Kesälomareissumme Italiassa jatkui Roomasta aluksi junalla Firenzeen ja siitä yhden yön levättyämme edelleen vuokra-autolla parin tunnin päähän etelän suuntaan Montalcinon pikkuiseen kukkulakaupunkiin. Jos matkakertomuksen edellisen osan perusteella odotit minun kertovan seuraavaksi Firenzestä, joudut valitettavasti odottamaan vielä seuraavaan osaan asti. Palasimme nimittäin Montalcinon jälkeen takaisin Firenzeen vielä kolmeksi yöksi ja totesin järkevämmäksi yhdistää nämä kaksi vierailua yhteen matkakertomuksen osaan. Epätyypillisen epäkronologisesti seikkailumme jatkuu nyt siis Montalcinossa.

Tämä oli jo kolmas vierailumme Montalcinossa. Alun perin meidät houkutteli sinne kaupungin kuulu punaviini Brunello di Montalcino, johon olimme vahingossa tutustuneet ensimmäisellä Italian matkallamme. Paikan päällä totesimme viinin lisäksi myös itse kaupungin olevan todella kiva. Keskusta on korkeuseroista huolimatta helposti jalkaisin lähestyttävä ja siellä on sopivasti palveluja. Ravintoloita esimerkiksi löytyy sen verran, että samassa ruokapaikassa ei tarvitse käydä joka ilta.

Castello Banfi, vihdoinkin

Tuo ensimmäinen maistamamme brunello oli Castello Banfin, alueen ylivoimaisesti suurimman viinintuottajan, valmistama. Banfin viinitalo on rakennettu amerikkalaisella rahalla ja se onkin monessa mielessä kovin erilainen kuin suurin osa muista alueen pääosin hyvin pienistä perhevetoisista viinitiloista. Tästä huolimatta olemme halunneet käydä tutustumassa Banfin toimintaan paikan päällä heti siitä ensimmäisestä pullollisesta lähtien.

Banfilla on sinällään huomattavan hyvät mahdollisuudet turistien hyysäämiseen moneen alueen pienempään toimijaan verrattuna. Toisaalta myös kysyntää on huomattavasti enemmän kuin muualla. Tästä johtuen olemme aiemmilla Montalcinon vierailuillamme jääneet rannalle ruikuttamaan. Kantapään kautta olemme oppineet, että vierailu on varattava hyvissä ajoin etukäteen. Tälläkään kerralla varoaikaa ei ollut tarjolla kovin paljoa, sillä lopullinen matkasuunnitelmamme rakentui vasta aivan viime metreillä. Onneksi sitä oli kuitenkin tarpeeksi.

Onnistuin varaamaan Castello Banfilta meille paikat opastetulle kierrokselle sisältäen lounaan tilan edullisemmassa ravintolassa. Se kalliimpi Michelintähdellä koristeltu ravintola olisikin ollut avoinna vain illalliselle. Paikan päällä olisi voinut myös majoittua, mutta tuo Hotel Borgo on törkeän kallis ziljoonan tähden ökyhotelli. Emme olisi saaneet Borgosta majapaikkaa edes yhdeksi yöksi paikan halvimmasta huoneesta sillä summalla, jonka maksoimme neljän yön majoituksesta Montalcinossa.

Banfin tila sijaitsi aivan Montalcinon viinialueen kauimmaisessa nurkassa, joten sinne sai hetken körötellä kaupungista käsin. Paikoin tie oli jopa suomalaisesta näkökulmasta katsoen todella huonossa kunnossa. Kun minä yritin pitää automme tiellä ja varoa rikkomasta renkaita kuoppaisella päällysteellä, olisi takapuskurissa roikkuva paikallinen kuorma-autokuski kaivannut lisää vauhtia. Onneksi kierros oli kuitenkin tämän vaivan arvoinen.

Pääsimme oppaan johdolla katsomaan Banfin valtavia betonisia bunkkereita, joissa tilan viinit valmistuvat. Tehdasmaisen kompleksin kokoluokka oli jotain ihan muuta kuin mitä olimme muilla alueen tiloilla nähneet. Näihin tiloihin ei olisi päässyt tutustumaan muuta kuin tällaisella kierroksilla, sillä kompleksi sijaitsee viinipeltojen keskellä noin neljän kilometrin päässä tilan päärakennuksena toimivasta linnasta sekä sen ympärille rakennetuista turistipalveluista.

Kierroksen päättänyt lounas tarjosi nautittavaa kaikille aisteille. Halutessaan annosten kylkeen sai ottaa niille sovitetut viiniparit, joissa toki keskityttiin talon omaan varsin laajaan tuotantoon. Lounas Banfilla oli koko matkan ainoa enemmän fine dining -tyyppinen ateria. Olisi kiva joskus kokeilla myös Banfin hienompaa ravintolaa. Tosin autoilu pimeän aikaan noilla mutkaisilla ja kuoppaisilla teillä ei isommin innosta. Kun myös yöpyminen Borgossa on poissa laskuista, vaatisi illallinen vähän tavallista enemmän suunnittelua.

Brunello siellä, toinen täällä

Kun kerran Montalcinoon asti olimme saapuneet, piti niitä viinejäkin toki vähän maistella. Vaikka jokunen pullo taas päätyi myös kotiin asti, ei brunello silti koskaan maistu yhtä hyvältä missään muualla kuin paikan päällä Italian auringon alla. Pyrimmekin järjestämään ruokailut niin, ettei heti perään ollut tarpeen autoilla, jotta minäkin pääsisin nauttimaan ruokajuomana brunelloa.

Perinteidemme mukaisesti kävimme jälleen Montalcinon linnoituksen viinibaarissa Enoteca la Fortezzassa maistelulla. Paikan valikoiman sekä henkilökunnan ammattitaidon ja viinitietämyksen olemme todenneet ensiluokkaisiksi. Tarjolla oli jälleen sekä perustason että myös vähän paremman tason brunelloja. Valitsimme jälkimmäisen joukon viinejä kuuden pienen maistelulasillisen verran koeteltavaksi. Paikka ei pettänyt tälläkään kertaa, sillä viinit olivat taiten valittuja ja innostavasti esiteltyjä. Joukko oli lavea niin vuosikertojen kuin viinitilojen sijaintienkin suhteen. Kunkin viinin valmistusmäärät vaihtelivat pienistä 2000 pullon eristä aina yli puolen miljoonan pullon massatuotteisiin. Jokainen olisi yksinään ollut varmasti todella hyvä, mutta erojakin löysimme niitä peräkkäin maistellessamme. Tämä on ehdottomasti juuri se viininmaistelun suola näin maallikon näkökulmasta.

Noiden kuuden viinin lisäksi saimme vielä kaupan päälle kolme bonuslasillista. Tarjoilija lupasi aluksi yhden bonuksen kuultuaan, että olimme paikalla jo kolmannen kerran. Lopulta hän kuitenkin saapui pöytään kahden ylimääräisen lasin kanssa. Toinen näistä tosin ei sisältänyt brunelloa, vaan samasta rypälelajikkeesta vähän erilaisten säännösten mukaan valmistettua supertoscanalaista. Aivan maistelun lopussa hän toi meille vielä kolmanneksi ylläriviiniksi pienen lasillisen vuoden 1997 brunelloa. Näin pitkään kypsynyt viini oli jo todella leppoisaa. Pääsimme muutoinkin taas maistamaan viinejä, joita emme itse koskaan tulisi ostaneeksi. Edullisinkin maistamistamme brunelloista taisi maksaa liki 200€ pullolta. Vuoden 1997 viinin hintaa en edes uskaltanut kysyä.

Viinit maisteltuani satuin bongaamaan enotecan hyllystä myynnistä pullollisen oman syntymävuoteni brunelloa. Meitä palvellut tarjoilija tarkisti pyynnöstäni pullon hinnan, mikä ei ollut ihan mahdottoman korkea juoman ikä huomioiden. Hän myös tarkasteli pulloa kriittisellä silmällä mahdollisten juomakelpoisuutta vaarantavien ongelmien varalta. Lopulta hän arvioi viinin olevan edelleen hyvinkin juomiskelpoista. Edullisehko hinta selittyi lopulta sillä, että kyseessä oli todella huono vuosikerta. Se oli saanut arvosanaksi 1 asteikolla 1-5. Jos sato olisi ollut tuona vuonna yhtään huonompi, ei brunelloa olisi valmistettu lainkaan. Olishan tuo pitänyt arvata.

Jazzia viinillä

Ensimmäisellä vierailullamme Montalcinossa huomasimme joka puolella kaupunkia mainoksia juuri alkamassa olleesta Jazz & Wine -tapahtumasta. Valitettavasti tuolloin poistuimme kaupungista jo ennen ensimmäistä konserttia. Tällä kerralla tapahtuma alkoi passelisti kaupungissa ollessamme, joten hankimme hyvissä ajoin liput yhteen konserteista.

Tapahtuman järjestäjänä toimii Banfin perustama säätiö, mistä johtuen Banfin nimi oli vahvasti esillä mainoksissa ja paikan päällä. Ensimmäiset tapahtuman konserteistakin järjestettiin Castello Banfin tiluksilla, mutta onneksi jazz-viikon kääntyessä loppua kohti musiikki saapui kaupunkiin. Siellä konserttipaikkana toimi linnoituksen sisäpiha, joka olikin todella tunnelmallinen ympäristö.

Kohdallemme osuneessa konsertissa esiintyi kolmen vanhemman herran muodostama trio nimeltään Kind of Bill. He esittivät orkesterinsa nimen mukaisesti lähinnä edesmenneen säveltäjälegenda Bill Evansin tuotantoa. Niin legenda kuin hänen tuotantonsa, esiintyvästä triosta puhumattakaan, olivat minulle tuiki tuntemattomia. Siitä huolimatta musiikki vei mukanaan ja nautimme konsertista hymyssä suin. Ulkoilmakonsertti tähtitaivaan alla lämpötilan ollessa vielä reilusti hellerajan yläpuolella oli todella upea kokemus.

Lavan ja katsomon lisäksi linnoituksen sisäpihalle oli pystytetty myös viinibaari, jossa oli tietenkin tarjolla Banfin juomia. Italialainen yleisö ei kuitenkaan kauheasti baarin palveluja käyttänyt. Olen kuullut, että italialaiset eivät yleensä juo alkoholia muutoin kuin ruokailujen yhteydessä. Moni saapui istumapaikalleen viinilasin kanssa, mutta harvan lasi ehti konsertin aikana tyhjentyä. Osa daameista vaihtoi myöhemmin vaivihkaa liki täyden lasinsa kavaljeerinsa vähän vajaampaan. PIkkuisen oli siis erilainen meininki kuin härmäläisillä festareilla.

Montalcinon Jazz & Wine oli kiva paikallisvoimin kasattu tapahtuma. Hommissa oli selvästi talkooväkeä ja mekin bongasimme heti paikalle saavuttuamme tutun naaman. Järjestysmiehen asuun sonnustautunut vanhempi herra oli palvellut meitä aiemmin iltapäivällä asioidessamme paikallisesa pesulassa. Herrakin selvästi tunnisti tutun näköiset turistit. Järjestysmiehelle tapahtuma oli varmasti yhtä leppoisa kuin turistillekin, sillä mitään häiriöitä ei näkynyt. Voisimme hyvinkin osallistua näille festareille uudemmankin kerran.

Retkillä laaksossa

Montalcinoa ympäröivä Unescon maailmanperintökohteeksikin kohotettu laakso Val d’Orcia tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää. Laakson kukkulakylistä se kaikista kaunein eli Pienza oli ohjelmassa parin vuoden takaisella visiitillämme, joten nyt piipahdimme kakkosvaihtoehto San Quirico d’Orciassa. Se ei ehkä ihan pärjännyt söpöydessä isoveljelleen, mutta rumaksi sitäkään ei voinut moittia. Lisäksi turisteja oli paikalla huomattavasti vähemmän.

Erityisesti tykkäsimme hienosta muotopuutarhasta. Samaisessa puistossa oli myös kukkula, jolta avautui upeat maisemat yli ympäröivän maaseudun. Kukkulalla saimme ihailla lisäksi kaupunginmuuria ja tornin raunioita. Hieman yllättäen San Quirico d’Orciasta löytyi myös yksi koko matkan parhaista gelatoista.

Hieman yllättäen heti San Quirico d’Orciaan historiaalliseen keskustaan saavuttuamme huomasimme erään talon ikkunalla kuivumassa selvän merkin Suomen euroviisuedustajan Windows95manin fanituksesta. Pienen pienet farkkushortsithan ne siellä roikkuivat narulla.

Piipahdimme pikavisiitillä myös piskuisessa kylpyläkylässä Bagno Vignonissa, jonka bongasin ihan vahingossa alueen karttaa tutkiessani. Kylä oli todella pieni, mutta nätti kuin villisika pienenä. Kylä oli keskittynyt ison vesialtaan ympärille ja altaan ääreltä pois päin kävellessä talot loppuivat nopeasti. Siitä huolimatta tästäkin paikasta löytyi ihan kivan näköinen hotelli ja useampi ravintola. Turistit ovat selvästi löytäneet Bagno Vignonin, vaikka ainakaan minä en ollut siitä nähnyt mitään mainintoja missään lukemistani matkaoppaista. Netistä sentään löytyi joitain tietoja, kun jälkikäteen osasin ihan nimellä hakea.

Lisäbonuksena kylän alapuolelta löytyi kaunis luonnonlampi, jonka vesi oli peräisin ylhäältä kukkulalta valuvasta purosta. Hieman ylempänä kalliolla sijaitseva kirkasvetinen lammikko keräsi uimaan halajavat ja matala kasvien valtaama alempi lampi jäi kokonaan meille kahdelle sekä tietysti lukuisille sammakoille ja sudenkorennoille.

