Andalusian pääkaupunki Sevilla on tunnettu lähinnä historiallisista kohteistaan, joista peräti kolme on päässyt Unescon maailmanperintölistalle. Kaupungissa on kuitenkin myös tuoreempaa nähtävää. Päätimme käydä heti ensimmäisellä vierailullamme kurkistamassa nopeasti yhdeksi kaupungin keskeisimmistä maamerkeistä kohonneeseen sienimuodostelmaan Setas de Sevillaan.

Tämä aiemmin nimellä Metropol Parasol kulkenut miltei kokonaan yhden aukion täyttävä teos on melko erikoinen ilmestys. Sillä ei oikein ole mitään varsinaista käyttötarkoitusta, kyseessä on siis ihan puhtaasti silmänruoaksi rakennettu häkkyrä. Suomalaisen pitäisi näillä kulmilla olla kuin kotonaan, koska rakennelma on tehty suomalaisesta männystä. Joskin materiaali on onnistuttu piilottamaan niin, ettei se näytä puulta edes hyvin läheltä katsottuna.

Setas de Sevilla, joka suomeksi tarkoittaa Sevillan sieniä, syntyi vuonna 2004 kaupungin avaaman kansainvälisen suunnittelukilpailun tuloksena. Tarkoituksena oli ottaa vihdoin käyttöön pitkäksi aikaa käyttämättömäksi jäänyt alue, jolta oli jo vuonna 1973 purettu pois siellä sijainnut 1800-luvun kauppahalli. Uutta rakennusta oli edellisen kerran suunniteltu vuonna 1990, mutta tämä projekti oli jämähtänyt kirjaimellisesti lähtökuoppiinsa maan alta löytyneiden roomalaiselta ajalta peräisin olevien raunioiden takia.

Suunnittelukilpailun satona oli 65 ehdotusta, joista toteutettavaksi valikoitui saksalaisen arkkitehdin Jürgen Mayerin ehdotus nimeltään Metropol Parasol. Puinen rakennelma sai innoituksensa Sevillan katedraalin kaarista sekä läheisen aukion limoviikunapuista. Rakennustyöt alkoivat vuonna 2005 ja valmista tuli vuonna 2011. Rakennustyöt venähtivät ja hinta tuplaantui alkuperäisestä 50 miljoonasta lopulliseen 100 miljoonaan euroon suunnitelmissa olleiden virheiden vuoksi. Pian kävi ilmi, etteivät kaikki arkkitehdin visiot olleet toteutettavissa todellisessa maailmassa. Rakenteiden kestävyyttäkin oli vähän yliarvioitu. Viimeisenä källinä arkkitehti meni vielä rekisteröimään nimen Metropol Parasol itselleen ja alkoi vaatia kaupungilta korvausta nimen käytöstä. Kaupunki oli kaatanut projektiin jo riittävästi rahaa ja niinpä häkkyrän virallinen nimi päätettiin mieluummin vaihtaa. Kaupunkilaiset olivat jo alkaneet kutsua rakennelmaa sieniksi, joten mikäpä olisikaan ollut sopivampi nimi kuin juuri Setas de Sevilla.

Plaza de la Encarnacióniksi nimetyllä aukiolla kohoava Setas de Sevilla koostuu neljästä kerroksesta. Maan alla sijaitsee arkeologisten kaivausten tuloskena löytyneitä raunioita esittelevä museo Antiquarium. Nähtävillä on joitain rakennusten jäänteitä alkaen roomalaiselta ajalta ja päättyen 1200-luvun maurilaiselle kaudelle. Museo ei ole suuren suuri ja pääsymaksukin on vain 2€. Tähän osaan aukiosta emme kuitenkaan tutustuneet. Museon yläpuolella on itse aukio, jonka pohjoislaidalta puisten sienten varjosta löytyy pieni kauppahalli. Kauppahallin katolla kerroksen verran aukion yläpuolella sijaitsee pieni tapahtuma-alue, jossa meidän keskitalven vierailumme aikana oli toiminnassa lapsille suunnattu joulutivoli.

Neljäs ja ylin taso on koko rakennelman mielenkiintoisin. Se sijaitsee sienten päällä, mistä avautuu upeat maisemat yli kaupungin kattojen. Ylös noustakseen on kuitenkin ensin laskeuduttava alas, sienten päälle nimittäin noustaan aukion alapuoliselta tasolta. Sevillan rakennuskanta on pääosin matalaa, joten sienten päältä pääsee todellakin kurkistelemaan koko kaupungin yli. Korkeuksiin noustaan hissillä, mutta alas palataan portaita pitkin. Liikuntarajoitteisille hissin käyttö lienee sallittua myös alaspäin. Muut saavat ihastella alaspäin kiivetessään reitin varrelle ripoteltua näyttelyä sienten rakentamisesta. Ylhäällä tarjolla on koko rakennelman kiertävä reitti. Matkalla on joitain portaita, joten reitti ei ole täysin esteetön.

Minusta sienten katolle kipuaminen oli hyvä päätös, vaikka pääsylipun 15€ hinta tuntuikin pikkuisen tyyriiltä. Lipun olisi voinut ostaa myös etukäteen, mutta ainakin keskitalvella väkeä ei ollut jonoksi asti. Kenties suositumpina aikoina voi olla hyvä hankkia lippu valmiiksi jonon välttämiseksi. Setas de Sevilla on avoinna päivittäin klo 9.30-0.30. Myöhäisen ajankohdan vierailijan kannattaa huomioida, että ylös ei enää pääse klo 23.30 jälkeen. Ajantasaiset tiedot aukiolosta ja lippujen hinnoista kannattaa tarkistaa ennen vierailua paikan virallisilta sivuilta täältä. Samasta paikasta pääsee myös ostamaan lipun etukäteen. Lippua ostaessa valitaan haluttu vierailuaika 15 minuutin tarkkuudella. Sivuilla suositellaan saapumaan paikalle 10 minuuttia ennen virallista aikaa. Setas de Sevillalla on tarjolla maisemien ihailua avustava mobiilisovellus. Tähän en kuitenkaan tutustunut. Linkki sovellukseen löytyy myös paikan nettisivuilta.


Setas de Sevilla on nopeasti vakiinnuttanut paikkansa Sevillan maamerkkien joukossa. Se onkin nykyisin yksi kaupungin suosituimmista moderneista viertailukohteista. Vaikka saapuisitkin Sevillaan juuri niiden tunnettujen historiallisten kohteiden takia, kannattaa näihin sieniinkin käydä tutustumassa.

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 1.5.2024 at 20:03

    Sevilla Unescokohteineen kaupunkina kiinnostaisi, itse asiassa kaikki kolme ovat sellaisia, jotka kiinnostavat. Setas de Sevilla on tosiaan erikoinen rakennelma, hauskaa sekin olisi nähdä. Onko rakennelmassa pääosa siis suomalaista mäntyä? Olin ajatellut, että vain pieni osa.

    Vastaa
    1. Aron 6.5.2024 at 00:01

      Kyllä tuo häkkyrä on ihan kokonaan puuta. Mitä nyt vähän terästä on käytetty puuelementtien liittämisessä yhteen. Hissikuilut on valettu betonista. Tuo puu ei tosin ole ihan lautatavaraa, vaan puukomposiittia. En kyllä yhtään tunne näitä asioita, mutta olettaisin tässä käytetyn vähän samanlaisia juttuja kuin kerrostaloja puuelementeistä rakennettaessa. Setas de Sevilla on yksi maailman suurimmista puurakennuksista.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *