Maaseudun rauhassa vietetyn viikon jälkeen suurkaupunki Yangonissa koko ihmiselon kirjo hyökyi päälle ja ylikuormitti kaikki aistit. Jälleen yli 40 asteen kohonnut lämpö nosti hien pintaan, arvanmyyjän kopista raikaava musiikki sekoittui autojen tööttäilyyn ja nenään tulvi vähän väliä vähemmän miellyttävää tuoksua. Oliko se viemäri vai myytiinkö kulman takana katukojussa duriania?

Viimeinen Myanmarin kohteistamme oli väkiluvultaan noin Suomen kokoinen Yangon. Tämä entinen pääkaupunki on kovin eri puusta veistetty kuin matkan alussa näkemämme maan toiseksi suurin kaupunki Mandalay. Yangonissa hotellimme läheltä löytyi jo suuri moderni ostoskeskus luksusmerkkeineen ja ketjuravintoloineen. Kävelläkään ei tarvinnut pientareella, sillä Yangonissa on myös jalkakäytäviä. Liikenne oli melko kaoottista, mutta mopot puuttuivat tyystin. Niillä kun ei saa Yangonin keskustassa pärrätä.

Matkamme Inle-järven maisemista Yangoniin tapahtui yöbussilla. Matka kesti puoli vuorokautta, iltakuudesta aamukuuteen. Netistä lukemamme perusteella päädyimme JJ Expressin bussiin, jonka piti olla huomattavan moderni ja mukava. Tämän voimme allekirjoittaa. Bussimme penkit olivat lähellä lentokoneen businessluokan istuimia. Käytävän toisella puolella oli kaksi ja toisella puolella vain yksi penkki. Kullekin riville oli siis mahdutettu vain kolme penkkiä normaalin neljän sijaan. Tämä takasi lokoisat olot, etenkin kun penkit kääntyivät liki makuuasentoon. Bussikyydin olimme varanneet jo etukäteen netistä 12go.asian kautta.

Sain nukuttua matkalla jonkin verran, mutta osan yöstä olin kuitenkin hereillä. En minä lentokoneessakaan pysty yleensä nukkumaan. Yllättäen myös keskellä yötä nähtävää riitti, sillä tie oli täynnä liikennettä ja tien varren ravintolatkin näyttivät olevan auki läpi yön. Kahdelta aamuyöllä taukopaikalla oli täysi hulina päällä ja piha täynnä busseja. Alkumatkan pikkutietä ja myöhempää kukkuloiden ylitystä lukuunottamatta kyyti oli tasaista.

Olin ollut etukäteen yhteydessä majapaikkaamme Loft Hoteliin aikaisesta saapumisestamme. Hotelli oli luvannut meille aikaisen sisäänkirjautumisen ilmaiseksi. Niinpä lopulta väsyneinä perille päästyämme saimme huoneen välittömästi. Tämä kaunis ele ei hotellilta kamalasti vaatinut, sillä paikka pyöri todella kevyellä käyttöasteella näin sesongin ulkopuolella. Mahdollisesti yhdessä tai kahdessa muussa huoneessa oli vieraita. Kävimme syömässä vähän aamiaista hotellin ravintolassa ja painuimme nukkumaan lounasaikaan asti.

Yangon osoittautui mielenkiintoiseksi kaupungiksi. Monen mielestä kaupunki on varmasti ruma, mutta minusta se on pikemminkin mielenkiintoinen, jotenkin romanttisella tavalla rapistunut. Kaupungin keskusta on brittiläisten siirtomaaisäntien rakentama ja siellä onkin vielä paljon siirtomaa-aikaisia rakennuksia jäljellä. Nämä ovat hyvin vaihtelevassa kunnossa. Paraatipaikalla Maha Bandulan puiston ympärillä olevat rakennukset ovat huippukunnossa, mutta etäisyyden kasvaessa käyvät talot ränsistyneemmiksi.

Puiston laidalta löytyy useampia merkkirakennuksia. Punatiilinen aiempi korkeimman oikeuden rakennus edustaa viktoriaanista arkkitehtuuria. Sitä vastoin valkea kaupungintalo on jo selvästi burmalaishenkinen. Sekin tosin on rakennettu siirtomaa-ajalla. Rakennuksen suunnittelija oli kuitenkin paikallinen arkkitehti.

Aivan Maha Bandulan puiston kulmassa keskellä liikenneympyrää sijaitsee suuri kullattu Sulen pagodi. Sitä ihailimme vain ulkoa päin.

