Ravennan kaupunki Emilia-Romagnassa on tunnettu erityisesti upein mosaiikein koristelluista varhaiskristillisistä rakennuksistaan. Kaupungin 1700-luvulla rakennettu katedraali on tähän joukkoon liian uusi ja siksi se ei houkuttele lainkaan yhtä paljon vierailijoita kuin ne kuuluisammat rakennukset. Barokkityylinen katedraali on kuitenkin kaunis ja sitä saa parhaimmillaan ihailla ihan yksinään, kuten kävi minulle. Tämä tuntui melkoiselta luksukselta muiden Ravennan kohteiden tungoksen jälkeen.

Ravennan katedraali sijaitsee kahden mosaiikeista kuulun kohteen välittömässä läheisyydessä. Siellä käydäkseen ei siis varsinaisesti tarvitse tehdä isoa mutkaa, mikäli on niihin mosaiikkikohteisiin aikeissa tutustua. Samalla paikalla sijaitsi aiemmin basilika, jonka arkkipiispa Niccolò Maffeo Farsetti päätti uudistaa vuonna 1743. Aiemmasta kirkosta oli tarkoitus säilyttää kaksi siihen edellisellä vuosisadalla lisättyä kappelia sekä 1100-luvulta peräisin olevat mosaiikit. Valitettavasti kirkon apsiksen romahtaminen purkutöiden yhteydessä kuitenkin tuhosi suurimman osan mosaiikeista. Raunioiden seasta pelastettuja mosaiikkeja varten arkkipiispa Farsetti perusti katedraalin viereen Arkkipiispan museon. Siellä on nykyisin nähtävillä kaksi mosaiikein koristeltua kappelia, jotka ovat peräisin vanhasta basilikasta.

Riminiläinen arkkitehti Giovan Francesco Buonamici laati suunnitelmat, joissa vanhasta kirkosta säästettiin kahden kappelin lisäksi myös kellotorni. Näiden ohella osa itse kirkosta säästettiin uuden kirkon alle kryptaksi. Pohjaveden nousu kryptaan kuitenkin esti sen todellisen käytön. Krypta onkin nykyään suljettu. Uusi katedraali valmistui vuonna 1745.

Katedraalin kupoli oli alunperin kahdeksankulmainen, mutta arkkipiispa Antonio Cantoni päätti heti tuoreeltaan uusia sen nykyisellä ellipsin muotoisella versiolla. Sen suunnitteli Giuseppe Pistocchi ja se valmistui vuonna 1781. Tämä ratkaisu on kelvannut myös myöhemmille arkkipiispoille, eikä siihen ole sen koommin ollut tarvetta koskea. Kupoli kohoaa lähes 50 metrin korkeuteen.

Barokkityyliseksi Ravennan katedraali on varsin pelkistetty. Yleensähän barokkikirkot suorastaan pursuavat koristeita ja krumeluureja. Tosin on niitä koristeita Ravennan katedraalissakin, ne vain on piilotettu sivukappeleihin. Erityisesti oikealla sivustalla sijaitseva Cappella della Madonna del Sudore (suom. Hien Madonna) on upeasti koristeltu. Tämä on toinen niistä aiemmasta kirkosta peräisin olevista kappeleista. Sen rakennustyöt alkoivat vuonna 1630, jolloin Italiassa reihui paha ruttoepidemia. Uuden kappelin toivottiin suojaavan Ravennaa taudilta. Liekö sitten kappelin ansiota, mutta joka tapauksessa rutto ei koskaan Ravennaan asti päässyt. Kappeli valmistui alunperin vuonna 1659 ja sitä päivitettiin uuden katedraalin valmistumisen jälkeen 1750-luvulla uudella alttarilla.

Kappelin erikoinen nimi liittyy siellä säilytettävään Madonnaa ja lasta esittävään ikoniin. Tarinan mukaan humalainen sotilas oli lyönyt ikonia veitsellä ja kuva oli sen jälkeen alkanut hikoilla verta. Kappelissa on hieno kattofresko sekä seinillä stukkokoristeita. Kummallakin sivustalla on sarkofagi, joista vasemmanpuoleisessa on 1300-luvulla eläneen Ravennan arkkipiispa Rinaldo da Concorezzon ja oikeanpuoleisessa pyhän Babatianuksen jäännökset. Molemmat upeasti koristellut sarkofagit ovat kierrätystavaraa eli ne ovat aiemmin olleet toisessa käytössä.

Toinen vanhasta kirkosta periytyvä kappeli löytyy kirkon vasemmalta puolelta. Tämä pyhän sakramentin kappeli rakennettiin 1610- ja 1620-luvuilla. Kappelissa on useampia hienoja maalauksia katon freskosta ja alttaritaulusta lähtien.

Vuonna 2014 päättynyt katedraalin viimeisin remontti lisäsi apsiksen taakse pienen rukoustilan sekä arkkipiispojen kryptan. Sinne johtava käytävä lähtee apsiksen oikealta puolelta. Tästä kryptasta löytyvät kahden Ravennan 1900-luvun arkkipiispan sekä yhden muun merkittävän pappismiehen maalliset jäännökset.


Sain kierrellä Ravennan katedraalissa ihan yksikseni, kunnes lopulta muutama muukin turisti ilmestyi paikalle. Kun muissa Ravennan kohteissa väkeä riitti, sai katedraalissa valokuvata sydämensä kyllyydestä ilman yksityiskohtia peittäviä ihmisiä. Kun katedraali ei ole lainkaan pöllömmän näköinenkään, kannattaa siellä ehdottomasti vierailla mosaiikkikohteiden ohessa.

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 30.8.2023 at 21:50

    Ravennan katedraali vaikuttaa myös käymisen arvoiselta paikalta, eiköhän tulisi myös siellä piipahdettua. Näyttää tosiaan yllättävänkin pelkistetyltä, joka on ihan mukavaa vaihtelua muihin vastaaviin verrattuna. Vähän yllättävää, että paikka oli niinkin rauhallinen.

    Vastaa
    1. Aron 4.9.2023 at 20:32

      Tuntui kyllä aika jännältä, että ero noiden suosituimpien kohteiden ja tämän katedraalin välillä oli noin suuri. Selvästi Ravennan juttu ovat ne mosaiikit ja kaikki muu jää vähemmälle huomiolle.

      Vastaa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *