Vuosi 2019 pyörähtää blogissa käyntiin tismalleen samoin kuin edellinen vuosikin. Viime joulukuun puolivälissä käväisimme nimittäin toistamiseen Andalusiassa. Vuotta aiemmin olimme liikkeellä samalla suunnalla samaan aikaan ja vuosi 2018 lähti blogissa liikkeelle tuon matkan matkakertomuksella. Ja Andalusian matkakertomuksella startataan tämäkin vuosi.

Edellisen vuoden tapaan minulla oli satumainen arpaonni ja sain työnantajan loma-asunnon viikoksi käyttööni nimellistä korvausta vastaan. Tosin tätä arpaonnea selittänee se, ettei asunto ole erityisen haluttu joulukuussa. Käytännössä onni osuu kohdalle sille, joka arvontaan osallistuu. Vaan iloinen olin tästä silti.

Viimeksi majoituimme pääosin tuolla kämpällä Elviriassa aivan Marbellan kupeessa rannan tuntumassa ja teimme sieltä käsin päiväretkiä lähialueille. Vietimme vain yhden yön poissa, Granadassa, jonne oli vähän enemmän ajomatkaa. Tällä kertaa lähdimme vielä enemmän roadtrip-hengessä liikkeelle. Vietimme vain neljä yötä kämpällä ja kaikkiaan kuusi yötä muualla.

Saavuimme perille myöhään itsenäisyyspäivää edeltävänä keskiviikkona, jo muutama päivä ennen loma-asunnon heltiämistä. Vietimme ensimmäisen yön lentokenttähotellissa ja aamulla suuntasimme kahdeksi yöksi Córdobaan. Tuo ensimmäinen yö lentokenttähotellissa on meillä muodostunut tavaksi roadtripin alussa, jotta auton rattiin ei tarvitse hypätä väsyneenä. Usein toivottu lepo on kuitenkin jäänyt toteutumatta syystä tai toisesta.

Eikä homma mennyt ihan putkeen nytkään. Epäilyksen siemen lähti itämään jo ennen matkaa kotona, kun keksimme huolestua ruokailusta. Lennon aikataulun mukainen laskeutumisaika oli puolenyön tienoilla. Olisimme varmasti perillä nälkäisiä, eikä etukäteinen googlaus paljastanut mitään järkevää myöhään auki olevaa ruokapaikkaa kentältä tai sen lähistöltä. Tämä ei tullut yhtään mieleen varauksia tehdessä.

Ruokailu tosin oli oikeasti se helpoin rasti, sillä heti kentältä ulos astuessamme näimme auki olevan kahvilan. Sieltä sai ihan kelvollisia täytettyjä leipiä. Hankkiutuminen hotellille sen sijaan osoittautui pulmalliseksi. Matkaa ei ollut kuin 800 metriä, mutta pimeällä ei tehnyt yhtään mieli lähteä haahuilemaan matkatavaroiden kanssa siltojen alle.

Siispä otimme taksin. Taksithan ovat Espanjassa edullisia. Silti tämä lyhyt matka tuli kustantamaan 19 euroa, joka oli tuohon aikaan lentokentältä taksin minimilaskutus. Kuski tämän kohteliaasti heti kyytiin astuessamme kertoi, eli mitään kusetuksen makua ei sinällään hommassa ollut. Kyydin suolainen hinta ei tehnyt siltojen alla seikkailua yhtään houkuttelevammaksi ja niin matka jatkui pirssillä. Perille päästyämme olin niin väsynyt, että annoin kuskille vielä euron tippiä, kun oli sopivasti 20 euron seteli kädessä. Ihan sama, nyt nukkumaan!

