Arezzosta matkamme jatkui kohti rannikkoa ja Riminin rantakaupunkia. Kyseessä oli reissun toiseksi pisin siirtymä, kestoltaan liki kolme tuntia. Rimini oli meille entuudestaan tuttu lähinnä nimeltä. Vaimoni oli tosin nähnyt lapsena mummonsa lomakuvia samaisesta kohteesta jostain mustavalkoisten valokuvien aikakaudelta vuosikymmenten takaa. Kenties Rimini on hieman muuttunut niistä päivistä.

Matkasimme tuttuun tapaan valtateitä ja tietulleja vältellen. Tie kiemurteli ensin yli kukkuloiden ja sitten pitkin yhtä lättänämmäksi muuttuvaa maaseutua. Kukkulaosuudelta jäivät mieleen erityisesti pienen Anghiaryn kylän jyrkästi laskeutuva pääkatu sekä näkymät korkealta tien SP258 varrelta yli Montedoglion tekojärven. Googlen karttaohjelman navigointiohjeet veivät meidät kohtalaisen kivuttomasti perille majapaikkaamme Hotel de Londresiin. Toki reitille osui myös se yksi pakollinen väärästä liikenneympyrän liittymästä poistumisen aiheuttama sakkokierros.

Diskoinferno

Tavoitteenamme oli viettää Riminillä yksi rantapäivä ja käydä toisena päivänä seikkailemassa läheisessä San Marinon kääpiövaltiossa. Riminin maine biletyspaikkana herätti vähän huolta yöunien puolesta, joten pyysimme hotellilta mahdollisimman rauhallista huonetta. Kävi ilmi, että varaamamme huone oli sieltä vähemmän rauhallisesta päästä. Sen ikkunat olivat suoraan koti rannan pääkatua ja sen takana musiikkia soittelevia baareja. Pitkin hampain suostuimme korottamaan huoneemme meren suuntaan antavaan pikkusviittiin.

Varsin pian kävi ilmi, ettei hotellin väellä ollut mitään omakohtaista kokemusta Riminin öisestä äänimaisemasta. Rannan suunta ei suinkaan tarjonnut hiljaisuutta, vaan jatkuva bassojytke kantautui huoneeseen aamutunneille asti. Huonosti nukutun yön jälkeen kävimme kertomassa asiasta henkilökunnalle. He ihmettelivät kovasti tilannetta, mutta etsivät kuitenkin kompromissihuoneen, jonka suunta oli sivukujalle päin. Tämäkin huone olisi ollut kalliimpi kuin alkuperäinen huoneemme, mutta saimme sen alkuperäisen hinnalla, eikä tuosta sviitistäkään koskaan tarvinnut maksaa jo sopimaamme ylimääräistä hintaa. Siinä mielessä hotelli ansaitsee täydet pisteet tilanteen asiallisesta hoitamisesta.

Uusikaan huone ei ollut juuri rauhallisempi, sillä musiikki kantautui myös sinne. Mökää riitti toisenakin yönä yli puolenyön, vaikka hotellin käsityksen mukaan baarit lopettavat musiikin soittamisen jo ennen vuorokauden vaihdetta. Ehkä hotellin henkilökunta ei ollut huomannut, että ne kadun vastapuolen baarit pitivät nykyisin oviaan auki aamukolmeen. Riminin vierailumme ainoat kunnon yöunet meille tarjoutuivat vasta viimeisenä kolmantena yönä. Alkuillan ukkosmyrsky ja pahimman myräkän asetuttua edelleen jatkunut tihkusade pelottivat asiakkaat ulkopöydistä ja ilmeisesti ravintoloissa ei katsottu tarpeelliseksi soittaa musiikkia tyhjille pöydille. Totesimmekin saapuvamme Riminille uudestaan vain sääennusteen lupaillessa ukkosta.

Varpaat hiekassa

Riminille tullaan varmasti lähinnä sen pitkän hiekkarannan takia. Rantaa riittää 15 kilometrin verran ja koko tämä pätkä on tungettu täyteen aurinkovuoteita ja päivänvarjoja. Ranta on jaettu kapeisiin kaistaleisiin, joista kustakin huolehtii eri yritys. Nämä bagnot on numeroitu, joskaan ei koko matkalta kovin loogisesti. Meidän hotelliamme lähin bagno oli Bagno 24, josta hotellimajoittujat saivat varattua paikat pikkuisen normaalia edullisemmalla hinnalla. Rantakaistale oli hinnoiteltu kolmeen eri vyöhykkeeseen siten, että kallein vyöhyke sijaitsi lähimpänä vesirajasta. Päivähinta kahden aurinkovuoteen ja päivänvarjon setille vaihteli 16 ja 25 euron välillä valitun vyöhykkeen mukaan. Me totesimme keskisektorin 19 euron hintaiset paikat itsellemme riittäviksi. Suoraan hotellilta varattuna diiliin kuuluivat myös rantapyyhkeet.

