Bologna on tornien kaupunki. Aikoinaan taivaisiin kurkottavia rakennuksia oli jopa lähemmäs sata, mutta aivan näin moni ei ole selvinnyt meidän päiviimme asti. Muutamaan torneista on mahdollista kiivetä. Yksi näistä on Prendiparten torni, joka sijaitsee varsin hyvällä paikalla maisemien puolesta. Minä kiipesin Prendiparten torniin kesällä 2022, jolloin paikka oli avoinna vain satunnaisesti. Nykyisin kiipeäminen on mahdollista joka sunnuntai ja kokemukseen sisältyy myös opastus.

Prendiparten torni on 60 metriä korkea ja sen rakennutti 1100-luvulla Prendiparten perhe. Tätä korkeammalle kurottaa vain Asinellin torni, joka on toinen kaupungin kuuluisista kahdesta vierekkäisestä kaltevasta tornista. Bologna oli tuohon aikaan ilmeisesti kovin turvaton, kun moni perhe katsoi tarpeelliseksi rakentaa tällaisia puolustustorneja. Sittemmin torni on ollut monessa käytössä. Se on muun muassa toiminut arkkipiispan vankilana, johon suljettiin kirkkoa vastaan pullikoivia ihmisiä. Kerrokset kolmannesta viidenteen toimivat vankiselleinä ja seinissä on ilmeisesti edelleen nähtävissä vankien kaiverruksia. Valitettavasti luin tästä vasta tornissa käytyäni, joten en tullut tutkineeksi seiniä raapustukset löytääkseni.

1700-luvulla Prendiparten tornin alimmat kerrokset muunnettiin asumiseen sopiviksi Napoleonin joukkojen käyttöön niiden vallattua Bolognan. Tässä vaiheessa tehtiin viimeisimmät isot muutokset. Asuinkerrosten ikkuna-aukkoja muun muassa suurennettiin lisäämään mukavuutta valon muodossa.

Myöhemmät tornin käyttötarkoitukset ovat vaihdelleet, mutta ainakin koronapandemiaa edeltäneinä vuosina tornissa oli tarjolla majoitusta Airbnb:n kautta. Mahdollisesti tätä perua ovat myös alempien kerrosten huonekalut. Huoneita katsellessa on helppo unohtaa, että ne sijaitsevat pohja-alaltaan varsin pienessä tornissa. Kussakin kerroksessa on yksi huone. Kerroksia on kaikkiaan kaksitoista ja ymmärrettävästi kalusteiden määrä vähenee huippua kohti saavuttaessa. Kalusteiden saaminen torniin on varmasti vaatinut jonkin verran mielikuvitusta.

Torniin kiipeäminen on kohtalaisen haastavaa. Aluksi noustaan pitkin kapeita kierreportaita, mutta pian siirrytään jyrkkiin puisiin portaisiin. Reittejä on tasan yksi, joten samoja portaita pitkin kiivetään sekä ylös- että alaspäin. Minun torniin kivutessani kukin vierailija liikkui omaan tahtiinsa, jolloin vastakkaiseen suuntaan kulkevia saattoi tulla vastaan milloin tahansa. Nykyisin tätä ongelmaa ei ole, koska torniin pääsee vain tasatunnein järjestettävän opastetun kierroksen mukana. Ryhmä nousee ylöspäin yhdessä ja alas lähdetään kipuamaan hyvissä ajoin ennen seuraavan ryhmän saapumista.

Puuportaat ovat oikeasti todella jyrkät ja niitä pitkin kiivetessä kannattaa pitää toinen käsi kaiteella varmistamassa. Erityisesti olkalaukun kanssa kiivetessä kannattaa olla tarkkana tasapainon säilyttämiseksi. Totesin tämän kameralaukun kanssa torniin kivutessani.

Ja jos ylöspäin saa punnertaa, on alaspäin kipuaminen kenties vieläkin haastavampaa. Päädyin lopulta laskeutumaan portaita takaperin, sillä silloin pystyin paremmin tukemaan koko jalkaterän portaalle pelkän kantapään sijaan. Etuperin laskeutuessa jalka meinasi lipsahtaa pariin otteeseen, mutta onneksi tukeva ote kaiteesta pelasti minut putoamiselta. Pudotus on onneksi vain yhden kerroksen korkuinen, mutta kyllä siinäkin voi jalkansa teloa huonosti laskeutuessaan.

Kun kaikki noin 300 porrasta on takanapäin, avautuvat edessä esteettömät näkymät koko Bolognan kattojen yli. Moni kaupungin keskeisistä maamerkeistä näkyy todella hienosti noista korkeuksista käsin. Uskaltaisin jopa väittää, että Prendiparte on Bolognan paras näköalapaikka. Erityisen hieno näkymä avautuu kohti kaupungin tunnetuimpia torneja eli kahtena tornina tunnettuja Asinellia ja Garisendaa. Asinelliin voi sinnekin kiivetä, mutta korkeammasta näköalapaikasta huolimatta sieltä avautuvasta näkymästä jää luonnollisesti pois tämä kuuluisa tornikaksikko. Sama vika vaivaa jokaista kaupunkinsa suosituinta tornia.

Opastetun kierroksen kestoksi on kerrottu 50 minuuttia. Kierroksia on tarjolla siis vain sunnuntaisin ja ne alkavat tasatunnein klo 11-13 ja 15-18. Välissä on tyypillinen italialainen siesta, jolloin kierroksia ei ole tarjolla. Kierroksen hinta on 10€ ja paikat varataan netissä. Lisätiedot kannattaa tarkistaa viralliselta varaussivulta täältä. Samasta paikasta voit myös varata paikkasi kierrokselle.


Jos sinulla on aikaa kiivetä Bolognassa vain yhteen torniin, voin lämpimästi suositella juuri Prendipartea. Tämä tietysti sillä edellytyksellä, että olet kaupungissa sunnuntaina. Minä löysin tornin ihan sattumalta ohi kävellessäni ja päätin hetken mielijohteesta käydä sinne kipuamassa. Tuolloin vielä lippuja myytiin vain käteisellä tornin juurella, mutta nyt homma hoituu onneksi vähän kätevämmin netissä. Opastettu kierros kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että kenties joudun kiipeämään Prendiparten torniin vielä uudemman kerran seuraavalla Bolognan vierailullani.

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 3.7.2024 at 23:42

    Huh, jos portaat ovat noin jyrkät, niin mahtaako jotain loukkaantumisia tapahtua vuosittain? Hieman harmittavan kaposet aukiolot, itselläni usein paluulento juuri sunnuntaisin, niin pitäisi hiukan pohtia vierailua. Hienolta joka tapauksessa kuulostaa! Kiinnostavalta kuulostava kohde kuitenkin.

    Vastaa
    1. Aron 10.7.2024 at 16:49

      Aukiolo on kyllä harmillisen rajattu. En ole ainakaan lukenut missään tuolla tapahtuneista loukkaantumisista, mutta aika selvä riski noissa portaissa piilee. Ei ehkä kannata muutaman viinilasillisen jälkeen lähteä kiipeämään torniin.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *