme nähdä alueen päätemppelin Phaung Daw Oon. Tämän varsin modernin temppelin ympäristössä oli helppo unohtaa olevansa Inle-järven maisemissa. Ihmisiä oli liikkeellä paljon ja joukossa oli  turisteja kuin paikallisiakin. Temppelin alueella näimme ensimmäiset pankkiautomaatit moneen päivään. Jostainhan se raha on nostettava, että sen voi temppelille lahjoittaa.

Phaung Daw Oo on tunnettu erikoisista buddhankuvistaan. Nämä kolme pientä patsasta ovat temppelin keskellä lasikuvun suojassa. Nykyisin enemmän michelinmiehiltä näyttävät patsaat ovat muuttuneet tuollaisiksi aikojen saatossa hurskaiden ihmisten läiskiessä lehtikultaa niiden päälle. Jos en tätä olisi Lonely Planetista lukenut, ja hotellin henkilökunnalta kuullut, olisi noiden kultaisten pökäleiden merkitys jäänyt tyystin epäselväksi.

Hotellille palattuamme käytimme lopun päivän kiireettömyydestä, rauhasta ja lämmöstä nauttimiseen. Olimme hotellin ainoat vieraat, joten kaikki tila oli meidän käytössämme. Mökissä olisi ollut omakin terassi, mutta tällä kertaa päätimme viettää iltapäivän altaan partaalla makoillen. Sinne kun auringonlasku näkyi paremmin. Keskustelimme kaikesta kivasta järvellä näkemästämme ja katselimme jo vähän eteenpäin seuraavaan kohteeseen.

Olimme jo varmistaneet hotellilta kyydin bussiasemalle seuraavan illan yöbussisiirtymää varten. Kysyessämme mahdollisuutta huoneen myöhäisempään luovutukseen vastaus oli: ”Tietysti”. Olimme toki ainoat asiakkaat, mutta silti nämä asiat eivät ole aina itsestäänselvyyksiä. Auringonlaskun jälkeen palasimme mökkiin valmistautumaan illalliselle. Olo oli jälleen vähän vaivautunut, kun tiesimme koko ravintolan henkilökunnan odottavan vain meidän saapumistamme illalliselle. Ravintola oli siis auki vain meidän takiamme niin illalisella kuin seuraavana aamunakin.

Seuraavana päivänä oli sitten aika sanoa hyvästit Inlelle. Onneksi edessä oli iltapäivän puolella vielä viimeinen venematka takasin Nyaungshween, josta matkamme JJ Expressin yöbussilla starttasi kohti viimeistä Myanmarin kohdettamme Yangonia. Toistakymmentä hotellin henkilökunnan edustajaa oli saattamassa meitä veneelle ja vilkuttamassa peräämme. Harvoin olen hotellista lähtenyt näin haikein mielin. Veneenkuljettajamme opasti meidät vielä kädestä pitäen bussiasemalle, vaikka reitti ei ollut kovin haastava. Herra oli todellakin henkilökohtainen kuljettajamme, sillä matkasimme kaikki venematkamme hänen kyydissään.

Edessä oli siis viimeinen siirtymä Myanmarin sisällä. Tämä tapahtui yöbussilla, jolla matka Yangoniin kesti tasan puoli vuorokautta. Emme olleetkaan aiemmin matkanneet missään yöbussilla. Tarinani jatkuu tällä jännittävällä kokemuksella matkakertomuksen seuraavassa osassa.

Joitain hintoja:

• Pääsymaksu Inlen alueelle: 15000MMK / henkilö (8,70€)
• Lento Nyaung-U:sta Hehoon: 98,178€ / henkilö
• Kuljetus Hehon lentokentältä Inle Heritage -hotelliin: $45 (1-2 matkustajaa)
• Lounas Inle Heritagen ravintolassa: 11750MMK / henkilö (6,82€)
• Illallinen Inle Heritagen ravintolassa: 14000MMK / henkilö (8,12€)
• Veneretki Maing Thaukiin: $33
• Lounas Golden Moon -ravintolassa: 9500MMK / henkilö (5,51€)
• Veneretki Nampanin torille ja myöhemmin auringonlaskua katsomaan: $20
• Veneretki auringonlaskua katsomaan: $30
• Veneretki Taung Thon kylään: $30

1000MMK (Myanmarin kyat) = n. 0,58€

Tässä alla on vielä kartta, johon on merkitty kaikki tässä ja edellisessä osassa mainitut paikat.