Reilun parin viikon kesälomamatkamme Italiassa alkoi Roomasta, jonne kaikki tiet tunnetusti johtavat. Koska olimme noita samaisia polkuja seurailleet jo useamman kerran aiemminkin, oli kaupunki ehtinyt käydä kohtalaisen tutuksi. Kun lisäksi edellisestä vierailustamme ei ollut ehtinyt kulua kuin vasta parisen vuotta, päätimme suosiolla jättää pahimmat turistirysät muille ja keskittyä aiemmin vähemmälle huomiolle jääneisiin nähtävyyksiin. Roomassahan nähtävää riittää. Tarjolla oli tuttuun tapaan myös ihan kelvollista ruokaa, erinomaista gelatoa sekä italialaista epäkäytännöllisyyttä.

Saavuimme Roomaan alkuillan suoralla lennolla. Tarkoituksenamme oli edetä ensin lentokenttäjuna Leonardo Expressillä Terminin asemalle ja jatkaa siitä taksilla majapaikkaamme Tiber-joen varrelle. Junaliput saimme ostettua automaatista, vaikka mokoman rakkineen sadistinen käyttöliittymä yrittikin kovasti estellä. Kovin kätevä ei ollut itse junakaan. Lähtöjä oli vaikka ja kuinka, mutta ne kaikki oli näyttötaulun mukaan peruttu. Kävin palvelupisteen luukulta kysymässä, olisiko Terminille päin kenties joskus mahdollista päästä, ja sain kuulla yhden perutuksi ilmoitetun vuoron sitten kuitenkin kulkevan normaalisti. Junaa aikamme odoteltuamme, loputtoman pitkässä taksijonossa seisoskeltuamme ja ruuhkaisessa liikenteessä madeltuamme olimme lopulta perillä majapaikassamme reilut pari tuntia lennon laskeutumisesta. Siinä vaiheessa olimme jo ehtineet moneen kertaan unohtaa iloisen yllätyksen, jonka erinomaisen nopeasti noudettavaksi saapuneet matkatavaramme olivat aiheuttaneet.

Riemukas remontti

Roomaa ei rakennettu päivässä, eikä se ihan valmis ole edelleenkään. Minne tahansa katsoimme, näimme rakennustyömaita, ja miltei kaikki suihkulähteet oli ympäröity aidoilla. Ihmettelimme vähän tätä yletöntä peruskorjausvimmaa, kunnes homman juju lopulta selvisi. Vuosi 2025 on katolisen kirkon riemuvuosi ja Roomaan odotetaan vielä tavallistakin hurjempaa turistiryntäystä pyhiinvaeltajien liittyessä normaalistikin valtavan vierailijamäärän jatkoksi. Kaupunki haluaa selvästi esiintyä edukseen. Jos siis ei ole aivan pakko mennä, kannattaa Roomaa karttaa kuin ruttoa ensi vuonna.

Olin ajatellut tehdä jonain aamuna aikaisen kävelykierroksen Piazza Navonalta Pantheonin edustalle ja edelleen Trevin suihkulähteelle. Aikainen ajankohta kun on ainoa mahdollisuus saada näistä paikoista valokuvia ilman valtavaa ihmisjoukkoa. Hylkäsin ajatuksen kuitenkin pian, koska aidatut suihkulähteet olisivat kuvissa vielä ihmisjoukkoakin suurempi kiusa. Trevin suihkulähteen äärelle tosin emme tällä kerralla päätyneet kertaakaan, joten en osaa varmaksi sanoa onko sekin remontissa. Autiot aukiot jäivät siis kuvaamatta, mutta toisaalta sain nukkua pidempään.

