Edellinen osa: osa 6: Procida, seuraava osa: tilinpäätös
Kesälomamatkan viimeinen kohde oli ikuinen kaupunki Rooma. Tämä olikin ainoa ennakolta tuttu kohde. Tai tuttu ja tuttu, edellisestä vierailustamme oli ehtinyt kulua jo 16 vuotta. Tuolloin vielä valokuvat otettiin filmille, valuuttana toimi liira ja lentokoneessa sai kuljettaa viinipulloja käsimatkatavaroissa. Kovin oli maailma erilainen tuolloin.
Vaan eipä uppouduta ihan noin syvälle muisteloihin. Tällä kertaa saavuimme Roomaan junalla Napolista, jonne palasimme lautalla Procidan saarelta. Vaikka etukäteisvalmistelu tämän kesän matkalle jäi harvinaisen köykäiseksi normaaliin verrattuna, olimme paikan päällä jo kuitenkin hereillä. Olimme valmistelleet siirtymisen Napolin Molo Beverellon satamasta rautatieasemalle erinomaisesti jo ennen Procidalle siirtymistä. Hissillä varustettu Municipion metroaseman sisäänkäynti Piazza Municipion koillisnurkalla oli tiedusteltu valmiiksi ja metroliputkin ostettu etukäteen. Junaliput Napoli-Rooma-välille olimme myös hankkineet netistä jo Napolissa majoittuessamme, siis ennen neljän yön pituista Procidan retkeä.
Siirtyminen lautalta rautatieasemalle kävi siis todella kätevästi. Valitettavasti pieni ajatusvirhe oli tullut jossain kohdassa, sillä meille jäi rautatieasemalla liki puolitoista tuntia odotteluaikaa ennen junan lähtöä. Parempiakin vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla, sillä junia Roomaan lähti useampi tunnissa. No, onneksi Italiassa rautatieasemiltakin saa hyvää gelatoa ja kahvia. Istuskelimme odotteluajan kahvilassa.
Juna lähti lopulta paikallisen mittapuun mukaan ihan ajoissa, eli vain 11 minuuttia aikataulussa ilmoitettua myöhemmin. Juna oli siisti ja muutoinkin mainio kulkuväline. Näytöllä ajoittain näkyvä nopeusmittari näytti hetkittäin jopa yli 300 km/h lukemia. Lippua ei tarvinnut tulostaa, vaan sen pystyi näyttämään konduktöörille kännykän näytöltä. Hintaan sisältyi joko makeaa tai suolaista pikkupurtavaa sisältävä pussukka sekä mukillinen joko kahvia tai viiniä. Tarjoilu tapahtui kärrystä suoraan istumapaikalle.
Reilu tunti Napolista starttaamisen jälkeen olimme jo perillä Roomassa. Juna jatkoi matkaansa vielä tuntikausia aina Pohjois-Italian Torinoon asti. Matkalla oli vielä monta kohdetta ennen pääteasemaa. Me hyppäsimme pois kyydistä Terminin asemalla ja suunnistimme ulos. Piazza Cinquecenton ylitettyämme hotellimme Independent Hotelin kyltti jo näkyi edessäpäin. Iloinen yllätys odotti perillä: saimme pykälää isomman huoneen kuin mitä olimme varanneet.
Vietimme Roomassa tällä kertaa viisi yötä. Kun Napolin alueella lämpötila oli pysytellyt vähän reilussa 30 asteessa, oli sisämaassa hieman lämpimämpää. Ensimmäisinä päivinä Roomassa oli lämmintä 37 astetta ja siitä eteenpäin lämpötila kohosi. Kotiinpaluupäivänä elohopea nousi jo yli 40 asteen. Me tykkäämme lämpimästä, joten parempaa emme olisi osanneet toivoakaan. Nämä lukemat eivät vielä olleet samalla silmämunia kuumentavalla tasolla kuin edellisen kesän Route 66 -matkan osuudella eteläisessä Arizonassa, Nevadassa ja Kalifornian sisämaassa.
Ideoita Rooman kierrokselle oli takataskussa, Lonely Planetin oppaan olin ehtinyt pariin kertaan tavata läpi jo talvella. Silti lopulta päädyimme katselemaan samoja kulmia kuin 16 vuotta aiemminkin. Kaupungille jalkautuminen alkoi reippaalla kävelyllä kohti Pantheonia. Tuossa liki 2000 vuotta vanhassa temppelissä on jotain maagista.
Matkalla Pantheonille kuljimme Trevin suihkulähteen ohi. Edellisellä kerralla emme osallistuneet perinteiseen kolikonheittorituaaliin. Tämän pitäisi tarinan mukaan taata paluu Roomaan. Tarinan voima on vahva: päivittäin altaaseen päätyy rahaa 3000€ arvosta. Nyt taskunpohjalta löytyi sopivasti pikkukolikoita, jotka nakkasimme lammikkoon. Lammikon äärelle pääseminen kysyi hermoja, kun lauma ihania itsensäkuvaajia haahuili päättömästi sinne tänne.
Odotimme paljon vierailua Colosseumille. Opastettu kierros olisi ollut kiva, mutta sellainen olisi näköjään pitänyt varata hyvissä ajoin etukäteen. Pienryhmäkierroksia Colosseumille ja Forumille olisi ollut tarjolla, mutta hinta oli hurja. Päädyimme sitten omatoimiselle vierailulle. Pääsyliput ostimme netistä ja tulostimme hotellin yleisöpäätteellä.
Colosseumille on tarjolla erillisiä jononohituslippuja. Päätimme jättää tämmöiset muille, samoin kuin keskipäivän ryysiksen. Colosseumille, Rooman Forumille ja Palatinuksen kukkulalle pääsee samalla pääsylipulla. Lipun voi siis ostaa minkä tahansa kohteen lippuluukulta. Missään tapauksessa lippua ei kannata ostaa Colosseumin lippuluukulta, koska siellä on kaikista eniten jonoa.
Aloitimme kierroksen Forumilta. Nousimme Piazza D’Aracoelilta portaat Capitoliumin kukkulalle. Sieltä laskeuduimme Palazzo Senatorion vasemmalta puolelta löytyvät portaat alas. Alhaalla odotti yksi Forumin sisäänkäynneistä. Automaattiporttia operoi naisvirkailija ja hänen lisäkseen sisäänpääsy vaati vielä vartijan, joka avasi kulkuväylän sulkevan ketjun raskaasti huokaisten. On se kamalaa, kun joutuu tekemään jotain palkkansa eteen.
Edellisellä Rooman vierailulla kävelimme Forumilla juuri parhaan keskipäivän porotuksen aikaan. Muinaisen Rooman keskuksen raunioilla ei ole varjopaikkoja. No, jännästi päädyimme jälleen paikalle samaan aikaan. Lämmintä riitti. Onneksi alueella, kuten muutoinkin kaikkialla Rooman keskustassa, on juomakaivoja, joista voi täydentää vesipullonsa.
Forumilla oli kyllä turisteja, mutta etenkin vierailun alkuosuudella paikassa oli vielä varsin rauhallista. Lähestyessämme Colosseumia väkeä oli enemmän. Oletettavasti massat olivat aloittaneet kierroksensa Colosseumilta ja olivat nyt valumassa Forumille.
Kävelimme vähän etäämmälle Colosseumilta lounasta etsimään. Kaupungin ravintoloiden hinta-laatusuhde on huonoin aivan Colosseumin naapurustossa. Lounaan jälkeen palasimme takaisin ja suuntasimme Colosseumille. Tässä kohden kello näytti jo yli kolmea iltapäivällä ja Colosseumilla oli yllättävän rauhallista. Ainoa jono näkyi olevan lippuluukulle. Lipun omistajille reitti oli vapaa, saimme kävellä suoraan turvatarkastukseen ja siitä sisälle Colosseumille.
Colosseumin jälkeen kävelimme vielä Palatinuksen kukkulalle. Kierroksemme kukkulalla jäi kuitenkin vähän kesken, koska paikan sulkemisaika lähestyi ja ihmisiä paimennettiin uloskäyntejä kohti. Raunioähky alkoi olla jo sitä luokkaa, ettei tämä enää haitannut. Näiden kolmen kohteen pääsylippu on voimassa kaksi päivää, joten olisi ollut ihan järkevää jättää Palatinus seuraavalle päivälle.
Seuraavallekin päivälle oli valmisteltua ohjelmaa tarjolla. Olimme varanneet opastetun kierroksen Vatikaanin museoon. Kierroksia oli vähän hankalasti tarjolla vain klo 13 ja 14.30. Näistä kumpikin on keskellä lounasaikaa ja Italiassa voi ajoittain olla vaikea löytää syötävää lounasajan ulkopuolella. Ratkaisimme ongelman käymällä Vatikaanin nurkalla sijaitsevassa Pizzariumin pizzaslaissipaikassa ottamassa pienet välipalat ennen kierrosta. Kyseinen ravintola on osa roomalaisen pizzan supertähti Gabriele Boncin imperiumia.