Aivan hotellin läheltä löytyi Bogyoke Aung Sanin tori, jossa myydään vähän kaikenlaista. Emme varsinaisesti olleet ostoksilla, mutta silti löysimme kotiin hauskan piirretyn julisteen. Meillä on kotona useampi putkilo näiden julisteiden turvallista kotiinkuljetusta varten. Niitä on kertynyt useampia, koska päädymme ostamaan julisteita yleensä juuri silloin kun putkiloa ei ole matkassa valmiiksi. Tällekään matkalle emme putkiloa ottaneet mukaan. Torikojussa onnistuttiin kuitenkin paketoimaan juliste ihan vain vahvan kartongin avulla riittävän tukevasti. Näin vältyimme uudelta putkilolta.

Yangonin keskustassa uusi ja vanha kohtaavat. Juuri Bogyoke Aung Sania vastapäätä sijaitsee moderni Junction Cityn ostoskeskus ja toimistokolossi sekä sen vieressä samanlaisessa lasitornissa Pan Pacific -hotelli.

Tutustuimme joihinkin nähtävyyksiin, mutta kaikista hauskimmaksi tekemiseksi osoittautui pelkkä katujen tallailu. Värikkäät ja ainakin meidän silmiimme hauskasti ränsistyneet talot, villeistä sähköjohtovirityksistä puhumattakaan, tekivät kaupunkimaisemasta mielenkiintoisen. Aika kului kuin siivillä ristiin rastiin kierrellessä.

Löysimme Yangonista niin autenttista paikallista kuin vähän vähemmän autenttistakin syötävää. Ensin mainittuun kategoriaan kuuluvaa tarjosi Aung Mingalar Shan Noodle Shop aivan hotellin kulmilla. Ravintolan Shan-maakunnan tyyliset nuudelit olivat hyviä, mutta onnistuimme urpoilemaan tilauksen kanssa. Todella edulliset kananuudelisopat tilattuamme tarjoilija jäi selvästi odottelemaan vielä jotain. Kun lisätilauksia ei kuitenkaan kuulunut, häipyi hän paikalta. Ilmeisesti meidän olisi pitänyt tajuta tilata jotain lihaakin sinne sopan mukaan. Tuossa perussopassa kun oli kanaa siinä liemessä ja lisäksi joinain keittoluun tyyppisinä paloina, joista ei lihaa enää irronnut.

Hipsteripaikaksi osoittautunut Rangoon Tea House ei vakuuttanut. Sen sijaan siirtomaahenkinen Monsoon Restaurant & Bar oli huippukiva. Tarjolla oli niin Myanmarin kuin naapurimaidenkin keittiöiden klassikoita. Innostuin tilaamaan kambodžalaisen ruoan sivulta lok-lak nautaa ihan siitä ilosta, että sellaista herkkua oli tarjolla. Oli muuten hyvää. Sain ehdottomasti parasta lok-lakia, jota olen kambodžan ulkopuolella maistanut.

Vähän tälle matkalle epätyypillisemmän lounaan söimme Sharky’s -ravintolassa, jolla on jo useampi toimipiste. Tämä napolilaiseksi pizzeriaksi itseään kutsuva paikka ei ollut kovin  napolilainen, mutta muutoin ruoka oli ihan kelpoa. Pizza tosin oli vain tekosyy tulla paikalle. Oikeasti havittelimme paikan gelatoa, joka olikin todella hyvää. Ketjun omistaja on käynyt euroopassa hakemassa oppia ja ilmeisesti hankkinut myös jonkinlaisen gelatosertifikaatin.

Söimme myös sosiaalisen yrityksen periaattein toimivassa LinkAge Restaurang & Art Galleryssa. Ravintola on samalla opinahjo, joka kouluttaa nuoria ravintola-alalle. Tässä ravintolassa syömällä tekee siis hyvää paitsi vatsalleen myös Yangonin nuorille. Suosimme mielellämme tällaisia ravintoloita.

Ruokapaikoista puhuttaessa ei sovi unohtaa hotellimme Loft Hotelin ranskalaisen ravintolan Alex’s Gastro Bar & Gardenin aamiaisia. Huoneemme hintaan kuului aamiainen, joka sai suun hymyyn joka kerta. Ravintolan aamiaislista oli hyvin tyypillinen sisältäen hedelmiä, mysliä, jogurttia, leipätuotteita, mehuja ja kahvia. Myös munia oli tarjolla monella tapaa. Kun aamiainen kerran kuului hintaan, sai listalta tilata mitä ikinä halusi niin paljon kuin jaksoi syödä. Kanssamme aamiaisella ei ollut viimeistä aamua lukuunottamatta ketään muita asiakkaita. Tarjoilija ja kaksi kokkia siis huhkivat hiki hatussa meille kahdelle syötävää. Näitä aamiaisia todellakin tuli ikävä, kun Bangkokissa jouduimme palaamaan buffet-ruokailuun.

Joukkoliikennevälineistä tutustuimme vain junaan. Hotellimme lähellä sijainnut Yangonin rautatieasema toimi lähtöpisteenä. Asemarakennuksen on suunnitellut kaupungintalostakin vastannut arkkitehti. Molemmissa rakennuksissa on samanlaisia torneja. Tosin rautatieasemassa tornit ovat vielä voimakkaammin esillä. Emme olleet varsinaisesti matkaamassa junalla minnekään, vaan halusimme vain kokeilla matkaa kaupungin keskustaa kiertävällä ympyräradalla. Läheskään koko lenkkiä ei ollut mahdollista kiertää, koska radalla tehdään parannustöitä. Kenties osa radasta oli jo kunnostettu, sillä Lonely Planetin kuvaus matkustamisesta linkoavassa pyykinpesukoneessa ei vastannut yhtään meidän matkustuskokemustamme. Ihan tasaista oli kyyti.

Rautatieasemalla oli monenlaisia opasteita, osa jopa englanniksi, lippuluukuille. Näitä ei kannata uskoa, vaan ympyräradan lippuja myydään ainoastaan laiturilla raiteiden 6 ja 7 välissä. Paikalliset maksavat lipusta 100 kyatia ja turistit 200 kyatia. Kuulostaa rosmoukselta, mutta tuo 100 kyatia on noin 0,06€. Eli eipä tuossa nyt varsinaisesti voi sanoa köyhtyvänsä. Sama lippu kelpaa myös paluumatkalle.

Junan vaunuissa niin ikkunat kuin ovetkin ovat koko ajan auki. Liikkeellä ollessa ilma kiertää siis hyvin, vaikka vauhti ei missään vaiheessa kovin kovaksi kiihdykään. Juna tosin viettää paljon aikaa myös ihan vain pysähdyksissä ja silloin vaunussa voi tulla hiki.

Vaunussa matkusti myös iso säkki, joka jollain asemalla heitettiin kyytiin. Toisella asemalla se sitten heitettiin pois kyydistä. Käsittelyotteista päätellen säkin sisältö ei ollut kovin painavaa. Koska säkin pääteaseman laiturin lähellä näkyi röykkiöittäin muovijätettä, arvelimme tuonkin säkin sisältäneen samaa tavaraa. Ilmeisesti kyse oli jonkinlaisesta muovin kierrätyspisteestä. Jos näin oli, niin tämä oli todella hieno juttu. Muovijätettä kun Myanmarin pusikoissa näkyi melkoisesti. Junamatkustajatkin mieluummin viskasivat roskansa ikkunasta kuin vaivautuivat roskiksen ääreen.

Junassa oli tupakointi kielletty. Asiasta kerrottiin niin symbolein kuin tekstein. Englanniksi ainakin sanottiin sauhuttelun johtavan sanktioihin. Tämä ei estänyt paikallisia polttamasta kyydissä. Viimeiseen vaunuun asti ehdittyään ja kaikkien liput tarkastettuaan konduktöörikin pisti tupakaksi. Kenties tuo sakkorangaistus oli varattu vain länkkäreille. Meidän lisäksemme jokunen ulkomaalainen oli junan kyytiin päätynyt, mutta kukaan heistä ei ollut tupakointituulella.

Valitettavasti matka pysähtyi Inseinin asemalle. Olisimme mieluusti jatkaneet muutaman aseman verran eteenpäin Da Myin Gonen asemalle, sillä siellä on ainakin valokuvissa hienolta näyttänyt tori. Junavuorojen välissä myös raiteiden alle jäävä alue otetaan torikäyttöön. Tavarat siirretään junan saapuessa pois ja junan mentyä ne palautetaan takaisin radalle. Tämä olisi ollut hauska nähdä. Nyt ei kuitenkaan auttanut muu kuin astella kiskojen yli vastapuolelle ja hypätä paluujunaan.

Kädimme Yangonissa tutustumassa myös kahteen temppeliin. Näistä ensimmäinen oli maan tärkein uskonnollinen keskus Shwedagonin pagodi. Oli ehkä tyhmää käydä juuri tässä temppelissä ensin, sillä joka suhteessa käsittämättömän överin Shwedagonin jälkeen mikään temppeli ei oikein enää tunnu miltään. Erilaisten tötteröiden ja pyhäkköjen ja muiden rakennusten määrä tuossa paikassa on aivan käsittämätön. Lehtikultaa on saatu kulumaan satoja tonneja ja keskuspagodin huipun koristeissa on jalokiviä joka lähtöön.