Kas, tuossakin on kivan näköinen kirkko

Säännön vahvistavana poikkeuksena aloitimme vierailumme kuitenkin sieltä suosituimmasta päästä olevasta kohteesta eli Pantheonista. Edellisellä Rooman visiitillämme tämä kirkoksi muunnettu ikivanha temppeli olisi vaatinut valtaisaa kärsivällisyyttä jonon ollessa tolkuttoman pitkä. Nyt sisäänpääsy onnistui ostamalla 5€ hintaisen pääsylipun kännykällä netistä ja kävelemällä sen jälkeen suoraan sisälle. Kävimme siis vilkaisemassa tätä kirkkoa ihan vain siitä ilosta, että sisäänpääsy onnistui jonottamatta. Tosin kärsivällisyyttä vaati tuo verkkokauppakin, sillä se tökki ja tahmasi minkä kerkesi. Kirsikkana kakun päälle mobiilimaksukaan ei lupauksista huolimatta suostunut toimimaan. Mikäpä sitä soisikaan suloisammin roomalaisella piazzalla kuin rehti suomalainen ärräpää. Kirkon edustalla oli myös lippuautomaatteja, mutta näytöillä suurin ja rauhoittavin punaisin kirjaimin vilkkuvista virheilmoituksista päätellen ärräpäiltä emme olisi niidenkään kanssa säästyneet.

Samalla kävelykierroksella piipahdimme myös parissa Pantheonin lähellä sijaitsevassa kirkossa, joissa olemme luultavasti käyneet joskus vuosia sitten aiemminkin. Santa Maria sopra Minerva oli yllättävän valoisa. Kirkolla oli myös erikoinen Suomi-yhteys ja yhdestä sen sivukappeleista löytyi suomalainen puuveistos. San Luigi dei Francesissa puolestaan oli useampi Caravaggion tummasävyinen maalaus. Reitille osui vielä monta muutakin kirkkoa, mutta vaimoni mielestä kolme kirkkoa yhdelle päivälle oli vähintäänkin tarpeeksi. No, lisää kirkkovierailuja oli ohjelmassa seuraavalle päivälle, joten tyydyin tähän. Roomassa on niin paljon kirkkoja, että aina niitä jää joka tapauksessa jokunen näkemättä.

Kirkkokierroksemme jatkui seuraavana päivänä kahdella Rooman seitsemästä pyhiinvaelluskirkosta. Näiden seitsemän kirkon kiertäminen Rooman vierailun yhteydessä on ilmeisesti joku 1500-luvun keksintö. Olemme aiemmin vierailleet kahdessa näistä kirkoista, joten tämän matkan jälkeen meillä oli kerättynä neljä seitsemästä. Lisäksi kolme näistä neljästä näkemästämme kirkosta on paavillisia basilikoja, joita on Roomassa kaikkiaan neljä. Näistä meillä on siis näkemättä enää yksi. Minussa on hieman keräilijän vikaa, joten sorrun helposti pitämään kirjaa tällaisista asioista.

Ensin kurkistimme pikaisesti Jerusalemin pyhän ristin kirkkoon, jossa säilytetään pyhäinjäännöksenä yhtä Jeesuksen ristin nauloista. Näiden esineiden aitous saattaa olla vähän kyseenalainen, mutta ilmeisesti moni suhtautuu näihin hyvin vakavasti. Kirkko oli Googlen kartan mukaan pian sulkeutumassa pariksi tunniksi, mistä johtuen meillä oli vain puoli tuntia aikaa sen kiertämiseen. Kirkon sisällä tosin oli esillä pikkuisen poikkeavat aukioloajat. Puoli tuntia riitti kuitenkin hyvin. Paikalla oli vain kourallinen muita ihmisiä.

Toinen pyhiinvaelluskirkko Lateraanikirkko sijaitsi aivan siinä lähistöllä. Tämä Vatikaanin omistuksessa oleva basilika on virallisesti Rooman arkkipiispan eli paavin itsensä istuin. Matka kulki ihan kivan puiston kautta aivan kirkon edustalla sijaitsevan aukion laidalle. Aukion yli olisi ollut helppo oikaista kirkolle, mutta valitettavasti reitti oli suljettu remonttiaidalla. Tämä kirkko oli ymmärrettävästi vähän edellistä suositumpi, mutta mitään varsinaista tungosta ei sielläkään ollut.

