Andalusian kiertomatkamme ensimmäinen kohde oli jo ennalta tuttu Córdoba. Valitsimme sen reissun alkupisteeksi sopivan sijainnin vuoksi. Saavuimme nimittäin Andalusiaan Málagan lentokentän kautta ja sieltä oli Córdobaan enää vajaan parin tunnin ajomatka. Siispä nappasimme lentokentän vuokraamopisteeltä auton allemme ja lähdimme tien päälle.

Automatka ei tarjonnut yllätyksiä, vaikka todella aikaisen lennon jäljiltä olimmekin pikkuisen väsyksissä. Viimeinen lyhyt ajomatka Córdoban historiallisen keskustan kapoisilla kaduilla nosti hieman verenpainetta, mutta lopulta pääsimme perille kaikki peilit ja muut osaset yhä edelleen paikoillaan. Asetuttuamme taloksi majapaikkaamme ryhdyimme hiomaan suunnitelmia tulevien päivien varalle. Ennakkoon tehtyjä varauksia meillä ei ollut, mutta onneksi kaikkiin meitä kiinnostaviin kohteisiin näkyi olevan hyvin lippuja tarjolla netin kautta. Sen sijaan haluamastamme ravintolasta ei liiennyt pöytää heti ensimmäiselle illalle, mutta onneksi varauksen tekeminen myöhemmille päiville oli mahdollista.

Espanjalaisen kävelyn peruskurssi

Olen joskus kuullut sanottavan, että espanjalaisilla ei ole koskaan kiire, paitsi autoa ajaessaan. Reissussa totesimme, että kävellessä heillä ei ainakaan ole kiire. Heidän kävelynsä ei oikeastaan ole kävelyä laisinkaan, vaan pelkkää verkkaista jalkojen nostelua, josta aiheutuu hyvin hidas näennäinen eteenpäin kuljettava liike. Ehkä hidas kävely auttaa säästämään energiaa käytettäväksi kovaääniseen keskusteluun. Leppoisan keskustelun äänenvoimakkuus kun tuntui paikallisilla kohoavan jonnekin jumbojetin ja hirmumyrskyn välimaastoon. Kuulon suojaaminen olisi voinut olla suositeltavaa kaikille lähistöllä oleskeleville.

Reippaampaan etenemiseen tottuneelle espanjalainen kävely tuotti ongelmia. Jalan nostamisen jälkeen painopiste lähtee automaattisesti siirtymään eteenpäin, ja jos jalkaa ei pian laske takaisin alas, on seurauksena kaatuminen eteenpäin. Samoin käy myös silloin, jos edellä kulkeva ihminen ei liiku eteenpäin ja jalan joutuu laskemaan tilanpuutteen takia liki alkuperäiseen paikkaansa. Painopiste on tällöin jo auttamattomasti liian paljon edellä jalkoihin nähden. Tämä uusi kävelytyyli oli opeteltava nopeasti, koska Córdoban historiallisen keskustan kapeilla kaduilla jo kaksi espanjalaista kävelijää muodosti ruuhkan, eikä ohitukselle ollut tilaa. Ajoittain väkeä oli kaiken lisäksi kerralla maleksimassa varsin paljon. Joulun aika kun osoittautui jonkinlaiseksi minisesongiksi muutoin hiljaisen talvikauden keskellä.

Kielen kylvetystä

En voi sanoa osaavani espanjan kieltä kummoisesti edes perusteiden osalta. Ruokasanasto ja palvelutilanteissa tarvittavat fraasit sen sijaan hallitsen auttavasti. Kielet tosin tykkäävät siitä, että niitä käytetään, ja minä olin pitänyt omaa espanjaani vakan alla viiden vuoden ajan. Pikkuisen oli siis ruostetta ehtinyt tarttua mukaan, mutta Córdobassa onneksi tarjoutui hyviä tilaisuuksia harjoitukselle. Monissa paikoissa ei nimittäin puhuttu englantia ollenkaan tai korkeintaan saman tasoisesti kuin mihin minä ylsin espanjallani. Tämä oli oikein positiivista vaihtelua. Monissa kansainvälisen turismin pahemmin kyllästämissä paikoissa kun hyvästä paikalliskielen puhumisen yrityksestä huolimatta vastaus tulee aina englanniksi.