Vatikaanin museo on hengästyttävä paikka monessakin mielessä. Museossa on käytäviä kierrettäväksi seitsemän kilometrin verran. Lisäksi paikka on ammutun täynnä turisteja. Halusimme mukaan opastetulle kierrokselle, koska kahden tunnin valmiiksi valikoitu kokoelma nähtävää kuulosti paljon paremmalta kuin omatoiminen haahuilu valtavassa paikassa. Toinen merkittävä syy oli pääsy sisälle jonottamatta. Sisäänpääsy museoon maksaa 16€ ja opastettu kierros saman verran. Yhteismaksu 32€ oli mielestäni ihan maltillinen. Onhan museon kokoelmissa ykkösluokan taidetta.
Opastetulle kierrokselle saapuville on tosiaan oma sisäänkäynti, jossa ei ollut jonoa. Kierros johdatti meidät läpi käytävien kohti Sikstuksen kappelia. Opas ei seurannut mukana kappeliin, koska siellä vaaditaan hiljaisuutta. Hän antoi viimeiset ohjeet, otti vastaan kiitokset ja poistui paikalta. Upean Sikstuksen kappelin hienoutta hieman latisti tungos joka siellä vallitsi. Valokuvata ei saanut, mutta silti joku aina yritti vähän kännykällä räpsäistä. Vartijat olivat hereillä ja välittömästi komentelivat kurittomia.
Sikstuksen kappelista johtaa ulos kaksi ovea. Oikeanpuoleisessa on kieltomerkki ja teksti, jossa sanotaan oven olevan varattu vain opastetuilla kierroksilla mukana oleville. Tästä ei kannata välittää. Kukaan ei osaa tunnistaa eroon opastetuilla kierroksilla mukana olevia muista turisteista. Kannattaa ehdottomasti poistua tästä oikeanpuoleisesta ovesta, koska se johtaa käytävään kohti Pietarinkirkkoa. Vasemmanpuoleisesta ovesta poistuessa päätyy lopulta ulos museosta.
Sikstuksen kappelin kautta on siis mahdollista kävellä suoraan Pietarinkirkkoon jonottelematta erikseen. Tämä on hyvin merkittävä oikaisu, sillä jono kirkkoon voi olla satojen metrien pituinen ja lopussa on vielä turvatarkastus. Museon kautta kulkeville ei ole tarpeen tehdä uutta tarkastusta, koska se on tehty jo museon ovella.
Kiersimme Pietarinkirkon läpi. Paikka oli edelleen ihan liian iso. Onhan siellä valtavasti yksityiskohtia, mutta ne jotenkin hukkuvat, kun kaikkea on liikaa. Onneksi emme joutuneet jonottamaan.
Roomassa kirkkoja riittää. Kävimme sisällä useissa kohdalle osuneissa. Aina emme edes tienneet mihin kirkkoon olimme sisälle astumassa. Yhteen kirkkoon saavuimme kuitenkin ihan tarkoituksella. Kyseessä on jesuiittakirkko Chiesa del Gesù. Ulkoapäin kohtalaisen vaatimaton kirkko on sisäpuolelta todella upea. Jännitti etukäteen, näyttäisikö kirkko yhtä upealta edelleen kuin 16 vuotta aiemmin. Maailmaa kun oli tuossa välissä ehtinyt nähdä vähän enemmän kuin sitä ennen. Pelko oli turha, kirkko oli edelleen aivan mielettömän upea. Sisälle päästäkseen ei tarvinnut jonottaa, eikä maksaa pääsymaksua. Jos ehdit nähdä Roomasta vain yhden kirkon, suosittelen tätä.
Pietarinkirkon kupoliin emme lähteneet kipuamaan, mutta johonkin korkeammalle oli päästävä. Päätimme käväistä Piazza Venezian kermakakku Il Vittorianon katolla. Aluksi kiipesimme portaita pitkin niin korkealle kuin pääsimme ja sitten kiersimme hissille, joka vei katolle asti. Hissikyydistä piti maksaa 7€. Ylhäältä oli kyllä ihan mainiot näkymät.