Gelaton äärellä

Edellisellä Rooman viisitillämme söimme vain yhden gelaton, mutta tällä kerralla otimme vahingon takaisin. Nirsoina pyrimme suosimaan vain tunnettuja ja hyväksi havaittuja gelatopaikkoja. Olen merkinnyt kartalle tärpeiksi Näkymiä vihreältä kukkulalta -blogin Helin vinkkaamat gelatopaikat. Näistä aiemminkin kokeilemamme Fatamorgana oli edelleen mainio, mutta silti parhaaksi osoittautui nimestään huolimatta italialainen Günther. Kävimme lopulta kahdessakin eri Güntherin pisteessä, joissa molemmissa gelatot olivat todella herkullisia. Ehkä syynä tähän oli se, että nämä herkut ovat pikkuisen kermaisempia kuin gelatot yleensä.

Usein valitsemme gelatomauista pistaasin ja hasselpähkinän, jotka ovat todella hyviä niin erikseen kuin yhdessäkin. Tällä kerralla päädyimme kuitenkin kokeilemaan vähän muitakin vaihtoehtoja. Güntherilla oli tarjolla useampaakin erilaista suklaagelatoa, joista uskaltauduin lopulta maistamaan kahta. Suklaa ei ole varsinainen suosikkini ja suklaajäätelöä suorastaan kartan. Todella hyvä suklaajäätelö, tai tässä tapauksessa suklaagelato, on kuitenkin mieleeni. Güntherin valikoimista sekä tumma suklaa että maitosuklaa saivat suuni leveään, joskin ruskeareunaiseen, hymyyn. Vaimoni kokeili Güntherin persikkagelatoa, joka oli aivan mielettömän persikkaista. En ole itse koskaan oikein ymmärtänyt persikkagelaton hienoutta, mutta nyt pääsin siitä jo jyvälle.

Uusilla nurkilla

Majapaikkamme sijaitsi nyt vähän eri puolella Roomaa kuin aiemmin. Edellisillä kerroilla olemme majoittuneet Terminin rautatieaseman lähistöllä sekä viimeksi ystävän luona majoittuessamme turistialueen ulkopuolella Monteverde Vecchiossa. Nyt majapaikkamme sijaitsi Tiber-joen varrella lähellä joen ainokaista saarta Isola Tiberinaa. Pieni saari oli hauska vierailukohde, joskin se oli nopeasti nähty.

Majapaikastamme oli lyhyt matka myös joen toiselle puolelle Trastevereen, joka oli jo vähän tutumpaa tienoota. Tällä kerralla päätimme kävellä koko tuon suloisesti rähjäisen alueen läpi ja kivuta sen takana kohoavalle kukkulalle vieraillaksemme Rooman kasvitieteellisessä puutarhassa. Iltapäivän lämpötila oli kohonnut jo leppoisiin 38 asteen lukemiin, mikä sai nopeasti jyrkkenevää katua pitkin kipuamisen tuntumaan urheilulta. Onneksi meillä oli pari pullollista vettä mukanamme.

Kiipeäminen kuitenkin palkittiin, sillä mäen päällä meitä odotti puutarhan lisäksi myös upea suihkulähde Fontana dell’Acqua Paola, jota tuttavallisemmin kutsutaan nimellä Il Fontanone eli suuri suihkulähde. Sen reunalle oli kiva istahtaa hetkeksi lepäämään kipuamisen jäljiltä ennen kasvitieteelliseen puutarhaan astumista. Tosin puutarhaan astuminen vaati sekin vähän punnertamista, sillä mäen päällä sijaitsevan portin lippuluukku ei ollut toiminnassa. Portilla oli vain ohjeet lipun ostamiseksi netin kautta. Oston jälkeen sai QR-koodin, jota portille vilauttamalla pääsi sisälle. Ostoprosessissa meni yllättävän kauan, sillä tämäkään palvelu ei ollut sieltä sujuvimmasta päästä. Ehkä kyseessä olikin jonkinlainen lähtötasotesti, jolla karsittiin ihan oikeasti puutarhaan haluavat satunnaisten turistien joukosta. Hommaa ei varsinaisesti auttanut mäen päällä todella huonosti toiminut nettiyhteys.