Córdoban historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintökohde ja kaupungin moskeija-katedraali on yksi Espanjan huikeimpia rakennuksia. Näistä ilmiselvistä vetovoimatekijöistä huolimatta kaupunki lienee kuitenkin suosituin juuri espanjalaisten paikallisturistien keskuudessa. Tokihan Córdobassakin kuulimme muitakin kieliä kuin espanjaa, mutta matkan muihin kohteisiin verrattuna täällä turistien kotimaisuusaste vaikutti olevan korkein.

Tapasten tahdissa

Andalusialaisesta keittiöstä tulevat ensimmäisenä mieleen pikkuannokset tapakset, joita syödään usein alkupalana. Nykyisin tapaksia on tarjolla eri puolilla Espanjaa, mutta niiden syntykotina pidetään juuri Andalusiaa. Me tykästyimme aiemmilla Andalusian vierailuillamme tapaksiin niin paljon, että jätimme usein pääruoan tyystin väliin ja hoidimme koko aterian näillä pikkuannoksilla. Samoille laduille päädyimme tälläkin kerralla hiihtelemään.

Pienissä annoksissa on se hyvä puoli, että samalla aterialla voi maistella todella monia erilaisia juttuja. Valitettavana kääntöpuolena on toki se, että on helppo sortua liioitteluun. Pahimmilta ylilyönneiltä onneksi tällä kerralla vältyimme. Usein tilasimme ainakin ibericopossun ilmakuivattua kinkkua, vaikka se olikin melko hintavaa. Tämä pieni herkkulautanen usein tuplasi koko aterian kokonaishinnan. Myös ilmakuivattu tonnikala osoittautui todella herkulliseksi. Näiden lisäksi eniten tilaamiemme tapasannosten joukossa olivat erilaiset kroketit, juustot, mausteiset perunat patatas bravas sekä valkosipulin kanssa öljyssä paistetut katkaravut. Viimeksi mainitut tarjoiltiin vielä tirisevinä suoraan pannulta. Perunamunakas ja häränhäntä olivat nekin herkullisia. Vesi tulee edelleen kielelle, kun vain muistelenkin näitä herkkuja.

Moskeijan lumoissa

Meidät houkutteli aikoinaan Córdobaan ensimmäiselle vierailulle juuri se kuuluisa Moskeija, joka on samalla myös kaupungin katedraali. Olin nähnyt kuvia sen kiehtovista raidallisista kaarista ja halusin nähdä paikan omin silmin. Moni kuvissa hienolta näyttävä rakennus voi paikan päällä tuottaa pettymyksen. Näin ei kuitenkaan käynyt Córdoban Mmoskeijan tapauksessa. Itse asiassa kävi päin vastoin. Paikka oli todellisuudessa paljon ennakko-odotuksiani hienompi. Siksi olikin itsestään selvää, että halusimme vierailla siellä toistamiseen.

Moskeija on alun perin rakennettu 700-luvun lopulla ja sitä on laajennettu useaan otteeseen sen jälkeen. Kaupungin päädyttyä lopulta takaisin kristittyjen hallintaan rakennus muutettiin katedraaliksi. Aluksi se sai kelvata hyvin pienin tuunauksin, mutta myöhemmin siihen on lisätty useita kappeleita ja lopuksi vielä iso katedraaliosakin kaiken keskelle. Lopputulos on tänä päivänä nähtävillä oleva eri aikakausien ja rakennustyylien tilkkutäkki.

Koska Moskeija oli vierailumme pääkohde, päätimme käydä siellä ehti ensimmäiseksi. Ruuhkaa ei kuitenkaan näyttänyt olevan, joten jätin lipun varaamisen viime tippaan. Ensimmäisenä kokonaisena Córdoban päivänä teimme ensin pieniä kierroksia historiallisen keskustan kapeilla kujilla ja vasta iltapäivällä suuntasimme Moskeijaan. Majapaikastamme oli vain reilun viiden minuutin kävelymatka perille, joten varasin liput netistä vain vajaan tunnin ennen haluamaamme vierailuaikaa. Maleksimme hitaasti paikalle väkijoukon mukana ja kiertelimme hetken Moskeijan appelsiinipuita kasvavalla sisäpihalla. Lippuluukulla näkyi olevan lyhyt jono, joten etukäteinen lipun osto säästi aikaa muutaman minuutin verran.

Moskeija oli aivan yhtä ihastuttava tällä toisellakin vierailukerralla. Olin edelliskertaa pikkuisen paremmin varautunut vierailuun ja rakennuksen historia oli siksi hieman aiempaa paremmassa muistissa. Silti yksityiskohtien määrä onnistui yllättämään. Jokaisen sivukappelin muistamiseen ei vain kapasiteetti riittänyt. Kalifaatin aikana rakennetut vanhemmat osat ja erityisesti upein kultamosaiikein koristeltu päätyseinän Mekan suuntaa osoittava mihrab sekä sen edustalla sijaitseva hallitsijan rukouspaikka maqsura jaksoivat hämmästyttää edelleen. Samoin keskelle rakennusta lisätty katedraaliosa näytti yhtä absurdilta kuin aiemminkin. Katedraaliosassa tutkimme kuorin puupenkkien koristeluja. Näinä massatuotannon aikoina ei voi kuin ihmetellä sitä käsityön määrää, joka noihin on saatu upotettua. Jokainen penkki oli koristeltu yksilöllisesti.

Edellisellä Córdoban vierailulla moskeija-katedraalin kellotorni jäi tutustumatta, koska lippuluukulta asiaa kysyessäni vapaat ajat olivat jo lopussa. Tällä kerralla vapaita aikoja näkyi löytyvän hyvin, joten varasin kiipeämisen netin kautta seuraavalle aamupäivälle. Tornivierailu olikin kellontarkkaa hommaa, sillä kiipeämisen sai aloittaa täsmälleen varaamallaan kellonlyömällä. Aikoja oli tarjolla puolen tunnin välein ja kukin ryhmä sai viettää tornissa tasan sen puoli tuntia. Viimeisenkin vierailijan piti ehtiä alas ennen seuraavaa ryhmää.

Palatsin pauloissa

Viimeisenä Córdoban vierailumme päivänä olisin halunnut kiipeillä Alcazar de los Reyes Christianosin linnan muureilla maisemia katselemassa. Edellisellä kerralla olimme käyneet kiertämässä vain linnan upeassa puutarhassa ja itse linna jäi katsomatta. Portti näkyi kuitenkin olevan suljettu aina siitä ohi kävellessäni netistä katsomistani aikatauluista huolimatta. Lopulta päätin luovuttaa ja etsiä jonkin toisen kohteen sen tilalle.

Bongasimme Unelmatrippi-blogista mielenkiintoisen renessanssipalatsi Palacio de Vianan, joka vieläpä sijaitsi vähän kauempana jo puhki tallaamistamme osista kaupunkia. Reitti kulki pääosin hyvin hiljaisia katuja pitkin. Hetkittäin iski jo epäilys, että olemmeko lainkaan oikealla reitillä. Perille kuitenkin pääsimme, kohde ei vain selvästi ollut kaikkien turistien tiedossa. Tästä huolimatta muutama muukin oli paikalle eksynyt. Joukossa oli muutama ulkomainenkin turisti, kuten ryhmä nuoria kiinalaisnaisia. Heidän edesottamuksiaan tahtomattani seuraamaan joutuessani pohdin, että onko siellä Tiktokissa ihan tarkalleen kerrottu mitä koreografioita kuuluu esittää missäkin paikassa. Sen verran oli tarkasti neideillä selvillä kuvauspaikat ja muuvit.

Palacio de Vianassa oli nähtävänä sekä ulko- että sisätiloja. Sisätilat olivat tarjolla vain opastetulla kierroksella, mutta kahdestatoista sisäpihasta koostuvia ulkotiloja sai tutkailla omaan rauhalliseen tahtiinsa. Otimme varmuudeksi molemmat osat sisältävät liput, mutta lopulta sisätilat jäivät katsomatta. Ne olisivat varmasti olleet mielenkiintoiset, mutta meillä meni jo puutarhoissa pyöriessämme niin paljon aikaa, että myöhästyimme kierrokselta. Yksityiskohtien määrästä ehti tulla ähky, joten olimme jo hyvinkin valmiita jättämään sisätiloihin tutustumisen seuraavalle vierailulle. Ehkä silloin olisi tarjolla kierroksia myös englanniksi, meille kun tarjottiin nyt vain espanjankielistä opastusta.

Eikä siinä vielä kaikki

Isompien kohteiden lisäksi ehdimme tutustua moneen pienempään paikkaan. Kiertelimme myös päämäärättömästi pitkin historiallisen keskustan kapeita katuja ja kujia. Ihan tutuiltakin nurkilta löysimme uusia reittejä, mikä oli kivaa vaihtelua. Pääosa ihmisistä kulki kuitenkin aina niillä pääväylillä, joten vaihtoehtoisen reitin valitsemalla saimme kävellä ihan kahdestaan omaan tahtiimme. Kujan päistä löytyi usein pieni aukio, jossa oli tietysti jokunen appelsiinipuu.

Moskeijan lisäksi Córdobasta löytyi myös vanha synagoga. Muslimien hallitessa Andalusiaa juutalaiset, kristityt ja muslimit elelivät kaikki rauhallisesti rinnakkain. Kränää syntyi vasta kristittyjen vallattua alueen takaisin. Erityisesti espanjalaisen inkvisition toimet ajoivat muiden uskontojen harjoittajat pakosalle. Espanjan juutalaisten tarinaan pääsimme tutustumaan synagogan naapurista löytyvässä museossa Casa de Sefaradissa. Itse synagoga oli todella pieni, mutta museossa oli enemmän nähtävää. Meidän kohdallemme osui vielä bonuksena museon oppaan sisäpihalla esittämä laulusikermä.

Emme tälläkään kertaa malttaneet olla kävelemättä roomalaisella sillalla, joka on rakennettu parintuhannen vuoden mittaisen historiansa aikana muutamaan kertaan uudestaan. Nykyinen versio on osittain peräisin maurilaiselta kaudelta 900-luvulta. Joen vastarannalle oli sitten edellisen vierailumme ilmestynyt kaupungin nimi suurin metallisin kirjaimin. Tämä oli toki suosittu selfiepaikka. Samoilla kulmilla oli myös hieno joella asustelevia lintuja esittelevä muraali. Melkein kaikki nämä linnut myös onnistuimme sillalla kävellessämme bongaamaan. Kävimme katselemassa siltaa myös auringon jo laskettua. Teinpä vielä oman kierrokseni yhtenä aamuna ennen auringonnousuakin. Tämä ei edes vaatinut kovin aikaista herätystä, sillä aurinko nousi näin keskitalvella vasta puoli yhdeksän tienoilla.

---

Viihdyimme Córdobassa tällä toisellakin visiitillä mainiosti. Silti olimme kolmen päivän jälkeen jo valmiina lähtöön kohti Sevillaa, josta olimme kuulleet paljon hyvää. Tässä reissun vaiheessa siirryimme tutuilta tienoilta ennalta kokemattomille poluille. Näistä seikkailuista jatkan kuitenkin vasta tarinan seuraavassa osassa.