Rantapäivä oli muuten varsin kiva, mutta iltapäivää kohden taivaalle ilmestyi pilviä. Riminin kesäsesonki ei selvästi vielä ollut kuumimmillaan, sillä vain pieni osa auringonottopaikoista oli käytössä. Tunnelma lieneekin aivan toisenlainen elokuussa paikallisturistien rynniessä paikalle. Riminin ranta ansaitsee erityismaininnan sopivuudestaan uimiseen. Pohja on miellyttävä kävellä ja se laskeutuu tasaisesti. Äkkisyvää ei siis tarvitse pelätä, mistä johtuen ranta lienee melko turvallinen myös vesileikeistä nauttiville lapsille.

Totesimme Bagno 24:n fasiliteetit ihan asiallisiksi. Tarjolla oli niin siistit saniteettitilat kuin peseytymispaikatkin. Viimeksi mainittuihin kuuluivat suihkut ja erillinen paikka jalkojen huuhtelemiseen. Jalat olikin kiva huuhtaista rannalta lähtiessä, sillä hienoa hiekkaa tarttui mukaan väkisinkin. Rannalle oli ripoteltu tasaisin välein erilaisia ravintolapalveluja, joista yhtä kävimme testaamassa kahvihetken verran. Lounaalle oli hyvä lähteä rantakadun ravintoloihin, sillä varatuille auringonottopaikoille saattoi palata milloin vain päivän aikana.

Historian siipien havinaa

Ranta oli kiva, mutta me löysimme Riminin mielenkiintoisimmat nähtävyydet ihan toisaalta. Reilun parinkymmenen minuutin kävely toi meidät vanhaankaupunkiin, josta löytyi tyypilliseen italialaiseen tapaan vanhoja kivitaloja ja kapeita kujia. Riminin kaupunki on perustettu jo ennen ajanlaskun alkua, joten ihan kaikkia rakennuksia ei ole pystytetty pelkästään turisteja varten. Vanhankaupungin kaakkoiskulmalla kohoava Augustuksen riemukaari reilun parintuhannen vuoden takaa taitaa olla kaupungin vanhin rakennus. Riemukaarelta katsottuna vanhankaupungin vastakkaisessa päässä sijaitsee niin ikään roomalaiselta ajalta peräisin oleva Tiberiuksen silta. Piazza Cavouria reunustaa useita eri aikakausilla valmistuneita palatseja sekä 1800-luvun puolivälissä rakennettu Amintore Gallin teatteri.

Vanhankaupungin sivukujat näyttivät autioilta, mutta pääkadulla riitti vilskettä ja vilinää. Ilmeisesti kyseessä oli toripäivä, sillä Piazza Tre Martiri oli täynnä myyntikojuja. Tai sitten vain kohdalle osui vilkas aika päivästä. Aiempien havaintojemme mukaan italialaiset kaupungit hiljenevät iltapäivällä lounasajan päättymisen jälkeisiksi tunneiksi.

Vaikka vanhakaupunki oli viehättävä, totesimme viihtyvämme vielä sitäkin paremmin Borgo San Giulianon värikkäiden talojen lomassa. Tämä entinen kalastajakylä alkaa välittömästi Tiberiuksen sillan pohjoispäästä ja jatkuu parin korttelin verran koilliseen päin. Kirjavat talot olivat jo itsessään hienoja, mutta kuin kirsikkana kakun päällä niiden seiniin oli tuherrettu erikokoisia muraaleja. Erityisenä lisäbonuksena näitä silmäkarkkeja sai ihailla lähes yksikseen. Kävelin Borgo San Giulianossa kaikkiaan kolmena päivänä ja pahimmillaankin paikalla oli vain kourallinen turisteja. Tältä pieneltä alueelta räpsimäni kuvat ovat suosikkejani koko reissun melkoisesta kuvasaaliista.

Koko reitti rannan suunnalta Borgo San Guilianoon oli mielenkiintoinen. Matkan saattoi kävellä joko rauhallisia katuja tai vaihtoehtoisesti kanavan vartta pitkin. Näistä viimeksi mainittu osoittautui mielenkiintoisemmaksi, sillä kävellessä saattoi bongailla samalla niin huviveneitä kuin seinämaalauksiakin. Sataman suunnassa kohoavat majakka ja maailmanpyörä näkyivät kivasti paluumatkalla.