Kärsivällisyys kuitenkin lopulta palkittiin ja saimme liput ostettua. Portti sijaitsi puiston korkeimmalla kohdalla, joten siitä eteenpäin vierailu oli pelkkää alamäkeä. Nähtävää polkujen varsilla oli ihan kivasti, joskin tuossa vaiheessa kesää kasvit eivät olleet kuivuuden vuoksi aivan parhaassa iskussaan. Kävely varjoisilla väylillä oli kuitenkin leppoisaa ja rauhallista. Lippukauppa oli nähtävästi hoitanut tehtävänsä, sillä paikalla oli vain kourallinen muita vierailijoita. Piipahdimme myös lisämaksullisessa kasvihuoneessa, joka oli täynnä eksoottisia perhosia. Jos oli ulkona hiostava keli, niin tuo kasvihuone se vasta varsinainen sauna olikin. Vaan kyllähän suomalainen toki sellaisesta maksaa viisi euroa ihan mielellään. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt myöhemmin matkan aikana olevan luvassa lisää saunomista.

Jauhamme pastaa

Rooma on moneen muuhun kaupunkikohteeseen verrattuna huomattavan haastava ruokailujen kannalta. Historiallinen keskusta on täysin turistien temmellyskenttä ja siksi käytännössä kaikki ravintolat alueella ovat olemassa pääosin turistien vuoksi. Monessa kohteessa hyvä ravintola löytyy seuraamalla paikallisia, mutta Roomassa tämä ei oikein toimi. Lounaalla keskustankin ravintoloista löytyy paikallisia, koska monien työpaikka löytyy sieltä. Illallisella iltaliankielisiä keskusteluja ei pöydissä kuitenkaan juuri kuulu.

Olemme pääosin onnistuneet välttämään pahimmat turistisyöttölät käyttämällä tarpeeksi aikaa ja vaivaa ravintolan valintaan. Yleensä olemme suosineet ruokapaikkoja, joita joku tuttava on suositellut. Tosin parin vuoden takaisella visiitillämme totesimme kaupungilla olevan paljon parempaakin tarjottavaa. Tuolloin jätimme ravintolavalinnat kaupungissa asuvan ystävämme tehtäväksi. Hyvä ruoka selvästi löytyy sieltä keskustan ulkopuolelta. Aikataulun salliessa kannattaakin lähteä ruokaretkelle etäämmälle nähtävyyksistä.

Tälläkin kerralla onnistuimme valitsemaan ihan kelvollisia ravintoloita, joskaan mitään erityisiä huippuja ei vastaan tullut. Ainoa tähän kategoriaan sopiva voisi olla ravintola Adesso, jossa söimme matkan Rooman osuuden viimeisen illallisen. Tämä pikkuisen keskimääräistä modernimpi ravintola sijaitsi vähän piilossa, mutta onneksi kännykän kartta viitoitti tien perille. Bonuksena aivan siitä ravintolan nurkalta löytyi mainio näköalapaikka Pietarinkirkon suuntaan. Erityisen upea tuo näkymä oli auringonlaskun aikaan, mutta ei se pahalta näyttänyt illallisen jälkeenkään pimeyden jo laskeuduttua.

---

Kun nyt Rooman pastat on saatu jauhettua viimeistä illallista myöten, on aika hypätä junaan kohti Firenzeä. Yritimme viimeiseen asti välttää tätä Toscanan turistimagneettia, mutta lopulta helppo ja nopea junayhteys pakotti meidät sinne yhden yön pysähdykselle. Tuplasuolauksena haavoihin olimme varanneet tälle pikavisiitille majoituksen samaisesta hotellista, jossa kaksi vuotta aiemmin heräilimme pitkin yötä kadulta kantautuvaan meteliin. Oliko Rooman helle siis pehmentänyt aivomme lopullisesti? Tämä selviää tarinamme edetessä. Nyt on kuitenkin syytä astua pikajunan kyytiin, sillä se vie meidät kohti matkakertomuksen seuraavaa osaa.