Tuttuun tapaan tämä Andalusian matkammekin oli myös ruokamatka. Pääsimme vuotta aiemmalla reissulla jo vähän andalusialaisten herkkujen makuun. Tuolloin tosin olimme pääosin Elvirian majapaikan lähistön turistisyöttölöiden armoilla. Tällä kertaa vietimme suurimman osan matka-ajasta parempien eväiden äärellä. Lautaselta löytyi niin päätä kuin häntääkin.

Edellisen Andalusian matkan positiivisin yllätys olivat Granadassa syömämme churrot. Nyt halusimme kokeilla, osataanko näitä rasvapötkylöitä valmistaa myös muissa maakunnan kaupungeissa.

Pettymys olikin melkoinen, kun hyviä churropaikkoja ei aluksi reitille osunut. Onneksi kuitenkin churrotili saatiin avattua Jerez de la Fronterassa. Testasimme kaupungissa kaksikin netissä kohtalaisia arvioita kerännyttä paikkaa. Tosin turistien nettiin kirjoittamia arvioita tärkeämpänä kriteerinä pidimme paikan suosiota paikallisten vanhempien rouvien keskuudessa. Ei kannata mennä, jos ei näy rouvia churrojen kimpussa.

Churrot näkyvät olevan näissä osissa maakuntaa paljon ohuempia kuin Granadassa, jota usein pidetään parhaiden churrojen lähteenä. Myös kaakaon paksuudessa oli eroja. Jerez de la Fronteran paikoissa La Flor de Caféssa ja Churrería Julio Alacantessa kaakao oli aika ohutta. Vasta Cádizin Café-Bar La Marinassa saimme kunnon paksua kaakaota, johon churroja oli helppo dipata. Churrot olivat sielläkin ohuita. Tosin kaikissa näistä paikoista churrot olivat tuoreita ja hyviä. Ohuemmassa churrossa on toki paksua enemmän rapeaa kuorta mikä ei välttämättä ole huono juttu.

Vaan ei sitä turistikaan pelkillä churroilla ja kaakaolla pärjää. Suolaisen nälkään Andalusia tarjoaa tapaksia. Nämä pikkuannokset ovatkin mainio tapa tutustua paikallisiin herkkuihin. Jos joku ruokalaji ei osoittaudukaan omaksi ykkösherkuksi, ei se yhden pienen annoksen tapauksessa harmita yhtä paljon kuin jos kyseessä olisi illan ainoa eväs.

Córdoban oma tapaserikoisuus on härän häntä. Tämä pitkään mureaksi haudutettu edullinen ruhonosa maistuikin erinomaiselle. Myös tomaattinen salmorejo-keitto oli herkullista. Pään puolesta listoilla komeili usein possun poski, joka toki on erinomaisen mureaa lihaa sekin. Nämä vähän ruokaisemmat tapakset löytyivät monen paikan listalta niin normaaleina pikkuannoksina kuin ihan pääruokakokoisinakin.

Myös klassisia tapaksia, kuten juustoa ja perunakroketteja maistelimme. Usein jaoimme lounaalla kokoelman pienempiä annoksia. Illallisella usein valitsimme pikkuannokset alkuroaksi ja jonkin ison annoksen pääruoaksi. Córdobassa päädyimme peräti kahtena iltana syömään Casa Pepe de la Juderíaan. Ravintolan pääruoka-annokset olivat erinomaisia, ensimmäisenä iltana söin kenties mureimman pihvin pitkään aikaan.

Córdobassa söimme myös parasta koskaan maistamaamme espanjalaista munakasta. Bar Santos tarjoaa joidenkin lähteiden mukaan kaupungin parasta tällaista kahdessakin eri pisteessä, jotka molemmat sijaitsevat aivan moskeijan kulmilla. Moskeijan joenpuoleista reunaa vastapäätä sijaitseva isompi Bar Santos on parempi valinta, jos haluat istua pöytään syömään. Suunnilleen moskeijan vastapäiseltä reunalta löytyvä pienempi piste tarjoaa vain muutaman hassun baarituolin ja loppujen asiakkaiden on tyydyttävä ruokailemaan kadulla. Onneksi moskeijan seinustalla on tähän sopivaa tilaa. Perunamunakas oli todella maukasta molemmissa Bar Santoksen pisteissä.