Kävellessäni kohti Borgo San Guilianoa vastaan käveli mies, joka ilmeisesti yritti tehdä jonkinlaista kulttuurisen omimisen ennätystä. Hänellä oli päässään nahkainen lehmipojan hattu, joka oli koristeltu sulilla intiaanipäähineen tapaan. Asukokonaisuuden kruunasi skottilainen kiltti, jonka mies oli pukenut jalkaansa housujen sijaan. Sama kaveri tuli vielä toistamiseen vastaan vanhankaupungin pääkadulla. Tämän kaverin olisin voinut ikuistaa kamerallani, jos sattuisin harrastamaan ihmisten valokuvausta.

Italialaisen elokuvan ystäville

Jos edellinen kohteemme Arezzo tarjosi italialaisen elokuvan ystäville tuttuja maisemia, lienee Rimini samalle porukalle suoranainen pyhiinvaelluskohde. Tunnettu ohjaaja Federico Fellini oli Riminin oma poika, jolle on kapungissa omistettu niin puisto kuin museokin. Jälkimmäinen pitää majaansa sopivasti samaisessa Palazzo del Fulgorissa, jossa sijaitsee Fellinin lapsuusaikojen elokuvateatteri Cinema Fulgor. Teatteri on edelleen toiminnassa, joskaan se ei ainakaan nettisivuillaan mainosta tällä hetkellä pyöriviä elokuvia. Opastettuja kierroksia olisi tarjolla, mutta minimiosallistujamäärä on 15. Parco Federico Fellini löytyy aivan rannan tuntumasta ja sen vieressä komeilee kaupungin suurin ja kaunein majapaikka Grand Hotel Rimini. Kävimme katsomassa lähempää puiston suurta suihkulähdettä sekä rannanpuoleiselta laidalta löytyvää jättikokoista kameraa.

Fellini on ohjannut myös Riminille sijoittuvia elokuvia, kuten vuonna 1973 valmistuneen Amarcordin. Tämän elokuvan tapahtumat kuuluvat sijoittuvan vieläpä Borgo San Giulianoon. Tieto on tosin ihan vain netistä lukemani, en itse muista nähneeni ensimmäistäkään Fellinin elokuvaa. Kenties tämä aukko sivistyksessä olisi nyt syytä tilkitä.

Meren antimia

Halusimme päästä nauttimaan meren läheisyydestä myös illallispöydässä. Otimme siis harppuunamme tähtäimeen kalaravintolan. Riminiltä olisi varmasti löytynyt turisteille suunnattujen ruokapaikkojen lisäksi myös ihan autenttisia italialaisia ravintoloita, mutta niiden löytämiseksi olisi pitänyt nähdä vähän vaivaa. Päädyimme lopulta yksinkertaisimpaan ratkaisuun ja valitsimme sopivan kivan näköisen ravintolan rantakadun varrelta. Turistisyöttölähän tämä Il Pesce Innamoratokin toki oli, mutta kyllä he kalansa osasivat valmistaa. Ruoka ei välttämättä tosin ollut ihan sitä perinteistä italialaista pöperöä. Kalaisat pääruoat olivat maukkaita, mutta ehdottomasti parhaiten mieleen jäivät alkuruokana nauttimamme grillatut mustekalan lonkerot. Annoksen kruunasivat todella maukkaat kastikkeet.

Ehkä hieman yllättäen Riminin paras kulinaarinen anti löytyi pakkasasteiden puolelta. Läheltä hotellia löytämämme Gelateria 3 Bis osoittautui kerrassaan mainioksi gelaton lähteeksi. Valikoimista löytyi myös lakritsigelatoa, joka on aina osoittautunut pettämättömäksi. Eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Kun muutkin maut olivat erinomaisia, taistelivat nämä herkut Bolognan Giannin kanssa koko reissun parhaan gelaton tittelistä.

---

Ensimmäisen Riminin päivän rantaköllöttelyn jälkeen päätimme seuraavaksi lähteä kiipeämään kohti San Marinon kääpiövaltion Unescon suojeluksessa olevaa pääkaupunkia. Päiväretkeä suunnitellessamme emme vielä tienneet, että kyseessä olisi erityinen juhlapäivä, joka houkuttelisi paikalle pikkuisen tavallista enemmän porukkaa. Näihin korkeuksiin yllämme kuitenkin vasta tarinan seuraavassa osassa.