No, lentokentän Holiday Inn Express itsessään oli majapaikkana edullinen ja ihan asiallinen. Kanta-asiakkaina saimme myöhäisen uloskirjautumisen kaupan päälle. Eipähän ollut aamulla sitten kiire tien päälle. Paitsi että auto piti noutaa kymmeneltä ja muutenkin heräsin yläkerrassa pomppivien lasten tömistelyyn jo pari tuntia ennen herätystä. Mutta siis vaimo sai lepäillä hotellilla pidempään, kun minä ajelin bussilla kentälle ja etsiskelin taitavasti piilotettua Hertzin vuokraamoa. Google Mapsin opastuksesta huolimatta selvisin vieläpä takaisin hotellille aikani siltojen alla seikkailtuani.

Ajomatkalla Córdobaan emme kohdanneet vastoinkäymisiä, mitä nyt tukimme risteyksen ja aiheutimme näin ruuhkan hotellin eteen pysähtyessämme matkatavaroita purkamaan. Kapeita ovat kadut vanhassa juutalaiskapunginosassa, sano. Vanhassa rakennuksessa sijainnut hotelli Las Casas de la Juderia oli todella mainio, kunhan viimein parin kerran harhailujen jälkeen opimme reitin huoneeseen. Siinä käytävien ja sisäpihojen sokkelossa olisi kartta ollut tarpeen.

Tutustuimme Córdoban tärkeimpiin nähtävyyksiin ja tykästyimme kaupunkiin kovasti. Se suurin ja kaunein eli Córdoban moskeija oli todella upea. Hämmentävän paljon siellä kuitenkin oli turisteja joulukuussakin. Turistikohteena vielä suositumpi Granadan Alhambra oli vuotta aiemmin paljon rauhallisempi. Annoimme hätäisempien jonottaa sisäänpääsyä moskeijaan jo aamupäivällä ja ajoitimme oman vierailumme iltapäivälle. Tämä olikin fiksua, koska silloin ei enää ollut jonoa lippuluukulle eikä sisälläkään kovin paha tungos.

Córdoban jälkeen palasimme rannikolle ja kävimme noutamassa Elvirian kämpän avaimet. Majoituimme näissä maisemissa kolmen yön ajan ja päiväretkeilimme Rondassa ja Mijaksessa. Ensin mainittu oli kaiken hehkutuksen jälkeen pieni pettymys. Onhan se Rondan rotko melkoisen upea näky, mutta tuon nähdäkseen sai ajella tunnin suuntaansa mutkaista vuoristotietä. Turistejakin oli kaupungin kokoon nähden paljon liikkeellä. Toisaalta sitten taas ne maisemat matkan varrella olivat kuitenkin aika upeat, miltei itse kohdetta upeammat. Ei ollut siis turha retki tämäkään, vaikkei ruokailun sovittaminen kävelyreitillemme kaupungin läpi oikein onnistunut ja nälkäkiukku oli lähellä.

Mijakselta emme kauheasti odottaneet mitään ja ehkä juuri siksi tykkäsimmekin kaupungista kovasti. Tosin Mijaksessakin meillä oli ruokailuongelma. Perille saavuttuamme olimme niin nälkäisiä, että jouduimme hyökkäämään heti ensimmäiseen näkemäämme ravintolaan lounaalle. Olimme alkumatkasta piipahtaneet Cañada-ostoskeskuksessa, joka olikin yllättävän iso. Paikassa meni vähän enemmän aikaa kuin olimme arvioineet ja nälkähän siitä seurasi. Mijaksen lounas oli selvästi koko matkan tympein, mutta nälkä kuitenkin lähti ja kylläisenä oli paljon mukavampi jalkautua kapeille kujille.

Mijas on yksi Andalusia valkoisista kylistä. Kaikista mielenkiintoisimmat ja kauneimmat näistä sijaitsevat kuulemma Cádizin ympäristössä, mutta Mijaksen etuna on sijainti lähellä rannikkoa. Viihdyimme noilla kapeilla kujilla loppujen lopuksi varsin pitkään. Innostuin myös vilkaisemaan nykyään museona toimivaa härkätaisteluareenaa, vaikka pidänkin kyseistä lajia lähinnä eläinrääkkäyksenä.

Aiemman kokemuksen mukaan Elvirian lähistön ruokapaikat alkavat pian kyllästyttää, ne kun ovat vahvasti turistisyöttölöitä. On italialaista, japanilaista, kiinalaista, intialaista… Öö, mites olisi espanjalainen? Turisti ei selvästi halua tulla Espanjaan syömään espanjalaista ruokaa, ainakaan jos alueen ravintolayrittäjiltä kysytään. Lienemme siis poikkeavia.

Onneksi kuitenkin oli tuo auto alla, eikä ollut pakko jäädä rannalle ruikuttamaan. Olimme suunnitelleet kolmen päivän retken Andalusian länsiosaan. Sevillakin hieman houkutteli, mutta jätimme sen kuitenkin vielä toiseen kertaan. Sen sijaan suuntasimme ensin kahdeksi päiväksi sherry-alueen pääkaupunkiin Jerez de la Fronteraan. Tällä siirtymällä karistimme kannoiltamme muut ulkomaiset turistit. Seuraavien kolmen päivän aikana kuulimme puhuttavan lähes pelkästään espanjaa. Mainiosti koko kymmenen päivän reissun ainoa täysin pilvinen päivä osui ajomatkalle Jereziin.

Majoituimme Jerezissä vähän värittömässä business-hotelli Trypissä. Majapaikka oli ensivaikutelman tylsyydestä huolimatta oikein mainio. Vastaanotto oli erittäin ystävällinen ja saimme heti kivan tietopaketin kaupungista. Myös ravintolavinkkejä löytyi, etenkin myöhemmin mainitsemani flamencoa ruoan ohessa tarjoava sherry-kapakka oli varsinainen helmi. Myös Trypin aamiainen ansaitsee erikoismaininnan. Valikoima oli laaja ja laadukkaan oloinen.

Vierailimme Jerezin varsin upeassa linnassa sekä sen naapurissa sijaitsevalla González Byassin sherry-tilalla. Jälkimmäinen mainosti isoilla kirjaimilla tunnetuinta tuotettaan Tio Pepe -finoa. Vuoleskelin jo puujalkavitsiä täyden kympin kohteesta ruotsalaisille. Hauskaa oli ja hetken kuluttua vielä hauskempaa, sillä totuus osoittautui tarua ihmeellisemmäksi. Siinähän se ruotsin konsulaatti piti majaansa González Byassin kanssa samassa rakennuksessa.

Turistit loistivat poissaolollaan. Linnassa kanssamme oli liikkeellä yksi paikallinen kouluryhmä. Vasta aivan lopussa paikalle saapui pari muutakin vierailijaa. Sherry-tilalla saimme yksityisesittelyn, kun englanninkieliselle kierrokselle ei ollut muita tulijoita. Olo alkoi olla kuin kuninkaallisilla konsanaan.

Kierroksen päätteeksi sherryt maisteltuamme jatkoimme kaupungin vanhimpaan sherrykapakkaan Tabanco el Pasajeen, jossa oli iltapäivän flamenco-esityksen aika. Tapas-lounasta söimme yhteensä 11 euron verran, flamenco tuli kaupan päälle. Esiintyjät olivat liikkeellä isolla tunteella. Kylmät väreet kävivät paikoitellen selkäpiissä, sen verran vahvaa oli laulajan tulkinta. Tuskin oli huima esiintymispalkkio, mutta asenne oli aivan mieletön. Iso hatunnosto heille.

Flamencosta ei muuten koskaan pääse Jerezissä kovin kauas, sitä kun huudatetaan vanhankaupungin kävelykaduilla ämyreistä. Katedraalissakin soi flamenco.

