Vietnamin viidenneksi suurimman kaupungin Da Nangin tärkein nähtävyys on sen pitkä hiekkaranta, jonka takia kaupunkiin on kohonnut suuri joukko isoja hotellikomplekseja. Muita nähtävyyksiä etsiessään turistin on yleensä lähdettävä retkeilemään kaupunkialueen ulkopuolelle. Yksi poikkeus on kuitenkin tämä Lohikäärmesilta, joka on etenkin pimeän aikaan näkemisen arvoinen. Kannattaa huomata, että vaikka silta sijaitseekin kaupungin alueella, on sinne kuitenkin jonkin verran matkaa rannalta.

Hànjoen ylittävä Lohikäärmesilta on 666 metriä pitkä ja vajaat 40 metriä leveä. Sillä on kuusi autokaistaa sekä kevyenliikenteen väylät molemmin puolin. Sillan rakentaminen alkoi vuonna 2009 ja se avattiin liikenteelle maaliskuun lopulla 2013. Avajaisseremonia osui juuri Da Nangin vapauttamisen 38-vuotisjuhlallisuuksien kanssa samalle päivälle.

Sillan tukikaaret on maisemoitu muistuttamaan lohikäärmettä, mistä silta on myös saanut nimensä. Vaikutelmaa täydentävät itäpäässä lohikäärmeen pää ja länsipäässä sen häntä. Lohikäärmeen pää sylkee tulta ja vettä joka ilta perjantaista sunnuntaihin klo 21 aikaan. Valitettavasti emme päässeet itse todistamaan tätä spektaakkelia. Tästä huolimatta valaistu Lohikäärmesilta näytti pimeällä upealta. Valaistuksen avulla silta vaihtoi väriä tämän tästä.


Da Nangissa ei ehkä ole yhtä paljon liikennettä kuin Vietnamin suurimmissa kaupungeissa, mutta tottumattomalle kadun ylitys jalkaisin voi silti osoittautua haastavaksi. Sillalle on kävelymatkaa rannan tuntumasta noin parin kilometrin verran ja matkalle osuu useita kadunylityksiä. Risteyksissä ei juurikaan ole liikennevaloja. Mikäli kaupungin liikenne tuntuu liian kaoottiselta jalkaisin etenemiseen, kannattaa kännykkään ladata näppärä kyytisovellus Grab, jonka avulla tämäkin kohde muuttuu paljon helpommin tavoitettavaksi.

4 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 14.3.2024 at 07:09

    En ole itse ikinä käynyt Vietnamisssa, mutta lohikäärmesilta oli kyllä tuttu. En tiennytkään, että se on noin uusi, ajattelin sen olevan huomatavasti vanhempi. Hienolta näyttää kieltämättä joka tapauksessa.

    Vastaa
    1. Aron 14.3.2024 at 13:28

      Silta tosiaan tuntuu vanhemmalta, mutta nuo valoefektit ja muut ovat varsin tuoreen oloisia virityksiä. Da Nang oli selvästi juuri ennen pandemiaa kovassa nosteessa ja aivan rannan läheisyyteen oli rakenteilla isoja hotellikolosseja. Kaupungin lähistöllä on paljon päiväretkikohteita, mutta varsinaiset omat nähtävyydet sen rannan lisäksi ovat vähissä. Ehkä tämä silta on yksi yritys saada turistit viettämään enemmän aikaa itse kaupungissa.

      Vastaa
  2. Jenni / Unelmatrippi 17.3.2024 at 20:36

    Kävimme Da Nangissa näemmä vain reilu vuosi tuon sillan valmistumisen jälkeen, vuoden 2014 lopulla. Olimme silloin matkalla Hoi Aniin ja Da Nang toimi vain läpikulkupaikkana, joten silta ja muutkin nähtävyydet jäivät väliin. En muista edes kuulleeni tästä sillasta. Minun silmiini se kyllä näyttää vähän mauttomalta ja jatkuva värin vaihtuminen ei suoranaisesti paranna mielikuvaa, mutta en olekaan nähnyt sitä livenä. Tuo lohikäärmeen muoto on kyllä ihan hauska idea, ja kokoakin sillalla vaikuttaa tosiaan riittävän. Uskon, että silta voi livenä näyttää vaikuttavalta!

    Vastaa
    1. Aron 18.3.2024 at 09:51

      Monille Da Nang onkin varmasti juuri läpikulkupaikka tai tukikohta päiväretkille. Sekä Hoi An että Hue ovat siinä sopivalla etäisyydellä ja isommassa Da Nangissa on hyvin majoituspaikkoja. Vietnamissa ollaan selvästi mieltyneitä näihin väriä vaihtaviin siltoihin, koska Huesta löytyi sama efekti. Tosin siellä efekti oli lisätty jälkikäteen vanhaan siltaan. Livenä tuo näytti kyllä ihan hienolta. Muut efektit jäivät näkemättä, joten en osaa sanoa tarkemmin. Tuskin kukaan pelkästään tuon sillan takia Da Nangiin matkustaa, mutta kyllä sitä kannattaa käydä katsomassa, mikäli paikalle osuu. Kaupungissa ei tosiaan hirveästi varsinaisia nähtävyyksiä ole.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *