Omituisen kevään jälkeen koitti omituinen kesä ja sen lopulla vihdoin omituinen kesäloma. Sijoitimme lomamme alkavaksi aivan heinäkuun viimeisellä viikolla, koska vielä keväällä loma-aikoja arpoessamme elättelimme toiveita maailman palaavan raiteilleen kesän kuluessa. Näinhän ei tietenkään tapahtunut, mistä johtui tämä kesäloman omituisuus.

Poikkeusolot vaativat poikkeuksellisia ratkaisuja. Vuosi sitten vietimme kesälomaamme Vietnamissa, jossa oli upea kostean kuuma sää. Nyt puntaroimme vaihtoehtoina Viroa ja Pohjois-Norjaa, joista kummassakaan ei meille sitä ihanteellisinta lomakeliä eli 40 asteen lämpötiloja ole tiettävästi koskaan nähty. Näistä valinta kääntyi lopulta viimeksi mainitun puoleen, koska laivamatka ei korona-aikana kauheasti houkutellut. Lentämistä vaativia kohteita emme edes harkinneet. Norjaan pääsi sopivasti omalla autolla.

Pohjoinen ei ole meille lämmön kaipuumme takia koskaan ollut mahdollinen suunta, mistä johtuen meillä ei ollut juuri mitään ennakkotietoja reittimme kohteista. Suunnittelutyö oli siksi tavallistakin sekavampaa ja mieli ehti muuttua sataan kertaan ennen kuin lähtöaamu vihdoin koitti. Olin tutustunut muiden jo aiemmin kesällä Norjassa autoilleiden matkabloggaajien kokemuksiin sekä tavaillut digitaalisena hankkimiani Lonely Planetin Norjan oppaan Pohjois-Norjan lukuja. Hyviä vinkkejä löytyi blogeista Suunnaton, Toisiin maisemiin ja Unelmatrippi. Myös Lähtöselvitetty ja Nattura tarjoilivat ideoita Instagramin puolella.

Aluksi ajattelimme suunnata aivan Norjan koilliskulmaan, mutta sitten satuin lukemaan Lofooteista. Tämä saariryhmä oli kyllä nimeltä tuttu, mutta enpä olisi sitä osannut kartalle sijoittaa. Minulta oli myös jäänyt täysin huomaamatta Lofoottien viime vuosina saavuttama suuri suosio turistien keskuudessa. Kun ei kiinnostanut, niin ei kiinnostanut. Nyt alkoi kuitenkin kiinnostaa. Maisemat näyttivät muiden kuvissa niin hienoilta, että päätimme valita Lofootit pääkohteeksemme. Siinä vaiheessa blogit ja sosiaalinen media olivatkin jo pullollaan suomalaisten Lofoottikuvia ja -tarinoita.

Ensimmäinen reittisuunnitelmamme olisi vienyt länsirannikkoa pitkin ensin Rovaniemelle ja sieltä sitten kohti Inaria ja Utsjokea. Norjan puolella ensimmäinen kohteemme olisi ollut Hammerfest, josta olisimme jatkaneet Tromssaan ja edelleen Lofooteille. Jo kahden matkapäivän jälkeen mieli kuitenkin muuttui ja reitti kääntyi Rovaniemen jälkeen lännemmäs, käsivarren kautta Tromssaan. Suunnitelemamme paluureitti kulki samaa tietä, mutta siihen lisäsimme pienen lisäkoukkauksen Inarin kautta. Ravintola Aanaar kun oli yksi eniten odottamiamme kohteita.

Nämä eivät jääneet viimeisiksi hienosäädöiksi, vaan reitti muuttui matkan edetessä useita kertoja. Lopulta paluumme Suomeen ei tapahtunutkaan käsivarresta, vaan kiersimme Lofoottien jälkeen Narvikin ja Altan kautta itään kohti Hammerfestia. Viimeksi mainittu putosi sekin lopulta pois ja Altan jälkeen päädyimme suoraan Suomen puolelle Utsjoen kohdalta.

Inari säilytti paikkansa reitillä, mutta matkan lopuksi suunnittelemamme Saimaan kierros jäi välistä. Valuimme lopulta kotia kohti tylsistä tylsintä nelostietä pitkin Rovaniemellä ja Jyväskylässä matkalla yöpyen. Tuo väylä on käynyt vuosien varrella jo vähän liiankin tutuksi. Lopullinen reilut 5300 kilometriä pitkä reittimme näkyy kartalla tuossa alla. Karttaan on merkittynä numeroituina pisteinä yöpymispaikkamme. Karttaa voi myös zoomata.

Tämän epätavallisen kesälomamatkan varustelistakin poikkesi hieman tavallisesta. Järeät sadevaatteet ja pitkät kalsarit eivät nekään toki ole yleensä kuuluneet kesäloman pakkauslistalleni, mutta silti suurin poikkeama normaalista liittyi enemmän koronaan kuin säähän. Otimme mukaamme ison läjän desinfiointipyyhkeitä sekä useamman pullollisen käsidesiä. Kertakäyttökäsineitä ja -maskejakin oli mukana, mutta niitä emme juuri käyttäneet. Maskit jäivät täysin vaille käyttöä, käsineitä käytin pari kertaa tankatessa. Norjan puolella huoltoasemilla oli kertakäyttökäsineitä yleensä tarjolla jo talon puolesta. Hotellihuoneiden pintojen desinfiointi, käsien jatkuva peseminen saippualla sekä pluraaminen käsidesin kanssa eivät menneet hukkaan. Minä sairastan miltei joka reissulla lämpimissäkin kohteissa flunssan, mutta nyt ei moisesta ollut tietoakaan. Ainakin osan näistä menetelmistä aion kyllä pitää mukana tulevillakin matkoilla, vaikka maailma palaisikin takaisin vanhoille jengoilleen.

Ennen matkaa maalailin monenlaisia uhkakuvia kaatosateista ötökkäarmeijoihin asti. Mikään uhkakuvista ei onneksi totetunut. Sää oli paikoin häkellyttävänkin lämmin, eikä sadekaan onnistunut pilaamaan mitään. Etenkin Lofooteille asti sää oli todella aurinkoinen, vasta paluumatkamme tapahtui pilvien peittämän taivaan alla. Tosin kotoa lähtiessämme satoi kaatamalla, mutta sekin sade kuivui ennen länsirannikolle saapumistamme. Hyttysiä oli Lapissa ajoittain paljon liikkeellä, mutta ihmeen hyvin niidenkin kanssa tulin toimeen. Matka onnistui kaiken kaikkiaan yli odotusten ja yllätyksekseni totesin hyvinkin voivani matkata samoille suunnille uudestaan.

Näissä tunnelmissa käynnistyy tämä matkakertomukseni. Luvassa on muutaman osan verran upeita maisemia, erikoisia museoita, turvekattoisia taloja, vesiputouksia ja sumuisia vuoria. Mahtuupa mukaan jokunen eksoottisempi yllätyskin, kuten illallinen Norjan kuningasperheen kanssa sekä Lapin poliisin saapuminen majapaikkaan useamman partion voimin. Tunturien ja vuorten huiputuksia ei tästä tarinasta kuitenkaan löydy, sillä me pysyttelimme rehellisesti tasamaalla. Tervetuloa mukaan matkalle. Linkit matkakertomuksen osiin päivittyvät tuohon alle sitä mukaa kuin tekstit valmistuvat.