Kotiinpaluupäivänäkin meillä oli hyvin aikaa kaupungilla kiertämiseen, koska lentomme lähti vasta illalla. Jätimme laukut hotellin huomaan ja suuntasimme Rooman helteisille kaduille. Lämpötila kipusi jo aamupäivällä yli 35 asteen. Kävelyn ja Piazza Venezian kulman kahvilan tiskillä nautitun pikaisen espresson jälkeen suuntasimme ihailemaan upeaa Palazzo Doria Pamphiljia.
Jos muuten Italiassa kahvihammasta kolottaa ja haluat vain hörpätä kupposen kuumaa ilman sen kummempia rituaaleja ja kyytipoikia, kannattaa tämä tehdä aina kahvilan tiskillä. Kahvi maksaa pöytään tuotuna aina vähintänä kaksinkertaisesti verrattuna samaan juomaan tiskillä.
Palazzo Doria Pamphiljin olin bongannut Satumilla-blogin Millan Instagram-kuvasta. Paikka näytti niin upealta, että päätimme tutustua tarkemmin. Sisäänpääsy audio-oppaan kera maksoi 14€. Maksuksi kelpasi vain käteinen, vaikka paikan nettisivuilla muuta väitetäänkin. Rikkaan suvun asumus oli kyllä tuon hinnan arvoinen. Paikka on selvästi varsin huonosti tunnettu, koska turisteja oli liikkeellä hyvin vähän. Huoneet ovat osittain lattiasta kattoon täynnä taidetta. Silti yksittäisiä teoksia upeampia ovat itse huoneet. Vaikka audio-oppaassa äänessä on aito Doria-Pamhiljin suvun jäsen, jätimme pian audio-oppaan kuuntelun ja tsekkasimme siitä vain muutamat kiinnostavat yksityiskohdat. Keskityimme lähinnä ihailemaan rakennuksen kauneutta.
Palatsin jälkeen ulkona lämpötila oli jo kohonnut 40 asteeseen. Tämä houkutteli meidät takaisin kävelylle. Katselimme Via del Corson varrella näyteikkunoita ja pian olimmekin jo Espanjalaisilla portailla. Väkeä oli varsin maltillisesti liikkeellä, olisiko kuumuus ajanut ihmiset sisätiloihin.
Paluumatkalla hotellille nautimme vielä yhden puu-uunipizzan. Nappasimme matkatavarat mukaan ja suuntasimme Terminille, josta Leonardo Express -juna kiidätti meidät lentokentälle. Junaliput olimme jälleen ostaneet etukäteen netistä. Opasteet Terminillä olivat aika kehnot. Leonardo Express -juna lähtee samasta paikasta kuin muutkin junat, eli aivan katutasosta. Junan nimeä ei näy aikatauluissa, vaan niissä lukee vain lentokentän nimi Fiumicino.
Roomaan oli todella kiva palata takaisin. Silti aiemmin reissulla kokemamme Napolin jälkeen turismin täysin valtaama Rooma ei tuntunut kovin kotoisalta. ”Onhan tämä Rooma ihan kiva, mutta ei tämä mikään Pariisi ole”, totesin. Tunnelma oli sama kuin 16 vuotta aiemmin. Tuolloin vuotta aiempi ensimmäinen yhteinen lomamatka Pariisiin oli ollut niin suuri unelmien täyttymys, ettei Rooma sitä pystynyt ylittämään. Eikä suoraan sanoen mikään kohde ole sittemmin tehnyt yhtä suurta vaikutusta. Haluan kyllä palata Roomaan, mielelläni aiemmin kuin 16 vuoden kuluttua, mutta mieluiten vaikkapa keväällä tai syksyllä pitkän viikonlopun merkeissä. Näin silläkin uhalla, ettei ilma ole yhtä ihanan kuuma kuin kesällä.
Matkakertomus alkaa olla nyöriä vaille paketissa. Enää on jäljellä Excel-sulkeiset ja (rummunpäristys taustalle) viivan alle jäävän summan tirkistely pelonsekaisin tuntein. Tätä kirjoittaessani minulla ei ole kovin selkeää kuvaa käytetyn rahasumman suuruudesta. En nimittäin ensimmäistä kertaa vuosikausiin seurannut reissun aikana kertyneitä kuluja. Yleensä naputtelen lukemat kuiteilta taulukkoon joka ilta hotellihuoneessa, mutta tällä kertaa olin laiska. Keskityin vain rentoutumaan stressaavan muuttohärdellin jälkeen. Kuitit sentään keräsin, joten postuumi tarkastelu on mahdollista. Vaan sen tarkastelun aika on vasta kertomuksen päätösosassa.
Seuraavaksi: tilinpäätös