Valitsimme ajankohdaksi hetken ennen auringonlaskua, jotta laatat olisivat ehtineet viilentyä jo sen verran, että niillä pystyisi kävelemään. Tämä kannatti, sillä mitään mattoja tai muita suojia kuumuutta vastaan ei Shwedagonissa ollut. Laatat tosin olivat valkoisia, mutta yli 40 asteen helteessä auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta myös valkoinen laatta lämpenee huomattavasti. Temppelissä liikutaan aina avojaloin.

Shwedagonin kullatun keskipagodin ympärillä on kahdeksan alttaria, joista kukin on omistettu yhdelle viikonpäivälle. Paitsi että keskiviikolle on erilliset alttarit aamupäivälle ja iltapäivälle. Rukoileminen tapahtuu oman syntymäpäivän mukaisella alttarilla. Siellä olevaa patsasta kuuluu valella vedellä. Emme tähän osallistuneet, mutta kävimme kuitenkin varmuudeksi maanantain ja sunnuntain kulmilla katselemassa. Nämä kun ovat meidän syntymäpäivämme. Jälkeen päin kuulin, että olemme hyvä pari, sillä sunnuntai on auringon päivä ja maanantai kuun päivä. No, tämä ei tullut yllätyksenä. Johan tässä kohta täydet kaksi vuosikymmentä ollaan yhdessä matkattu.

Toinen kohteeksi valikoitunut temppeli oli Botataungin pagodi. Tämänkin temppelin keskusstupa oli remontin vuoksi bambulla vuorattu. Temppeli oli paljon vaatimattomampi kuin Shwedagon, mutta vastapainoksi väkeäkin oli paljon vähemmän. Keskipäivällä alueen kiertäminen sisälsi vauhdikkaita siirtymiä, sillä ajoittain oli pakko läpsytellä tulikuumilla laatoilla. Botataung olisi varmasti tehnyt suuremman vaikutuksen, jos sen olisi nähnyt ennen Shwedagonia. Nyt se jätti vähän kylmäksi. Tunnetta ei auttanut edes turistien hyvä kohtelu. Vain turisteilta perittävän pääsymaksun maksamalla kun sai kosteuspyyhkeen, jolla pystyi pois lähtiessä puhdistamaan jalkapohjat. Tämä säästi saippuaa myöhemmin hotellille palatessa.

Botataung sijaitsee kivasti Yangonin joen lähellä. Kävimme vilkaisemassa joelle, jossa ei kuitenkaan ollut kamalasti nähtävää. Alue kun sijaitsee aivan sataman kainalossa.

Yangonin jalkakäytävillä on syytä varoa askeleitaan. Pääosin reitit ovat hyvässä kunnossa, mutta aina välillä tiellä voi olla isojakin reikiä.

Yangonin myötä Myanmarin matkamme oli paketissa. Jäljellä oli enää siirtymä Bangkokin kautta kotiin. Tosin Bangkokissakin vietimme siinä välissä kaksi yötä, saman verran kuin matkan aluksi ennen Myanmariin siirtymistä. Ennen pennosten laskentaa ja muutamia käytännön havaintoja Myanmarissa matkailusta palaan vielä yhden matkakertomuksen osan verran Bangkokin tunnelmiin ennen ja jälkeen Myanmarin.

Joitain hintoja:

• Matka Inle-Yangon JJ Expressin yöbussilla: $22,80 (21,43€)
• Kahden hengen huone The Loft Hotelissa sisältäen aamiaisen: 100,65€ / yö
• Taksikyydit keskustan alueella: 2500-3000MMK (1,45 – 1,74€)
• Lounaspizzat ja gelatot Sharky’silla: 22500MMK / henkilö (13,05€)
• Lounas Rangoon Tea Housessa: 21700MMK / henkilö (12,59€)
• Illallinen Aung Mingalar Shan Noodle Shopissa: 3000MMK / henkilö (1,74€)
• Lounas Monsoon Restaurant & Barissa: 8000MMK / henkilö (4,64€)
• Illallinen LinkAge Restaurant & Art Galleryssa: 14000MMK / henkilö (8,12€)
• Pääsymaksu Shwedagonin pagodiin: 10000MMK / henkilö (5,80€)
• Pääaymaksu Botataungin pagodiin: 5000MMK / henkilö (2,90€)
• Edestakainen junalippu ympyräradalla: 200MMK / henkilö (0,12€)

1000MMK (Myanmarin kyat) = n. 0,58€

Tässä alla on vielä kartta, johon on merkitty kaikki tässä ja edellisessä osassa mainitut paikat.