Nestemäisiä herkkuja pääsimme maistelemaan Jerez de la Fronterassa, joka on sherryn kotipaikka. González Byassin tilalla maistelimme neljää eri sherryä kuivasta makeaan. Kuiva fino, puolikuiva oloroso sekä niin valkoinen kuin punainenkin makea cream tulivat tutuiksi. Kuiva sherry on minusta edelleenkin omituista. Siinä on samaa rusinaisuutta kuin makeassakin, mutta ilman makeutta. Tämä ei jotenkin sovi minun suuhuni ollenkaan. Tosin puolikuiva oloroso kävi hyvin sille sopivan ruoan kanssa, joten varmasti finokin voisi toimia sopivan ruokaparin kanssa. Makea sherry juustojen tai suklaisen jälkiruoan kanssa sitä vastoin toimii aina. Tai sitten makealla sherryllä voi korvata jälkiruoan kokonaan.

Emme varsinaisesti olleet tällä matkalla fine diningin perässä, mutta sellaisen ääreen kuitenkin puolivahingossa eksyimme. Cádizissa emme oikein löytäneet mieleistä ravintolaa. Kaikissa hotellin lähistön ravintoloissa häiritsi jokin. Nälkä alkoi jo olla melkoinen, kun huomasimme vielä yhden paikan, Codigo de Barran, lähipuiston laidalta. Lista näytti hyvin suppealta, mutta sinällään ihan asialliselta. Päätimme antaa juuri avautumassa olevalle paikalle tilaisuuden.

Tilasimme alkuruoat ja pääruoat. Näitä odotellessa saimme nauttia keittiön tervehdyksistä. Ensin meille tuotiin kaksi vihreää oliivia, joille kaadettiin vielä oliiviöljyä päälle. Puraisu paljasti oliivin oikeasti valeoliiviksi. Kovan, raksahtavan kuoren alta paljastui sula sisus. Tämä taisi olla ravintolan vakioyllätys, sori jos pilasin sen.

Seuraava keittiön tervehdys koostui ibericopossusta ja sherrystä. Tosin lasissa ollut juoma ei ollut sherryä ja lisäksi se oli lämmintä. Juoma maistui hyvin lihaisalta, kenties kyseessä oli jotain lihaliemipohjaista. Tosin olen kyllä kerran maistanut tomaatista tehtyä juomaa, joka maistui tomaatista tulevan vahvan umamin vuoksi lihaisalta. Ihan tarkalleen en osaa sanoa, mitä tuo lopulta oli. Joka tapauksessa nämä kaksi pientä makupalaa olivat yllätyksellisiä ja virittivät tunnelman odottavaksi varsinaisia annoksia varten.

Alku- ja pääruokien äyriäis- ja kala-annokset olivat kaikki kivasti esille laitettuja ja maukkaita. Kun myös jälkiruoat toimivat, eikä laskukaan ollut kuin noin puolet siitä mitä arvelin, olimme todella tyytyväisiä tähän ravintolavalintaamme. Ruokailimme Codigo de Barrassa torstai-iltana ja olimme paikan ainoat asiakkaat. Netissä tosin kerrottiin, että kesäaikaan paikkaan kannattaa tehdä pöytävaraus. Toivon tosiaan, etttä väkeä käy joskus enemmänkin.

Näihin herkullisiin tunnelmiin onkin hyvä päättää tämä matkakertomuksen osa. Seuraava osa vie vielä tutustumaan muutamiin matkan varrelle osuneisiin mielenkiintoisiin nähtävyyksiin. Nämä jakautuvat kahteen kategoriaan: kirkkoihin ja linnoihin.