Viimeinen retkemme päivistä suuntautui vielä edemmäs länteen Cádiziin, joka on tuttu ilmeisesti useammastakin elokuvasta. Niissä se tosin ei esitä itseään vaan Kuuban Havannaa. Cádizia pidetään Länsi-Euroopan vanhimpana kaupunkina, se on perustettu yli 3000 vuotta sitten. Matkalla sinne näimme tien varren kosteikoissa elämämme ensimmäiset villit flamingot. Harmi vain, ettei moottoritiellä oikein voinut pysähtyä lintuja bongailemaan.

Cádiz osoittautui kauniiksi kaupungiksi. Olimme varanneet hotellihuoneen isolla kattoterassilla, koska se ei kauheasti perushuonetta kalliimpi ollut näin talvella ja lisäksi ylin kerros kuulosti kivan rauhalliselta paikalta. Sen verran oli vilpoista, ettei tuosta terassista juurikaan ollut iloa. Vaan oli sieltä silti kiva käydä vilkuilemassa niin auringonlaskun kuin -nousunkin sävyjä taivaalla, sekä tietysti naapurin pyykkejä. Hotel Patagonia Sur ei mikään ihmeellinen majapaikka ollut lilliputtihuoneineen, mutta sijainti oli mainio samoin kuin aamiainenkin.

Kiertelimme kaupunkia ristiin rastiin. Varsinaisia isoja nähtävyyksiä emme etsineet katedraalin ja roomalaisen teatterin raunioiden lisäksi. Löysimme paljon kauniita vanhoja taloja, kapeita kujia, kivoja aukioita sekä aution hiekkarannan. Kesällä täällä on varmasti todella kivaa. Nyt oli todella voimakas ja kylmä tuuli. Lippiksestä sai pitää välillä kiinni ihan tosissaan.

Pimeän tultua kiertelimme vielä lisää katuja. Katselimme joulunajan markkinakojuja sekä kummastelimme omituisella feikkijäällä kaatuilevia, siis luistelevia, espanjalaisia. Päädyin ostamaan seimihahmoja myyvästä markkinakojusta töihin pöydän koristeeksi punahattuista kakkaavaa miestä esittävän hahmon. Olin juuri lukenut näiden hahmojen kuuluvan olennaisena osana jouluseimeen niin Espanjassa kuin Italiassakin. Seimen kakkamies on mainittu mm. Tasty Travelissimon italialaista joulua koskevassa postauksessa (tämä on jo vuodelta 2017, mutta luin sen vasta Andalusian matkan aikana).

Vaan ei kannata lopettaa lukemista, sillä äskeisen tavallistakin paskemman huumorin jälkeen palaamme nyt taas herkullisempiin aiheisiin. Nimittäin illan kävelykierroksen päätteeksi, vatsan jo kuristessa kovasti, päädyimme hotellin lähiaukion vierellä sijaitsevaan ravintola Código de Barraan, joka osoittautui koko reissun parhaaksi.

Söimme fine dining -hengessä tehtyä ja mielikuvituksellisesti esillepantua ruokaa kolmen lajin verran keittiön tervehdyksineen, kahveineen ja petit fourseineen. Kyytipoikana meni parit lasilliset viiniä. Söimme vieläpä lähinnä kalaa ja äyriäisiä. Oletin hintalapussa lukevan vähintään 150 euroa, mutta lopullinen summa jäi noin puoleen siitä. Keskellä viikkoa ravintolassa ei näkynyt muita asiakkaita. Toivottavasti kesäkuukausina ovi käy tiheämmin, sen verran oli mainio paikka.

Cádizin jälkeen palasimme takaisin Elviriaan viimeiseksi yöksi. Matkalla kävimme vielä yhdessä valkoisessa kylässä, Vejer de la Fronterassa. Siellä oli suorastaan autiota. Hetken jo näytti, ettemme saa lounasta ollenkaan, sen verran moni ravintola oli talvikaudella suljettuna. Onneksi tilanne ei ollut kuitenkaan ihan näin kurja.

Vejer de la Frontera oli kaunis kaupunki, mutta siellä oli vietävän kylmä. Ja eiköhän joku turisti tallustellut mäkiä ylös shortseissa, t-paikassa ja flip-flopit jalassa. Minulla oli tuulta pitävä fleece takin alla ja kädet taskuissa.

Elviriassa olikin sitten jäljellä enää ne pakolliset kuviot, kuten matkatavaroiden pakkaus, kämpän luovutus ja häipyminen kohti lentokenttää. Niin se puolitoista viikkoa hurahti taas hetkessä. Kivaa kuitenkin oli ja ainakin saimme hetken nauttia valosta keskellä talven pimeyttä.

Aiemmin olin pitänyt Aurinkorannikkoa aiheetta vihoviimeisenä helvetin persläpenä, mutta jo ensimmäisellä vierailulla totesin alueen olevan paljon mainettaan parempi. Eikä Malagaan lentävän tarvitse siihen rannikolle jäädä, Andalusian maakunta tarjoaa paljon upeita nähtävyyksiä sisämaassa, kaikki käytännössä noin kahden tunnin ajomatkan sisällä Malagasta.

En ehkä talvipakolaiseksi viitsisi näin viileään ilmastoon lähteä, mutta lapsiperheiden osalta tämänkin ymmärrän. Ja onhan Aurinkorannikolla aina Suomen talvea lämpimämpää. Silti kaikista parasta on tuo valo ja aurinko, niitä kuitenkin talvella on eniten ikävä. Valo tekee ihmeitä talven synkkyyden näivettämälle ihmiselle. Kliseinen Fuengirola jäi meiltä edelleen näkemättä, paitsi lintuperspektiivistä Mijaksesta käsin. Ehkä sitten seuraavalla kerralla on aika murtaa tämäkin myytti. Siihen asti saan pitää edes pikkuisen kiinni ennakkokäsityksestäni.

Autoilukohteena Aurinkorannikko on oikein lupsakka. Tiet ovat pääosin hyvässä kunnossa ja liikenne yllättävänkin rauhallista. Liikennesääntöjäkin noudatetaan, toisin kuin vaikkapa eteläisessä Italiassa. Tosin kännykkään puhuvat espanjalaiset eivät oikein meinaa pysyä kaistallaan. Eikä ihme, sillä jos toisella kädellä pitää kännykkää ja toisella puhuu, ei ratin kääntämiselle oikein jää aikaa. Rannan moottoritiellä on myös syytä pitää varansa liittymien kohdalla. Monissa paikoissa kiihdytyskaista puuttuu ja liittymästä voi ennalta-arvaamatta pöllähtää suoraan eteen kaikessa rauhassa hissun kissun matkanopeuteen kiihdyttävä sunnuntaiautoilija. Oikealla kaistalla on siis syytä noudattaa nopeusrajoitusta, vaikka tie olisikin tyhjä.

Tämän toisenkin vierailun jälkeen on iso osa Andalusiasta vielä näkemättä. On siis hyvin todennäköistä, että palaamme vielä jonain vuonna takaisin näihin maisemiin. Tosin tämän vuoden joulukuulle on jo ihan toisenlaisia suunnitelmia. En siis osallistunut loma-asuntoarvontaan tällä kertaa.

Tässä oli tämän puolentoista viikon automatkamme kulku yleisellä tasolla. Aion kuitenkin pureutua vielä tarkemmin aiheeseen muutamastakin eri näkökulmasta. Luvassa on siis muutaman osan verran matkakertomusta ja vielä pieni tilinpäätös niiden jälkeen. Linkit näihin muihin matkakertomuksen osiin ilmestyvät tähän alle sitä mukaa kuin kirjoitukset valmistuvat. Tervetuloa mukaan matkalle!

Tuossa alla näkyvät vielä autoilumme kartalla. Eri reitit olen merkinnyt eri väreillä. Täysin identtisistä meno-paluu -matkoista jätin vain toisen suunnan näkyviin selkeyden vuoksi. Tästä huolimatta eri värit sekoittuvat paikoin rannan moottoritien kohdalla.