Banfin lisäksi vierailimme toisellakin viinitilalla. Olimme käyneet Fattoria Barbin tiluksilla jo kaksi vuotta aiemmin, mutta nyt halusimme tutustua heidän brunellomuseoonsa, joka oli avoinna vain sopimuksesta. Päädyimme kiertämään tätä pienehköä niin kaupungin kuin sen viininkin historiaa esittelevää museota yhdessä yksinään liikkellä olleen norjalaisherran kanssa. Kaupungissa olisi ollut myös uusi ja moderni interaktiivinen viinimuseo, mutta sen jätimme seuraavalle visiitille. Barbin perinteisempi esineistöön ja infotauluihin luottava museo riitti hyvin tämän reissun tarpeiksi.

Lomasäät kohdallaan

Lähdimme Italiaan erityisesti lämpimän lomasään perässä. Toki myös maisemat ja hyvä ruoka houkuttelivat, mutta silti juuri lämpö oli se tärkein matkakohteen valintakriteeri. Eikä Italia pettänyt tälläkään kertaa. Roomassa olimme saaneet aimminkin nauttia todella korkeista lämmöistä, mutta Montalcinossa elohopea oli aiemmilla vierailuillamme vain vaivoin kohonnut yli 30 asteen viivan. Tällä kerralla Roomassa ei menty yli 40 asteen, mutta toisaalta Montalcinossa oli yhtä lämmintä kuin Roomassakin.

Kukkulakaupungin katuja kivutessa tuollainen reilut 35 astetta sai hien pintaan varsin nopeasti. Onneksi se ei meitä erityisesti haitannut. Inhoan palelemista yli kaiken, mutta hikoilua siedän pääosin hyvin. Tosin hikoiluakin on monenlaista. Hikoilu lämpimässä autossa talvitakki päällä ei ole kivaa, eikä myöskään liian kuumassa sisätilassa hikoilu. Sen sijaan lämpimässä kesäsäässä hikoilu tuntuu vain mukavalta.

Pääosin Montalcinon vierailumme sujui hyvin aurinkoisessa säässä. Tosin matkapäivä Firenzestä Montalcinoon oli pilvinen, eikä aurinkoa juuri näkyt iltapäivänkään aikana. Edellisenä yönä Firenzessä taivaalta oli tullut vettä, mutta aamuun mennessä sade oli onneksi kuitenkin loppunut. Myös toiseksi viimeisenä Montalcinon iltana oli hieman pilvisempää. Alkuillasta kylän raitilla kävellessämme taivaalta tuli jopa pari yksittäistä sadepisaraa. Varsinaista sadetta tästä ei kuitenkaan kehittynyt. Nämä olivat lopulta ainoat koko matkan aikana näkemämme sadepisarat.

Tutun kylän uudet kulmat

Vaikka Montalcinon keskusta ei ollut suuren suuri, löytyi sieltä vielä tällä kolmannellakin vierailulla ihan uusia nurkkia. Erityisen kiva oli hieman keskusaukiota alempana sijaitseva näköalapaikka, josta käsin saimme ihailla paitsi kukkulaa ympröivää maaseutua myös itse kaupunkia. Erityisen mainio tämän näköalapaikan sijainti oli auringonlaskun aikaan, sillä möllykkä putosi sieltä katsoen kivasti kaupungin taakse.

Aiemmin olin onnistunut bongaamaan Montalcinon keskustasta neljä kirkkoa. Kun nyt katselin ympärilleni vähän tarkemmin, löytyi kirkkoja vielä kolme lisää. Ovet tosin pysyivät suljettuina, joten näin ne vain ulkoa päin. Kartan mukaan vielä yksi kirkko olisi näiden lisäksi tarjolla, mutta sen luo en tällä kerralla löytänyt. Ainakin yksi kulma kaupungista jäi siis vielä seuraavaan kertaan. Tokihan me vielä palaamme Montalcinoon, sen verran kovasti olemme kaupungin leppoisaan tunnelmaan tykästyneet.

---

Neljän päivän jälkeen emme vielä olleet lainkaan valmiita jättämään Montalcinoa taaksemme, mutta valitettavasti Hertzin vuokraamo Firenzessä jo odotteli autoaan takaisin. Niinpä jouduimme pakkaamaan itsemme autoon ja starttaamaan kohti pohjoista. Tämä puolestaan tarkoittaa matkakertomuksen osalta sitä, että nyt on aika kääntää keula kohti seuraavaa osaa.